Hei kaikki eronneet!
Kohta viisi vuotta täynnä, alkaa helpottaa, ihanaa. On surtu miehen pettämistä ja nyksänsä nimittelyä ja eksänsä kiusaamista ja luettu tätä palstaa. Alan olla kokonainen, mutta se ei ole tullut ilmaiseksi.
Sen olen huomannut, että tunteet on käytävä läpi pohjamutia myöten. Mietittävä mikä meni vikaan, yritinkö tarpeeksi, jaksoinko, tuinko? Jos näissä on itsellä puhtaat paperit, jatko on helpompaa. Ei tarvitse syytellä ketään. Voi keskittyä savuavien raunioiden uudelleenrakentamiseen.
Tuntuu julmalta lukea täältäkin miehistä, jotka kertovat, miten "helppoja" eronneet naiset ovat. Ehkä joidenkin kohdalla on niin. Moni nainen haluaa nähdä lämpöä sielläkin, missä sitä vähiten on. Yhtään kauniimpaa ei ole naisten tarinat "rassukoista" miehistä, jotka vaimonsa jättäminä putoavat lopullisesti kuiluun. Ja hekin katkeroituneina, kiveksi muuttuneina.
Elämä jättää jälkensä, aina. Kun pyrkii valoon ja katsoo totuutta silmiin, voi jäljestä tulla kaunis, vaikka matkan varrella olisi kärsimystäkin. On opittava tuntemaan itsensä ja oltava uskollinen sille, mikä meissä on parasta.
En ole enää lainkaan varma siitä, että hyvä ja "onnistunut" elämä olisi paras - tai muuttaisi meitä paremmaksi. Kärsimys kirkastaa - mutta vain, jos käy tuskan läpi, kokonaan.
Hei, te kanssasiskot, jotka pidätte huolta ja hellitte isänsä hylkäämiä lapsianne! Pesette, kasvatatte, ruokitte, ohjaatte: aurinkoista kevättä kaikille teille! Olkaa itsenne arvoisia!
Hei, te kaikki eronneet isät, joiden silmissä olen ajoittain tunnistanut elämän kovan polun jäljet: älkää menettäkö toivoanne, m i l l o i n k a a n!
Kohta viisi vuotta täynnä, alkaa helpottaa, ihanaa. On surtu miehen pettämistä ja nyksänsä nimittelyä ja eksänsä kiusaamista ja luettu tätä palstaa. Alan olla kokonainen, mutta se ei ole tullut ilmaiseksi.
Sen olen huomannut, että tunteet on käytävä läpi pohjamutia myöten. Mietittävä mikä meni vikaan, yritinkö tarpeeksi, jaksoinko, tuinko? Jos näissä on itsellä puhtaat paperit, jatko on helpompaa. Ei tarvitse syytellä ketään. Voi keskittyä savuavien raunioiden uudelleenrakentamiseen.
Tuntuu julmalta lukea täältäkin miehistä, jotka kertovat, miten "helppoja" eronneet naiset ovat. Ehkä joidenkin kohdalla on niin. Moni nainen haluaa nähdä lämpöä sielläkin, missä sitä vähiten on. Yhtään kauniimpaa ei ole naisten tarinat "rassukoista" miehistä, jotka vaimonsa jättäminä putoavat lopullisesti kuiluun. Ja hekin katkeroituneina, kiveksi muuttuneina.
Elämä jättää jälkensä, aina. Kun pyrkii valoon ja katsoo totuutta silmiin, voi jäljestä tulla kaunis, vaikka matkan varrella olisi kärsimystäkin. On opittava tuntemaan itsensä ja oltava uskollinen sille, mikä meissä on parasta.
En ole enää lainkaan varma siitä, että hyvä ja "onnistunut" elämä olisi paras - tai muuttaisi meitä paremmaksi. Kärsimys kirkastaa - mutta vain, jos käy tuskan läpi, kokonaan.
Hei, te kanssasiskot, jotka pidätte huolta ja hellitte isänsä hylkäämiä lapsianne! Pesette, kasvatatte, ruokitte, ohjaatte: aurinkoista kevättä kaikille teille! Olkaa itsenne arvoisia!
Hei, te kaikki eronneet isät, joiden silmissä olen ajoittain tunnistanut elämän kovan polun jäljet: älkää menettäkö toivoanne, m i l l o i n k a a n!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoituksesi antaa toivoa; ehkä tästä kaikesta vielä selviää ja elämään tulee myös niitä ilon pisaroita. Ehkä vuosien kuluttua olen saanut itseni kasattua, itsentuntoni nostettua ja huomaan, että minuakin varten on vielä elämää. Että ei elämä loppunut siihen, kun mies petti ja jätti. Lapset antavat uskoa tulevaisuuteen ja eiköhän meillä lasten kanssa ole ihan hyvä elämä edessä kunhan tästä eron alkuvaiheesta selviämme ja pääsemme aloittamaan "oman elämän".
Surullisena luin noita kirjoituksia baaritiskillä notkuvista "helpoista tapauksista". Tuskin tulen siellä notkumaan ja siitä olen varma, ettei minun sängyssäni tule olemaan aikoihin ketään miestä. Luottamus miehiin on mennyt täysin. En olisi koskaan voinut kuvitella, että rakas mieheni pystyy tekemään näin. Kertomaan noin vain toisesta naisesta ja siitä, että rakkaus minuun on loppunut jo aikoja sitten.
Muistathan itkeä kaiken tyhjäksi, niin ettei enää itkua tule...
Eihän sitä ymmärräkään. Ei sellainen ihminen joka ei koskaan VOISI tehdä niin. Se on ratkaiseva ero miehesi ja sinun välillä. Sitten kun olet rämpinyt läpi pimeän luolan, opettele näkemään arvosi tässä erilaisuudessa. Kaikki eivät petä, vaikka pettäjät lievittävätkin tuskaansa sillä, että KAIKKI niin tekevät. Eivät tee.
Itkun, surun ja lohduttomuuden keskellä pureudu kaikkiin niihin hippusiin, joista saat vähänkin iloa. Nyt sinun on aika miettiä sitä, mihin suuntaan sisimpäsi sinua ohjaa.
Anna itkun tulla. Siellä, synkimmässä luolannurkassa ON valo.
PS: Muista ulkoilla!