Kanvas

Kiitos nimimerkki HCD:lle, joka on ansiokkaasti koonnut tähän keskustelufoorumiin ajankohtaista tietoa työpaikkakiusaamisesta. Kuitenkin minua eniten koskettaa hänen henkilökohtaiset kokemuksensa työpaikalla ja kiusaamisasian käsittely oikeudessa.

On todellakin tarpeen tuoda laajemmin esille konkreettisin esimerkein se asenteellisuus, jolla näköjään työpaikkakiusaamista koskeviin vahingonkorvauskanteisiin suhtaudutaan eri käräjäoikeuksissa.

Helsingin käräjäoikeudessa nostamani vahingonkorvauskanne päätyi hylkyyn joulukuussa 2005 huolimatta vahvasta suullisesta ja kirjallisesta näytöstä. Käräjäoikeus työsti todistajalausuntoja tuomiossa työnantajapuolen väitteitä tukevaksi, välittämättä siitä, mitä oikeussalissa oli sanottu. Lähes kaksi vuotta käytettiin kirjallisten asiakirjatodisteiden kokoamiseen. Näistä kymmenistä asiakirjatodisteista tuomion
perustaksi oli kelpuutettu vain työnantajan esittämiä lausumia. Tuomion perusteluun kelpuutettiin näistä työnantajan toimittamista asiakirjoista kuulopuheisiin perustuvia kannanottoja.

Käräjätuomarin asenteellisuus oli jopa niin ilmiselvää, että asianajajani piti tarpeellisena vaatia kolmen tuomarin kokoonpanoa. Kyseisen käräjätuomarin asennejääviyttä ei tutkittu siten, kuin laissa edellytetään, vaikka olin kirjallisesti tuonut itsekin asennejääviysepäilyn esille. Niinpä hän sitten istui pääkäsittelyt tuomarikokoonpanon puheenjohtajana.

Toivoisinkin, että kohtalotoverit ja oikeudenkäynnin ammattilaiset kertoisivat kokemuksiaan kiusaamisasian käisttelystä eri oikeuasteissa. Oma asiani on odottanut hovioikeudessa vuoroaan jo vuoden 2006 alusta.

Onko todellakin niin, että Suomen oikeuslaitoksessa pidetään hyväksyttävänä sitä, että kolmen tuomarin kokoonpanossa voi istua tuomari (puheenjohtajana) jonka jääviyttä ei ole selvitetty, vaikka jääviysepäily on ilmaistu. Asianajajani milestä riitti, että kahta muuta sitoi tuomarinvala. Voidaanko ajatella, että tuoamrinvala ei sido kaikkia tuomarikokoonpanoon kuuluvia ?
82410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

On tavallista, että juttuja pitkitetään, kunnes työntekijä ei enää jaksa. Aika tekee tehtävänsä ihan itsestään. Työntekijän taloudelliset ja henkiset resurssit kulutetaan loppuun.

Oikeutemme asettuu aina vahvemman puolelle. Onneksi on EU ja EIT. Näitä juttuja pitäisi alkaa enemmän viedä juuri EIT:hen, jo pitkien käsittelyaikojen vuoksi. Näin tekevät jopa talousrikolliset nykyään.

Minua painosti luottamusmies (miehet) noin viisi vuotta. Siksi en saanut apua ammattiliitolta, vaikka olin jäsen. Olisi pitänyt kuulemma liittyä liiton sisällä toimivaan "vasemmisto" ryhmään saadakseen "edunvalvontaa". En viitsinyt. Katsoin, että liiton jäsenyys on riittävä.

Vein asian poliisitutkintaan. Asian käsittely vei vuosia ja syyttäjä ei katsonut tarpeelliseksi nostaa edes syytettä, vaikka näyttöä oli ja yksi johtajista jopa tunnusti painostuksen ja uhkailun.

Äänestä
  • lopulta asian niin, että minulle annettiin lopputili ja luottamusmiehestä tehtiin pikkupomo. Tätä logiikkaa en oikein ymmärrä vieläkään. Olin ja olen varmaan yksinkertainen ihminen. Luulin, että töissä pärjää tekemällä työt hyvin.

    Äänestä

  • ratkaisi kirjoitti:

    lopulta asian niin, että minulle annettiin lopputili ja luottamusmiehestä tehtiin pikkupomo. Tätä logiikkaa en oikein ymmärrä vieläkään. Olin ja olen varmaan yksinkertainen ihminen. Luulin, että töissä pärjää tekemällä työt hyvin.

    Logiikka on ilmeisesti se, että tarjoamalla järjestelyillä henkilökohtaista hyötyä luottamusmiehelle tällä ei ole intoa puolustaa
    työpaikkakiusattua. Omassa tapauksessani edettiin samaan tapaan: minulta kaikki työt pois ja ne annettiin pääluottamusmiehelle.
    Nyt kyseinen pääluottamusmies on ehdottomasti kieltäytynyt tulemasta todistajaksi oikeudenkäyntiin.

    Äänestä

  • Kanvas kirjoitti:

    Kuten omassa tapauksessani, luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu oli sama henkilö.

    Lähetettyään työntekijöille sähköpostilla viestin liiton järjestämästä virkistäytymistilaisuudesta (konsertti), sai ko. henkilö varoituksen yrityksen yksikön johtajalta.

    Näin tässä tapauksessani edettiin.

    Äänestä

  • Kanvas kirjoitti:

    Logiikka on ilmeisesti se, että tarjoamalla järjestelyillä henkilökohtaista hyötyä luottamusmiehelle tällä ei ole intoa puolustaa
    työpaikkakiusattua. Omassa tapauksessani edettiin samaan tapaan: minulta kaikki työt pois ja ne annettiin pääluottamusmiehelle.
    Nyt kyseinen pääluottamusmies on ehdottomasti kieltäytynyt tulemasta todistajaksi oikeudenkäyntiin.

    En viitsi tässä yhteydessä kertoa kestityksen laatua ja määrää, koska tapaus tunnistettaisiin varmasti. Sanotaan, että luottamusmies otettiin polvelle istumaan. Torjuttiin edunvalvontaa ennakkoon

    Voitiin lomauttaa, irtisanoa, palkata uusia ja käyttää ulkopuolista työvoimaa samaan aikaan. Kärsineitä oli useita, mutta minä tyhmä sanoin kerran ääneen, että tämä ei taida olla oikein lain mukaista.

    Luottamusmies vei tietenkin asian työnantajalle perinteisellä tyylillä, tämä mies on sitä mieltä että... Sain vihat niskoilleni, tuli lomautus ja alkoi voimakas painostus ja uhkailu johon luottamusmies otti osaa rinta rinnan työnantajan kanssa. Hän ansaitsi näin pomon paikan.

    Yhteistä näille lainvastaisille toimille näyttää olevan, että ne ratkaistaan jonkun työntekijän irtisanomisella. Häntä ei kukaan auta mäessä ja mäen allakin näyttää apu olevan tiukassa.

    Jälkeenpäin kyllä, kun olen tavannut "tovereita", kaikki kauhistelevat, miten väärin minulle tehtiin. Kaikki kuulemma yrittivät puhua puolestani, kukaan ei vain ole ollut kuuntelemassa.

    Toivottavasti, Kanvas ja HCD, jaksatte viedä juttunne loppuun saakka. Mielestäni nämä jutut olisi syytä viedä EIT:een, koska oikeutta on kertomuksistanne päätellen venytetty vahvemman suuntaan.

    Äänestä

  • Luottamus oikeuslaitoksen puolueettomuuteen on jo mennyt näinä vuosina. Eikä siihen olisi kannattanutkaan luottaa, esim kun tutustuu Eurooppalaisen Oikeusturvakeskuksen sivuihin (http://eok.fi). On kuitenkin väärin, jos perustuslaissa taattua oikeutta saada puolueeton oikeudenkäynti joutuu vielä erikseen turvaamaan valitus- ja kanteluprosesseilla.

    En ole ehtinyt selvittää, voidaanko asennejääviysepäilty ja tällaiseksi todettu tuomari korvata pelkästään toisella tuomarilla, vai onko tässä tilanteessa aina
    siirryttävä kolmen tuomarin kokoonpanoon. Mielestäni näistä kukaan ei saa olla jäävi (asennejäävi eikä muutenkaan jäävi.

    Äänestä

Olen juristin tyttärenä seurannut n.k. oikeusjärjestelmää lähempää (myös ollut alan siihteerinä). Kaikki on yhtä loan heittoa, suurin osa asianajajaliiton (miespuolisista)jäsenistä jonkin sorttisia vapaamuurareita ja tuomarit samaa sakkia. Jos jonkun naama ei miellytä lähdettään levittämäään perättömiä juoruja, mustamaalataan jne..Eli oikeusjärjestelmän ammattilaiset ovat varsin harjaantuneita kiusaamisessa!
Eräs lähinomainen hävisi juuri keissin, vastapuolena isoja setiä jotka olivat sotkenut erään säätiön asioita (mm. laittomia toimia, tomineet säätiön vastaisesti jne.). Seurauksena on että lähinomaiseni koko omaisuus (joka ei ole paljon) on myytävä jotta saisi kulut maksettu, sosiaalitoimistoon otetu yhteyttä että on asunnon tarpeessa.

