Pitäisi tapahtua nyt!

Elämässä on kaikki hyvin ja toisaalta ei. Tosi filosofinen lausahdus. On vaimo, pari lasta, talot ja kesämökit jne. Ikää puolivälissä 30. Itselläni on reissaava työ ja kun en ole reissussa, sivutyö ja harrastukset ajavat aina perheen edelle. Pari vuotta sitten oli ero tosi lähellä. Olin jankannut sitä kuin pikkupoika vaimollekin ja mietinyt alati mielessäni jostakin missityyppisestä ihannenaisesta. Vaimo sitten repesi ja sanoi että lähde NYT. Ei minusta ollut mihinkään lähtijäksi. Sen verran se palautti ajatuksia maan pinnalle että päätin etten enää erosta puhu ja haluankin olla aviosuhteessa kunnes kuolema erottaa. Mihin se vaihtamalla edes paranee. Itse asiassa oma vaimoni on minusta maailman paras. Hän huolehtii ihan kaikki asiat: käy töissä, samalla koulussa, hoitaa kodin ja perheen. Ja vaikka ulkoisista seikoista ei pitäisi tälläisissä yhteyksissä mainita niin myös kaunis. Joitakin liikakiloja on ja tuntuu pysyvän. Se on kyllä geeneistä pitkälti kiinni. Ja minä olen ollut niin ..tun tyhmä etten ole tähän päivään mennessä häntä tarpeeksi arvostanut ja etenkään osoittanut sitä hänelle.

Pari päivää sitten sain tekstiviestin (olen ulkomaan matkoilla ja siis aikaeroa) että hän on miettinyt jo pari kuukautta eroa. Minä joka olen siitä jauhanut iät ja ajat sain maistaa omaa lääkettäni, mutta sillä erolla että joos hän on sitä ajatellut vakavasti niin siitä ei ole todellakaan pitkä matka tositoimiin.

Syynähän tässä on se että hänen arkensa on todella kiireinen ja minä en ole tarjonnut elämyksiä; tansseissa käyntejä, matkoja, jne. Olemmehan toki reissailleet enemmän kuin monet muut parit. Ollaan käyty Keski-Euroopan pääkaupungeissa jne. mutta hänen perimä kaipaa enemmän. Ihan vaan viikonloppuna kyläilyä muualla asuvien luona jne. Kaikkea yhteistä tekemistä. Meillä ei ole nyt mukavaa yhteistä arkea.

Minä uskon että tästä selvitään mutta ei vain lupauksilla ja parin kuukauden vasstentahtoisella pinnistelyllä. Nyt todellakin täytty muuttua ja tehdä ELÄMÄNI KÄÄNEKOHTA. Täyttyy oppia antamaan vaimolle arvostusta siis ihan suoraan sanomalla ja luopua osasta omista menoista ja antaa ne ajat yhteiselle perhe-elämälle.

En kirjoittanut tätä siinä toivossa että tähän vastattaisiin. Kun ei ole ketään juuri nyt kelle puhua niin tuntuu hyvältä purkaa asia edes jonnekin tekstiksi. Aihe on kyllä varmassti monelle tuttu ja kieltämättä vinkkejä otetaan vastaan miten tämä homma saadaan onnelliseen lopputulokseen.