Olisiko kellään mitään neuvoa miten selvitä erosta jota ei olisi ollenkaan halunnut tapahtuvan?
Miten sopeutua ettei toinen enää välitä millään tasolla vaan suunnittelee uutta elämäänsä.
On vaikeaa ihan kaikki, pitäisikö hakea jotain ahdistuslääkettä, auttaisiko se?
Hirveästi olisi tehtävää kun vuosikaudet oli rakennettu omaa paikkaa ja nyt pitää kaikki jakaa ja myydä.
Voimia ei tahdo löytyä ja tunteet myllertävät.
Lasten vuoksi täytyy jaksaa olla itkemättä ja huutamatta, tarpeeksi heilläkin murhetta muuten.
Miten voi rakas ja tuttu ihminen tehdä näin, ehkä en ikinä ymmärrä sitä. Auttakaa joku...
Miten sopeutua ettei toinen enää välitä millään tasolla vaan suunnittelee uutta elämäänsä.
On vaikeaa ihan kaikki, pitäisikö hakea jotain ahdistuslääkettä, auttaisiko se?
Hirveästi olisi tehtävää kun vuosikaudet oli rakennettu omaa paikkaa ja nyt pitää kaikki jakaa ja myydä.
Voimia ei tahdo löytyä ja tunteet myllertävät.
Lasten vuoksi täytyy jaksaa olla itkemättä ja huutamatta, tarpeeksi heilläkin murhetta muuten.
Miten voi rakas ja tuttu ihminen tehdä näin, ehkä en ikinä ymmärrä sitä. Auttakaa joku...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei kannata yrittää yksin pärjätä. Jos tuntuu, että ahdistaa niin paljon, että perusasiat kuten nukkuminen, syöminen yms. häiriintyy niin kannattaa käydä juttelemassa.
Itsellä vähän samahomma menossa. Kamala olo kokoajan. Mahasta ottaa(oksettaa), ajatukset saa järjettömiä mittasuhteita ja tuntuu, että ei tästä selviä.
Olen tyytynyt kohtalooni, siten että ihan turha rimpuilla jos toinen ei rakasta. En itsekkään jaksa kuin päivä kerraallaan, mutta hetkittäin puhuminen auttaa. Pakko uskoa elämän kantavan jo ihan pelkästään lasten takia.
Se peloittaa eniten että miten sitä uskaltaa vielä joskus rakastaa. Ja onko sitä yksin aina. Yksinäisyys peloittaa. Ja kyse ei varmastikkaan ole siitä, ettenkö saisi seuraa, vaan siitä että en halua..
M35
Anna mennä
Sinulla on kyky rakastaa, etsi keskustelutaitoinen ystävä.
En ole koskaan ollut näin sekaisin. Ihankuin olisin elävältä kuollut. Ei hymyilytä, ei naurata. Ei edes itketä enää. On ihan laamaantunut. Lähetin vaimolleni pitkän kirjeen tunteistani ja kaikesta mitä me olemme koneeet ja tehneet vuosien aikana. Sitä kuinka rakastuneita olimme.
Arvatkaa mitä hän vastasi.....?
Ei mitään, ei yhtään mitään, täysin välinpitämätöntä!
ps.Et sinä saatanan kylmä materialisti mua nujerra!
M35
Erosin miehestäni muutama kuukausi sitten.Ero oli miehelleni shokki eikä hän meinannut millään ymmärtää tai hyväksyä sitä.Ei,vaikka itse myöntää olleensa kauhea mua kohtaan alistava ja erittäin mustasukkainen.Ei koskaan muistanut merkkipäivä tai ostanut kukkia,ei kehunut tai osoittanut hellyyttä muuten kuin seksimielessä.Hän on itse kaiken myöntänyt ja katuu kovasti.Olisi halunnut jatkaa ja lupasi muttuvansa.Sanoo arvostavansa mua nyt enemmän kuin koskaan ja ymmärtää,kuinka paska on ollut.
Mutta mun tunteet on täysin kuolleet häntä kohtaan enkä voi sille mitään.Olen nyt harkinta-ajan yrittänyt herätellä edes jonkinlaisia tunteita häntä kohtaan,lasten vuoksi voisin vielä yrittää.Mutta minkäänlaista tiunnetta ei ole.e edes sääliä.Silloin mun mielestä on turha yrittää enää liittoa jatkaa.En etsi uutta miestä,mulla ihan hyvä olla yksinkin.Keskityn lapsiini ja itseni koamiseen.
Olen pahoillani sun puolesta.Mielestäni sinulla on oikeus saada tietää eronne syy.Ihan jo oman tulevaisuudenkin kannalta,oppisit itseäsi ja osaisit parantaa tapasi.Mun mies on ainakin nykyään paljon parempi isä lapsillemme ja olen sen hänelle sanonutkin.Muutenkin hän on paljon muuttunut ja joku kaunis päivä joku nainen saa hänestä tosi ihanan miehen.
ollaan.Hyvin samanlaisia kokemuksia ja tunteita olen käynyt viime kuukausina läpi. En muista viime kuukausista juuri muuta kuin , että ahdistaa suunnattomasti. olen hakeutunut psykologin luokse keskustelemaan ja aion jo lopultakin hakea jotain lääkitystä, koska uuteen päivään herääminen on yhtä helv... lapsien takia olen minäkin pitkälti jaksanut sekä erittäin hyvien ystävien avulla. En tiedä miten ihmisellä, jonka kanssa on yli 20 vuotta ollut, voi kaikki entinen muuttua yhdentekeväksi. Ukko haluaa elellä uutta nuoruutta jne.. Välillä olen pää pinnalla ja uskon kyllä , että selviän. Tunteilleen ihminen ei voi mitään. Kaikki tuska on vain kahlattava läpi näköjään silti ihan yksin.Helpottaisi, jos saisi jonkinlaisia vastauksia ex puolisolta ja että pyydettäisiin anteeksi. Neuvoni on , että hakeudu ammattiapua hakemaan. Keskusteluapua,lääkitystä jne.
Tiedän, että aikaa vie ennen kuin tämä elämä alkaa näyttää taas joltakin, mutta haluan uskoa että meillekkin hylätyille vielä aurinko jostain kurkistaa.Voimia
Pelottaa niin, että sydän, aivot ja jäsenet on turtana. Rakas mieheni, ainoani, elämäni, turvani, lasteni isä... Kaikki lopussa. Omaisuutta jakamaan, euroista kiistelemään, tutuista kuvioista ulos. EN HALUNNUT TÄTÄ! Halusin ammattiapua, terapiaa, keskustelua, mitä vaan - mutta en tätä. 20 vuotta elämästä on kertaheitolla mitätöity, heitetty roskiin. Sydän hakkaa ja ajatus ei pysy kasassa. Luulen, että kuolen.
Kiitos teille kun haluatte auttaa ja kertoa asioista, tulee tunne ettei sittenkään ole ihan yksin. Meitähän on paljon...
En tiedä miten selviän mutta lääkkeitä olen päättänyt hakea, miksi tämän pitäisi olla ihan helvettiä jos vähempikin riittää.
Itku on tullut viestejänne lukiessa monta kertaa, tuntuu että joku edes ymmärtää oikeasti.
Surut on varmaan vaan pakko surra pois, kesti se sitten miten kauan tahansa.
Kiitos
hylätty myös taistelujen jälkeen kevät aurinko jo paistattelee. ahdistuksessa oltava kärsivällinen kyllä se on jonain päivänä ohi. lääkityksestä suosittelen opamox 15mg tarvittaessa. saa välillä huilata kun ajatuskierto hetkeksi katkeaa...
...auttoi minuakin aikanaan.
Ei kannata hävetä ja hakea apua - eikä niihin koukkuun jää - ne auttaa jaksamaan pahimman yli.
Olen toipumassa juuri samasta. Erostani on nyt noin viisi kk. Alussa olin kait jonkinasteisessa shokissa, koska en hirveästi edes muista muuta kuin itkua, ahdistusta, epätoivoisia tekoja ja kaikki muu mitä on tapahtunut on jotenkin hämärää. Itse jouduin menemään välittömästi lääkäriin, koska sain jonkin paniikkikohtauksen menessäni töihin. Tähän täytyy nyt kertoa, että pelästyin itse tilannetta, koska en ole ikinä kokenut moista ja olen aina pitänyt itseäni vahvana tapahtui mitä hyvänsä. Näin kuitenkin...siis lääkäriin...unilääkkeitä...rauhoittavia ja lopuksi sitten mielialalääkitys. Olin niin romahtanut, että olisin siihen tilaan popsinut vaikka mummun nitrot, jos olisi tarjottu. Tähänkin haluan nyt todeta, että en ole koskaan halunnut syödä mitään lääkkeitä ja kaikkein vähiten olisin uskonut, että nyt syön tuon kaiken mielelläni.
Minua lääkitys auttoi. En usko, että olisin nyt tässä jamassa. Ystävät oli toinen ehdoton apu. En ole vielä päässyt tuskastani, mutta töissä pystyn käymään ja se riittää minulle nyt. Olen päättänyt antaa itselleni aikaa, menipä siihen sitten vuosi tai kaksi tai...
Olin ennen iloinen ja elämänhaluinen ja nyt...minne olen kadonnut..niin...Nyt haluan vain keskittyä itseeni ja itseni löytämiseen. Exäni haluan unohtaa ja uskon, että se pvä vielä koittaa.
Sinulle paljon voimia! Tämä ei ole helppoa, mutta ei auta muu kuin uskoa itseensä.