Isot sedät rapsuttelee toistensa selkiä piittaamatta siitä onko toimet laillisia vai ei. Olen menettänyt uskoni oikeusjärjestelmäämme jo ajat sitten, paljon kauniita sanoja papereilla-mm. että muka on laitonta harrastaa työpaikkakiusaamista. Kokoomuslaiset & työnantajapuoli haluaa ajaa sitä asiaa että olisi VIELÄ helpompaa irtisanoa työntekijöitä, katsotaan mitäs ammattiliitot piipittää vastineeksi? Ai niin-PAM piipittää siitä että sunnuntaityöt on niin ikäviä enimmäkseen...Ammattiliitot istuu voimnattomina (ja saamattomina) ja keskittävät rahat jäsenteen saamiseksi ja samalla lupailevat vaikka mitä turvaa liitosta joka menee piiloon todenpaikan tullen kun sitä apua olisi tarvittu(tästäkin on omaa kokemusta). Tulihan sieltä langan päästä jotakin "no voi voi kuullostaa tosi pahalta!" Mikäs ihmeen apu liitolta se on?
Suurin osa on pelkkää silmänlumetta, korruptio rulettaa vapaasti!
Täytyypi tämän vuodatuksen mennä tekemään jotakin mukavaa! ;-)

Äänestä
  • Kirjoitan sinulle paskaa niskaan saanut. Et ole ainoa.
    Minä olen kokenut aivan samaa. Sitten kun asia tuli julki, niin minua syytettiin että sä et tule toimeen jne jne jne.
    Aivan uskomattomia ukkojen juoruja niitä sai kuulla. Selvittämättä jäi.
    Luulenpa juoru-ukot ovat vielä melkoisessa omantunnoin tuskissa perättömien juttujen levittämistä, vaikka luulenkin ettei heillä ole mitään omaatuntoakaan.
    Minun päälle kaadettiin koko talon likaviemäri. (Ompahan nyt kupla puhjennut kun löydettiin silmätikku)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kanvas kirjoitti:

Kiitos nimimerkki HCD:lle, joka on ansiokkaasti koonnut tähän keskustelufoorumiin ajankohtaista tietoa työpaikkakiusaamisesta. Kuitenkin minua eniten koskettaa hänen henkilökohtaiset kokemuksensa työpaikalla ja kiusaamisasian käsittely oikeudessa.

On todellakin tarpeen tuoda laajemmin esille konkreettisin esimerkein se asenteellisuus, jolla näköjään työpaikkakiusaamista koskeviin vahingonkorvauskanteisiin suhtaudutaan eri käräjäoikeuksissa.

Helsingin käräjäoikeudessa nostamani vahingonkorvauskanne päätyi hylkyyn joulukuussa 2005 huolimatta vahvasta suullisesta ja kirjallisesta näytöstä. Käräjäoikeus työsti todistajalausuntoja tuomiossa työnantajapuolen väitteitä tukevaksi, välittämättä siitä, mitä oikeussalissa oli sanottu. Lähes kaksi vuotta käytettiin kirjallisten asiakirjatodisteiden kokoamiseen. Näistä kymmenistä asiakirjatodisteista tuomion
perustaksi oli kelpuutettu vain työnantajan esittämiä lausumia. Tuomion perusteluun kelpuutettiin näistä työnantajan toimittamista asiakirjoista kuulopuheisiin perustuvia kannanottoja.

Käräjätuomarin asenteellisuus oli jopa niin ilmiselvää, että asianajajani piti tarpeellisena vaatia kolmen tuomarin kokoonpanoa. Kyseisen käräjätuomarin asennejääviyttä ei tutkittu siten, kuin laissa edellytetään, vaikka olin kirjallisesti tuonut itsekin asennejääviysepäilyn esille. Niinpä hän sitten istui pääkäsittelyt tuomarikokoonpanon puheenjohtajana.

Toivoisinkin, että kohtalotoverit ja oikeudenkäynnin ammattilaiset kertoisivat kokemuksiaan kiusaamisasian käisttelystä eri oikeuasteissa. Oma asiani on odottanut hovioikeudessa vuoroaan jo vuoden 2006 alusta.

Onko todellakin niin, että Suomen oikeuslaitoksessa pidetään hyväksyttävänä sitä, että kolmen tuomarin kokoonpanossa voi istua tuomari (puheenjohtajana) jonka jääviyttä ei ole selvitetty, vaikka jääviysepäily on ilmaistu. Asianajajani milestä riitti, että kahta muuta sitoi tuomarinvala. Voidaanko ajatella, että tuoamrinvala ei sido kaikkia tuomarikokoonpanoon kuuluvia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu