Lapsiongelma

Seurustelen yh-äidin kanssa nyt kolmatta kuukautta. En tiedä onko hän "Elämäni nainen", mutta meillä menee todella hyvin ja luulen että olen rakastunut häneen. Mutta, hänellä on nelivuotias poika. Olen aika vasta alkanut tutustumaan tähän poikaan, ja ongelma on nyt siinä että poika ei pidä minusta ja pakko myöntää etten minäkään nyt niin ihastunut siihen ole. Ollaan muutaman kerran nähty koko porukalla, aina julkisilla paikoilla ja sellaisissa merkeissä jotka ois pojalle mukavia (hampurilaisella, pulkkamäessä yms.). Tavallisesti kuulemma niin eloisa ja hyväntuulinen poika muuttuu ujoksi ja kiukuttelevaksi. Ja emme ole edes tämän äidin kanssa käyttäytyneet mitenkään intiimisti, emme kosketa emmekä mitään pojan nähden vaan olemme kuin kaverit. Ilmeisesti hän silti kokee minut uhkana tai jotakin, en tiedä. Ei minulla ole mitään lapsia vastaan ja enkä pahemmin pingota enkä teeskentele pojan seurassa vaan olen oma itseni. Mutta se ei ilmeisesti ole hyvästä tässä tapauksessa...

Selvähän se on että tämä suhde ei tule kestämään jos poika ei voi hyväksyä minua (enkä minä kohta poikaa), en halua aiheuttaa skismaa lapsen ja äidin välille. Yhdessä välissä epäilin sitäkin että pojan isä ois puhunut minusta paskaa pojalleen, mutta niinkään ei kuulemma ole. Luonnollisesti lasten kanssa tarvitaan aikaa ja pinnaa että tutustutaan ja viihdytään keskenään, mutta tämä nyt ei oikein tunnu enää normaalilta kun poika suurin piirtein vääntää itkua jos joutuu samalle puolen pöytää kanssani Hesburgerilla vaikka ollaan nähty monta kertaa aiemminkin enkä edes ole mitenkään iso enkä uhkaavan näköinen/oloinen. Apua?
281742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

pikkupojat itkee monesti muutenkin jos ei pääse oman äidin viereen istumaan, ei susta oo kiinni vältämättä. Poika voi ujostella sua kauankin, ootte nähneet vasta vähän aikaa. Älä menetä uskoas vielä. Kuulostaa hyvältä nuo miten ootte miettineet tutustumisen aloittamisen jne. Mulla on lähipiirissä monta onnistunutta uusperhekuviota.

Äänestä

ajatusta:

On täysin luonnollista, ettei poika ota sinua avosylin vastaan! Mieti itseäsi nelivuotiaana, jolle esitellään äidin "hyvä ystävä", et taatusti tuntisi sympatiaa vaan ajattelisit "kuka toi tyyppi on, MIKSI se on hyvä ystävä, mitä haluaa äidistä, viekö äidin pois luotani, rakastaako äiti minua enää ollenkaan?????".

Vaikka olisit pojan mielestä ihan mukavakin, olet silti hänen pahin kilpailija ja kaikenlisäksi aikuinen, hän vain pieni lapsi, täysin äitinsä "armoilla".

Poika ei hyväksy sinua, ellet tee kaikkea näyttääksesi äidille, että rakastat häntä etkä katoa mihinkään. Näin poikakin oppii luottamaan sinuun eikä ole enää NIIN hankala...

Äänestä
  • ...minua ei ole esitelty minään "hyvänä ystävänä", vaan ihan vaan että tää tässä on Kari, äidin kaveri. Kummallakaan meistä ei ole ollut tarkoitusta antaa pojalle sellaista käsitystä että oisin joku äidille todella läheinen joka pojan on vaan pakko hyväksyä (tai jonka kanssa kilpailla äidin huomiosta), vaan homma on yritettiin saada liikkeelle siltä pohjalta että poika tapas mut ensimmäisiä kertoja "sattumalta" ja sitten pidemmän päälle äiti alkaa kyselemään että "sopiiko jos Karikin lähtis tänään meidän mukaan kirjastoon?" Nyt ollaan jossain sattumaltatapaamisten ja sovittujen tapaamisten välimaastossa, poika on sanonut kerran että ei sovi, ja sitä on kunnioitettu. Että ei tätä hommaa olla millään pakolla tai painostamalla eteenpäinviemässä.

    Äänestä

  • yh:n kanssa kirjoitti:

    ...minua ei ole esitelty minään "hyvänä ystävänä", vaan ihan vaan että tää tässä on Kari, äidin kaveri. Kummallakaan meistä ei ole ollut tarkoitusta antaa pojalle sellaista käsitystä että oisin joku äidille todella läheinen joka pojan on vaan pakko hyväksyä (tai jonka kanssa kilpailla äidin huomiosta), vaan homma on yritettiin saada liikkeelle siltä pohjalta että poika tapas mut ensimmäisiä kertoja "sattumalta" ja sitten pidemmän päälle äiti alkaa kyselemään että "sopiiko jos Karikin lähtis tänään meidän mukaan kirjastoon?" Nyt ollaan jossain sattumaltatapaamisten ja sovittujen tapaamisten välimaastossa, poika on sanonut kerran että ei sovi, ja sitä on kunnioitettu. Että ei tätä hommaa olla millään pakolla tai painostamalla eteenpäinviemässä.

