Onko totta

Onko se totta, että jos koko viikon laihduttaa, ja sitten vaikka vkl haluaisi hemmotella itteään suurilla määrillä herkuilla, niin siitä ei lihoa? Vai? Mitä mieltä olette?
4581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos koko viikon ruokamäärät lasketaan yhteen, tuollaiset viikonlopun mässäilyt nostavat päivättäistä energiansaantia yllättävän paljon. Lisäksi, miksi saattaa itseään sellaiseen tilanteeseen että herkuttelu jää päälle ja voi sanoa taas kerran hyvästi laihdutusyritykselle? Luulenpa että aikamoni ylipainoinen on sokeri- tai "rasvariippuvainen"(pizzat, hampparit...). Jos on viikon taistellut riippuvaisuutta vastaa, miksi pilata kaikki sitten viikonloppuna. Herkutella voi muutenkin kuin älyttömällä mässäilyllä. Asia erikseen sitten kun on päässyt tavoitepainoon, mutta eipä ne entiset herkut enää sitten samalle maistu... ;)

Äänestä
  • Voihan tuossa olla tietysti jonkin verran perää että kerralla syötynä kalorit eivät vain imeydy...ihminenhän ei voi syödä vain kerran kuussa ihraa litrakaupalla ja paastota loppukuuta vaikka kuinka siinä olisi tarpeeksi kaloreita. Tai kuka tietää...7000kcal pitäisi olla yksi kilo läskiä, joten voisihan tuon joskus testata mitä tapahtuu jos söisi tuon verran yli päivä kulutuksesta, odottaisi pari päivää että suolisto olisi taas normaalissa tilassa ja mittaisi painon. Onko tullut kilo lisää vai ei :-)

    Mutta muuten voi olla hyvä ajatus esim kerran viikossa antaa itselleen oikeus ostaa suklaalevy, jos sillä saa pidettyä itsensä kurissa muun viikon ajan eikä siitä lähde liikkeelle pitsa, jäätelö, kalja, suklaa, hampurilais ahmiminen.

    Äänestä

  • Mies40 kirjoitti:

    Voihan tuossa olla tietysti jonkin verran perää että kerralla syötynä kalorit eivät vain imeydy...ihminenhän ei voi syödä vain kerran kuussa ihraa litrakaupalla ja paastota loppukuuta vaikka kuinka siinä olisi tarpeeksi kaloreita. Tai kuka tietää...7000kcal pitäisi olla yksi kilo läskiä, joten voisihan tuon joskus testata mitä tapahtuu jos söisi tuon verran yli päivä kulutuksesta, odottaisi pari päivää että suolisto olisi taas normaalissa tilassa ja mittaisi painon. Onko tullut kilo lisää vai ei :-)

    Nimittäin, kun muun viikon on nälkärajalla, niin elimistö menee säästöliekille ja aineen vaihdunta hidastuu, koska ei saa ravintoa riittävästi.
    Kun sitä rasvaa taas saa, niin elimistö varastoi sen sellaisenaan. Sekin on elimistön reaktio nälkäkuurin jälkeen.

    Näin se vaan on.

    Kannattaa ennemmin jakaa se kalorimäärä ihan jokaiselle päivälle. Tuollainen kerran viikossa mässäily vie hommaa pari päivää taakse päin. Kuikotat siis pari kolme päivää viikossa aivan turhaan, jos noin erehtyy tekemään.

    Äänestä

  • Mies40 kirjoitti:

    Voihan tuossa olla tietysti jonkin verran perää että kerralla syötynä kalorit eivät vain imeydy...ihminenhän ei voi syödä vain kerran kuussa ihraa litrakaupalla ja paastota loppukuuta vaikka kuinka siinä olisi tarpeeksi kaloreita. Tai kuka tietää...7000kcal pitäisi olla yksi kilo läskiä, joten voisihan tuon joskus testata mitä tapahtuu jos söisi tuon verran yli päivä kulutuksesta, odottaisi pari päivää että suolisto olisi taas normaalissa tilassa ja mittaisi painon. Onko tullut kilo lisää vai ei :-)

    Mutta muuten voi olla hyvä ajatus esim kerran viikossa antaa itselleen oikeus ostaa suklaalevy, jos sillä saa pidettyä itsensä kurissa muun viikon ajan eikä siitä lähde liikkeelle pitsa, jäätelö, kalja, suklaa, hampurilais ahmiminen.

    Kiitti ku muistutit. Ittellä on ongelmana "herkku-riippuvuus". Oonoittanu pitää herkuttelun aisoissa mut toi on tosiaan hyvä et kerran viikossa yks namipäivä. Lauantai karkkipäivä esim. Oon lopettanu tupakoinnin, n. 3kk ollu polttamatta, mut viime päivinä oon korvannu karkkihimon röökillä. Onkohan sekään ihan hyvä. Paheitten summahan on tunnetusti vakio. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

että...? kirjoitti:

Onko se totta, että jos koko viikon laihduttaa, ja sitten vaikka vkl haluaisi hemmotella itteään suurilla määrillä herkuilla, niin siitä ei lihoa? Vai? Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu