hyllyttäjää

olemassa?

palkataanko kauppoihin pelkkiä hyllyttäjiä/ kuormanpurkajia? sellaista joka tekee kaikkea muutakuin on kassalla?


kertokaa!

12

12454

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyllyttäjä

      Varsinkin isoissa marketeissa näitä ei-kassatyöntekijöitä on paljon, eiväthän ne tavarat hyllyille itsestään kävele. Pienissä kaupoissa meininki on se, että kaikki tekevät vähän kaikkea.

      Osa hyllytystöistä on kuitenkin ulkoistettuja, esimerkiksi leipäkuski voi hyllyttää oman leipomonsa tuotteet jne. tai sitten sen hoitaa joku kolmas osapuoli.

      Eli rohkeasti yhteydenottoja Citymarketeihin, Prismoihin jne. Työtä löytyy.

      • palkat

        ja työajat on, onko samat kuin kassoilla?


      • Hyllyttäjä
        palkat kirjoitti:

        ja työajat on, onko samat kuin kassoilla?

        aamuun, silloin suurin osa tavarasta tulee kauppoihin. Mutta toki marketeissa on myös iltavuorot, jolloin mm. hyllytetään ne tavarat, joita ei ehditty hoitaa aamulla tai jotka eivät mahtuneet hyllyille sekä siistitään hyllyjä asiakkaiden jäljiltä.

        Työajat vaihtelevat, itse olen mennyt aamuisin töihin aikavälillä 5-8. Tyypillinen päivä on ollut kuudesta kahteen, viideksi olen mennyt vain harvoin. Mutta tämä on kauppa- ja työkohtaista.

        Palkka, jos se maksetaan tuntipalkkana, on jotain 8-10 euroa. Näin siis "perusduunarilla".

        Riippuen hommasta, vastuulle voi kuulua myös elintarvikkeiden/tavaroiden tilausta, eli onneksi työ ei ihan aina ole pelkkää tavaroiden hyllylle laittamista =)


      • paljon!
        Hyllyttäjä kirjoitti:

        aamuun, silloin suurin osa tavarasta tulee kauppoihin. Mutta toki marketeissa on myös iltavuorot, jolloin mm. hyllytetään ne tavarat, joita ei ehditty hoitaa aamulla tai jotka eivät mahtuneet hyllyille sekä siistitään hyllyjä asiakkaiden jäljiltä.

        Työajat vaihtelevat, itse olen mennyt aamuisin töihin aikavälillä 5-8. Tyypillinen päivä on ollut kuudesta kahteen, viideksi olen mennyt vain harvoin. Mutta tämä on kauppa- ja työkohtaista.

        Palkka, jos se maksetaan tuntipalkkana, on jotain 8-10 euroa. Näin siis "perusduunarilla".

        Riippuen hommasta, vastuulle voi kuulua myös elintarvikkeiden/tavaroiden tilausta, eli onneksi työ ei ihan aina ole pelkkää tavaroiden hyllylle laittamista =)

        palkkaa kuiteski, etelässä varmaan..
        onkohan työ kiireistä ja raskasta.


      • Hyllyttäjä
        paljon! kirjoitti:

        palkkaa kuiteski, etelässä varmaan..
        onkohan työ kiireistä ja raskasta.

        ...mutta itselläni palkka on runsaat kahdeksan euroa eli lähellä tuota alarajaa. Palkka kasvaa kokemuksen ja työtehtävien kasvaessa, ja osastovastaavalla palkka on mainittua suurempi (kuukausipalkalla).

        Kiireistä?

        ==> Usein, kyllä. Jos olet kaupan oma työntekijä, todennäköisesti ehdit pitää taukosi ja kiire on vain ajoittaista. Alihankkijan listoilla sinulla voi olla useita kohteita, ja taukojen kanssa on vähän niin ja näin... Itse tein alussa 8-10-tuntisia päiviä ilman varsinaisia taukoja, asiaan saatiin kuitenkin muutos ja kiirettä ei enää ole ollut pitkään aikaan. Hommat on voinut tehdä normaalilla työtahdilla ja kahvilla on ehtinyt käydä oikein hyvin. Työajat ovat normalisoituneet ja enää ei pitkiä päiviä ole ollut kuin poikkeuspäivinä (joulu ym.).

        Raskasta?

        ==> Kyllä. Riippuu kuitenkin siitä, mitä hyllytät. Jos hyllytät leipiä, on se raskasta, sillä isojen markettien kuormat ovat valtavia. Jos hyllytät tyyliin kahvipaketteja sun muita, pääset ehkä vähän helpommalla.

        Hyvä puoli työssä on se, että alalle on helppo päästä ja se ei vaadi pitkää koulutusta. Työtä on saatavilla, sillä palveluala vaatii yhä enemmän työntekijöitä.

        Huono puoli on se, että työ on useimmiten aina sitä samaa ja jos uralla etenemistä ei tapahdu, ei yhdessä paikassa montaa vuotta viihdy. Siksi kannattaa hakea paikkaa, jossa hyllyttämisen lisäksi pääset esimerkiksi marketin leipomoon/kahvilaan asiakaspalvelutöihin. Silloin työtehtävät ovat aika monipuolisia: tilausten teko, hyllytys, asiakkaiden neuvonta osastolla, kahvilatyö...


      • ,l,l,l
        palkat kirjoitti:

        ja työajat on, onko samat kuin kassoilla?

        Ilman mitään koulutusta/työkokemusta tuntipalkka on sellaiset 7,2 euroa. Koululaisilla toki vielä pienempi. Suomi on jaettu tiettyihin "kalleusluokkiin", joten kehäkolmosen sisäpuolella on tuntipalkka hieman korkeampi. Muualla tuo mainitsemani summa. Tarkempaa tietoa toki löytyy, kun etsit käteesi kaupan alan tessin.


    • mymmiss

      Palkataan ainakin suurempiin kauppoihin sellaisia, jotka pitää huolta esim. maito-osastosta. Itellä ei kokemusta, mutta otappa puhelin kauniiseen käteen ja soita kysyäksesi! :D

    • kesätyötyttö

      Hei otetaanko kestätöihin 15 hyllyttäjäksi ? :)

    • no itse hyllytän pelkästään kuivatuotteita kaupassa.

      • kldssdklfjklsdjfskljskl

        Joskus 90-luvulla kun olin eräässä kaupassa työhaastattelussa hyllyttäjän hommaan niin kyllä yritettiin vängätä sinne kassallekin töihin. En halua kassahommiin mutta hyllyttäjän työ olisi kyllä käynyt. En tullut kyllä valituksi siihen mutta periaatteessa voisin vaihtaa tämän nykyisen teollisuustyöntekijän homman kaupan hyllyttäjäksi tänäkin päivänä. Luulen että fyysinen rasitus olisi kevyempää hyllyttäjän hommassa kuin tehtaassa jossa jokaikinen rullaradan laakeri on paskana vastustaen liikettä enemmän kuin edesauttaa sitä...


    • fdhetyhwh

      Onkohan se totta, että härskeimmät kaupat hyllytyttävät tavaroita orjatyövoimalla? Siinä menee kohta sekin homma, jota melkein kuka tahansa pystyy tekemään. Miksi maksaa palkkaa, kun työkkäri kiristää työttömiä työnhakijoita tekemään työtä ilman.

      • 8737993

        Asuttavatko kaupat orjansa yöksi kellaritiloihin? Mikä on nykykurssissa hyväkuntoisen orjayksilön arvo? Saako omistaja tehdä orjilleen mitä tahansa? Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta. Taidan vaihtaa alaa ja lähteä ruoska kädessä johtamaan näiden orjalaumojen työtä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      61
      2692
    2. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      119
      1416
    3. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      136
      1196
    4. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      77
      1124
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      1033
    6. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      23
      973
    7. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      124
      854
    8. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      28
      842
    9. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      754
    10. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      715
    Aihe