Ehdotuksia ensi vuodeksi

Aikaista vai?

Joko kytee mielessä ensi vuoden tyylilaji ja edustaja Suomelle, vai katsotaanko nämä kisat ensin loppuun? Samalla genrellä harvoin voitetaan kahdesti. Itse toivoisin näkeväni Kwanin Suomen karsinnassa.Eikös se ole niin, että kaikki maat pääsee karsintaan menestyksestä riippumatta?

12

1273

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voisit tulla kappaleita

      Pääsee. Aikaisemmin ei päässyt, mutta käytäntöä muutettiin jokunen vuosi sitten.

      Olisi hyvä idea, jos säveltäjinä toimisi suomirockin tekijöitä esim. Zen cafelta, Maj Karmalta, Yup:lta, Apulannalta jne. Yhtyeet eivät itse esittäisi omia tuotteitaan, mutta voisivat toimia säveltäjinä.

      Apulannan rumpali Sipehän teki joskus euroviisuihin biisin Anna Eriksonille jos en väärin muista. Samoin Ultra Bran säveltäjä teki yhden kappaleen viime vuonna.

      Sinänsä edustusvalikoiman ei tarvitsisi olla näin laaja. Voisi olla useampia saman tyylisuunnan edustajia, ettei pelkästään "jokaiselle jotakin" idealla.

      Genrellä ei ole mitään väliä, kunhan biisi olisi paras. Esityksen ei nyt tarvitse olla erikoinen, kunhan nyt jotakin tapahtuisi lavalla. Huonosta lavaesiintymisestä pidän malliesimerkkinä Jann Wilde Rose & Avenueta. Ei pelkkä pyöriminen paikoillaan ole hyvää esiintymistä, vaikka biisi olisikin hyvää tasoa. Toki ei välttämättä tarvitse olla ylimääräistä showtakaan mukana, vaikka esim. Johanna Kurkisen esitys oli omalla tavallaan todella hyvää luokkaa, kuten Laura Voutilaisenkin.

    • qwertyuiopNG
    • minä vain

      Mielestäni Katra ja Lovex olivat parhaimasta päästä ja äänestys olisi suotava niin ettei,samasta kännykkästä saisi esim,soittaa kuin yhen kerran..On nimittäin käynyt tällee että, ystäväni laittoi tälle Pakariselle monia viestejä samasta puhelimesta mielestäni se on väärin isoolla V;llä

      • kohtaamaan

        Joku Jean S -tyylinen erottuisi; tyylikästä ja hyväntuulista ja saksofoni vie jalat alta! Tänä vuonna ongelma oli, että hyvillä kappaleilla oli surkeat esittäjät ja päinvastoin . Katran ääni on kylmän kalskea, Lovexin laulaja pilasi loistobiisin, Humanen samoin. Jukka Kuoppamäki ja se humppayhtye mustine sulhasineen: älytöntä ajantuhlausta edes osallistua.


      • Minttuu2
        kohtaamaan kirjoitti:

        Joku Jean S -tyylinen erottuisi; tyylikästä ja hyväntuulista ja saksofoni vie jalat alta! Tänä vuonna ongelma oli, että hyvillä kappaleilla oli surkeat esittäjät ja päinvastoin . Katran ääni on kylmän kalskea, Lovexin laulaja pilasi loistobiisin, Humanen samoin. Jukka Kuoppamäki ja se humppayhtye mustine sulhasineen: älytöntä ajantuhlausta edes osallistua.

        kATRALLA VAAN SATTU OLEMAAN VÄÄRÄ BIISI VALITTUNA SEKÄ LOVEKSIN SOLISTI OLI JUST OLLU KIPEENÄ EI VOI ODOTTAA HYVÄÄ ÄÄNTÄ MUUTENHAN NÄÄ LAULAA MAINIOSTI


      • Linba

        No ei todellakaan mikää Katra tai Lovew oo hyvii! Thunderstonen olis pitäny sinne lähtee,ei poppia enää Euroviisuihin,lähetetään rockia tai heviä!?\,,/


      • Minttuu2
        Linba kirjoitti:

        No ei todellakaan mikää Katra tai Lovew oo hyvii! Thunderstonen olis pitäny sinne lähtee,ei poppia enää Euroviisuihin,lähetetään rockia tai heviä!?\,,/

        EN MÄ SUKUANI VOI VALITA JA MINUSTA KATRA OSAA LAULAA PAREMMIN KUIN PAKARINEN,LOVEX ON JO KOVA SANA!


    • no euroviisuille

      Paree ois kun jätettäis menemättä.Tänä vuonna kun jäädään jumboksi mikäli ulkomaisiin vedonlyöntifirmoihin on uskominen,systeri asuu Englannissa ...ja lyö vetoa Kreikan ja Sarbelin voiton puolesta,niin teen minäkin.Kreikka vaikka ei voittaisikaan on luonut jo nyt edustuskappaleestaan sellaisen hitin joka soi kaikkialla Välimeren maiden yökerhoissa ja on takuu varma kesähitti Suomenkin soittolistoilla kesäällä 2007.Että pysytään vaan poissa kun ei osata mitään tehdä koskaan oikein,Lordi voitto tuli erilaisuudella ja oli lajissaan esimerkkitapaus mihin kaikkeen elämäänsä kyllästyneet ihmiset saavat protestiäänillään aikaan.

    • ...

      Ehdottomasti vanhan mallinen Leningrad Cowboys!! Sillä voitettais varmasti!!

    • poppoooo

      joku joukko tunnettuja artisteja tai jotain, vähän niinku se sveitsin six4one viime vuonna mutta rokkaavampi biisi.

    • Hmmmm

      Kalmah euroviisuihin!

    • Turhaa ensi vuodesta on puhua.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      51
      1539
    2. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      83
      1309
    3. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      293
      988
    4. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      52
      947
    5. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      78
      928
    6. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      200
      878
    7. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      130
      867
    8. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      234
      817
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      62
      729
    10. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      12
      704
    Aihe