PERKELE

Mikä vittu teitä naisia oikeen VAIVAA.
Paljon on ilimootuksia ja haetaan seuraa ja sit ku kirjoottelee niin ei tuu vastauksia.
Vai luuletteko naiset että kaikki MIEHET on pettureita.
KIROAN kaikki naiset alimpaan helvettiin piste

TERV sinkkulapsetonmies.
7677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ensinnäkin sinä sorrut yleistämään muutaman ilmoituksen naisen kattamaan koko kansakunnan hameväen. Pieni otantasi voitaisiin siirtää kyläsi/kaupunkisi kadulle kävelemään sinua vastaan ja sinulle esittäisin kysymyksen monenko vastaan tulevan naisen kanssa voisit kuvitella perustavasi perheen tai edes seurustelevasi. Veikkaan että otantasi jäisi pieneksi.

Toisekseen aloituksestasi ilmenee hyvin selkeästi peri suomalainen tapa luovuttaa ja heittää tunkilla muutaman pettymyksen kohdattuaan. Seuran etsiminen vaatii kärsivällisyyttä.

Kolmanneksi aloituksestasi paljastuu ajatustesi yksioikoisuus jos kuvittelet naisten luulevan kaikkia miehiä pettureiksi, uskon että hylkäyksen perusteella on muitakin syitä joita en kuitenkaa lähde tähän luettelemaan vaan siirrän ajatustyön täältä ruudun takaa sinne vastaanottajalle.

Äänestä

tämmöisiä jänishousuja. Ja miehet on ihan samanlaisia vätökkäitä.

Äänestä

on. Sinkkulapsetonmies tuut oleen jatkossakin.

Äänestä

PERKELEPERKELE
PERKPERKELPERKELPERKELE
EEELEPERKELEPERKELEPERKELE

Äänestä

Sä et vaan ole tarpeeksi komean näköinen ja kiinnostava ja varakas, että naiset voisi susta kiinnostua. Karu fakta.

Äänestä

PERKEPERKhelvettiELvit vittu tuEPERKELELvittuEPEhelPERKEPERKhelvettiELvit vittu vettiRKELEPERKEPERKhelvettiELvit vittu

Äänestä

Jospa olet lähestynyt sellaista naista joka on jo sopivan kirjoittelukaverin löytänyt, jäit poika junasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


000000000000000 kirjoitti:

Mikä vittu teitä naisia oikeen VAIVAA.
Paljon on ilimootuksia ja haetaan seuraa ja sit ku kirjoottelee niin ei tuu vastauksia.
Vai luuletteko naiset että kaikki MIEHET on pettureita.
KIROAN kaikki naiset alimpaan helvettiin piste

TERV sinkkulapsetonmies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu