Minä puolestani haluaisin tietää

Jos puhutaan normaalista elämästä ilman alkoholi- tai mielenterveysongelmia tms. vakavampaa, niin kyllä kaikki sanat ja teot yleensä pystyy lopulta antaan anteeksi. Ja jos ei pysty, niin voi katsoa itseään peilistä ja kysyä miksi.
Tasapainoinen ihminen kykenee antamaan anteeksi kun tilanne on ohi ja käsitelty. Asian (ja tunteiden) käsitteleminen onkin välttämätöntä, muuten anteeksi antaminen ei ole aito.

Puhdasta herjaa ja vakavia henkilökohtaisia loukkauksia on vaikeaa ymmärtää ja niiden anteeksi antamiseen voi mennä paljonkin aikaa. Se aika riippuu siitä, miten nopeasti kukin meistä kykenee pääsemään ikävän kokemuksensa yli.
Rakkaussuhteessa vaikeinta on antaa anteeksi pettämistä ja siitä syntyvää valheiden verkkoa. Pettämiselle ei ole olemassa mitään "pätevää selitystä", se on aina puhtaasti itsekäs teko ja loukkaus valittua kumppania kohtaan.

loukkaukset eivät unohdu jos toinen uhkaa etsivänsä paremman, samoin kuin paha haukkuminen ei unohdu.

Suutuksissa tehdyt asiat on jollain tapaa helpompi antaa anteeksi. Ja se, et jos toinen oikeasti itsekkin on pahoillaan asiasta, en mä jaksa sen jälkeen olla vihainen, jos toista kaduttaa. Mut jos toinen ei ole edes pahoillaan senkään jälkeen, vaikka näkee, että pahoittaa toisen mielen, ja voisi tehdä saman uudestaan, on vaikea antaa anteeksi. SItten on helppo antaa anteeksi asioita, mihin itsekkin hairahtuu joskus. Ehkä se raja menee pettämisessä tai toistuvassa pahantahtoisuudessa, mikä ei pistä toista edes miettimään mitään. Silloin ei musta ole kysymys enää siitä, et olis hyväntahtoisuutta toista kohtaan. Se että tajuaako toinen, että nyt tuli pahasti tallottua toisen rajoja, ratkaisee. Jos ei tajua, ei ole mitään anteeksiannettavaa. Silloin on pakko lähteä pois, sillä ei se sitten koskaan muutu.
En silti ole pitkävihainenkaan.

Mieheni sukulainen on haukkunut pataluhaksi pelkkien kuulemiensa perusteella ja kateudesta ilmeisesti. Myöskään keksittyjä juttuja, pelastaakseen oman nahkansa, mustamaalaamalla, en voi antaa anteeksi. Ts. Syyttömän kiusaaminen pelkän kateuden tai yms. vihan takia ei tarvitse antaa anteeksi. Yleensä nämä idiootit ei anteeksi edes pyydä. mitä olette mieltä?

Paras ystäväni sanoi nuoruudessani minulle, että jos hän olisi minun näköiseni, hän tekisi itsemurhan. Myös tuntemattomat ihmiset kadulla pilkkasivat minua. Nauroivat, sain kuulla kommentteja: hirveän näköinen, pahan näköinen, kamalan näköinen, hyi minkä näköinen, hyi helvetti minkälainen, yök, miten ruma, jne...tämä oli jokapäiväistä, lopulta sulkeuduin yksinäisyyteen. Tämä kaikki tuhosi nuoruuteni, elämäni, psyykeni. Miten vahva pitäisi olla jos jatkuvasti saa kuulla pilkkaa ulkonäöstään?

Minä olen edesmenneelle kultulleni aina antanut anteeksi viinapäissän tehdyt syrjähypyt. Huutoahan siitä seurasi mutta naapurini tuntevat minut niin hyvin, etteivät virkavaltaa paikalle kutsuneet. Näitä tapauksia oli useita.

