Mieheni muutti pois viime viikolla. Lapset hänen luonaan viikonlopun. Olen IHAN yksin. Ei ole kauaakaan, kun toivoin saavani olla yksin kokonaisen viikonlopun. Nyt kun se on totta, itkettää ja toivoisin heidän olevan kotona. Että olisi samanlainen perjantai-ilta kuin aina ennenkin. Sitä ei koskaan enää tule. Hirveä olo. Yksinäistä. Tätäkö on loppuelämä?
Yksin
Torso
5894
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kestä, kestä, mun mieheni muutti jo ennen joulua. Vaikeeta on, mut meidän on vaan kestettävä. Mulla ei ole edes lapsia, et ois ees viikolla vilinää. Joskus kun on erityisen yksinäistä, mieleen on tullut, et voihan sitä jonain päivänä vielä tulla joku jota pystyy rakastamaan. Vaikka ei enää suurta rakkautta voikaan tulla, sellaista kuin tämä edellinen.
Kyllä siinä tulee yksinäinen tunne.minulla erosta jo 8 vuotta.nyt 6v oltu avoliitossa.olen kohta 60 mies.koeta jaksaa.aika parantaa haavat.
Kiitos kun kerroit, et se vie noin paljon vuosista. Minä naisena, olen jo ikäloppu silloin, jos elän. Täytän elokuussa 50v. Ei ole ketään kiikarissa, niin arvokasta, kuin se mies, joka jätti minut nettideittailun vuoksi.
Ei vienyt kuin kaksi vuotta.eikö oout muuta syynä kun deittailu.minulle tuli ero.vaimoni joi ja käytti lääkkeitä. oli sekakäyttäjä.Kävi aika alhaalla.nykyisin uskossa eikä käytä alkoa.minusta hieno että tajusi viimein.
Älähän vaivu epätoivoon, äitini löysi ihanan miehen 55-vuotiaana. Oli vuosia ollut yksin. Elämä osaa yllättää ja niin kauan kun olet hengissä, on mahdollisuus mihin tahansa. Vaikka et ketään löytäisikään niin muista että olet arvokas ihminen ja elämässä on muutakin tärkeää kuin parisuhde, etsi ensisijaisesti niitä muita asioita. Älä siis lakkaa elämästä. Viisikymppisellä on vielä paljon edessään, kunhan annat sille mahdollisuuden. Älä takerru menneisyyteen, kunhan tietoisesti päätät luopua, se onnistuu. Voimia sinulle!