    Mitä muistan psykologian tunneista, niin pojilla on äitiin ns. rakkaussuhde, tytöillä taas isään (tarkkaan en muista, missä vaiheessa tämä tulee. Liittyy kuitenkin varmaan johonkin noihin ikiin..) .On siis normaalia, että poika pitää sinua ns. uhkana ja on sinusta mustasukkainen, vaikket äidin lähellä juurikaan ole. Olet kuitenkin mies ja näin ollen jonkinlainen uhka.

    Kyllä se siitä varmasti ajan myötä. En suositte eroa heti, vaan suhde voi oikeesti toimia :) vaikka minulla ei kokemusta tällaisesta olekaan, niin suosittelisin tilanteen katsomista pitemmän päälle, en lopettamista heti vain koska tuntuu ettei poika hyväksy sinua.

    Tsemppiä!

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Poika toimii täysin oikein ja vaistojensa varassa. Tässähän on kyse äidin itsekkyydestä. Kun entinen mies on saatu pois jaloista pyörimästä otetaan jo uusi tilalle. Ei lapsi ole esine. Hän ei tule ikinä hyväksymään sinua "isäksi", eikä tarvitsekkaan. Tämän ikäinen ei ymmärrä järkipuhetta ja on luultavasti ihmeissään missä oma isä on ja meinaako tämä uusi ottaa isän paikan. Nämä uusioliitot ovat katastrofeja lapsen kannalta. Kirjoituksestasi sain käsityksen ettei sinulla ole omia lapsia. On vaikea ymmärtää lapsen maailmaa, jos ei ole seurannut sitä syntymästä saakka. Tässä aikuisten itsekkäässä maailmassa lapsi näyttää olevan ylimääräinen rasite ja siitä kantaa suurimman vastuun äiti. Äiti ei tajua, ettei uusi mies voi ikinä rakastaa tätä avutonta lasta.

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    Parasta odottaa, että poika saavuttaa 'luottamuksesi' eli odota vielä, ennen kuin ryhdyt mihinkään 'toimenpiteisiin'

    Olis se aika outoa, jos Mulle yht'kkiä esiteltäsiin uusi äiti tai iskä..? Otttaisi varmasti oman aikansa hyväksyä asia?

    Äänestä

  • yh:n kanssa kirjoitti:

    ...minua ei ole esitelty minään "hyvänä ystävänä", vaan ihan vaan että tää tässä on Kari, äidin kaveri. Kummallakaan meistä ei ole ollut tarkoitusta antaa pojalle sellaista käsitystä että oisin joku äidille todella läheinen joka pojan on vaan pakko hyväksyä (tai jonka kanssa kilpailla äidin huomiosta), vaan homma on yritettiin saada liikkeelle siltä pohjalta että poika tapas mut ensimmäisiä kertoja "sattumalta" ja sitten pidemmän päälle äiti alkaa kyselemään että "sopiiko jos Karikin lähtis tänään meidän mukaan kirjastoon?" Nyt ollaan jossain sattumaltatapaamisten ja sovittujen tapaamisten välimaastossa, poika on sanonut kerran että ei sovi, ja sitä on kunnioitettu. Että ei tätä hommaa olla millään pakolla tai painostamalla eteenpäinviemässä.

    poika voi päättää sitä kehen äiti ihastuu tai rakastuu ja saako jatkaa suhdetta, hyvänen aika!
    Aivan liian paljon painolastia aikuisten elämästä pienelle pojalle.

    Aikuisten päättävät omista asioistaan. Jos päätätte seurustella, sinut esitellään pojalle äidin seurustelukumppanina. Kerrotaan faktat, että äiti rakastaa poikaa ihan yhtä paljon kuin ennenkin yms. Se pojan vain on aikaa myöten hyväksyttävä ja sitä nopeammin hän sen hyväksyy mitä pikemmin huomaa, ettei voi teitä erottaa minkäänlaisella kiukuttelulla.

    Päätöksen erosta teet sinä ja pojan äiti, ei poika!

    Äänestä

  • Essi kirjoitti:

    Hyviä pointteja kaikki.

    En tarkottanu kuitenkaan sitä, että lapsen pitäis ottaa tämä uusi mies isäkseen. Se ei luultavasti tulekaan onnistumaan, eikä siitä tässä mielestäni ole kysymys (?). Pojalla kuitenkin on jonkinlainen rakkaussuhde äitiinsä (niin kuin tyttärellä isään), ja hän on äidistä mustasukkainen.

    Mutta niin kuin Essi kirjoitit, ei se poika sais sitä päättää kenen kanssa äiti on. Jos äiti on rakastunut, tulisi se pojan hyväksyä. Kaikki ei kuitenkaan koskaan mene niin kuin halutaan tai suunnitellaan..

    Äänestä

  • yh:n kanssa kirjoitti:

    ...minua ei ole esitelty minään "hyvänä ystävänä", vaan ihan vaan että tää tässä on Kari, äidin kaveri. Kummallakaan meistä ei ole ollut tarkoitusta antaa pojalle sellaista käsitystä että oisin joku äidille todella läheinen joka pojan on vaan pakko hyväksyä (tai jonka kanssa kilpailla äidin huomiosta), vaan homma on yritettiin saada liikkeelle siltä pohjalta että poika tapas mut ensimmäisiä kertoja "sattumalta" ja sitten pidemmän päälle äiti alkaa kyselemään että "sopiiko jos Karikin lähtis tänään meidän mukaan kirjastoon?" Nyt ollaan jossain sattumaltatapaamisten ja sovittujen tapaamisten välimaastossa, poika on sanonut kerran että ei sovi, ja sitä on kunnioitettu. Että ei tätä hommaa olla millään pakolla tai painostamalla eteenpäinviemässä.

    Hei muistakaa, että lapselta ei tarvitse aina kysyä kulloisiakin asioita tai tilanteita. Muuten lapsi ottaa pian "määräilijän" aseman yhteisössä ja homma ei tule sen jälkeen koskaan toimimaan, muuta kuin lapsenehdoilla.

    Mielestani 4-vuotias on aivan liian pieni päättämään; "saako äiti syödä / käydä vessassa" tai seurustella. Nämä asiat päättää äiti, koska on yhteisön vastuuhenkilö.

    Joskus lasta mielyttääkseen vanhemmat sortuvat tähän kyseiseen käyttääntymismuotoon ja perheen uusi "seremoniamestari" on juuri leivottu.

    Lapsi on luutavasti mustasukkainen, nukkuu ehkä äidin vieressä "korvauksena" isän menetyksen ja kokee nyt, että hänen asemansa on uhattuna.

    Kun lapset tutustuvat ja oppivat luottamaan mahdolliseen uutteen jäseneen, asiat korjautuvat ajallaan.

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    Poika toimii täysin oikein ja vaistojensa varassa. Tässähän on kyse äidin itsekkyydestä. Kun entinen mies on saatu pois jaloista pyörimästä otetaan jo uusi tilalle. Ei lapsi ole esine. Hän ei tule ikinä hyväksymään sinua "isäksi", eikä tarvitsekkaan. Tämän ikäinen ei ymmärrä järkipuhetta ja on luultavasti ihmeissään missä oma isä on ja meinaako tämä uusi ottaa isän paikan. Nämä uusioliitot ovat katastrofeja lapsen kannalta. Kirjoituksestasi sain käsityksen ettei sinulla ole omia lapsia. On vaikea ymmärtää lapsen maailmaa, jos ei ole seurannut sitä syntymästä saakka. Tässä aikuisten itsekkäässä maailmassa lapsi näyttää olevan ylimääräinen rasite ja siitä kantaa suurimman vastuun äiti. Äiti ei tajua, ettei uusi mies voi ikinä rakastaa tätä avutonta lasta.

    Sorgen isä...

    Kumoan täysin edellisen "katkeran" kirjoituksesi siitä, että elämä ei jatkuisi eronkin jälkeen.

    Paljon se on aikuisista kiinni ja siitä miten yhteisössä asiat järjestetään. Siellä on paikka niin lapsille, kuin aikuisillekin ja uusioperheen olomuoto voi olla varsin harmoonista ja tasapainoista ja katastrofeista kaukana, tietty lapsettoman voi joskus olla vaikea sopeutua "lapsellisen" elämään, ja tuohon viimeiseen lauseeseen, että "ettei uusi mies voi ikinä rakastaa tätä avutonta lasta". sanon ihan suoraan, että tuo "uusiomies" voi olla lapselle paljon parempikin isä, kuin varsinainen biologinen isä. Rakkautta annetaan ja sitä saadaan.

    Äänestä

  • pip kirjoitti:

    Voi hyvänen aika sentään. Ei poika ole päättämässä meidän puolestamme saammeko seurustella vai emme. Ja ei todellakaan nuku äitinsä vieressä ja suhde isäänsä on erilläänasumisesta huolimatta hyvä ja tiivis. Oidipaaliteoriassa on tunnustetusti omat vahvat kohtansa, mutta ei se nyt noin yksioikoista ole. Eiköhän se ole kuitenkin edes vähän mukavampaa pojastakin että saisi edes välillä itse päättää olenko tänään mukana menossa vai en. Kuten sanoin, en halua pakottaa (en itseäni enkä poikaa) säännöllisesti ikäväntuntuisiin tilanteisiin.

    Suurimmalla osalla vastaajista nyt näyttää myöskin unohtuvan se seikka ettei minua ole esitelty minään "äidin läheisenä ystävänä" tai tulevana kumppanina tms., vaan minut on esitelty siinä missä muutkin äidin kaverit. Tarkoitus oli että pyörisin "kaverina" kuvioissa säännöllisesti, että poika tottuu minuun ja sen jälkeen alkaa tiivistämään yhdessäoloa (so. tapaamaan useammin poikaakin ja pikkuhiljaa myös lähentämään suhdetta äitiin pojan läsnäollessa). Eikä tämä ole ainoastaan pojan takia mietitty näin, en minäkään halua suin päin syöksyä miksikään toiseksi isähahmoksi näin alussa suhdetta, kaikki meistä kolmesta tarvitsee totuttelemista uuteen tilanteeseen.

    Just just. Itse olen uusioperhelapsi ja suoraan sanoen isäpuoleni on enemmän mulle isä kuin oma isäni on koskaan ollut, isyyteen kun tarvitaan muutakin kuin siittäminen ja eron jälkeen äidin uuden miehen mollaaminen.

    Ilmeisesti olet vasta eronnut ja exälläsi on uusi mies mutta itselläsi ei ole ketään? Kyllä se elämä kuule jatkuu eronkin jälkeen kunhan karistaa katkeruuden kannoiltaan. Lapsillakin on huomattavasti helpompaa sen jälkeen kun aikuiset edes yrittävät tulla toimeen keskenään, kokemusta asiasta on.

    Naisena tuskin pystyt tietämään mitä mies ajattelee. Toisen lapsi ei ole oma. Ajattele itseäsi jos mies toisi perheeseen toisen naisen synnyttämän lapsen. Jopa menisi naama pitkäksi. Lapsen maailmaa ei myöskään yksikään aikuinen ymmärrä. Kysy lapseltasi ilman johdattelua haluaako hän oman isänsä vai "korvikeisän" kotiin. En ole uusioliittoja vastaan, mutta tämä itsekkyys kuvottaa. Eivät asiat muutu miksikään vaikka kuinka selittäisi toisille. Tästä asiasta on myös runsaasti tutkittua tietoa. Näiden tutkimusten mukaan lapsi on yksiselitteisesti kärsijän osassa lahes kaikissa uusioperheissä. Kunka moni 20V. ymmärtää vielä tunteitaan puhumattakaan 4v. lapsesta?

    Äänestä

  • hmh kirjoitti:

    En ole eronnut enkä katkera. Olen sen sijaan ollut usealle uusioperheen lapselle isähahmona vuosikausia. Olen ruokkinut ja vaatettanut ja kuljettanut näitä ressukoita matkoilla. Nyt on kommentoitu paljon ettei lapselta tarvitse kysyä seurusteleeko äiti. Tässä näkyy konkreettisesti äidin itsekkyys. Omat halut ja tarpeet ensin - sitten lapset jos jää aikaa. Miksi se uusi mies pitää heti ottaa saman katon alle? eikö sitä ikävää voi käydä helpottamassa siellä miehen tykönä tai irtosuhteilla.

    Käsittömätön juttu, että pidät meitä naisia täysin aivottomina olentoina.

    Jos sinulla on ollut huonoja kokemuksia ko. asiasta niin, älä yleistä niitä. Ja itse asiassa mielestäni sinä suoranaisesti manipuloit itse jälkikasvuasi epäonnistumaan uusioperheessä.

    Näinkö annat lapsellesi mahdollisuuden tasapainoiseen elämään, mieti ettet vain olisi itse se tuskan aiheuttaja ja syyllistäjä, siellä missä lapsi saa rakkautta, hänen on hyvä olla.

    Ja kypsyneet vanhemmat eivät koskaan käytä lasta "kapulana" selvittäessään omia tulehtuneita välejään.

    Ja yleensä siellä uusioperheessä on jo molemmilla lapset, joten kokemuksesta puhun.

    Äänestä

  • yh:n kanssa kirjoitti:

    Voi hyvänen aika sentään. Ei poika ole päättämässä meidän puolestamme saammeko seurustella vai emme. Ja ei todellakaan nuku äitinsä vieressä ja suhde isäänsä on erilläänasumisesta huolimatta hyvä ja tiivis. Oidipaaliteoriassa on tunnustetusti omat vahvat kohtansa, mutta ei se nyt noin yksioikoista ole. Eiköhän se ole kuitenkin edes vähän mukavampaa pojastakin että saisi edes välillä itse päättää olenko tänään mukana menossa vai en. Kuten sanoin, en halua pakottaa (en itseäni enkä poikaa) säännöllisesti ikäväntuntuisiin tilanteisiin.

    Suurimmalla osalla vastaajista nyt näyttää myöskin unohtuvan se seikka ettei minua ole esitelty minään "äidin läheisenä ystävänä" tai tulevana kumppanina tms., vaan minut on esitelty siinä missä muutkin äidin kaverit. Tarkoitus oli että pyörisin "kaverina" kuvioissa säännöllisesti, että poika tottuu minuun ja sen jälkeen alkaa tiivistämään yhdessäoloa (so. tapaamaan useammin poikaakin ja pikkuhiljaa myös lähentämään suhdetta äitiin pojan läsnäollessa). Eikä tämä ole ainoastaan pojan takia mietitty näin, en minäkään halua suin päin syöksyä miksikään toiseksi isähahmoksi näin alussa suhdetta, kaikki meistä kolmesta tarvitsee totuttelemista uuteen tilanteeseen.

    lapsi vaistoaa hyvinkin helposti erilaiset tilanteet. sinä olet yhtäkkiä ilmestynyt kuvioihin (vaikka mukaan tulosi olisikin pehmeästi valmisteltu), osallistut lapsen ja äidin kahdenkeskeisiin askareisiin, mutta olet silti uusi ja tuntematon ihminen. lapsen voikin olla vaikea hahmottaa tilannetta: toisaalta olet joku äidin 'kaveri', mutta toisaalta tunkeudut hänen alueelleen kuin joku tärkeämpikin henkilö. liikkuuko äiti muulloinkin kolmistaan lapsen ja jonkun toisen miespuolisen henkilön kanssa?

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    En ole eronnut enkä katkera. Olen sen sijaan ollut usealle uusioperheen lapselle isähahmona vuosikausia. Olen ruokkinut ja vaatettanut ja kuljettanut näitä ressukoita matkoilla. Nyt on kommentoitu paljon ettei lapselta tarvitse kysyä seurusteleeko äiti. Tässä näkyy konkreettisesti äidin itsekkyys. Omat halut ja tarpeet ensin - sitten lapset jos jää aikaa. Miksi se uusi mies pitää heti ottaa saman katon alle? eikö sitä ikävää voi käydä helpottamassa siellä miehen tykönä tai irtosuhteilla.

    Uskomaton tyyppi. Jos et kerran tiedä mitä elämä on uusioperheessä, ei kannattaisi puhua mitään. Eivätkä naiset ole aivottomia, eivätkö he saisi solmia enää yhtään uutta vaiktuista suhdetta jos eroavat lapsensa isästä? Käsittämätöntä logiikkaa. Ja kyllä se vastuu lapsen onnellisuudesta on myös isällä, ei ainoastaan äidillä. Isätkö eivät sitten ole itsekkäitä kun aloittavat uuden suhteen eron jälkeen, ja tuovat lapsen elämään uuden äitipuolen? Ja irtosuhteet, nehän ne vasta loistava ratkaisu ovatkin. Kasvaisit nyt oikeasti aikuiseksi, tai älä ainakaan kasvata omia lapsiasi ajattelemaan noin. Itse olin hyvinkin onnellinen kun äitini alkoi seurustelemaan isäpuoleni kanssa (sen jälkeen kun tutustuin häneen kunnolla, ja opin luottamaan häneen), silloin sain isän. Oikean isän, en isää jota näkyi kerran kuukaudessa ja joka alunperin oli hajoittanut kodin pettämisellään.

    Ja eihän tämän ketjun aloittajakaan ole tulossa katon alle, ei ilmeisesti ole ollut vielä kertaakaan siellä katon alla vaan kaikki tapaamiset on tapahtuneet julkisella paikalla. Eivätkä he tunnu olevan kiirehtimässä asiaa. Mikä ihmeen tarve sinulla on mustamaalata naisia?

    Äänestä

  • -pip- kirjoitti:

    Käsittömätön juttu, että pidät meitä naisia täysin aivottomina olentoina.

    Jos sinulla on ollut huonoja kokemuksia ko. asiasta niin, älä yleistä niitä. Ja itse asiassa mielestäni sinä suoranaisesti manipuloit itse jälkikasvuasi epäonnistumaan uusioperheessä.

    Näinkö annat lapsellesi mahdollisuuden tasapainoiseen elämään, mieti ettet vain olisi itse se tuskan aiheuttaja ja syyllistäjä, siellä missä lapsi saa rakkautta, hänen on hyvä olla.

    Ja kypsyneet vanhemmat eivät koskaan käytä lasta "kapulana" selvittäessään omia tulehtuneita välejään.

    Ja yleensä siellä uusioperheessä on jo molemmilla lapset, joten kokemuksesta puhun.

    Mistä sinä tiedät, mitä meidän naisten päässä liikkuu?
    Mies voi rakastaa toisen miehen lapsia, siinä kuin nainenkin voi rakastaa toisen naisen lapsia.
    Ehkä sinä et siihen pysty, mutta useimmat meistä pystyvät. Eihän ko. tilanne lapsen vika ole.

    Itse elän uusioperheessä, jossa minulla on lapsia edellisestä liitosta, samoin miehelläni. Lapseni ja mieheni rakastavat toisiaan, eikä tämä todellakaan sulje lapsten oikean isän merkitystä heidän elämästään pois.
    Samoin minulla on hyvät ja läheiset välit mieheni lasten kanssa, kuulun luotettuihin aikuisiin, enkä tosiaankaan ole uhka lasten äidin asemalle.

    Lopultakin on niin, että paljon murhetta näistä kuvioista kyllä löytyy, mutta kun aikuiset ymmärtäisivät - toisin kuin sinä- että lapsilla ei ole koskaan liikaa aikuisia, jotka heitä rakastavat, maailma olisi kaikille parmpi paikka perhemuodosta riippumatta.

    Äänestä

  • hmh kirjoitti:

    Just just. Itse olen uusioperhelapsi ja suoraan sanoen isäpuoleni on enemmän mulle isä kuin oma isäni on koskaan ollut, isyyteen kun tarvitaan muutakin kuin siittäminen ja eron jälkeen äidin uuden miehen mollaaminen.

    Ilmeisesti olet vasta eronnut ja exälläsi on uusi mies mutta itselläsi ei ole ketään? Kyllä se elämä kuule jatkuu eronkin jälkeen kunhan karistaa katkeruuden kannoiltaan. Lapsillakin on huomattavasti helpompaa sen jälkeen kun aikuiset edes yrittävät tulla toimeen keskenään, kokemusta asiasta on.

    Minulla on ystäviä, joiden isäpuoli on käytännössä kasvattanut heidät, osallistunut kasvatukseen joskus enemmän kuin lapsen oma äiti! Nyt vanhempanakin heillä on luonnollisesti paremmat välit isäpuoleen (vaikka tämä olisi eronnut lapsen äidistä jo ajat sitten!).

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    Poika toimii täysin oikein ja vaistojensa varassa. Tässähän on kyse äidin itsekkyydestä. Kun entinen mies on saatu pois jaloista pyörimästä otetaan jo uusi tilalle. Ei lapsi ole esine. Hän ei tule ikinä hyväksymään sinua "isäksi", eikä tarvitsekkaan. Tämän ikäinen ei ymmärrä järkipuhetta ja on luultavasti ihmeissään missä oma isä on ja meinaako tämä uusi ottaa isän paikan. Nämä uusioliitot ovat katastrofeja lapsen kannalta. Kirjoituksestasi sain käsityksen ettei sinulla ole omia lapsia. On vaikea ymmärtää lapsen maailmaa, jos ei ole seurannut sitä syntymästä saakka. Tässä aikuisten itsekkäässä maailmassa lapsi näyttää olevan ylimääräinen rasite ja siitä kantaa suurimman vastuun äiti. Äiti ei tajua, ettei uusi mies voi ikinä rakastaa tätä avutonta lasta.

    Uusimpien tutkimusten mukaan lapset sopeutuvat hämmästyttävän hyvin vanhempiensa eroihin ja varsinkin uuteen perheeseen, riippuen tietysti siitä että hoidetaanko ero ja kahden perheen yhteyttäminen lapsen kannalta oikein.
    Onnettomia lapsia on ihan yhtä lailla eheissä perheissä kuin eronneissakin.
    Esim. minulla on isä elossa, mutta hän ei ole vanhempieni eron jälkeen ottanut minuun yhteyttä.
    Sen sijaan isäpuoleni on opettanut minulle kaiken ja rakastanut minua enemmän kuin isäni, äitini ja veljeni kaikki yhteensä!
    Tiedän myös muita perheitä, joissa on käynyt samoin.
    Lapsi kärsii erosta vain jos hänet pistetään siitä kärsimään.
    Itse en ainakaan ole koskaan kärsinyt vanhempieni erossa muusta kuin siitä, että biologinen isäni hylkäsi minut.
    Toisaalta olen kiitollinen, sillä ero paljasti myös minulle hänen todellisen luonteensa!

    Äänestä

  • Essi kirjoitti:

    poika voi päättää sitä kehen äiti ihastuu tai rakastuu ja saako jatkaa suhdetta, hyvänen aika!
    Aivan liian paljon painolastia aikuisten elämästä pienelle pojalle.

    Aikuisten päättävät omista asioistaan. Jos päätätte seurustella, sinut esitellään pojalle äidin seurustelukumppanina. Kerrotaan faktat, että äiti rakastaa poikaa ihan yhtä paljon kuin ennenkin yms. Se pojan vain on aikaa myöten hyväksyttävä ja sitä nopeammin hän sen hyväksyy mitä pikemmin huomaa, ettei voi teitä erottaa minkäänlaisella kiukuttelulla.

    Päätöksen erosta teet sinä ja pojan äiti, ei poika!

    Tuli vähän sellainen tunne, että lasta pidetään jotenkin tyhmänä, "ei se kuitenkaan ymmärrä jos näkee meidät koskettelemassa".
    Lapsen mielestä koskettelu ei kuitenkaan ole mitenkään syntistä eikä välttämättä edes seksuaalista, ne ovat aikuisten ajatuksia!
    Paljon ahdistavampaa hänelle on, jos hän huomaa aikuisten kavahtavan toisiansa.
    Tällainen "lapsen parhaaksi"- ajattelu itse asiassa on ennemminkin asioiden kaatamista lapsen vastuulle, kun itse ei haluta sitä kantaa.
    Lapsella ei todellakaan ole oikeutta omia vanhempiansa eron jälkeen!
    Ja mitä pikemmin lapsi hyväksyy sen tosiasian, että isi ja äiti EIVÄT PALAA yhteen, vaan tapailevat nyt muita, sen nopeammin hän selviää erosta eikä elättele turhia toiveita.
    Ei lapsi ole mikään tyhmä, kaavoihinsa kangistunut robotti joka ei totu mihinkään uuteen.
    Mutta tottahan sekin on, että lapsilta vaaditaan nykyään lähes rajattomasti sopeutumista.
    Väitän kuitenkin että hyvin hoidettu ero ei ole pahinta mitä lapselle voi tapahtua.

    Äänestä

  • Erolapsi kirjoitti:

    Uusimpien tutkimusten mukaan lapset sopeutuvat hämmästyttävän hyvin vanhempiensa eroihin ja varsinkin uuteen perheeseen, riippuen tietysti siitä että hoidetaanko ero ja kahden perheen yhteyttäminen lapsen kannalta oikein.
    Onnettomia lapsia on ihan yhtä lailla eheissä perheissä kuin eronneissakin.
    Esim. minulla on isä elossa, mutta hän ei ole vanhempieni eron jälkeen ottanut minuun yhteyttä.
    Sen sijaan isäpuoleni on opettanut minulle kaiken ja rakastanut minua enemmän kuin isäni, äitini ja veljeni kaikki yhteensä!
    Tiedän myös muita perheitä, joissa on käynyt samoin.
    Lapsi kärsii erosta vain jos hänet pistetään siitä kärsimään.
    Itse en ainakaan ole koskaan kärsinyt vanhempieni erossa muusta kuin siitä, että biologinen isäni hylkäsi minut.
    Toisaalta olen kiitollinen, sillä ero paljasti myös minulle hänen todellisen luonteensa!

    Olet hyvin todennäköisesti täysin aivopesty äitisi taholta. Otappa yhteyttä isääsi ja selvitä asioiden todellinen laita niin paljastuvat ne luurangotkin kaapista. Mullan alta ei isäsi niitä enään voi kertoa. Monet naiset piilottavat oman isän lähettämät kirjeet, lahjat jne. lapseltaan ja sanovat, että isä on hylännyt. Eihän isäpuoli ja oma isä ole toisiaan poissulkevia. Jos toinen on mielestäsi hyvä niin miksi toisen on oltava paha, varsinkin jos et edes tunne koko ihmistä.

    Äänestä

  • yh:n kanssa kirjoitti:

    Voi hyvänen aika sentään. Ei poika ole päättämässä meidän puolestamme saammeko seurustella vai emme. Ja ei todellakaan nuku äitinsä vieressä ja suhde isäänsä on erilläänasumisesta huolimatta hyvä ja tiivis. Oidipaaliteoriassa on tunnustetusti omat vahvat kohtansa, mutta ei se nyt noin yksioikoista ole. Eiköhän se ole kuitenkin edes vähän mukavampaa pojastakin että saisi edes välillä itse päättää olenko tänään mukana menossa vai en. Kuten sanoin, en halua pakottaa (en itseäni enkä poikaa) säännöllisesti ikäväntuntuisiin tilanteisiin.

    Suurimmalla osalla vastaajista nyt näyttää myöskin unohtuvan se seikka ettei minua ole esitelty minään "äidin läheisenä ystävänä" tai tulevana kumppanina tms., vaan minut on esitelty siinä missä muutkin äidin kaverit. Tarkoitus oli että pyörisin "kaverina" kuvioissa säännöllisesti, että poika tottuu minuun ja sen jälkeen alkaa tiivistämään yhdessäoloa (so. tapaamaan useammin poikaakin ja pikkuhiljaa myös lähentämään suhdetta äitiin pojan läsnäollessa). Eikä tämä ole ainoastaan pojan takia mietitty näin, en minäkään halua suin päin syöksyä miksikään toiseksi isähahmoksi näin alussa suhdetta, kaikki meistä kolmesta tarvitsee totuttelemista uuteen tilanteeseen.

    Suosittelen, että keksit pojan kanssa jotain yhdessä tekemistä, jotain josta poika innostuu niin että "unohtaa" vierastamisen ja keskittyy tekemisen touhuun. Esimerkiksi leikkipuistossa tapaaminen saattaisi onnistua! Voit antaa esim. vauhtia keinussa. Vanha kunnon kehuminen tuottaa yleensä tuloksia ;) Kehut pojan tekemistä, muista että kehuissa äänensävy on tärkein, että kehuminen kuulostaa aidolta. Lapset yleensä pitävät esim. hartioilla ratsastamisesta, omani rupeavat suorastaan nauramaan. Naurattaminen on toinen hyvä konsti. Pelleilet ja hassuttelet niin että lasta rupeaa naurattamaan. Kun naurattaa, niin lapsi ei silloin malta kiukutella. Muista että lapsi on nyt tottunut monopolisoimaan äitiään, äiti on ollut vain häntä varten. Mustasukkaisuus on siis aivan luonnollista, mutta muista että lapsilla on yleensä hyvä sopeutumiskyky. Äiti voi myös omalla käyttäytymisellään vahvistaa lapsen positiivista suhtautumista sinuun, niin että hän jättää kaiken skeptisyyden teidän kahden suhteen onnistumisesta ja kannustaa lasta ottamaan yhteyttä sinuun. Nyt pitäisi nimenomaan luoda suhde sinun ja lapsen välille.

    Äänestä

  • Pökö kirjoitti:

    Olet hyvin todennäköisesti täysin aivopesty äitisi taholta. Otappa yhteyttä isääsi ja selvitä asioiden todellinen laita niin paljastuvat ne luurangotkin kaapista. Mullan alta ei isäsi niitä enään voi kertoa. Monet naiset piilottavat oman isän lähettämät kirjeet, lahjat jne. lapseltaan ja sanovat, että isä on hylännyt. Eihän isäpuoli ja oma isä ole toisiaan poissulkevia. Jos toinen on mielestäsi hyvä niin miksi toisen on oltava paha, varsinkin jos et edes tunne koko ihmistä.

    "Olet hyvin todennäköisesti täysin aivopesty äitisi taholta. Otappa yhteyttä isääsi ja selvitä asioiden todellinen laita niin paljastuvat ne luurangotkin kaapista."

    Tämän keskustelun naisvihaaja iski taas. Usko nyt että on niitä - anteeksi termini, kun isät ja miehet eivät mielestäsi koskaan tee mitään väärin - paskojakin (biologisia) isiä. On niitä, jotka oikeasti hylkäävät lapsensa. Yritin itse tosissani pitää lähempiä välejä yllä isääni vielä pari vuotta sitten (ja äitini ja isäpuoleni tukivat tosissaan tätä yritystä), mutta isäukkoapa ei kiinnostanut. Ja tottakai sellainen satuttaa, onhan hän sentään se mies jolta perin kiharat hiukset ja suoran nenän ja ilmeisesti myös rakkauteni musiikkiin. Muuta en sitten häneltä saanutkaan, koska muuta hän ei halunnut antaa. Että näin.

    Äänestä

  • yh:n kanssa kirjoitti:

    Voi hyvänen aika sentään. Ei poika ole päättämässä meidän puolestamme saammeko seurustella vai emme. Ja ei todellakaan nuku äitinsä vieressä ja suhde isäänsä on erilläänasumisesta huolimatta hyvä ja tiivis. Oidipaaliteoriassa on tunnustetusti omat vahvat kohtansa, mutta ei se nyt noin yksioikoista ole. Eiköhän se ole kuitenkin edes vähän mukavampaa pojastakin että saisi edes välillä itse päättää olenko tänään mukana menossa vai en. Kuten sanoin, en halua pakottaa (en itseäni enkä poikaa) säännöllisesti ikäväntuntuisiin tilanteisiin.

    Suurimmalla osalla vastaajista nyt näyttää myöskin unohtuvan se seikka ettei minua ole esitelty minään "äidin läheisenä ystävänä" tai tulevana kumppanina tms., vaan minut on esitelty siinä missä muutkin äidin kaverit. Tarkoitus oli että pyörisin "kaverina" kuvioissa säännöllisesti, että poika tottuu minuun ja sen jälkeen alkaa tiivistämään yhdessäoloa (so. tapaamaan useammin poikaakin ja pikkuhiljaa myös lähentämään suhdetta äitiin pojan läsnäollessa). Eikä tämä ole ainoastaan pojan takia mietitty näin, en minäkään halua suin päin syöksyä miksikään toiseksi isähahmoksi näin alussa suhdetta, kaikki meistä kolmesta tarvitsee totuttelemista uuteen tilanteeseen.

    johan on hölmösti toimittu. ymmärtäisin tuon pehmeän laskun tai paremminkin lapselle valehtelemisen, jos ette itsekään olisi selvillä suhteenne laadusta ja tilasta. kaikki roikkuu ilmassa ja lapsella on turvaton olo, koska on todella herkkä vaistoamaan näitä juttuja. itse nykyisen mieheni kanssa teimme heti alkuunsa selväksi, ettei kiukuttelu, niskojen nakkelu yms. auta. tämä on äidin valinta ja uusi mies on luonnollisesti lapselle täysivaltainen auktoriteetti aivan kuten äitikin. rajojen asettaminen on rakkautta ja luo lapselle turvallisen olon. kiukuttelu kestää joka tapauksessa aikansa, oli tapa reagoida siihen millainen tahansa. silti suosittelen, että otatte vihdoin aikuisen roolin ettekä sälytä vastuuta lapselle.
    tsemppiä =)

    Äänestä

Muistan itse selvästi, kun asuin äidin kanssa kahdestaan ja hän alkoi tavata miehiä. Eniten inhosin ensimmäistä heistä, joka myös esiteltiin minulle "Jari-setänä", eivätkä he kosketelleet edessäni, mutta vaistosin että hän "halusi jotakin meistä" ja varsinkin äidistäni ja olin aina hänen läheisyydessään hermostunut.
En ole koskaan uskaltanut kysyä, menikö heillä minun oikuttelujeni takia poikki, mutta seuraava mies oli paljon luontevampi ja kosketteli avoimesti äitiäni ja minua, hyväksyin hänet heti!
Lapsi vaistoaa valheen ja reagoi siihen pelkäämällä. Kertokaa mieluumin suoraan mistä on kyse, niin lapsi ymmärtää ja hyväksyy asian, eikä vain pohdiskele että mistä oikein on kyse..

Äänestä

Poika on varmaan huomannut, että hänen oikuttelunsa tehoaa. Jos minä olisin sen pojan äiti, tekisin lapselle ystävällisesti ja turvallisesti selväksi, että hänen itkeskelynsä eivät auta ja että hänen kannattaisi ennemminkin ystävystyä kanssasi. Olen samaa mieltä kuin joku tuossa aiemmin, että lapsi on saattanut vaistota, että sinä käyttäydyt oudosti ja että äitinsä ei ole luonteva ja se voi olla pelottavaa. Kertokaa ja näyttäkää lapselle yhdessä suoraan mikä teidän suhteenne laatu on (tietenkin vain jos se on vakavaa).

Äänestä

Mä antaisin neuvoksi sen, että jos et vielä ole varma rakastatko tätä äitiä vai et, olisi ehkä parasta, ettet lasta niin tapaisikaan. Ei ole reilua, että yrität nyt olla hänelle niin kaveria ja yksi kaunis kerta poistut sitten hänen elämästään. Lapsi ei sinua heti hyväksy, koska hänen mielestään isä ja äiti kuuluisivat tietysti yhteen ja sinä olet vieras. Mieti sitten sitäkin, että äiti ja lapsi ovat yksi paketti ja onko tuollainen suhde, jossa lapsi on jo valmiina juuri sitä, mitä haluat. Lapsi kun ei siitä katoa.

Oma mieheni seurusteli aiemmin yh:n kanssa ei-vakavasti, ja jostain syystä asia on minulle aika paha ongelma. Tuntuu, että lasta on siinä petetty ja kohdeltu huonosti, ja toisaalta tuntuu jotenkin myös siltä, että meidän toivottavasti tulevat lapsemme ja kaikki niihin liittyvät asiat eivät ole miehelleni niin uusia kuin minulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yh:n kanssa kirjoitti:

Seurustelen yh-äidin kanssa nyt kolmatta kuukautta. En tiedä onko hän "Elämäni nainen", mutta meillä menee todella hyvin ja luulen että olen rakastunut häneen. Mutta, hänellä on nelivuotias poika. Olen aika vasta alkanut tutustumaan tähän poikaan, ja ongelma on nyt siinä että poika ei pidä minusta ja pakko myöntää etten minäkään nyt niin ihastunut siihen ole. Ollaan muutaman kerran nähty koko porukalla, aina julkisilla paikoilla ja sellaisissa merkeissä jotka ois pojalle mukavia (hampurilaisella, pulkkamäessä yms.). Tavallisesti kuulemma niin eloisa ja hyväntuulinen poika muuttuu ujoksi ja kiukuttelevaksi. Ja emme ole edes tämän äidin kanssa käyttäytyneet mitenkään intiimisti, emme kosketa emmekä mitään pojan nähden vaan olemme kuin kaverit. Ilmeisesti hän silti kokee minut uhkana tai jotakin, en tiedä. Ei minulla ole mitään lapsia vastaan ja enkä pahemmin pingota enkä teeskentele pojan seurassa vaan olen oma itseni. Mutta se ei ilmeisesti ole hyvästä tässä tapauksessa...

Selvähän se on että tämä suhde ei tule kestämään jos poika ei voi hyväksyä minua (enkä minä kohta poikaa), en halua aiheuttaa skismaa lapsen ja äidin välille. Yhdessä välissä epäilin sitäkin että pojan isä ois puhunut minusta paskaa pojalleen, mutta niinkään ei kuulemma ole. Luonnollisesti lasten kanssa tarvitaan aikaa ja pinnaa että tutustutaan ja viihdytään keskenään, mutta tämä nyt ei oikein tunnu enää normaalilta kun poika suurin piirtein vääntää itkua jos joutuu samalle puolen pöytää kanssani Hesburgerilla vaikka ollaan nähty monta kertaa aiemminkin enkä edes ole mitenkään iso enkä uhkaavan näköinen/oloinen. Apua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu