Joku aika sitten paljastui että mieheni on pettänyt. Epätoivoisena valehteli ja kaunisteli asioita. Totuus on tullut esiin pikkuhiljaa. Aina kun olen jotenkin hyväksynyt asiat ja pystynyt jo miettimään anteeksiantoa, tulee esiin pahempaa joka taas romuttaa kaiken luottamuksen. Jos sitä nyt on enää jäljelläkään. Miten joku voi valehdella koko ajan ihmiselle jota väittää rakastavansa? Eikö olisi kuulunut olla oikeasti rehellinen jos kerran rehelliseksi päätti ryhtyä kertomalla? Onko tämä minua kohtaan oikein? En kestä enää. Olisi ollut helpompi jos kaikki olisi tullut esiin kerralla. Olisin surrut ja vihannut ja siirtynyt eteenpäin. Nyt tuntuu että mielenterveys ei enää kestä. Mitä helvettiä teen ja miten pysyn järjissäni? Olisi myös ollut niin paljon helpompi jos mies olisi halunnut sen kakkosen mutta ei kelpaa enää. Epätoivoisena haluaa jatkaa ja minä viillän kohta ranteeni auki?
En jaksa enää
apua
494462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
ainakaan vielä.
Nim; Paljon kärsinyt, suurin kärsimys on petetyn osana oleminen.
Nähtävästi miehesi pettämisen paljastumisesta ei ole vielä kovin paljon aikaa, koska näytät elävän edelleen jonkinlaista traumavaihetta. Tuo sekava vaihekin on vain elettävä ja yritettävä päästä eteenpäin. Petetyksi tulemisen yksi kipukohta on se, että pettäjä tekee petetylle kamalan teon, joka voi johtaa jopa eroon. Toisaalta pettäjä on ehkä enemmän tai vähemmän luisunut tuohon suhteeseen, joka ei loppupeleissä merkkaa hänelle mitään. Eli pettäjä uhraa avioliittonsa ei-minkään takia.
Elämä on välillä epäreilua ja hyvästä ei aina seuraa hyvää. Pettäminen ei varmasti ole oikein sinua kohtaan. Jos teillä on lapsia, se on epäreilua myös heitä kohtaan. Nyt heillä on todennäköisesti hukassa oleva isä ja epätasapainossa oleva äiti.
Kuulosta ihan kliseeltä, mutta aika alkaa hoitamaan asiaa. Yritä olla katkeroitumatta ja ehkä voisit jopa luvata itsellesi, että yrität vaikkapa pari seuraavaa kuukautta selvitä käytönnön asioista ja teet ratkaisuja elämäsi suhteen vaikkapa toukokuun lopussa. Ei kannata jättää miestä vain näyttääkseen muille, että sinulla on sisua se tehdä. Ei kannata myöskään jäädä suhteeseen vain siksi, että ei uskalla tehdä ratkaisua. Mutta silti voi olla parasta ottaa tuumaustauko, antaa tilanteen rauhoittua ja tehdä ratkaisu sitten myöhemmin.
Elämä ei pettämisen jälkeen ainakaan ole yksinkertaista eikä se palaa täysin ennalleen. Uskottomuuteen asti on ehkä ollut jotenkin itsestään selvää, että yhdessä jatketaan lapsenlapsiin ja hautaan asti. Pettämisen jälkeen, kun pahin tunnemyrsky on ohi, myös petetty alkaa miettimään, että tässäkö tämä nyt oli vai pitäisikö tehdä itsekin muita ratkaisuja. Mutta sinun kohdallasi sen aika ei ehkä ole vielä. Yritä nyt vain pitää itsestäsi ja päivittäisistä rutiineista huolta. Jos et saa esimerkiksi nukuttua, hae nukahtamislääkkeitä. Itse vastaavassa tilanteessa en niin tehnyt, koska odotin, että kohta se ohi menee. Univaikeuksia kesti kuitenkin kohdallani vuoden ajan. Oma elämäni oli kutakuinkin järjestyksessä puolisen vuotta uskottomuuden paljastumisen jälkeen. Uskottomuuskriisi jätti kuitenkin suhteeseemme sellaisen pienen negatiivisen vivahteen, että en pidä avioliittoamme edes omalta puoleltani mitenkään itsestään selvänä. Mietin omalta osaltanikin aika usein, että olenko tehnyt oikeita ratkaisuja. Olen ehkä jotenkin monimutkaistanut elämääni miettimällä ratkaisujani jne.
Nyt on jo mennyt useampi kuukausi ja samat fiilikset edelleen. Luulin jo päässeeni sinuiksi asioiden kanssa jotenkin, eli olin saanut muodostettua asioista käsityksen ja oltiin mietitty mikä johti tähän jne. Mutta sitten kun saa taas tietää että asiat eivät oikeastaan olleetkaan niin kuin sinulle kerrottiin, niin sama alkaa alusta...Sama pohtiminen ja asioiden käsittely. Olisin jaksanut nämä asiat kerran mutta sama tuska täytyy näköjään käydä läpi yhä uudelleen ja uudelleen. Tajuan että valehtelee siksi kun voi niin huonosti ja yrittää jotain pelastaa, mutta kunnioitusta ei häntä kohtaan tuollaisen jälkeen kyllä ole. Totuus, vaikka kuinka ruma, olisi ollut paljon parempi kuin valkoiset valheet jotka yksi toisensa jälkeen paljastuvat. Olisin voinut elää ihmisen kanssa joka erehtyi, mutta katuu ja on sen jälkeen rehellinen. Valehtelu on rikkonut loputkin siitä mitä on ollut. Nyt on tunne, että on pakko lähteä tästä suhteesta ennen kuin olen lopullisesti rikki. Kiitos kun jaksoit kirjoittaa. Auttaa kun tietää etten ole ainoa joka on käynyt läpi tämän helvetin.
Periaatteessa se on luonnekysymys kuinka petetyksi tullut osapuoli ratkaisee asian.
Toiset jäävät suhteeseen, työstävät sen ja jatkavat kukin tyylillään eteenpäin.
Toiset taas päättävät suhteen, koska luottamuksen pettäminen on koettu niin raskaaksi ettei todellista paluuta tai halua suhteen ylläpitämiseksi ole.
Ihmisen luonne siis ratkaisee mikä kenenkin kohdalla on se parhain tapa miettiä tulevaisuutta.
