Harrastatteko miehet

kostamista jos joku on ollut teille oikein inhottava?
Tuolla toisella palstalla jo pähkäilin tätä kysymystä, mutta olisi mielenkiintoista saada laajempi näkökulma.

Tahtoisin kostaa yhdelle naiselle mutta omatuntoni sanoo ettei niin saa tehdä, että kostaminen on halpamaista.

Saako koskaan missään tilanteessa kostaa?
151161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ja sähläsin. Miesten Logiikka-palstalle oli tarkoitus edellinen viesti lähettää. Yritän saada sen poistetuksi.

Äänestä
  • se kosto?

    Äänestä

kostaa, sehän on suorastaan velvollisuutesi. Ajattele tekoa pelkästään asianomaiseen kohdistuvana terveellisenä ja kasvattavana opetuksena, josta hän tulee vielä myöhemmin kiittämään sinua. Mutta muista, että parhaimmin kosto maistuu hyvin jäähdytettynä, kuten Sisilialaiset tapaavat sanoa. Eli älä toimi liian nopeasti, malta vielä hetki!

Äänestä

Yksi neiti teki ällistyttävän törkeän tempun ja saa siitä vielä jollain tavalla maksaa, kunhan keksin sopivan tavan.
Vinkkejä otetaan vastaan??
Tässä oli siis kyse jo vakavammasta, että kostokin tulee menemään mauttomuuden rajoille.

Äänestä
  • mitä tulee halpamaisuuteen. Todella halpamaisetkin kostovinkit tervetulleita.

    Äänestä

  • Yksimies kirjoitti:

    mitä tulee halpamaisuuteen. Todella halpamaisetkin kostovinkit tervetulleita.

    Anna jo sen olla, ja hae itsellesi apua ammattiauttajalta.

    Äänestä

  • halpamainen... kirjoitti:

    Anna jo sen olla, ja hae itsellesi apua ammattiauttajalta.

    Tuskinpa "sekään" antoi sun olla.

    Äänestä

  • halpamainen... kirjoitti:

    Anna jo sen olla, ja hae itsellesi apua ammattiauttajalta.

    Kuten sanoin, niin kyse on vakavammasta, kun jostain pakkien saamisesta, tai mitä nyt luuletkaan.
    Juu, tiedän ettei kostaminen kannata ja muut moraaliset jutut, mutta rajansa kaikella.
    Tuo sinun vinkkisi on muuten ihan hyvä, mutta en tarvi ammattiapua muuhun, kun tähän kysyyttyyn.
    Eli jos jollain on hyviä vinkkejä, niin tänne vaan..

    Äänestä

  • kiimamira kirjoitti:

    Tuskinpa "sekään" antoi sun olla.

    on oikeassa.

    Äänestä

  • Yksimies kirjoitti:

    Kuten sanoin, niin kyse on vakavammasta, kun jostain pakkien saamisesta, tai mitä nyt luuletkaan.
    Juu, tiedän ettei kostaminen kannata ja muut moraaliset jutut, mutta rajansa kaikella.
    Tuo sinun vinkkisi on muuten ihan hyvä, mutta en tarvi ammattiapua muuhun, kun tähän kysyyttyyn.
    Eli jos jollain on hyviä vinkkejä, niin tänne vaan..

    Aika vaikeeta antaa kostovinkkejä kun ei tiedä minkä haluat kostaa. Kerro, mitä se tyttö teki?

    Äänestä

  • kaivataan kirjoitti:

    Aika vaikeeta antaa kostovinkkejä kun ei tiedä minkä haluat kostaa. Kerro, mitä se tyttö teki?

    tarina kerrottavaksi, tai ymmärrettäväksi.
    Ihan konkreettiset haitat on, että aiheutti mulle avioeron, mutta henkisellä tasolla paljon enemmän.
    Petos, selkäänpuukotus, käsien pesu ja livistäminen kaikesta. ym...huijaukset.
    Tuo nyt voi kuulostaa oudolta, mutta kaikkea ei voi kertoa.
    Kuitenkin ajattelin laittaa jollain tavalla vastuuseen teoistaan livistäjän.
    Konstit vaan on vähissä, koska tuollaisiin ei lait päde.
    Eli joku sopiva pikku killeri jos löytyisi?

    Ettei vaan olis kyse nyt siitä, että kun kyse on sun avioerosta, että SINÄ olet pettänyt vaimoasi kyseisen neidon kanssa kenelle nyt haluat kostaa ? Ota siis VASTUU omista teoistasi ja myönnä, että ITSE mokasit ja saat siitä nyt ihan ansiosi mukaan ja varmaan vähän enemmänkin. Eli mitäs siinä itket kun ITSE olet housuihis paskonu????

    Äänestä

en vain ole kyseisen ihmisen kanssa missään tekemisissä

Äänestä

kannatakaan toisen posken kääntämistä, yleensä paras kosto on välinpitämättömyys. Vittumaiset ihmiset saavat kyllä ansionsa mukaan - karman laki.

Äänestä

Olipa kiva vuosien jälkeen haistattaa vitut vanhalle tutulle kun nähtiin. Olitte nähneet miehen ilmeen kun se sanoo iloisesti "Moi" ja vastaukseksi tulee "Haista vittu saatanan kusipää, vedänkö turpaan heti vai siirrytäänkö pihalle?".

Idiootti kaiketi kuvitteli, että olin unohtanut että yritti iskeä silloista tyttöystävääni.

(luonnollisesti en olisi noin vanhan jutun takia alkanut tappelemaan, mutta koska tiesin että ei varmasti sekään, niin tuollainen puhdas bluffimielessä tehty machobullshit-heitto oli paikallaan terästämässä sanomaa)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Epäilevä... kirjoitti:

kostamista jos joku on ollut teille oikein inhottava?
Tuolla toisella palstalla jo pähkäilin tätä kysymystä, mutta olisi mielenkiintoista saada laajempi näkökulma.

Tahtoisin kostaa yhdelle naiselle mutta omatuntoni sanoo ettei niin saa tehdä, että kostaminen on halpamaista.

Saako koskaan missään tilanteessa kostaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu