Täytämme molemmat tänä vuonna 24 vuotta. Olemme molemmat vielä opiskelijoita ja valmistumme kumpikin nyt keväällä. Olemme seurustelleet muutaman vuoden ja olemme kihloissa. eli elämme onnellista pari suhdetta ja meillä menee hyvin.
Puolisollani on opiskeluista huolimatta vakituinen työpaikka. Itse menen kesäkuun alusta kolmeksi kuukaudeksi töihin. Sen jälkeenkin uskon töitä riittävän, koska alallani on pula työntekijöistä.
Haluaisimme molemmat perheenlisäystä ja olemme asiasta puhuneet. Nyt olemme kuitenkin alkaneet miettimään, että mitä jos emme pärjääkään? Mietimme myös sitä, että jos tulen raskaaksi enkä saakaan tuon kolmen kuukauden työssä olon jälkeen enää lisää töitä, niin miten pärjäämme lopun raskauden ajan.. Entä sitten kun pienokainen on syntynyt.
Olemme siis todellakin kahden vaiheilla. Halu perheenlisäykseen on kova, mutta toisaalta mietimme, että pitäisikö sittenkin olla muutama vuosi töissä ja vasta sen jälkeen yrittää?? Siis eihän tietenkään ole taattua että nyt edes tulisin raskaaksi.
Molempien äidit odottavat kovasti jälkikasvun syntyä. Vauvakuumetta myös lisää se, että kaveripiirissämme kaikilla on lapsia.
Emme ole mitään ulkona käviöitä. Joskus voimme elokuvissa käydä yhdessä, mutta mielummin vietämme koti-illan.
Päätimme kirjoittaa tänne, koska olemme vakavasti puhuneet yhdessä asiasta, mutta päätös on vaikea. Kertokaa mielipiteenne asiasta.
Puolisollani on opiskeluista huolimatta vakituinen työpaikka. Itse menen kesäkuun alusta kolmeksi kuukaudeksi töihin. Sen jälkeenkin uskon töitä riittävän, koska alallani on pula työntekijöistä.
Haluaisimme molemmat perheenlisäystä ja olemme asiasta puhuneet. Nyt olemme kuitenkin alkaneet miettimään, että mitä jos emme pärjääkään? Mietimme myös sitä, että jos tulen raskaaksi enkä saakaan tuon kolmen kuukauden työssä olon jälkeen enää lisää töitä, niin miten pärjäämme lopun raskauden ajan.. Entä sitten kun pienokainen on syntynyt.
Olemme siis todellakin kahden vaiheilla. Halu perheenlisäykseen on kova, mutta toisaalta mietimme, että pitäisikö sittenkin olla muutama vuosi töissä ja vasta sen jälkeen yrittää?? Siis eihän tietenkään ole taattua että nyt edes tulisin raskaaksi.
Molempien äidit odottavat kovasti jälkikasvun syntyä. Vauvakuumetta myös lisää se, että kaveripiirissämme kaikilla on lapsia.
Emme ole mitään ulkona käviöitä. Joskus voimme elokuvissa käydä yhdessä, mutta mielummin vietämme koti-illan.
Päätimme kirjoittaa tänne, koska olemme vakavasti puhuneet yhdessä asiasta, mutta päätös on vaikea. Kertokaa mielipiteenne asiasta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olin seurustellut mieheni kanssa neljä kuukautta, kun tulin raskaaksi (olin 22-vuotias, mieheni 28). Opiskeluni olivat hieman vielä kesken, harjoittelua puuttui viisi kuukautta ja koulussa istumista oli runsas kuukausi jäljellä. Miehelläni on pienipalkkainen työ, minulla ei ollut muuta toimeentuloa kuin opintorahat.