Jos kokee että ei tule hyväksymään tapahtunutta omassa parisuhteessaan vaikka kuinka selitettäisiin pettämisen motiivit niin turha on kiusata itseään unettomin öin hautomalla asioita jos parempi ratkaisu on katkaista suhde ja hakea uutta kumppanuutta jossa pettämiskokemuksia ei ole painolastina suhdetta tai omanarvontunnetta nakertamassa.
Yksiselitteistä ohjetta ei varmaan löydy kuinka pettämiseen tulisi suhtautua tai siitä selvitä. Jokainen omassa sisimmässään tietää oman näköisensä asenteen asiaan ja ratkaisun jonka kanssa elää sovussa eteenpäin, mielenrauhan ja elämän mielekkyyden jälleen saavuttaen.
Meillä mies kyllä iski faktat pöytään melko heti eikä kovin paljon yllättävää enää paljastunut alkuviikkojen jälkeen. Sen sijaan mies yritti olla kertomatta minulle asioita, koska ei halunnut minun "vatvovan" asioita liiaksi. Petetty kai useimmiten haluaa tietää kaiken pettämiseen liittyvän, muodostaakseen kuvan tapahtuneesta, vaikkei se taida loppupeleissä kuitenkaan täydellisesti onnistua. Itse esimerkiksi halusin tietää, missä hotellissa mieheni ja hänen kakkosensa kävivät. Mies ei sitä em. syystä suostunut kertomaan enkä tiedä sitä tänäkään päivänä. Jotenkin itselleni tuollaisten sinänsä pikkujuttujen tietäminen oli tärkeää. Ehkä se toi jotain konkretiaa sinänsä absurdiin tapaukseen. Mieheni mielestä taas kertomatta jättäminen oli suojelua. Vaikka olisimme loppuviimeksi eronneet, luultavasti asian läpikäyminen olisi ollut siinäkin tapauksessa hyödyllistä.
Voit vaatia mieheltäsi rehellisyyttä juuri siksi, että asian käsittelyssä on pakko päästä eteenpäin. Ei voi surra ja palata taas kaksi askelta taaksepäin. Sinänsä kyllä omaankin prosessiini kuului täydellinen epätoivo vielä jossain vaiheessa, kun luulin päässeeni selville vesille. Enkä sinänsä ole valmis suosittelemaan sen koommin eroa kuin yhdessä jatkamistakaan kenellekään. Pettämistapauksissa on yhtäläisyyksiä ja varmaan tuo lohtua, kun tajuaa, että joku on käynyt saman mankelin läpi ja siitä selvinnyt tavalla tai toisella. Kuitenkin päätös yhteiselämän tulevaisuudesta on vain kahden ihmisen välinen eikä ole mitään pisteytyssysteemiä, jonka avulla tuon päätöksen voisi tehdä.
kunnioituksen niin on mielestäni vaikea korjata suhdetta. noin kolmen vuoden avoliiton jälkeen paljastui että exäni oli ollut uskoton, silloin kun se tapahtui "vaistosin" että kaikki ei ole ok, kysyin suoraan ja sain "suoran" vastauksen että hän ei ole pettänyt.. jos olisi vastannut rehellisesti olisin pystynyt jatkamaan suhdetta koska tiesin että se ei toistuisi, mutta en enää kunnioittanut hänta ja siksi lopetin suhteen.
Tuo on kuin suoraan omasta elämästäni. Sillä erolla, että mieheni uskottomuuden paljastumisesta on aikaa jo kaksi ja puoli vuotta. Kaksi vuotta meni joten kuten ja viime vuonna loppukesästä minulla oli sellainen tunne, että olemme selviämästä ts. mieheni on uskollinen, rehellinen ja luotettava ja minä olin saamassa pikku hiljaa luottamustani takaisin. Kunnes syksyllä paljastui, että mieheni oli ainakin puolen vuoden ajan ollut jatkuvasti puhelin/tekstiviestiyhteydessä tähän naiseen (mm. kesä-syyskuun aikan noin 100 kertaa). Mieheni vakuutti silloin syksyllä, että vastaisuudessa hän on ehdottoman rehellinen, mutta toisin on käynyt. Yhteydenottoja on ollut edelleen muutamia ja viimeksi eilen kävi niin, että ensin hän kielsi, sitten ei muistanut ja lopulta muisti.....
Mieheni vakuuttaa edelleen olleensa koko ajan täysillä mukana suhteemme ongelmien selvittelyssä. Tässä yksi esimerkki: Kävimme viime kesänä pariterapiassa ja mieheni oli kuulema siinä täysillä mukana. Kuitenkin hän samaan aikaan oli yhteydessä tähän naiseen päivittäin, jonain päivinä jopa monta kertaa. Että sillai.....
Hyvin lähellä on nyt se, että yksi 35 vuotta kestänyt avioliitto päätyy erotilastoihin.
Miten mies voi yhtäällä olla tosissaan ja aidosti selvittämässä suhdettaan vaimoonsa ja toisaalla kuitenkin roikkuu kiinni toisessa suhteessa? Tai ensinnäkään se, että rakastaa (ja vielä ilmeisen tosissaan) ja kuitenkin pelehtii muiden kanssa? Minä en tuollaiseen kykenisi, enkä ymmärrä miten jotkut kykenevät. Jos on toiseen suhteeseen ryhtynyt, pitäisi olla päivän selvää että avioliittonsa siinä vaarantaa. Miksi se sitten tulee sellaisena järkytyksenä miehelle kun niin käy? Psykologit kertokaa...
nyt pariterapiaan parin kiinni jäämisensä jälkeen. Ensimmäisen kerran sain hänet kiinni kolme-neljä vuotta sitten. Luulen,että kuvittelee pariterapian avulla pelastavansa liitomme ja sen avulla voivansa huijata minua olevansa muuttunut.
Tiedän, ettei hän muutu koskaan, koska aina olemme puhuneet ja olen sanonut mitä liitolta haluan ja odotan. Hän on myös sanonut mitä liitossa arvostaa - näin luulin. Hän on aina tiennyt,että en hyväksi ulkopuolisia suhteita ja se on loppu jos saan hänet kiinni. Näin kävi näin jo toisen kerran kunnolla ja enää en luota, vaan lopetan turhan muutoksen odottamisen ja alan elämään yksin. Koskaan tunnustusta häneltä itseltä en ole saanut ennenkuin olen itse kaikki ensin ottanut todisteiden kera selville. Sittenkin hän on aina yrittänyt vielä valehdella.
Tällainen liitto ei mielestäni ole enää pelastamisen arvoinen.
On erittäin hyvä asia, ettei julma totuus tule kerralla esiin. Niin tämän kuin muidenkin asioiden kanssa. Pienissä erissä niitä aivan järisyttävän paljon helpompaa pureskella, yhteen suuren palaan saattaa heti tukehtua. Kuin todisteena siitä kirjoitit tuohon loppuun halustasi viillellä ranteet auki. Niin olisi varmaan tapahtunut, jos asia olisi kerrottu kertarysäyksellä. Miehesi tietää sen, koska tuntee sinut. Näköjään hiukan paremmin tässä asiassa kuin sinä itse :).
Hyvin monet ihmiset valehtelevat, kaunistelevat ja/tai salaavat tietoa, koska se satuttaisi toista liian paljon, turhaan. Kaikkea ei ole hyvä tietääkään. Jotkut taas eivät salaa tietoja eivätkä valehtele. Sanovat asiat suoraan, jopa ns. päin naamaa. Minusta nämä "päin naamaa" sanojat eivät huomioi toisen tunteita ollenkaan -ja suoraansanojienkin kanssa se on usein vähän kiikunkaakun.
mikä ero on pettäjillä ja rehellisillä ihmisillä ja kumpaan ryhmään sinä kuulut. Toiset vain arvostavat totutta toisia enemmän ja siten myös kunnioittavat muita. Toiset ajattelevat vain itseään. ("Kaikkea ei ole hyvä tietääkään" eli MINÄ päätän mitä toisella on oikeus tietää asioista jotka kuitenkin vaikuttavat hänen elämäänsä mitä suuremmassa määrin)Ranteiden viiltelyyn tuskin oikeasti tuollaisen miehen takia turvautuisin. Eli siitä ei nyt ollut kyse. Itse arvostan suoraan sanojia ja totuutta yli kaiken. Valehtelijoita ja pettäjiä en voi sietää.
Minulla on oikeus tietää omaan elämääni liittyvät tosiasiat. Jos mieheni pettää, hän ei voi tehdä päätöstä, onko tieto minulle hyväksi vai ei. Meillä uskollisuus ei ollut edes mikään sanaton itsestään selvä sopimus vaan asiasta oli selkeästi keskusteltu johtuen omasta liikkuvasta työstäni. Kun mies tuon sopimuksen yksipuolisesti rikkoi, oli varmaan inhimillistä, ettei hän sitä kertonut. Siltikään mikään mahti maailmassa ei tee tosiasioiden kertomattomuudesta oikeutettua. Ainakin minä voin sanoa, että mieheni tunsi minut erittäin huonosti. Olen nimenomaan "päin naamaa -kertoja" ja en kestä lainkaan epäselviä tilanteita. Pettämisen jälkeen ei ole mitään muuta kuin pelkuruutta jättää tosiasioita kertomatta, varsinkin, jos petetty jotain tiettyä asiaa suoraan kysyy.
Oikeastaan pettämisessä - ainakin pitkäaikaisissa sellaisissa - valehtelu on se pahin juttu. Pettäminen vei ainakin minulta muistoistani yhden vuoden kokonaan. Olimme perheemme kanssa upealla lomalla tuon mieheni pettämisepisodin aikana. En voi edelleenkään katsella edes tuon lomamatkan kuvia miettimättä, onko mieheni hymy aito, soittiko hän mahdollisesti kakkoselleen loman aikana jne. Seksielämäämme mieheni pettäminen ei vaikuttanut edes sen paljastuttua, muutaman kerran viikossa tahti jatkui. Joten seksi ei ole ollut ainakaan minulle se juttu, joka minua eniten mieheni pettämisessä otti aivoon. Valehtelu on se asia, joka palaa mieleeni esimerkiksi nyt, kun eksyin tälle palstalle pitkän tauon jälkeen ja aloin muistella tapahtunutta.
Tosiaan, ihan samoja asioita mietin. Olimme romanttisella lomalla, ja mies onkin samaan aikaan ollut suhteessa toiseen. En tajua miten on voinut näytellä niin hyvin...Mietin kaikkea mikä tulee tuolta ajalta mieleen ja annan vähäpätöisillekin asioille päässäni erilaisia merkityksiä. Itse pystyin myös helposti harrastamaan seksiä hänen kanssaan kaiken jälkeenkin, vaikka ehkä siinä ei tunteet sitten oikeasti ole mukana. Joka tapauksessa, seksiä on suhteessamme aina ollut ja hyvää sellaista. Kuitenkin miehellä oli tarve hakea sitä muualta. Loppujen lopuksi ei tainnut olla kyse siitä. Mies haki tai ajautui tilanteeseen jossa toisen kanssa oli sellaista läheisyyttä joka olisi kuulunut vain minulle. Sen hän oli luvannut. Valehtelu on vaikeinta sietää. Avoimen suhteenkin kestäisin jos olisi yhteinen sopimus, mutta valehtelu rikkoi suhteemme. Itse en edes osaa valehdella. Olen kai sitten jotenkin mustavalkoinen ihminen...
Miksi olette kärsien petturimiehen kanssa?
Ettekö pärjää yksin?
Itse olisin antanut monoa perseelle jo aika päivää teidän tilanteessa. Eipä tarttis vatvoa asiaa enää että miksi se sitä ja miksi se ei...
Jos ei hyväksy pettämistä, niin sitä ei hyväksy. Ja sellasen kanssa ei tarvitse elää.
Tollaset paskiaiset ei ikinä opi, joka kerran pettää, pettää aina (tai on pettäny ennenkö jäi kiinni) on se nähty sata kertaa, eli älkää aikuiset ihmiset viitsikö muuta satuilla.
Itse en sietäisi silmissäni häntäheikkiä, ärsyttäisi liikaa, sen tietää myös kumppanini eli jos pettäisi niin tekisi selkeän valinnan ITSE ettei halua enää jatkaa parisuhdetta kanssani.
Mielessähän se pyörisi aina (varsinkin sänkyhommissa) että kuinka tuo sen toisen kanssa on ollu ja oliko kivaa.
nimim on "apua" tuskin tästä tekstistä mitään apua on hänelle..
et tiedä minusta mitään. Et suostu edes miettimään asiaa toisesta näkökulmasta. Haluat vain tuomita toisen sanoman.
"Toiset ajattelevat vain itseään. "Kaikkea ei ole hyvä tietääkään" eli MINÄ päätän mitä toisella on oikeus tietää asioista jotka kuitenkin vaikuttavat hänen elämäänsä mitä suuremmassa määrin"
"Ajattelevat vain itseään." Höpönlöpön. On ihan käsittämätöntä miten ihmiset jaksavatkin syyttää toista siitä, että nämä muka aina vain ajattelisivat itseään, samalla kun he itse ajattelevat vain itseään :).
Otetaanpa toisenlainen esimerkki, jos se kolahtaisi paremmin: Vaikea sairaus, joka johtaa kuolemaan pienen ajan sisällä. Se on tosiasia, joka vaikuttaa kaikkien läheisten elämään ennemmin tai myöhemmin kertoo sitä tai ei. Miten kertoisit omasta sairaudestasi vai kertoisitko ollenkaan? Tähänkään kysymykseen ei ole oikeaa vastausta tai niitä on yhtä monta kuin vastauksia. Ihmisen on vain luotettava niin OMAAN kuin TOISTEN HARKINTAKYKYYN. Siinä pitää tarkoin miettiä millaiset valmiudet kenelläkin on alkaa käsitellä asiaa. Joku päättää olla kertomatta puolisolleenkin, joku kertoo kaunistellun totuuden, joku sanoo suoraan. Näin siitä huolimatta mitä vastaanottaja haluaisi. Jos esimerkiksi vanha äiti salaa sairautensa lasta odottavalta tyttäreltään, niin logiikkasi mukaan hänkin on valehtelija ja pettäjä. Ja vaikka tämä esimerkkini oli rautalangasta väännetty, niin sitä voi soveltaa ihan kaikkiin asioihin. Välillä on hyvä, ettei kaikkea tiedä.
olemassa mitään "oikeutta" tietää tai olla tietämättä.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jonkin ikävän asian kertominen saattaa olla joskus parempi vaihtoehto kuin totuus, mutta esimerkkisi kuolemaan johtavasta sairaudesta on täysin eri asia kuin puolison pettäminen. Sairaus tulee yleensä ilman, että on itse siihen mitenkään, ainakaan tietoisesti, vaikuttaminen. Pettäminen ja siihen johtaneet teot ovat aina pettäjän omia valintoja. On täyttä puppua ja hurskahtelua selitellä, että jättämällä kertomatta/valehtelemalla suojelee petettyä. Näin toimimalla pettäjä halventaa entisestään kumppaniaan sekä osittaa pelkuruuttaan ja kyvyttömyyttä vastata teoistaan.
että joku väittää esimerkin olevan "eri asia". Ei se vaan ole. Jokainen päättää aivan jokaisessa asiassa mitä kertoo kenellekin vai jättääkö kokonaan kertomatta. Näin tapahtuu, vaikka se sinusta olisi aivan väärin.
Kannattaa kuunnella muita ja miettiä mitä ihmiset TODELLA tarkoittavat. Vain näin aito vuorovaikutus on mahdollista. Kumppania ja hänen toimintansa "määrittelyä" pelkuruudeksi yms. kannattaa varoa. Se on myrkkyä kommunikoinnille.
Jos pari on sopinut keskenään uskollisuudesta, ei ole todellakaan kenenkään oma asia, kertooko asiasta tai siihen liittyvistä yksityiskohdista. Toki pettäjä voi olla kertomatta yksityiskohtia ja ottaa sen riskin, että parisuhde päättyy sitten kertomattomuuteen eli kyvyttömyyteen käsitellä uskottomuuskriisi. Tästä yksityiskohtien kertomisesta löytyy jopa asiantuntijakommentteja. Niiden mukaan petetyllä on halu muodostaa jonkinlainen kuva tapahtuneesta ja kukaan muu ei voi siinä auttaa kuin pettäjä. Tämä tietämisen halu saa joskus petetyn jopa ottamaan yhteyttä toiseen naiseen/mieheen. Vaikka täydellistä kuvaa tapahtuneesta ei varmasti ulkopuolinen eli petetty pysty muodostamaan, ainakin itseäni uskottomuuden läpikäynti auttoi. Jos mieheni olisi vastannut kaikkeen, että kyseessä on hänen yksityisasiansa, silloin hänen valintansa olisi ollut jatkaa tuota yksityiselämäänsä yksin. Jos hän näin olisi päättänyt, tuskinpa olisin uhkailemalla häntä saanut asioita läpikäymään. Vaikka avioliittomme olisi päättynyt eroon uskottomuuden jälkeen, meidän tapauksessamme asian puinti sai ainakin aikaan sen, että ero olisi saatu aikaan ilman täydellistä katkeruutta puolin tai toisin.
Mieheni uskottomuus on yksi elämäni pahimpia kriisejä. Sen lisäksi olen kuitenkin kokenut mm. lapsettomuuden ja siihen liittyvät hoidot sekä keskenmenon. Kaikki elämääni liittyvät kriisit ovat jättäneet minuun jälkensä, mutta eivät ne minun jokapäiväiseen elämääni vaikuta. Kun kuulen vaikkapa jonkun tuttavani saaneen keskenmenon, pystyn helposti muistamaan sen parinkymmenen vuoden takaisen tunteen vastaavassa tilanteessa. Sama pätee uskottomuuteen. Jos joku, vaikkapa tuntematonkin tällä palstalla, kertoo tunnelmistaan uskottomuuden jälkeen, väitän ymmärtäväni häntä paremmin kuin joku, joka ei ole sitä kokenut. Sen sijaan minun on vaikea esimerkiksi asettua varattoman ihmisen asemaan. En ole koskaan ollut työttömänä, en ole koskaan asunut vuokra-asunnossa jne. En todellakaan tiedä, mitä on elää laskien joka senttiä. Elämä on täynnä värejä mustan ja valkoisen lisäksi. Siksi minusta on ihan käsittämätöntä, että joku tuntematon ihminen antaa minulle kahden kirjoituksen perusteella neuvon jättää mieheni. En varmasti ikinä unohda mieheni uskottomuutta, mutta se ei silti tarkoita, että elämäni pyörii sen asian ympärillä.
Kun pettäminen paljastuu, mitä se pettäjän jättäminen auttaa? Eron ja siihen liittyvien asioiden touhuamisessa saa ehkä ajatukset muualle, mutta jossain vaiheessa se petetyksi tulemisen kriisi on käytävä läpi. Sama pätee kaikkiin muihinkin vaikeuksiin. Jos vihan vimmassa jättää puolisonsa, petetty joko katkeroituu tai joutuu myöhemmin palaamaan asiaan. Siksi varmaan kaikki pettämisen kokeneet neuvovat laittamaan jäitä hattuun vähäksi aikaa, koska asiaa ei vain pääse pakenemaan.
Millainen on mielestäsi pettäjän muotokuva? Häntäheikki? Jos nyt kuvailisin vaikkapa mieheni viikonloppua, niin perjantai-iltana tulimme töistä, söimme hyvin ja joimme pullon viiniä ja katsoimme koko perhe yhden elokuvan. Lauantai meni normaaleissa perhekuvioissa ja mieheni oli vanhimman lapsemme mukana yhdessä urheilutapahtumassa. Illalla mieheni kävi yhdellä oluella naapuripubissa (ettei vain olisi ollut pettämässä, pettäjä kun on?), palasi kotiin ja normaali saunailta jne. Sunnuntai meni kotitouhuissa, mieheni kävi työpaikallaan, haimme hänet sieltä ja menimme koko perhe uimahalliin. Halusin tällä litanialla vain kertoa, että varmaan aika suuri osa pettäjistä on vain "osa-aikapettäjiä". En löisi yhtään mistään vetoa, etteikö mieheni voisi pettää joskus uudelleen tai ettemmekö voisi erota jostain muustakin syystä. Tosiasia on kuitenkin myös se, että pettäjäkin voi olla hyvä tyyppi, joka on tehnyt elämänsä munauksen. Riippuu täysin parisuhteen osapuolista, johtaako tuo munaus eroon vai ei. Kenenkään ei kannata jäädä ruikuttamaan ikuisuuksiin.
Minä voin vakuuttaa, että mieheni uskottomuus ei vaikuttanut meidän sänkyhommiimme mitenkään. Itse asiassa uskottomuuden jälkeen muutaman kuukauden kuluttua elimme ehkä avioliittomme kiihkeimmän vaiheen, vaikkei meillä muutenkaan ole ollut mitään kuivia kausia siinä suhteessa. Tähänkään asiaan ei ole mitään yleispätevää sääntöä. Jotkut eivät harrasta seksiä enää ikinä uskottomuuden jälkeen ja sekin on ihan yhtä oikein.
on sopinut uskollisuudesta. Harvat ovat. Ja ne jotka ovat niin tehneet eivät ole ymmärtäneet sopimuksen merkitystä. Sillä ei nimittäin ole mitään merkitystä, koska kukaan ei voi sopia tunteistaan tulevaisuudessa.
Mieltäni on aina askarruttanut miksi hyvästä parisuhteesta tulee välittömästi huono suhde, jos uskottomuus paljastuu? Ellei paljastu, niin suhde voi edelleen jatkua hyvänä. Pyytäisinkin "totuudentorvilta" kannanottoa tähän.
Itse pidän aika epätodennäköisenä pitkää suhdetta, jossa kumpikaan ei missään vaiheessa tuntisi edes jonkinasteista vetoa jotain kolmatta osapuolta kohtaan. Onhan se kuitenkin aika ihmimillistä, että toisen sukupuolen positiivinen huomio miellyttää varsinkin, jos samaan aikaan kotona on jotenkin kinkkinen tilanne. Tunteille ei siis voi mitään, mutta teoilleen kyllä. Uskottomuus on teko, ei tunne. En itse pidä uskottomuutena sitä, että mieheni himoitsee jotain toista naista. Minulle uskottomutta on vasta teko. Tässäkin asiassa lienee monta koulukuntaa.
Voin ihan avoimesti tunnustautua mainitsemaksesi "totuudentorveksi". Mieheni varmaan edustaa kanssasi aika samanlaista maailmankatsomusta ja luulen, että mieheni tapauksessa tuo harmaalla alueella eläminen (vastakohtana mustavalkoisuudelle) oli edellytys uskottomuudelle. Itse eroaisin mieluummin kuin olisin uskoton. Minulle tärkeää, että en joudu elämään valheessa ja minulle valhetta on myös totuuden salaaminen.
Minulle parisuhteemme muuttui välittömästi kysymysmerkiksi mieheni uskottomuuden paljastuttua. Parisuhteemme oli jo ennen uskottomuutta elänyt nousuja ja laskuja. Uskottomuus ajoittui sellaiseen ajankohtaan, jolloin itse elin ihan tyytyväisenä mielenkiintoisen työn, pienten lasten ja mieheni välillä taiteillen. Mieheni työelämä tökki, hän koki jäävänsä vaille huomiota kotona jne. Parisuhteemme ei siis muuttunut uskottomuuden paljastuttua huonoksi, minun mielestäni sen on täytynyt olla huono, jos mieheni lähti hakemaan tukea muualta. Olin ehkä kohtalaisen tyytyväinen elämääni siinä vaiheessa, mutta tuo tyytyväisyys perustui parisuhteen osalta valheeseen.
Tunteista ei voi sopia, mutta uskottomuus on teko, joo-o. Näinhän se menee. Mutta menee myös niin, että kun TUNNE on tarpeeksi VOIMAKAS, niin ihmistä ns. viedään. Harkinta ja järki jää kauaskin tunteen taakse.
mielestäni on sopimus uskollisuudesta, nykyisin mielestäni myyös avoliitto.
Parisuhde on päätös. Aina löytyy mukavia, ihania ihmisiä, joku niistä saattaisi olla parempi, kuin oma kumppani, mutta jos on sitoutunut ei kokeile.
Jossain oli kirjoitus parisuhteen vaiheista, tunteistaan ei voi sopia, mutta sitoutuminen on eri asia.Ei elämä ole jatkuvaa rakastumista.
Parisuhteen vaiheet:
1.Rakastuminen; 3vuotta, romantiikka ,intohimo,yhteensulautuminen.
2.Silmät avautuvat; nähdään toinen auringon valossa, realiteetit hyväksytään tai ei.
3.Sitoutuminen; aitous, itsenäisyys ja yhteishenki.
4.Elämänkumppanuus; riippuvuus toisesta on helppo hyväksyä, molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus.
Sitten tämä suhteen yllättävä huononeminen pettämisen jälkeen. Sanoisin petettynä, ettei suhde mieheeni oikeastaan muuttunut. Tottakai tuntuu vieraalta mies, joka pitkään eli kaksoiselämää, mutta ei se suhdettamme ole muuttanut. Pettäminen on kriisi, kivi rattaassa ja joillakin se pysäyttää,jopa hajottaa koko koneen. Toiset pystyvät sen yhdessä poistamaan ja vauriot ainakin osittain korjaamaan.
Vihkikaavassa sanotaan ovelasti "tahdotko sinä rakastaa ja osoittaa uskollisuutta.." tai jotenkin näin. Ei se ole sopimus. Siinä otetaan erinomaisesti huomioon, että ihminen on erehtyväinen. Useinhan näissä uskottomuustapauksissa uskoton hyvinkin pian huomaa olleensa harhapoluilla - mutta siitä huolimatta tahtoo rakastaa ja olla uskollinen taas jatkossa. Tätä on joidenkin mahdoton ymmärtää vaan he suosittelevat heti eroa. Suhteessahan voi välillä vaikka vihata toista - mutta se menee ohi, koska on tahtoa rakastaa.
tossahan se kailottaa että : en kestä enää, apua!
Jos todellakaan ei kestä tilanteessa, niin kannattaako siinä jäädä tuleen makaamaan. Monta kertaa kyse on vaan pelkuruudesta ettei uskalla jämäkästi olla mitään mieltä vaan haetaan pakokeinoja jos jonkin tekosyyn nojalla, esim. näiltä palstoilta neuvoja tuntemayyomilsta, ettei vaan tarvitsisi ottaa omista tunteistaan vastuuta ja tehdä oikeasti jotain.
Vaikka tunnne olisi kuinka voimakas, ei aikuinen ja järkevä ihminen ole tunteidensa vietävissä vaan kyllä järjen pitäisi pelata silloinkin. Itsellänikin on ollut VOIMAKKAITA tunteita muita kohtaan ja tilaisuuksia olla uskoton, mutta olen aina valinnut parisuhteeni, tietoisena siitä että kaikkea ei voi saada vaan jostain pitää luopua. Pettäjien tunne-elämä on lapsen tasolla; minulle kaikki ja heti.
ohjenuorana kädessä juoksevan pettämään puolisoaan.
tahdon kun se on mulle edullista ja en jos ei sovi mun kuvioihin. Mä tahdoksä olla mun kaa, ja huomenna mää en tahdo olla sun kaa vaan Tiinan kaa.
Siis mitäköhän ajat takaa? Kysymys ei ole siitä kenen kaa tahtoo olla, vaan siitä ketä tahtoo rakastaa.
Voin ihan tältä istumalta sanoa, etten uskoisi hetkeäkään sinun tahtoosi rakastaa minua enkä tahtoisi rakastaa sinua :(... joten voit jättää minut pois kuvioistasi :).
Noinhan monet ajattelevat: ihmisen ei pitäisi olla tunteidensa vietävissä. Luulevat sen olevan mahdollista järjen, omatunnon yms. avulla. No onhan se, toki! Muttei AINA. Kun se on sinulta onnistunut tähän asti, niin se ei takaa sitä, että kaikilta muiltakin onnistuu. Sitäpaitsi jo viikon päästä voit olla tilanteessa, jolloin ei onnistu sinultakaan. SILLOIN tajuaisit asian.
Yksi tapa puolustella uskottomuutta on perustella sitä voimakkaalla tunteella, joka saa ihmisen tekemään tahdonvastaisia asioita. Tätä voi vielä höystää vähättelemällä uskollisen ihmisen kokemia tunteita tyyliin "olet uskollinen, koska et kokenut mitään voimakasta". Noinhan se sinun viimeisen lauseesi mukaan menee. Olen itse ollut erittäin ihastunut yhteen työkaveriini monien kuukausien ajan. Meillä oli jopa tilaisuus pettää muutaman yhteisen työmatkan aikana ja lähellä uskottomuus olikin. Silti en pettänyt. Tunne ja teko ovat siis kaksi eri asiaa.
Ihminen voi olla hyvinkin voimakkaasti tunteva ja empaattinen, vaikka ei olisikaan tunteidensa vietävissä.
Olenko vähätellyt uskollisia ihmisiä? En ole. Jos olet niin ymmärtänyt, olet ymmärtänyt väärin.
Ja voi olla juuri niin kuin sanoitkin: kaikki ihmiset eivät koskaan ole tunteidensa vietävissä. Sen vain tietää vasta silloin, kun elämä on päättymäisillään.
Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö JOTKUT ihmiset ole tunteidensa vietävissä. Sitä ei tarvitse "puolustella" eikä "selitellä", koska niin vain ON. Ihmiset ovat erilaisia.
Lohdullista on se, että tätä palstaa lukiessa huomaa ettei ole yksin.
Lohdutonta on se, että maailma on täynnä näitä edesvastuuttomia paskoja - pettäjiä.
Jouduin itse kokemaan pettämisepisodin viime kesänä. Ja mulle kävi aivan samoin kuin sinulle. Asioita pimitettiin minulta. Olin kysynyt asioita jo aikaisemmin suoraan mieheltäni ja myöskin tämän kaverilta. Mieheni kaverikin vaan niin sinisin silmin sanoi, että älä turhaan pelkää perhe on miehellesi tärkeä ei sillä ole toisia naisia.
Ups, kuinkas kävikään. Ukko ei tunnustanut, ei sen kaveri, mutta sain itse asiat selville.
Oisin voinut tietenkin jättää asian sillensä, mutta oli tullut liikaa vihjeitä. En voinut jättää asiaa kesken.
Mieheni sanoi, että yritti valehtelulla "suojella" minua. Ja paskat, sanon minä. Kyllä se oli itsesuojelua.
Miehelläni ei ollut missään vaiheessa aikomusta erota. Hän kuvitteli, että en saa selville tätä ulkomailla tapahtunutta episodia. Mutta toisin kävi. Ja nyt olen jopa ollut yhteydessä tähän "kakkoseen", jota mieheni oli myös huijannut.
Paljon olen saanut asioita selville. Mutta. Valehtelija jättää jälkensä. En luota mieheeni. En usko tämän pettämisen olleen ainoan. Tilaisuuksia hänellä on ollut. Olisiko hän vuosia ollut uskollinen perheenisä? Tilaisuuksia on kuitenkin ollut viime kesän lailla monta monituista.
Ihmeesti olemme kuitenkin yhdessä. Sanonkin sinulle ja teille, kohtalontoverit; älkää tehkö hätiköityjä päätöksiä. Antakaa ajan kulua. Omalta kohdaltani huomasin, että puoli vuotta tapahtuneesta pystyin ajatella asiaa asiapohjalta. TUnnepuolen skaalat oli siihen mennessä käyty läpi. Tunteet vihasta rakkauteen tai sitten inhosta kaipuuseen. Ne kaikki pitää käydä läpi. Ja mielestäni on oikein, että se pettäjä joutuu olemaan mukana petetyn toipumisessa. Pettäjähän sen paskan on parisuhteeseen tuonut!
Nämä ovat hyvin henkilökohtaisia juttuja. Kenellekään ei voi sanoa teet näin tai niin. Jokainen parisuhde on erilainen ja jokainen ihminen käsittelee asiaa omalla tavallaan.
Meille oli hyvä vaihtoehto, että kävimme asioita yhdessä läpi. edelleenkin kyllä vaadin mieheltäni lisää rehellisyyttä. Pettäminenkään ei ole niin paha kuin se, että valehtelet itseäsi suojellaksesi. Se syö luottamuksen ja vain pahentaa sitä kuilua parin välillä. Toipuminen kestää moninverroin kauemmin.
Tiedän ettei tämä nainen merkinnyt miehelleni mitään. Ennenkuin sain asian selville yritti mieheni monin tavoin pahaa tekoaan hyvittää minulle. Ja on asian selvittyäkin antanut monin tavoin ymmärtää, että haluaa jatkaa perheensä kanssa.
Joku tässä keskusteluketjussa kertoi, että olisi halunnut tietää hotellin missä mies oli aikaa naisensa kanssa viettänyt. Muakin vaivasi tietämättömät asiat, selvittämättömät aukot aivan valtavasti. Olisin halunnut luoda tästä kesäseikkailusta silmieni eteen filmin, jossa olisin voinut nähdä kaikki tapahtumat. Kerroin tästä psykologilleni ja hän sanoi hienosti; Koska se filmi olisi niin valmis, että uskoisit siinä olevan kaiken?
Nii-in, ja näin se on. Se olisi loputonta miehen tenttaamista tapahtumista. Ja mitä se hyödyttäisi? Ei mitään.
Eniten sieluuni sattuu se, että olen syvästi omistautunut tälle avioliitolle, miehelleni ja lapsillemme. tuntuu pahalta, että toiselle se ei ole ollut sitä. Siksi, näin kuukausien kuluttua, asiaa paljon pohdittuani, epäilen sitä onko tämä mies tämän perheen arvoinen? Annan kuitenkin asian olla. Viimeinen reilut puoli vuotta on ollut elämäni raskainta aikaa. Kerään nyt voimia. Katselen, mietin, harkitsen. Juttelen mieheni kanssa. Välillä ahdistus ja katkeruus painaa raskainta mieltä. Sen olen itselleni anteeksi antanut. Jos ahdistaa, antaa ahdistaa. Kyllä se ohi menee. Jokainen päivä on toipumusta ja eteenpäin menemistä. se ahdistuskin kuuluu toipumiseen.
Viime kesänä kun tapahtumat oli tuoreita ja painoivat raskaina mieltä, tuntui ettei siitä selviä millään. ettei koskaan aika mene eteenpäin niin, että olo helpottaisi. Mutta kyllä se aika kuluu ja olo helpottuu. Nyt elämä jo hymyilee. Jaksan iloita lapsista. On jo päiviä, että typerä episodi ei mieltä paina.
Kannattaa liikkua paljon. Olla ihmisten kanssa. Tehdä asioita joista saa positiivista latausta päiviin. Kotiin, neljän seinän sisälle, ei kannata jäädä. Kyyneleetkin kuivuvat kun vaan lähtee ulos ja lenkille.
Älä ota uhrin osaa. Älä syytä itseäsi. sinä olet, petettynäkin, hyvä ihminen. Pettäjällä se ongelma on itsensä kanssa.
Paskanko vertaa sitä antaa oman elämän mennä pilalle pettäjän itsekkyyden ja typeryyden takia.
tekstisi oli kuin munun elämääni! paljastumisesta kulunut vasta 5kk ja kaikki tuo kuvaamasi ylä ja alamäki-juttu mielialoissa on käyty läpi.välillä ei jaksa lasten kanssa yhtä innokkaasti,mutta lapset tuovat aina iloa ja voimaa muuhun alakuoloon. en ole masentunut,mutta huonona päivänä (joka muuten tulee ihan väkisin vaikka yrittää taistella vastaan) tuntuu ettei jaksa pysyä yhdessä tuon epäluotettavan, inhottavan, ällöttävän,itsekeskeisen paskan miehen kanssa.Hyvänä päivänä ollaan kuin rakastumisen alkuaikoina --räväkkää seksiä-- halauksia --kuumia katseita --hellyyttä.Eli sitä kaikkea mitä hyvä parisuhede voi olla. Olen päättänyt sinnitellä eteenpäin vaikka huonot hetket ottaa koville!!! annan aikaa itselleni ja miehelleni asettaa tapahtuma (=rakastuminen toiseen eli ei vain syrjähyppy) järkitasolle!
Olen liian järkyttynyt mihinkään ratkaisuun --en siis liian heikko! Ja mikäli mies jättää niin siitä vaan --nyt olen valmis! minua ei enää yllätetä niikuin alussa,kun asian minulle kertoi.
Se tuli kuin nyrkki päin naamaa ja ne aloittajan
"lisätiedot" olivat kuin iskuja palleaan ja niitä tuli monia. Olen aina ihmetellyt naisia jotka pysyvät väkivaltaisessa suhteessa,mutta tuo luottamuksen pettäminen ja valehtelu ovat yhtä pahoja kuin fyysiset iskut--saa nähdä jäänkö itse odottelemaan vain uusia iskuja,mutta yritän ajatella ,että hyvillekin ihmisille voi käydä virhe josta oppii ja osaa vältää nuo tilanteet jatkossa. Ja silloinhan vanha mies olisi parempi kuin pussillinen uusia...aika näyttää.
Muillekin sanon,antakaa ajan kulua. pari ekaa kuukautta meni kuin sumussa--nyt on jo ollut muutamia päiviä,että elämä tuntuu jo normaalilta jopa hauskalta. Älkää antako pettäjän viedä teiltä elämäniloa-hakekaa ihmisiä ympärillenne ja erityiseti ne joilla on lapsia-nauttikaa lapsistanne.lapset ovat paras asia elämässä -se jotenkin selkiytyy,kun itse kömpii vaikeuksissa ihmissuhteessaan. AIKA parantaa tai ainakin selkiyttää tulevia päätöksiänne.
sielun tuskaa niin helpottaa se, että ei ole yksin. Kuinka paljon meitä petettyjä tuolla kaduilla tallaileekaan, vaikka ollaan ihan hyviä ihmisiksi.
Mä olen miehelleni sanonutkin,että hän on henkisen väkivallan mestari tempauksellaan.