Kun sumutetaan vanhaa äitiä saaden rahallista etua koko aikuiselämänsä ajan. Ei jää jäljelle kuin pelko että jää kiinni, ja aloitetaan vielä mustamaalaus ja keksittyjen tekojen valehtelu. Kaikki mikä tuli mieleen oli syrjään vetäytyneemmän tyttären varastamaa ottamaa jne. Kyllä minä ainakin huomasin että kuka varastaa itse puhuu toisista että se ja se varastaa. Näin se on työelämässä ja näin se on suvussakin.
Nyt hänen lapsensa uskovat kaiken mitä äiti on syöttänyt tarinoiden samoin eräät tädit. Ei kyllä tee mieli näin ohjattaville ihmisille edes oikasta asioita eikä muutenkaan olla tekemisissä. Negatiivisten ihmisten häätö elämästä muutenkin kannattaa aina.

Kaikista aioista pitää pystyä sopimaan.. se on eriasia riittäkö rakkaus siihen !

Yhden riidan errot on mitä sairainta, mita parisuhderintamalla voi olla!

Todella vaikea on antaa anteeksi, jos aina syytetään haisunäädäksi ja voi ikinen pieru on aina sen yhden vika. Toinen juttu on se kun kaikki tuttavat seisoi sen takia, kun paras kaveri on käyttänyt seksuaalisesti hyväksi. Siitä haukutaan huoraksi. Sitä sulkeutuu täysin ihmiskontakteista. Kolmas on se kun hiljaista ja ujoa ihmistä käsketään olemaan kuuntelematta. Se tarkoittaa, ettei saisi osallistua keskusteluun tai kuunnella muita. Neljäs juttu on kun pystyt viimein olemaan jonkun seurassa rempseä ja ilonen oma itsesi, niin heti luullaan että sitä huoraa.
Mm. näitä on melko vaikea antaa anteeksi.

Hei ap.

Otit vastaan tärkeän asian. Missä menee anteeksi antamisen raja, vai meneekö? Onko ihminen vastuussa suutuspäissään lausutuista loukkauksista?

Haluaisin aloittaa erottamalla kaksi asiaa.
On eri asia oppia antamaan anteeksi ja eri asia hyväksyä teko. Anteeksi antamiseen tulee elämässä pyrkiä aina. Se vapauttaa elämään, eikä teon kohde näin enää ole sitoutunut tapahtuneeseen vaan voi aidosti suunnata eteenpäin. Anteeksiannonprosessi on kuitenkin käytävä läpi mutkineen päivineen. Ensin on hyväksyttävä, että tapahtunut on tapahtunut. Siihen liittyy paljon tunteita: vihaa, häpeää, syyllisyyttä yms. Vasta ne käytyään on valmis seuraavaan askeleeseen; vapauteen. Sen voi tehdä, vaikka tekijä olisi kuollut tai muuten ei enää voisi sanoa hänelle antaneensa anteeksi. Joskus prosessi voi viedä vuosiakin.
Tähän myös liittyy kyky ymmärtää myös itsensä tekevän virheitä. Vain sellainen ihminen voi antaa anteeksi toiselle, joka näkee myös omat pimeät varjonsa ja voi antaa itselleenkin anteeksi.

Sen sijaan se ei tarkoita, että tehty teko on ok.
Suuttuneenakin ihminen on yhtä lailla vastuussa sanomisistaan ja tekemisistään. Riitelytaitoja voi ja kannattaa opetella, jotta vihan vimmoissakaan ei mene haavoittamaan toista esim. kommentoimalla ulkonäköä. Keskeinen hyvän riitelyn taito on osata puhua omista tunteistaan eikä sinä-viestillä moittia toista. Yksinkertainen esimerkki: "Minulla on ollut kamala päivä ja kaipaisin halausta. Jaksatko kuunnella mitä mulle tapahtui" - tässä ilmaistaan oma olo ja mitä toiselta toivoo. Sen sijaan lause "Mulla on ollut kamala päivä ja toinen senkun makaa sohvalla eikä välitä mitään. Olet itsekäs ja kylmäsydäminen ihminen" - ei takuulla auta tilannettta, luo hyökkäysaseman ja vaurioittaa suhdetta.

Toivon sinulle ja muillekin kykyä oppia antamaan anteeksi ja opettelemaan arkipäivän viestintätaitoja. Ne ovat meille jokaiselle joka ainut päivä haasteen paikka

Merja, diakoni