en tajua tota anna-juttua

En ole kamalasti lukenut noita lööppejä, mutta tänään olikohan iltasanomien kannessa, että anna on sanonut että ei nouse lavalle enää. En tajua, että missä nyt mättää. Tuomarit ylistää tyttöä taivaisiin ja fanejakin sillä on. Mistä tämä kaikki johtuu? Kaverit sanovat että tyttö on noussut pilviin, mutta itse en ota siihen kantaa. Osaako joku selittää, mistä nämä kaikki juorut ja annan murtumiset ovat lähteneet liikkeelle vai eikö tytöllä vain pää kestä?
2282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

anna sairasti influenssaa (olisko ollut kaksi viikkoa sitten) ja harjoitukset eivät menneet kovin hyvin ja jäivät vielä todella vähälle. siitä johtuen anna ajatteli ettei nouse lavalle häpäisemään itseään. torstain lähetykseen mennessä hän kuitenkin parantui sen verran, että nousi lavalle laulamaan.

Äänestä
  • panu tippui kisasta pois,annahan oli sen hyvä kamu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mistersiili kirjoitti:

En ole kamalasti lukenut noita lööppejä, mutta tänään olikohan iltasanomien kannessa, että anna on sanonut että ei nouse lavalle enää. En tajua, että missä nyt mättää. Tuomarit ylistää tyttöä taivaisiin ja fanejakin sillä on. Mistä tämä kaikki johtuu? Kaverit sanovat että tyttö on noussut pilviin, mutta itse en ota siihen kantaa. Osaako joku selittää, mistä nämä kaikki juorut ja annan murtumiset ovat lähteneet liikkeelle vai eikö tytöllä vain pää kestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu