Gestapo!

Kun automaattisesti oletat, että kaikki tänne kirjoittavat ovat työttömiä, niin mikä todistaa, ettet itsekin ole? Minä voin väittää olevani vaikka algerian presidentti, en kyllä ole. Työtönkään en enää ole, mutta mitenkään ei sitä kukaan voi tarkistaa, sillä tästä samasta ip:stä käyttää koneita moni muukin kuin minä.
20962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Aikanaan amatsusta kun pääsin 80-luvulla niin sain töitä ammattimihen apulaisena siitä asti olen töitä tehnyt.

Äänestä
  • isojakin orgasmeja kun lataat tykin täydeltä työttömien halveksuntaa näppäimistöltäsi päivästä toiseen? Jos et ihan terve ole niin ammattiauttajia löytyy, ettei täällä tarvitse purkautua toisten ihmisten niskaan kaikenlaisella skeidalla....
    Ai niin, unohdin. Sinähän et työtöntä ihmisenä pidäkään. Mutta ihan tosi, lääkärin apua on saatavissa, senkun menet ja haet.

    Tässä vaan yksi myöskin työssä (tällä hetkellä) käyvä, aukoo sulle näppistään tietokoneesi kautta.
    Tympii vaan joskus oikeasti lukea juttujasi, ihan kuin jotain keskenkasvuisten kakaroiden juttuja.

    Äänestä

  • Arvasin että oot pentu,vai että oikein 80-luvn lopulta asti ollut töissä.Vittu mä oon ollu 60-luvun alusta asti,ja nyt kun putosin työmarkkinoilta sydäninfarktien takia ja työkunto on olematon.Valittelin tällä palstalla aiemmin noista ilmaistöistä.Sinun vastauksesi oli jotain näin:Mene työkuntoutukseen työnvieruksuja luuseri.Laskeskele paljonko enemmän veroja oon maksanut yli 50-vuoden työjakslla sinun noin 10-vuoden jaksoon verrattuna.Eipä tässä muuta opettele elämään.

    Äänestä

  • Muutak. kierrety ku tahkoa kirjoitti:

    Arvasin että oot pentu,vai että oikein 80-luvn lopulta asti ollut töissä.Vittu mä oon ollu 60-luvun alusta asti,ja nyt kun putosin työmarkkinoilta sydäninfarktien takia ja työkunto on olematon.Valittelin tällä palstalla aiemmin noista ilmaistöistä.Sinun vastauksesi oli jotain näin:Mene työkuntoutukseen työnvieruksuja luuseri.Laskeskele paljonko enemmän veroja oon maksanut yli 50-vuoden työjakslla sinun noin 10-vuoden jaksoon verrattuna.Eipä tässä muuta opettele elämään.

    Tarkistin nuo työvuoteni,tuli päässälaskettua liikaa,eli oikea luku on 46 vuotta.

    Äänestä

  • Muutak. kierrety ku tahkoa kirjoitti:

    Arvasin että oot pentu,vai että oikein 80-luvn lopulta asti ollut töissä.Vittu mä oon ollu 60-luvun alusta asti,ja nyt kun putosin työmarkkinoilta sydäninfarktien takia ja työkunto on olematon.Valittelin tällä palstalla aiemmin noista ilmaistöistä.Sinun vastauksesi oli jotain näin:Mene työkuntoutukseen työnvieruksuja luuseri.Laskeskele paljonko enemmän veroja oon maksanut yli 50-vuoden työjakslla sinun noin 10-vuoden jaksoon verrattuna.Eipä tässä muuta opettele elämään.

    Mikäli olet jo 60-luvulta alusta ollut työmarkkinoilla niin eläkeajat on edessä, mitä vaijaakuntoisena enään työtä haet? Sinulle jo ehkä riittäsi kevyempi suojatyö.
    Kun ilmaistöitä valitit oletko kenties talkoissa liikaa ollut tai vapaaehtoistöissä joista ei saa rahallista korvausta?

    Valmistuin muuten 1983 ammattiin että kyllä siinäkin tähän päivään mennessä monia töitä olen jo tehnyt.

    Äänestä

  • Gestapo kirjoitti:

    Tuolloinhan töitä ei tarvinnut edes pahasti kysellä. Minä muistan, etten edes viitsinyt kysyä siivoustyötä kun parempiakin töitä oli tarjolla pilvin pimein. Eikä minulla tietenkään ollut silloin mitään kouutusta eikä työkokemusta.

    Nyt on koulutusta ja työkokemusta, mutta siivoustyötäkään ei saa.

    Äänestä

..mutta kun se ei onnistu. Pitää ensin osata käyttäytyä kuin aikuinen.

Äänestä
  • G:n kirjoituksista paistaa läpi nuoruus sekä tyhmyys.

    Äänestä

  • Työ tuo toimeentuloa, omistajuus yrityksestä tuo lisää osinkoina ja vieläpä muut sijoitukset tuottavat viime vuonna sopivasti n. +50% pääomalle.
    Joo kannattaa sinunkin yrittää alkaa käyttäytymään fiksun ja tuottavan kansalaisen tavoin!

    Äänestä

  • Gestapo kirjoitti:

    Työ tuo toimeentuloa, omistajuus yrityksestä tuo lisää osinkoina ja vieläpä muut sijoitukset tuottavat viime vuonna sopivasti n. +50% pääomalle.

    kuraa ja katkeroidut. Sano mun sanoneen! Mieti tätä aikaa sitten kun järjettömältä tuntuu oma elämäsi. Edestäsi löydät vielä.

    Äänestä

  • Gestapo kirjoitti:

    Työ tuo toimeentuloa, omistajuus yrityksestä tuo lisää osinkoina ja vieläpä muut sijoitukset tuottavat viime vuonna sopivasti n. +50% pääomalle.
    Joo kannattaa sinunkin yrittää alkaa käyttäytymään fiksun ja tuottavan kansalaisen tavoin!

    Lapsikulta, olit minkä ikäinen tahansa, älyllinen tasosi on alempi kuin 15-vuotiaan lapseni. Minä en ole työtön tällä hetkellä, lapsikulta, enkä pitkäaikaistyötön ole ollut koskaan. SE, että oletat minun ja monen muunkin automaattisesti olevan työtön, osoittaa erittäin alhaista henkisen älyn tasoa, mutta tyhmä joka luulee olevansa viisas on vaikea keskustelukumppani, kun keskustelutaitoja ei ole. Yksi selitys aggressiiviseen hölmöilyyn voisi olla, että olet kultalusikka suussa syntynyt isin firman perijä, jonka ei tarvitse tehdä mitään rahansa eteen. Ei ihme, ettei nuoret arvosta meidän ikäisiämme, kun työpaikoilla on tuollaisia yksinkertaisuuksia, joilta analyyttisen ajattelun taito puuttuu kokonaan.

    Äänestä

  • olin kirjoitti:

    > olet kultalusikka suussa syntynyt isin
    > firman perijä, jonka ei tarvitse tehdä
    > mitään rahansa eteen.

    Värin meni olen ammattikoulun jälkeen 83 vuodesta ollut töissä ja 97 vuodesta velipojan firman vähemmistöosakas jossa olen myös töissä.
    Olen säästämällä ja sijoittamalla myös pärjännyt en ole tarvinnut tukia päinvastoin miltei joka vuosi mennyt veroja enemmän.

    Ei idiootin jutuista kannata ottaa pultteja. Ei kannata Gestapon juttuja ruokkia.

    Äänestä

  • Kannata... kirjoitti:

    Ei idiootin jutuista kannata ottaa pultteja. Ei kannata Gestapon juttuja ruokkia.

    Minäkin lähden tästä äänestämään fiksua porvari ehdokasta ettei kaltaisesi änkyrä pääse siipeilemään veronmaksajan kustannuksella.

    Äänestä

  • Gestapo kirjoitti:

    > olet kultalusikka suussa syntynyt isin
    > firman perijä, jonka ei tarvitse tehdä
    > mitään rahansa eteen.

    Värin meni olen ammattikoulun jälkeen 83 vuodesta ollut töissä ja 97 vuodesta velipojan firman vähemmistöosakas jossa olen myös töissä.
    Olen säästämällä ja sijoittamalla myös pärjännyt en ole tarvinnut tukia päinvastoin miltei joka vuosi mennyt veroja enemmän.

    Olet maailman surkein duunari ja työttömien palstalta haet ylemmyydentuntoa? Hyvä että olet velipojan firmassa suojatöissä, muualta tuollaiset lentäisivät hetkessä pois. En ole työtön minäkään, se pitää sinulle joka kerta erikseen kertoa kun äo:si on 83.

    Äänestä

  • Gestapo kirjoitti:

    Minäkin lähden tästä äänestämään fiksua porvari ehdokasta ettei kaltaisesi änkyrä pääse siipeilemään veronmaksajan kustannuksella.

    tällasessa rapakunnossa, nää "porvarit" kuten tämä Gestapo äänestävät samanlaisia kaltaisiaan "porvareita" joilla saman kokoinen päänuppi missä samankaltaiset ajatukset...ei todellakaan ole mikään ihme ettei ajatteluun kykyjä löydy. Eikös se niin mennyt että kansa saa mitä se haluaa, tätähän nämä "porvarit" haluaa ja saa mitä annetaan.

    Joten ei sitten kannata ihmetellä jos leikataanleikataanleikataan ja leikataan joka paikasta. Kohta ne ihmettelee kun rahaa ei enää missään että miten tässä näin kävi. Katsos kun ympäsi käydään niin yhteen tullaan. Älliä pitää olla päässä jos aikoo päätöksiä tehdä, vasinkin poliittisia sellaisia ja sitä ei valitettavasti löydy ellei ole KOKEMUSTA mistään.(Muusta kuin suunsoitosta)

    Äänestä

  • Gestapo kirjoitti:

    > olet kultalusikka suussa syntynyt isin
    > firman perijä, jonka ei tarvitse tehdä
    > mitään rahansa eteen.

    Värin meni olen ammattikoulun jälkeen 83 vuodesta ollut töissä ja 97 vuodesta velipojan firman vähemmistöosakas jossa olen myös töissä.
    Olen säästämällä ja sijoittamalla myös pärjännyt en ole tarvinnut tukia päinvastoin miltei joka vuosi mennyt veroja enemmän.

    Et ole edes niin älykäs, ettet pystyisi salaamaan omaa hölmöyttäsi.

    Kultalusikka suussa!

    Vai, että velipojan firmassa eli suhteilla olet töitä hankkinut ja sitten vielä osakkeita!

    Työttömältä kaikki osingot ja myyntivoitot vähennetään sosiaalituista, joten me emme voi vaikuttaa varallisuuteemme edes sillä tavalla. Ja se onkin parempi tapa kuin esimerkiksi opiskelu.

    Sinä varmaan amiskalaisena yhdyt tähän kun sinulla on vaatimattoman opintopanostuksesi jälkeen tuon verran menestystä kun taas minun paljon suurempi panostus opintoihin on nippa nappa opintolainat maksanut takaisin.

    Äänestä

  • miks maa makaa kirjoitti:

    tällasessa rapakunnossa, nää "porvarit" kuten tämä Gestapo äänestävät samanlaisia kaltaisiaan "porvareita" joilla saman kokoinen päänuppi missä samankaltaiset ajatukset...ei todellakaan ole mikään ihme ettei ajatteluun kykyjä löydy. Eikös se niin mennyt että kansa saa mitä se haluaa, tätähän nämä "porvarit" haluaa ja saa mitä annetaan.

    Joten ei sitten kannata ihmetellä jos leikataanleikataanleikataan ja leikataan joka paikasta. Kohta ne ihmettelee kun rahaa ei enää missään että miten tässä näin kävi. Katsos kun ympäsi käydään niin yhteen tullaan. Älliä pitää olla päässä jos aikoo päätöksiä tehdä, vasinkin poliittisia sellaisia ja sitä ei valitettavasti löydy ellei ole KOKEMUSTA mistään.(Muusta kuin suunsoitosta)

    On vähän pakko leikata jos uutta hyvinvointia ei synny, ja sitähän ei vain jakamalla synny, se syntyy vain yrittämällä ja työtä tekemällä. Tätä ei vasemmisto ole koskaan kateuspäissään tajunnut, eikä sen iänikuisiin jakolupauksiin uskovat kannattajat. Uskokaa nyt että ne parjatut "porvarit" on kuitenkin ainoita jotka työtä synnyttävät ja tarjoavat, vai montako vasemmistolaista yrittäjää tiedätte? Tietysti jos haluatte itse synnyttää työpaikkanne niin siitä vaan, mutta itsestään ne ei synny, se on varma. Nielkää jo se ainainen kateutenne ja antakaa mahdollisuus muillekin kuin vasemmistolle johtaa tätä maata kohti hyvinvointia, pois 70-lukulaisesta haihattelusta ja sosialismin ihannoinnista.

    Äänestä

  • mieti vielä uudestaan kirjoitti:

    montako vasemmistolaista yrittäjää tiedätte?

    Aika monta. Nimenomaan PIENYRITTÄJÄÄ, jotka työllistävät itsensä, perheenjäsenensä ja muutaman muun. Nuoruus ja elämän kokemuksen puute näkyy sinunkin viestistäsi, tai sitten vain elämän kokemuksen puute. Ei kukaan täysipäinen aikuinen aikaansa työttömien palstalla viettäisikään - no minä, mutta olenkin vähän hulluksi tullut kaltaistesi syyllistäjien takia.

    Mutta vasemmistoa en kannata silti, sillä vasemmistokin kannattaa mielestäni enemmän tukia kuin työllistämistä. Oikeisto taas kannattaa suuryrittämistä ja sitä, että veronmaksajien pitää kustantaa heidän työntekijänsä, jotta heille riittäisi omaan taskuun enemmän. Vihreät ovat liian idealisteja, eivät ymmärrä kehäkolmosen yläpuolisesta elämästä juuri mitään. Äänestin perussuomalaisia, vaikken heidänkään ajatuksiaan täysin allekirjoita, mutta ainakin Soini ymmärtää, että aikuiset ihmiset tarvitsevat työtä ja TIETÄÄ että suurin osa työttömistä haluaa töihin, toisin kun te lapset tai muuten lapsentason alapuolelle jääneet ette tätä ymmärrä (Omat lapseni ovat murkkuikäisiä ja teitä viisaampia).

    Minäkin pääsin töihin ja tulin onnelliseksi. Käteen jää 700 euroa kuukaudessa ja olen onnellinen silti.

    Äänestä

  • Ikityötön kirjoitti:

    Et ole edes niin älykäs, ettet pystyisi salaamaan omaa hölmöyttäsi.

    Kultalusikka suussa!

    Vai, että velipojan firmassa eli suhteilla olet töitä hankkinut ja sitten vielä osakkeita!

    Työttömältä kaikki osingot ja myyntivoitot vähennetään sosiaalituista, joten me emme voi vaikuttaa varallisuuteemme edes sillä tavalla. Ja se onkin parempi tapa kuin esimerkiksi opiskelu.

    Sinä varmaan amiskalaisena yhdyt tähän kun sinulla on vaatimattoman opintopanostuksesi jälkeen tuon verran menestystä kun taas minun paljon suurempi panostus opintoihin on nippa nappa opintolainat maksanut takaisin.

    > Sinä varmaan amiskalaisena yhdyt tähän kun
    > sinulla on vaatimattoman opintopanostuksesi
    > jälkeen tuon verran menestystä kun taas
    > minun paljon suurempi panostus opintoihin
    > on nippa nappa opintolainat maksanut takaisin.

    Olen toki amiksen jälkeen lisäopintoja suorittanut. Enkä muuten 80-luvulla ollut sukulaisten töissä vasta vuonna 96 menin ja jo 97 ostin osuuden niin teen tulosta myös itselleni. Olet itse hölmö jos työttömyys pitkittyy ikityöttömyydeksi, vaikka olet kouluttautunut..
    Vinkiksi kannattaa kouluttautua sellaiselle alalle jossa on jo työvoimapulaa. Hyvä että edes olet opintolainat maksanut ettei nekin jäisi valtiontakauksen tappioksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kysmys kirjoitti:

Kun automaattisesti oletat, että kaikki tänne kirjoittavat ovat työttömiä, niin mikä todistaa, ettet itsekin ole? Minä voin väittää olevani vaikka algerian presidentti, en kyllä ole. Työtönkään en enää ole, mutta mitenkään ei sitä kukaan voi tarkistaa, sillä tästä samasta ip:stä käyttää koneita moni muukin kuin minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu