Seurusteltiin 1,5 vuotta ja erottiin pari viikkoa sitten.
Alkuaika oli aivan mahtavaa. Rakastuin ensimmäistä kertaa (pojallani oli ollut jo eräs toinen ennen minua), en voinut kuvitella ihmisen olevan niin onnellinen ja rakastavan jotain niin pyyteettömästi. Kestimme puolen vuoden armeija-ajankin, mikä oli rankka koettelemus kaikin puolin. Ajan myötä suhde huononi henkisellä tasolla ja se näkyi tietenkin myös sänkykamariin. Puoli vuotta asiat laskivat koko ajan kuin lehmänhäntä, jolloin päätimme erota. Viikon päästä siitä palasimme kuitenkin takaisin yhteen, ja ajattelimme vielä yrittää. Tuokin yritys osoittautui 4kk:n päästä turhaksi, ja suhteen taso oli niin huono että päätimme erota lopullisesti 2 vkoa sitten. Se johtui täysin järkisyistä; olimme vain liian erilaisia parisuhteeseen, mutta ystäviä haluaisimme olla. Näin hän on ainakin sanonut.
Mulla on kuitenkin aivan kamala olo joskus, kuten juuri nyt. Tuntuu, että mies ei jostain syystä halua juuri pitää minuun yhteyttä, vaikka minä haluaisinkin silloin tällöin jutella. Siis hän vastaa, kun minä puhun esim. mesellä, mutta ei aloita keskustelua. Surettaa tämä tilanne-menetinkö ystävänkin? Onko hänellä oikeasti kaikki niin hyvin kuin jollain tasolla antaa olettaa? Jatkaako hän jo täysillä elämäänsä ja tapaa tyttöjä? Välillä tuntuu, että hän yrittää saada minut mustasukkaiseksi kommenteilla, jota hänellä Irc-galleriassa on, sillä hän tietää että mä luen niitä. Oon yrittänyt lopettaa, mutta en pysty, oon niin surullinen ja tiedonhaluinen. Kyllä mullakin olisi vientiä, mutta en tällä hetkellä pysty ajattelemaankaan miehiä ja mua satuttaa se ajatus, että hän olisi heti valmis etsimään jonkun uuden.
Kamala tilanne mulle kun en ole ennen eronnut... Toivottavasti tämä menee tästä.. En tiedä kuinka kestän jos hän löytää jonkun toisen, varsinkaan jos mulla itsellä ei ole ketään!
Kertokaa ihmiset kokemuksianne ja auttakaa, oon jotenkin niin yksin tämän asian kanssa :'(

Vastaukset 12
Vanhimmat
osaa sanoa kovin paljoo mitään, kun tiedän siihen ei paljo mikään auta. Jonkun kaverisi pitäisi halata sua pitkään. Kestät kyllä ilmankin halia, sen voin sanoa, vaikka se todella ikävää onkin. Mielummin haet nyt jonkun äidin tai kaverin tmv. olkapään ja kerrot huolesi sille. Keskeistä on ehkä se että hakee itselleen lohdutusta vaikka sitten suklaasta. Se että hyväksyy itse surunsa ja koittaa "parannella" itseään, tekee jotain konkreettista ja näkyvää itsensä vuoksi.
Kiitos vastauksesta.
Varmasti kyllä vaikea päätellä mitään tuosta edellisestä viestistäni. Mies on siis näitä erittäin kilttejä miehiä, ikinä ei ole ketään satuttanut. Muutenkin mukava tyyppi, eikä ennen edes juonut kuin pari kertaa kuussa. Nyt se on kuitenkin ollut sekä pe että la ryyppäämässä... lieneekö hukuttamassa pahaa oloaan vai etsimässä uutta.
Itse olen aloittanut tupakoinnin lakon jälkeen, että voin hukuttaa siihen murheeni. Syödä en viitsi, etten liho... Ja oonhan mä ryypännytkin, mutta se vaan pahentaa oloa.
On kyllä niin epätoivoinen olo. Ja se jatkuva miettiminen siitä, että missähän hän viettää tämänkin yönsä jne. ahdistaa. Olis kai vaan paree jos se löytäis heti jonkun, niin ei tarttis mun murehtia. Oon yrittäny keskittyä kyllä omaankin elämään, mutta se vaan toisinaan tuntuu vaikealta. Unen päästä saan kiinni unilääkkeiden avulla, ja heti aamulla kun herää on kaikki ajatukset päässä ja sydän hakkaa kuin stressissä.
Olis kyllä niin mukava mennä kotiin täältä yksinäisestä kämpästä, mutta suhteeni äitiin ovat niin huonot, etten halua... Eikä isäänkään oikein hyvät ole. Kavereille yritän esittää pirteetä, ja kyllähän mä niitten seurassa olenkin, mutta sitten taas tämä oma, pieni, surullinen kämppäni saa mut ahdistuneeksi.
Hei!
Itse kans tässä erosin kolme viikkoo sitte... Ja elämä on aika sekaisin ollut siitä lähtien.. Oln jätkän kans seurustellut vähä päälle 2v..Tulin tosi hyvin toimeen sen kanssa jne.. Meillä meni hyvin.. Mutta se jätkä tuntuu vähä semmoselta että se ei itekkää tiä mitä se haluaa... Ja ku se jätti mut niin se löysi jo parin päivän pääästä uuden.. Ja se satuttaa paljon..vaikka sen asiat ei minulle kuulukkaa enään, mut tulee semmonen pettyny olo, et noinko paljo se mua rakasti.. ja et kuinka se on valmis uuteen suhteeseen näin nopeaa..Pelkkä ajatus siittä, et se tekee samoja asioita uuden kanssa, ku mun kanssa... Ja et oon sille suurinpiirtein ilmaa.. niin satuttaaa vaa niin paljon.:/ Joskus sillointällöin on iha hyvä olla, mut sit taas alkaa masentaa..
tuossa äskettäin kaverin kanssa, ja se sano että tää on tyypillistä miehen käytöstä. Surua ei osata surra ja heti pitää löytää vaan "joku". Silti ne ajattelee sua ja kyllästyy muutaman kuukauden päästä siihen "uuteen tyttöön" ja alkaa kinuamaan sua takasin. Suomalaiset miehet kun eivär helposti osaa tunteistaan puhua eikä purkaa sitä sismpäänsä. Mä ainakin voisin kuvitella että exäni kohdalla kyse on tällaisesta, on aina ollut todella huono puhumaan murheistaan, edes minulle. Mä annan äijän olla omissa oloissaan tästä lähin, kuulumiset voin korkeintaan kysyä, mutta en kerro omasta elämästäni enää hänelle mitään enkä juuri halua hänen elämästään tietää. Pakko päästä yli.
Mä ainakin haluan selvitä kokonaan tästä erosta, ennenkö alan katella muita vakavasti. Vain siten voi saavuttaa todellisen onnen myöhemmin, näin oon miettinyt...
Olen aivan samaa mieltä asioista. Ja ku miehet ei vaa osaa puhua tunteistaan, ja olen varma että alkaa parin kk päästä yrittään mua takaisin. Täs aiemmin jo kysyin siltä, et ihmettelen kyllä tosi paljon tota sun valmiutta uuteen suhteeseen. Niin vastaukseks tuli "Et en itekkää ole varma valmiudesta, mut on pakko, ku pyörit koko ajan mun mielessä ja vituttaa tämä tilanne". Oikeen alko huvittaan nuo miehet, että silläkö se olo paranee, että ottaa uuden muijan... Itsekki aijon surra loppuun tämän, ja tiedän että pääsen ylitse. Ja haluan olla täysin valmis, ennekuin haluan uuteen suhteeseen. Pieni flirttaus on iha piristävää :D
No, kaikki ei pysty tosta vaan olemaan ystävän ihmiselle, jonka kanssa on seurustellut aikanaan ja jos suhdekin on ollut vähän sitä sun tätä. Ehkäpä hän ei pysty olemaan sulle se ystäväkään enää. Kannattaisikohan sunkin antaa periksi?
