Ok mun ongelma on tämä.tapasin tässä pitkän aikaa sitten tosi ihanan miehen,ollaan seurusteltukin jo jonkin aikaa hän on 25 ja minä 21.meillä on tosi paljon yhteistä ja tuemme toisiamme,paitsi nyt jokin aika hän pudotti pommin niskaani eli hän sanoi haluavansa joskus lapsen/lapsia(järkytys!)itse en ole edes ajatellut hankkivani lapsia ikinä,ei ole tarvetta eikä halua.nyt olen miettinyt että pitäisikö meidän erota tämän miehen kanssa kun mä en halua lapsia ja hän taas tahtoisi mun näköisen pikku tytön.rakastetaan toisiamme mutta mulle lapset on kuin rutto..kartan viimeiseen asti.mies kuvittelee että mulle on jäänyt jossain vaiheessa mun elämää jokin trauma lapsista kun en niitä halua?!siihen minä vain vastasin että eivät kaikki halua lapsia.hän oli keskustelumme jälkeen haikealla päällä vaikka en halunnut hänelle pahaa mieltä tuottaa.
haluaa,ei halua
Lapsia ja aikuisia...
9795
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tämä asia on vakava eikä se siitä muuksi tule muuttumaan. Turhaan siinä sitten toisianne kiusaatte vuositolkulla ja odotatte toistenne mielipiteen muuttuvan. Katkeruutta vain keräätte toisianne kohtaan.
Ei muuta kuin kantapäät yhteen ja eri suuntiin vaan, hop hop!
Minäkään en halua lapsia ja uuteen suhteeseen astuessani olen sen aina heti tuonut esiin. Kyse on niin tärkeästä arvokysymyksestä, ettei lapsia haluavan kanssa ole mitään mieltä jatkaa. Onneksi olen tavannut miehen joka ei myöskään halua lapsia. Tsemppiä sinulle!
Kun en haluisi millään erota,en ole piiiitkäään aikaan tavannut yhtä hyväsydämistä, rehellistä, huumorintajuista, samoista arvoista kiinnipitävää ihanaa ihmistä.sattuu ajatuskin siitä että erottais,hän on niin kunnollinen. tunnen itseni vain tosi oudoksi kun en lapsia haluisi.kyllä hän on silläkin suostutellut että olisin hyvä äiti..mutta aina kun mietin että mitä jos olisin äiti?tulee inhotus..en vain halua.enkä haluisi erota.harvoin löytää yhtä hyvää miestä.=´(
Mieli voi muuttua.... mutta muuttuuko se "tarpeeksi" noepasti, se onkin toinen juttu.
Olet siis nuori, 21... varmaan opiskelut ja ura vielä kesken tai alkutekijöissä, maailmaa pitäisi nähdä jne. Harva tuossa iässä haluaa lapsia, mutta sitten jossain vaiheessa kyllä alkaa ajattelmaan mitä tänne maailmaan haluaa jättää kun aika korjaa. Eli mieli tulee sinullakin vielä joskus muuttumaan.
Mies säilyy hedelmällisenä vielä hyvinkin pitkään jos terve on, sinä myös.
Jos teillä on muuten hvyä olla, niin jättäkää suosiolla ne lapset myöhemmäksi. Eläkää sitä nuoruutta kun vielä voitte. Jos lapset on sille niin tärkeitä, niin silloin hänen pitäisi älytä se ero heittää pöytään. Älä itse turhaan stressaa siitä ylimääräistä.
Minulle on vuosikaudet toitotettu niin ystävien,läheisten ja työkavereiden johdosta että sinä olet niin nuori,kyllä se mieli vielä muuttuu..Olen aina sanonut kun on puheeksi tullut etten missään tapauksessa voisi kuvitella tekeväni lapsia,ne eivät vain ole minun juttu. Jos rumasti voisi sanoa,inhoan lapsia..inhoan ajatusta että joutuisin sellaiseen tilanteeseen jossa en voi elää niinkuin itse tykkään,tiedän että se on hyvin itsekästä ajattelua,mutta minkäs teet?
Joka tapauksessa,se ei vain toisilla muutu mihinkään,vaikka kuinka monta vuotta sitä odottaisi.
Monet sanovat näin, mutta jotenkin en vain usko että ihminen voi oikeasti koko elämänsä elää "luontoaan" vastaan. Uskon siis että moni sanoo ja moni elää näin... En vaan usko että kukaan oikeasti haluaisi elää näin (koko elämänsä).
Uskon siis että mielipide muokkautuu syistä jotka vääristävät totuuden jopa kantajan päässä. Monesti on ongelmia joita ei halua ratkoa sen takia että silloin joutuisi tekemään jotain mikä on vastoin omaa tahtoa (vaikka se päämärä olisikin sellainen mitä ehkä halauaa). Siksi uskon että ihmiset jotka sanovat etteivät halua naimisiin, perhettä, lapsia tai edes parisuhdetta tarkoittavat usein sitä että eivät halua tehdä niitä realistisia asioita joita tarvitaan näiden saavuttamiseksi... Eli märänpää kelpaisi mutta tie ei. Ja kun tie ei kelpaa sanotaan että emmä tonne halua mennä - kuka nyt ristiriitaiseltä hölmöltä haluaa kuulostaa. Ja itselle on muide lisäksi vakuuteltava myös, jotta pysyy järki päässä.
Mutta uskomukset uskomuksina... Noin minä asit näen nyt kolmenkympin jälkeen, olen kyllä ollut aidan toisellakin puolella ainakin osittain
Oletko minkä ikäinen itse?
Itsellä on siis monta asiaa joihin uskoin tai en uskonut vuosia, mutta kyllä ihminen esim 5 vuoden välien muuttuu monenkin asian suhteen, kun vaan katsoo tarkasti.
Itse esim. en ole vielä "valmis" lapsia hankkimaan mutta viimeisen viiden vuoden aikana olen kyllä mennyt "ei" -> "kyllä" välimatkan korvien välissä aika pitkälti.
Niin ja on minullekin muut elämän viisauksia laukoneet ja aina kun joku muu sanoo niin, sitä automaattisesti kallistuu taas piirun verran omaan (vastakkkaiseen) kantaansa lujemmin. Toisten neuvoista ja virheistä ei voi oppia sanotaan... MUTTA vain omia kokemuksia pohjana käyttämällä ihminen toistaa pelkästään omia virheitä :-)
Jos et muuta usko, niin usko siihen että ihminen muuttuu elämänsä aikana. Sitä ei kukaan voi kiistää :-) Yksityiskohtia ja johtopäätöksiä voit tarkastella ja vedellä itse.
Näita "kyllä se mieli vielä muuttuu"-kommentteja on mahtunut minunkin elämääni aina. Kuitenkin olen jo reippaasti yli kolmenkymmenen (nainen) ja onnittelen edelleen itseäni siitä, ettei minulla ole lapsia. En edes vihaa lapsia, vaan toivon heille kaikille pelkkää hyvää. Voin joskus jopa huvittuneena katsella sivusta jonkun pienen rääpäleen puuhailuja ja hymyillä... Mutta siihen se sitten loppuukin. Lähinnä en halua lasten koskettavan minua, enkä itse halua koskettaa heitä. En myöskään voi sietää melskaamista ympärilläni. Tästä voimme päätellä, että olisin kammottava äiti, eikä kukaan ole ansainnut minua äidikseen.
Pointtini on kuitenkin se, että meitä henkeen ja vereen lapsettomia hautaan asti!-ihmisiä on olemassa. (Ehkä se on luonnon oma keino pitää ihmiskantaa kurissa.) Omasta lähisuvustanikin löytyy omasta tahdostaan lapsettomia naisia. Ongelmalliseksi asian tekee tosiaan tuo, jos toinen osapuoli parisuhteessa on kovasti halukas saamaan lapsia. Mielestäni asiasta kannattaisi puhua avoimesti, ettei sitten kävisi niin, että jompikumpi saa katkeroitumisen aiheen. Minua on sikäli onnistanut, että mieheni on -jos mahdollista- vieläkin lapsikielteisempi.
Sain käsityksen, että tämän ketjun aloittaja on puhunut asiasta miesystävänsä kanssa, ja tämä miesystävä on ollut sitä mieltä, että aloittajan mieli vielä muuttuu. Voi tietysti vielä muuttuakin, mutta silti näkisin tarpeellisena kysyä häneltä, että entäpä jos ei muutukaan! Olisiko se hänelle maailmanloppu?
On seurusteltu vasta "jonkin aikaa", ollaan vasta 20 ja jotain eikä toinen (sinä siinä) ole vielä "edes ajatellut lastenhankintaa" kun ei just nyt ole "halua eikä tarvetta".
No, miten olis jos eläisitte nyt ihan rauhassa eteenpäin, vanhenisitte vaikkapa kokonaiset viis (5!) vuotta yhdessä ja päivittäisitte sitten tilannetta taas uudelleen. Onko ihan mahoton skenaario? Jutelkaapa keskenänne.
Mikä paniikki sullakin on lyödä lukkoon noin isoja asioita jo 21 vuotiaana! Mäkin tunnen varmaan puolen tusinaa akkaa ja ukkoa, jotka vannoivat sun iässäsi vaikka mitä ja ovat nyt (30 iässä) ihan toista mieltä. Jätä itsellesi edes mahdollisuus muuttaa asennettasi rakkauden syvetessä.
Tai mikä pakko on kehitellä heti ongelma siitä, että toinen uskalsi ottaa jo puheeksi jopa tämänhetkiset lapsenhankinta toiveensakin?
Saahan niistä puhua ja pitääkin. Kaikilla meillä on unelmia ja toiveita, jotka pitää saada käsitellä ääneenkin, mutta ei se nyt tarkoita automaattisesti sitä, että pitää antaa tuomio koko suhteelle, jos jokut mielipiteet menee tänään ristiin.
Antakaa nyt hyvät ihmiset armonaikaa itsellenne vain elää ja olla yhdessä ilman mitään paineita, kun kerran tykkäätte toisistanne niin kovasti. Tulevaisuudesta ei teidä kukaan etukäteen, joten miksi ainakaan pelätä sitä etukäteen?! Tutustukaa nyt ensin edes toisiinne kunnolla.
Huih, tosi pelottavaa, että ukko on jo heti alkajaisiksi aloittanut pennuista paasaamisen...;( Taitaa sitten sitä vauvakuumetta olla ilmassa uroksella, ja pian painostaakin sua "raskautumaan"...
Kannttaa todellakin tehdä heti aluksi selväksi, ettet näillä näkymin halua lapsia ja sillä sipuli. Tulevasta ei kukaan tiedä: mielesi voi muuttua tai sitten ei.Moni on todellakin tiennyt jo nuorena, ettei lapsia halua, vaikka varmasti vielä useampi on niin luullut, mutta myöhemmin muuttanutkin mieltään.Joka tapauksessa, nyt kun teet kantasi selväksi jo alussa, miehesi ei voi syyttää sinua myöhemmin hänen unelmiensa murskaamisesta.
Jos mies jättää sinut tämän takia, anna hänen mennä. Mutta jos hän voi hyväksyä kantasi, nauti miehestäsi ja keväästä täysin siemauksin!
Onnea!