erotettaisiin valtiosta ? Tarkoitan, että milloin poliitikkoja alkaa asia kiinnostaa, jotta he saavat jotain asiassa vihdoinkin aikaan. 1 miljoona voisi olla pyöreä sopiva luku, jonka jo luulisi vaikuttavan. Sehän saavutaan lähivuosina.
Kuinka paljon pitää olla kirkkoon kuulumattomia
jotta kirkko
6416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
siellä minä olen teidän kanssanne. Siis pitää vielä melkoisesti erota kunnes tuo luku saavutetaan.
Ehdotatko jotain uskonpuhdistusta?
kansanedustajista kuuluu kirkkoon. Eduskunta tekee tuollaiset päätökset.
Ensimmäiset kristittyjä suosineet keisarit eivät suinkaan olleet kristittyjä, vaan he uskoivat hyötyvänsä kristityistä. Bysantin historiassa on monia esimerkkejä siitä kuinka keisari ja keisarinna pitivät tarkoituksella kirkossa erimielisyyttä. Kansanedustajat ovat valmiit erottamaan valtion kirkosta silloin kun se helpottaa heidän tavoitteiden saavuttamista.
ja joitain valtiokirkollisia piirteitä, joilla on hyvin vähän merkitystä. Maailmassa on myös asioita, joista oikeasti kannattaa olla huolissaan, "valtiokirkko" ei kuulu niihin. Kirkko on Suomessa itsenäinen suhteessa valtioon.
Suomessa on kaksi valtionkirkkoa. Evankelis-luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on Suomen laissa määriteltyjä erityisoikeuksia (esim. oikeus käyttää valtion veronkantojärjestelmää jäsenmaksujensa keräämiseen, toisin kuin muilla uskonnollisilla yhteisöillä).
Se, että ev-lut. kirkko itse sanoo itseään kansankirkoksi ei merkitse mitään. Sanoohan kokoomuskin itseään työväenpuolueeksi ;)