Hetkeäkään emme miettineet lapsen abortoimista. Se oli meidän lapsemme ja yhteiskunta kyllä tukee perheitä sen verran, että toimeen tulee, jos vain ymmärtää olla säästäväinen, eikä tuhlaile rahaa turhiin asioihin. Totta kai minua hieman mietitytti, että mitenkäs opinnot ja työelämään siirtyminen, kun ajattelin, että parasta olisi mennä töihin suoraan koulusta ja että jos en heti pääsisi hommiin käsiksi, minun olisi ehkä myöhemmin vaikeampaa siirtyä työelämään. MUTTA lapsi oli tärkeä minulle jo ennen kuin oli syntynytkään, ja koska minulla on se periaate, että lapselle rakkaus ja vanhemman aika ovat rahaa tärkeämpää, en hetkeäkään ajatellut, kärsisikö lapsi siitä, että minulla ei hänen syntymänsä jälkeen ole varaa ostaa hienoja uusia vaunuja, paljon leluja, tms.
Sain harjoittelupaikan viideksi kuukaudeksi ja sen oli määrä päättyä kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa. Jos olisin keplotellut valmistumiseni ilman lisäharjoittelua (mikä olisi varmasti onnistunut hyvin), olisin voinut ilmoittautua työttömäksi ennen äitiysloman alkamista ja saanut korkeampaa äitiyspäivärahaa, koska harjoittelusta sain vain pientä avustusta, ja näin äitiyspäivärahani oli pienin mahdollinen. Halusin kuitenkin oikeaa harjoittelua, rahasta viis.
Minulla ei ollut kovin paljon kokemusta lapsista ja miehelläni vielä vähemmän, mutta olemme molemmat vastuuntuntoisia ihmisiä, ja nyt voin lähes 9 kk lapsen syntymän jälkeen sanoa, että en olisi tehnyt mitään toisin. Parisuhteemme kukoistaa valvotuista öistä huolimatta ja meillä on terve ja suloinen poika, vaikka hieman vaativa osaa ollakin. Tuntuu, että elämäni on rakkautta täynnä ja saatan jopa saada työpaikan heti äitiysloman loputtua, vaikka alallani ei edes ole työpaikkoja liikaa avoinna.
Tämän kerroin siksi, että mielestäni ihmiset ajattelevat nykyään liikaa rahaa ja sen sellaista lasten hankkimista harkitessaan. Mikä on varmaa on se, että naisen biologia puoltaa lasten synnyttämistä nuorena ja mikäli haluaa odottaa siihen, että "kaikki on valmista", saattaa se raskaaksitulo olla entistä vaikeampaa. Toisaalta sitä ei koskaan etukäteen tiedä, kenelle se on vaikeaa ja kenelle ei.
Mielestäni tärkein seikka lapsen kannalta on se, että vanhempien parisuhde on kunnossa ja he ovat valmiita siirtämään syrjään oman itsekkyytensä lapsen edessä. Vanhempien parisuhde on lapsen koti. Rahallisesti kyllä tosiaan pärjää. Me olemme saaneet tutuilta ja sukulaisilta paljon vaatteita lainaan, ostaneet halvalla vanhat vaunut ja minä olen kierrellyt kirppareita, kun olen halunnut vaatteita ostaa... Lapsen(kin) ruuat teen pääosin itse. Me pärjäämme todella hyvin pienistä tuloista huolimatta.
Tämä ei kuitenkaan ole mikään painostuspuhe siitä, että ruvetkaahan sitä lasta yrittämään, koska teidän pitää nimenomaan päättää siitä itse eikä antaa ulkopuolisten vaikuttaa päätökseenne liikaa, ei edes lapsenlasta toivovien äitien.
Tuhannet kiitokset vastauksestasi. Olen kanssasi aivan samaa mieltä ettei raha mitään ratkaise, mutta jotenkin kun kahdestaan pohtii elämää ja tulevaisuutta väkisinkin ajattelee rahaa. Tästä syystä kirjoitinkin, tänne, kun vaikka pystymmekin puhumaan keskenämme ja puhumme kaikista asioista, niin silti on ihanaa kuulla joskus ulkopuolisen ajatuksia. Emmekä halua puhua tutuille lapsen hankinnasta, kun tosiaan koskaan ei tiedä, tulenko raskaaksi heti vai vasta muutaman vuoden päästä.
Kiitos sinulle ja kaikkea hyvää teille!
Me päätimme mieheni kanssa varmistaa tulevaisuuden ja elannon ennen lapsen hankkimista. Opinnot suoritettiin loppuun ja vakituiset työpaikat hankittiin. Parin vuoden jälkeen nykyisen työni saannista alettiin sitten suunnitella vauvan tekoa.
Olen ollut erittäin tyytyväinen päätökseemme. Olen seurannut ystäväperheittemme vaiheita (olemme myöhässä lasten hankinnassa varrattuna ystäväpiiriimme) enkä ole hetkeäkään katunut, että tehtiin ensin työtä pari vuotta, ostettiin koti ja pohjustettiin siten taloudellista turvaa perheellemme.
Lapsen "teko" ei ole parista vuodesta kiinni, mutta nuo pari vuotta voi vaikuttaa paljon tulevaisuuden kannalta, jos miettii arvokasta työkokemusta ja taloudellista turvaa. Ainakaan isovanhempien vauvakuume ei saisi päätökseen vaikuttaa, kyse on kuitenkin teidän elämästänne ja te kannatte vastuun perheenne hyvinvoinnista.
Miten tahansa päätätte, on hienoa, että olette miettineet asiaa. Hyvää jatkoa teille!
Näkökantasi on myös hyvä, kunhan ei "liian kauan" jatka uraputkessa ja sitten vasta hankkii lapsia. Toimeentuloasia on hyvä ottaa huomioon, sillä perheenpää on vastuussa omasta perheestään. Ja perheen pää on mies. Avioliitto kuuluu myös perhesuunnitteluun.
Kirjoitit: Täytämme molemmat tänä vuonna 24 vuotta. Olemme molemmat vielä opiskelijoita ja valmistumme kumpikin nyt keväällä. Olemme seurustelleet muutaman vuoden ja olemme kihloissa. eli elämme onnellista pari suhdetta ja meillä menee hyvin.
Joko olette menneet vihille? Aviollinen suhde kuuluu avioliittoon. Mielestäni on parasta ensin avioon ja sitten eikun lapsia tekemään.
Monet odottavat liian pitkään ja valitsevat uran. Mutta myöhemmin yli kolmekymppisinä ensimmäisen lapsen saanti voi olla jo vaikeampaa, ei aina, mutta kuitenkin.
Uskoisin, että nuorempana on hedelmällisempää saada lapsia.
Jumala antaa voimaa perheen perustamiseen.
Kiitos vastauksestasi. Emme vielä ole naimisissa, mutta olemme siitä kyllä puhuneet.
vahinkovauvamme 1/2 v sitten..olimme olleet yhdessä reilu vuoden, asuneet yhdessä n.puoli vuotta. Kihloihin menimme puolessa välissä raskautta, mutta emme raskauden vaan rakkauden takia. Mieheni sai (suureksi onneksemme) vakituisen työpaikan raskaana ollessani. Minä olin baarissa töissä ja ne työthän piti lopettaa. Sain onneksi keikkatöitä tarjoilijana..paljoa siitä ei tienannut mutta saipahan jotain, sain sitten lisäksi osittaista päivärahaa..
nyt olen äippälomalla ja mies töissä ja tarkoitus olisi jatkaa vielä hoitovapaalla..kyllä me pärjätään mutta saisihan rahaa enempikin olla.
Minä neuvoisin sinua olemaan vähän aikaa töissä ja keräämään säästöjä pahan päivän varalle, ehkä hankkimaan asunnon jne, koska se tosiaan ehlpottaa tilannetta..ja kun laittaa nyt säästöön, niin rahaa on sitten kun lapsi on maailmassa ja elätte vain yhdellä palkalla..ja kun mammarahat lasketaan edellisvuoden tuloista(2006 katsottiin 2004 tulojen mukaan)niin jos nyt saisit minimin kun olet opiskelijana eikåä sinulla ole tuloja, mutta jos olet töissä muutaman vuoden, niin mammarahat on suurempia..jos teillä ei kiire siis ole..ja pari vuotta seurustelua ei todellakaan oel paljon...voitte vielä tutustua toisiinne ja olla yhdessä...