empä mä enää haluakkaan olla tuon miehen kanssa tekemisissä. ehkä joskus, nyt se ei tunnu kuitenkaan ajankohtaiselta. elämä jatkuu.... :)
teisku19 meidän pitää mennä joku päivä bilettämään yhdessä :D
Niin elämä jatkuu tottakai :D ja kyllä niitä hyviäki miehiä löytyy :D tai niin ainaki oon kuullu :D Juu meidän täytyy mennä pilettäää joskus ;D heh
Onneksi koin sen paskan tunteen jo 16-vuotiaana.
Eihän siitä mitään tullut tuolla iällä, en edes saanut sitä sanotuksi.
Nyt voi keskittyä uraan, ja jättää turhat tunteet taakse. 4000€ palkka on rakkautta.
Kumminkin minua viilattaisiin linssiin rakastuessani, minut kupattaisiin kuiviin , ja jätettäisiin kitumaan.
Ei enää rakkautta minulle.
Rakkaus on tunne mutta niin on hammassärkykin.
Hammassärky on parempi, koska sen kivun saa loppumaan.
ihan liian katkera ja kylmä. Varmasti kaipaat kuitenkin rakkautta. Kyllä sulle vielä koittaa hyviä päiviä.
hmm.:) en voi kuin sanoa että samassa veneessä istutaan. sillä erotuksella että olen mies.
Seurustelin 5 vuotta ihanan tytön kanssa ja suhde oli todella tulinen. Valitettavasti me ei ikinä opittu riitelemään. Ei sopimaan. se kalvoi suhteeseen ison aukon.
Erottiinkin pariinkin kertaan ja nyt helmikuussa viimeisen kerran. Ikäeroakin on 8 vuotta, tyttö oli 16 kun häneen ihastuin ja olin hänen ensirakkaus.
Nyt tyttö ei halua puhua kanssani, ei kerro tunteitaan. Bilettää ja menee. Tiesin kyllä omasta kokemuksestani että tuo biletysvaihe vielä tulee.
Tuo irc-galleriajuttu on sama homma, siellä tyttö viestittelee miehen kanssa, jonka tiedän olevan ystävä, mutta mies oli joskus tyttööni ihastunut. Tuntuu todella pahalle lukea niitä viestejä ja oli pakko poistaa irc-nikki, en kestä sitä surua.
He tekevät samoja asioita nyt päivittäin yhdessä kuin me aikaisemmin...sekin tuntuu pahalle.
En tiedä mihin tämä johtaa, oon miettinyt pääni puhki että miten tästä nyt sitten elämä jatkuu. pitäisi yrittää elää vain päivä kerrallaan, mutta niin vaikeeta se on. Ei pysy työssä ajatukset hetkeäkään kasassa ja alkaa ihan yhtäkkiä itkettämään.
Olin mäkin sille tytölleni paskamainen, ymmärrän hyvin että hän ei jaksanut. Tiedän kuitenkin missä meidän ongelmien alkusyyt piilivät ja kerron ne vielä joku kerta juurta jaksaen, jos vain saan siihen tilaisuuden. Pelottaa vain että menetän tytön entiselle ihastukselle.....vai kiusaako se viestittely vain on?
Samalta tuntuuu.. entiseni alkoi seurustelemaan.,. ja antaa minulle ymmärtää et rakastaa mua.. ja ei kertaakaa oo viä myöntäny, et olis rakastanu siihe uuteensa.. Ja se on ihan minun vastakohta...ja jatkuvasti saan miettiä, et mitä tää oikeesti on.. Olen jo hieman onneksi päässyt asian ylitse :) Ja välillä huomaa, kun joku kavereista tulee tilittää mieshuoliansa, että onneks minä en seurustele :)