ovensuu

varovainen sellainen. KUINKA VAALEISSA KÄY KUKA VOITTAA? KUKA TAI MIKÄ PUOLUE ON HEIKOIN LENKKI?
5275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Keskusta jyrää, ts. voittaa vaalit. SDP tulee kakkosena. Kokoomus kasvattaa kannatustaan jonkin verran, seuraa kolmosena.

Perussuomalaisten osalta tilanne on mielenkiintoinen. Ko. puolue saattaa kasvattaa äänimääräänsä. Vaalien häviäjä on Vasemmistoliitto.

Yleisesti vasemmisto voi hävitä näissä vaaleissa.

Veikkaus tämä vain, ei liity omaan henk. koht. äänestämiseeni.:) Luotan jumalaani, että kukaan ei äänestä tän perusteella.;DD

Äänestä
  • Luulen että heidän kannatus tulee nousemaan roimasti.
    Mutta kepu voiton jyrää.

    Äänestä

  • kristilliset? kirjoitti:

    Luulen että heidän kannatus tulee nousemaan roimasti.
    Mutta kepu voiton jyrää.

    ..vois (kuitenkin) sanoa olevan melko "vakio" joka vaaleissa. En oikein jaksa uskoa, että tiukkapipo- kampanja hirveästi imisi uusia äänestäjiä. Yllätyksiä tulee toki joskus.

    Voi kun ihmiset ajattelis, ennen kuin äänestävät. Kunnioitan nukkuvien puoluetta siinä mielessä, että parempi sekin, kuin äänestää esim. lärvivärkin perusteella.

    Äänestä

Prosentit:

Keskusta 24.1
Sdp 23.2
Kokoomus 21.1
Vasemmistoliitto 9.8
Vihreät 7.1
Kristilliset 4.1
Perussuomalaiset 3.9
Rkp 3.9


Äänestysprosentti 72.6

Vaalien jälkeinen hallitus: Keskusta, kokoomus, rkp ja kristilliset.

Oma arvioni omasta tulevaisuudestani seuraavalla nelivuotiskaudella: Vedän peiton korvien päälle, ristin käteni ja luen Marxin pääomaa alkukielellä kuuteen kertaan ja lopusta alkuun.

Äänestä

perussuomalaiset ja kristilliset. Vahvin lenkki rkp, jonka äänestämiseen valitettavasti ei riitä suomenkielisten äo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysely kirjoitti:

varovainen sellainen. KUINKA VAALEISSA KÄY KUKA VOITTAA? KUKA TAI MIKÄ PUOLUE ON HEIKOIN LENKKI?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu