Olen jo aikuinen nainen, pysyvässä parisuhteessa ja raskaana, mutta raskaus on niin alkuvaiheessa, että siitä ei vielä kukaan muu mieheni lisäksi tiedä. Omilla olen asunut ja pärjännyt yli kuusi vuotta.
Ongelmanani tuntuvat välillä olevan vanhempani. He soittelevat päivittäin ja yleensä keskusttelu menee siten, että he kysyvät olenko kotona, jos en ole, niin alkaa kova tivaaminen missä olen ja kenen kanssa, koska olen menossa kotiin... Sitten tietysti kysellään mitä kuuluu, miten jaksan, miten meidän suhteessa menee, onko mieheni ollut terveenä yms. Mukavaahan tällainen olisi, mutta kun toistuu joka päivä! Välillä on päiviä jolloin vaan vastaan puhelimeen ja valmistaudun vastaamaan taas tuohon kysely tuokioon, mutta nyt se on alkanut aina vaan useammin ja useammin painamaan minua. Se ahdistaa, V***ttaa, ärsyttää ja milloin mitäkin. Olen yrittänyt puhua asiasta vanhempieni kanssa asiallisesti, olen huomauttanut siitä aika kovastikin, olen yrittänyt olla vastaamatta puhelimeen ja tuntuu että kaikki keinot on käytetty (vaikka en niitä tähän nyt luetellutkaan). Ja tuo, että en vastaa puhelimeen... hyvä etteivät lähetä kansalliskaartia minun perääni ottamaan selvää missä olen ja missä kunnossa jos en heille vastaa. He saattavat yrittää soittaa lähes satoja kertoja päivässä jos en vastaa, mutta jos vastaan niin puhelut jäävät 1-3 kertaan päivässä.
Olemme miehenikin kanssa yrittäneet pohtia asiaa, mutta emme tiedä mitä tekisimme. Vanhempani kuitenkin ovat ihania ihmisiä ja heillä on mukava VÄLILLÄ käydä esim. kylässä ja on samoin on mukavaa jos he VÄLILLÄ käyvät meillä. Mutta tuo soitteleminen painaa minua NIIIIN paljon!!! Kuitenkaan en tahtoisi kännykkää kiinnikään pistää, sillä ensinnäkin myös muilla ihmisillä on minulle silloin tällöin asiaa ja työpuhelut hoituvat saman kännykän kautta. Ja jos puhelimeni on kiinni, niin ensimmäisenä he siirtyvät pommittamaan mieheni puhelinta..
Lisäksi en ymmärrä, kun minulla on muitakin sisaruksia, jotka ovat jo eläneet omillaan, mutta heitä he eivät "ahdistele" ollenkaan samalla tavalla. Saattavat vähintään parin kuukauden välein soitella ja tiedustella kuulumisia. Mutta minulta asioita tivataan kuin olisin vielä 14 ja ensimmäistä kertaa kavereitten kanssa viettämässä aikaa (ellei pahemminkin)..
Olen vain epätoivoinen ja tunsin tarvetta purkaa sydäntäni tänne...
Kiitos jos jaksoit lukea.
Ongelmanani tuntuvat välillä olevan vanhempani. He soittelevat päivittäin ja yleensä keskusttelu menee siten, että he kysyvät olenko kotona, jos en ole, niin alkaa kova tivaaminen missä olen ja kenen kanssa, koska olen menossa kotiin... Sitten tietysti kysellään mitä kuuluu, miten jaksan, miten meidän suhteessa menee, onko mieheni ollut terveenä yms. Mukavaahan tällainen olisi, mutta kun toistuu joka päivä! Välillä on päiviä jolloin vaan vastaan puhelimeen ja valmistaudun vastaamaan taas tuohon kysely tuokioon, mutta nyt se on alkanut aina vaan useammin ja useammin painamaan minua. Se ahdistaa, V***ttaa, ärsyttää ja milloin mitäkin. Olen yrittänyt puhua asiasta vanhempieni kanssa asiallisesti, olen huomauttanut siitä aika kovastikin, olen yrittänyt olla vastaamatta puhelimeen ja tuntuu että kaikki keinot on käytetty (vaikka en niitä tähän nyt luetellutkaan). Ja tuo, että en vastaa puhelimeen... hyvä etteivät lähetä kansalliskaartia minun perääni ottamaan selvää missä olen ja missä kunnossa jos en heille vastaa. He saattavat yrittää soittaa lähes satoja kertoja päivässä jos en vastaa, mutta jos vastaan niin puhelut jäävät 1-3 kertaan päivässä.
Olemme miehenikin kanssa yrittäneet pohtia asiaa, mutta emme tiedä mitä tekisimme. Vanhempani kuitenkin ovat ihania ihmisiä ja heillä on mukava VÄLILLÄ käydä esim. kylässä ja on samoin on mukavaa jos he VÄLILLÄ käyvät meillä. Mutta tuo soitteleminen painaa minua NIIIIN paljon!!! Kuitenkaan en tahtoisi kännykkää kiinnikään pistää, sillä ensinnäkin myös muilla ihmisillä on minulle silloin tällöin asiaa ja työpuhelut hoituvat saman kännykän kautta. Ja jos puhelimeni on kiinni, niin ensimmäisenä he siirtyvät pommittamaan mieheni puhelinta..
Lisäksi en ymmärrä, kun minulla on muitakin sisaruksia, jotka ovat jo eläneet omillaan, mutta heitä he eivät "ahdistele" ollenkaan samalla tavalla. Saattavat vähintään parin kuukauden välein soitella ja tiedustella kuulumisia. Mutta minulta asioita tivataan kuin olisin vielä 14 ja ensimmäistä kertaa kavereitten kanssa viettämässä aikaa (ellei pahemminkin)..
Olen vain epätoivoinen ja tunsin tarvetta purkaa sydäntäni tänne...
Kiitos jos jaksoit lukea.
Vastaukset 3
Vanhimmat
nuorin tai sitten sinulla on erilainen lapsuus kuin sisaruksillasi..? Itse neljän lapsen äitinä tulin sellaisiin päätelmiin.
Oma nuorimmainen on vielä kotona, mutta kolme muuta maailmalla ja koska ikäeroa heillä on (myös lasten persoonissa eroa)niin varmasti kannan huolta eri tavalla nuorimmaisesta, sittenkin kun hän muuttaa kotoa pois.
Auttaisiko jos nostat "kissan pöydälle" ja keskustelet "kiihkottomasti" vanhempiesi kanssa, kerrot miltä sinusta tuntuu ja millaista käytöstä heiltä odotat ja toivot. Uskon, että vanhempasi ymmärtävät ja vähentävät yhteydenpitoa. Vanhempasi ovat jostain syystä ylihuolehtivia - mikä se syy onkin - niin taidat itse sen tietää. Tsemppiä!
Kerro niille, että rakastat niitä ja että on kiva tietää että nekin välittävät, mutta että välittämisestä on nyt tullut kontrollin väline, etkä sinä aikuisena ihmisenä aio sietää tällaista kontrollia. Sano että tulet tästä lähtien vastaamaan heidän soittoonsa kerran päivässä (tai minkä koet sopivaksi määräksi, mä laitoin kerran viikossa) ja muu soittelu on turhaa, eikä siihen vastata. Miehesi ei tarvitse vastata vanhempiesi puheluihin lainkaan.
Ja sitten vaan opettelet käyttämään sitä punaista nappia. Mun äiti on nyt vuodessa oppinut, että vastaan sille sen kerran viikossa, en kerran päivässä enkä kahta kertaa viikossa. Puhuminen on niin paljon mukavampaa, kun se ei tunnu kontrollilta vaan asioiden jakamiselta.
He kylla oppivat jos todella haluat heidan jattavan sinut rauhaan.
Muista aina ettei kukaan tee sinulle mitaan sinun itsesi sita sallimatta. Tassakin tapauksessa voit vain jattaa vastaamatta heidan soittaessa. Aseta soittajan tunnistusnumero puhelimeesi ja jatat vastaamatta kun soittavat.
Muutaman kerran lahetettyaan poliisin ja paloautot paikalle ja huomatessaan toimenpiteet tarpeettomiksi, lopettavat sen aivan varmasti.
Sitten vain hyvin paattavaisesti ja ystavallisesti kerrot ettet halua heidan soittavan jokaikinen paiva. Lisaa, etta muistat ulkoa heidan numeronsa ja jos tarvitset apua, he ovat ensimmaisia joille soitat. Lisaa viela etta sopisiko etta tavattaisi iltapaivakahvilla .....(milloin itsellesi sopii) kerran pari kuussa jolloin voisimme rauhassa jutella.
Kokeile tata kuukauden verran. Ellei se toimi, ehka on aiheellista vaihtaa kaikki numerosi salaiseen.
Vanhemmillasi on aivan liian paljon aikaa ja liian vahan tekemista. Sina ja perheesi olette heidan viihdykevalineistoa. Ehka voisit laitta heidat kursseille tai osallistumaan johonkin mieleiseensa aktiivisuuteen.