Hyvää jatkoa sulle ja aurinkoista kevättä!!
On totta, se mitä kirjoitit, että vanha mies olisi parempi kuin pussillinen uusia. Siksi tässä varmaan vielä suossa tarvotaan... välillä niin h-vetin isoilla ja painavilla saappailla.
on todella hassua kun lueskelee näitä juttuja niin törmää henkilöön joka kirjoittaa kuin ja ajattlee asioita kuin itse! ja kun sanoit että helpottaa kun on muitakin kohalontovereita-niin välillä helpottaa ,mutta joskus se panee vihaksi varsinkin kun kirjoittajat pääosin ovat naisia.Mikä noita miehiä vaivaa kun pitää hörheltää jonkun silmänräpsyttelijän perässä tai olla itse siellä "pörheänä" itseään tyrkyllä. Välillä se saa ihan raivoon ja on valmis vippaamaan tuo "ukko-kullan" oven ulkopuolelle.Taas takana se huono päivä ja ajatus tuosta "piilossa" olevasta tai olleesta rakkaudesta ja sen odottelusta oksettaa!!! pitäisi kai tehdä jotain elämälleen,kun niin voi painaa nuo "suokengät"
Jotain hyötyä on tästä netistäkin. Sitä vaan pitäisi muistaa jaksaa pitää itsestään huolta. Aina se ei ole helppoa kun tulee näitä huonoja päiviä. Onneksi on huomannut, että niiden määrä on vähentynyt kun aika kuluu.
Mutta ärsyttää. Välillä ärsyttää aivan sikana. Tekis mieli heittää hanskat naulaan ja lähteä!!!
Mutta mitä se hyödyttäis... ei nää muistot ja ahdistavat ajatukset sinne naulaan jäis.
On vaan mentävä, päivä kerrallaan eteenpäin.
Koitettava muistaa se, että itselläni on kuitenkin puhdas omatunto.
Nautitaan tästä tulevasta aurinkoisesta päivästä!!!!
Päätetään tässä ja nyt että ei surra enää, kun on niin kaunis kevät ja ensi keväänä on asiat varmasti paremmin !
Näin teemme! Annetaan auringon paistaa kilpaa meidän kanssa! ;)))))))
me ollaan voittajia joka tapauksessa!
aurinko paistaa, uusi päivä nousemassa.
Sitä tässä ajattelin, kun alkavaa uutta päivää katselin.
Niin se aurinko nousee, samat puut tuulessa keinuvat. Sen ne tekevät. Vaikka on tuntunut, että maailma kaatuu eikä jalat jaksa kantaa. Luonto jatkaa omaa kulkuaan. Näyttäen, että antaa elämän viedä.
Siihen se on vain luotettava. Otettava härkää sarvista. Valinnat on tehty. Elettävä näiden valintojen mukaan. Turha sitä on taaksepäin katella ja murehtia. Siellä ne asiat tietenkin ovat. Mutta kannattaako elämäänsä pilata katkeroitumalla asioista, joidenka olemassaolo ei varsinkaan ole ollut itsestä kiinni.
Olen päättänyt antaa miehelleni mahdollisuuden näyttää olevansa mies.
Kun mieheni jäi kiini pettämisestä, minun maailmani hajosi. Olemme olleet yhdessä 15 vuotiaasta, yli 28 vuotta. Mielestäni onnellisesti, jopa erittäin.
Ensin romahdin, sitten raivostuin ja aina kun pinna paloi, lähdin huutamisen jälkeen lenkille. Puolessa vuodessa tippui 25 kiloa! Ulkonäkö oli kuin ennen, tai melkein. No pettämistä selvitellessäni, olin huomannut hulppeat puhelinlaskut, jotka yhteiseltä tililtä oli makseltu. Eli ylimääräistä rahaa oli ollut. No nyt käytän saman summan, parisataa euroa vähintään per kuukausi, itseni hoitamiseen.Kosmetologi, kampaaja ja shoppailu ovat tulleet elämääni takaisin.
Älkää jääkö uhreiksi, nauttikaa elämästä.
Me olemme edelleen yhdessä, mieheni ja minä.
Kotona on edelleen vaikeaa, mutta me selviydymme... ja minä voin hyvin, mieheni näyttää surkealta.
Mulla on vähä samanlainen tunne.. Sain selville viime kesänä mun syntymäpäivillä että mun ukolla oli ollut suhde pari kuukautta, juuri meidän vuosipäivän aikoihin.. Sitä ennen olin käräyttänyt sen monta kertaa "keskusteluissa" ii2:ssa.. Se pyysi naikkosia sen luo yms. Aina kun tuntuu vähän paremmalta tulee taas jotain uutta, tai sitten vaan vanhat arvet painaa päälle. Tuntuu niin voimattomalta.. Mietin monesti, että pitäisikö mun lähtee kävelemään.. PITÄISI! mutta mä en osaa, mä en pysty. Tuntuu etten pysty mihinkään..Mä en tiedä miten mä jaksaisin.. Mä haluan kaiken pahan pois mun mielestä. Mikä teidän tilanne tällä hetkellä on? Tämä tilanne on niin perseestä, ettei tämmöistä tunnetta toivoisi kenellekkään...
Välillä tosiaan tekisi mieli potkaista äijä raskaalla potkulla ulos ovesta.
On hyviä päiviä on huonoja päiviä. Mulla tapahtumat ajoittuivat viime kesällä. Puoli vuotta siihen meni, että turha tunteilu kaikkosi. Nyt olen oikeastaan sillä lailla selvillä vesillä, että pystyn omasta mielestäni rakentavasti jo asiaa ajatella. Mutta tiedän, että huonoja päiviä tulee vieläkin. Annan niiden tulla. Itken kun itkettää ja nauran kun naurattaa. Toipumista kaikki tyynni.
Tsemppiä sulle!!!!
Luin jostain ranskalaisesta tutkimuksesta että uskottoman (tarkoitan siis pitkäkestoista pettämistä, rakastajattaria ym.) puolisolla on huomattavasti enemmän vakavia mielenterveysongelmia, kuin uskollisen puolisolla. Eli eniten petturin toiminnasta kärsii puoliso ja kenties nämä kakkoset ja jopa kolmoset. En ymmärrä miksi pitäisi katsella kokoelämänsä petturia? Ai siksi kun on lapsia, ja kerran vihkivalat vannottu? Tietyssä määrin ymmärrän, jos on ihan pieniä lapsia, ja jos puoliso on siinä mielessä vastuunkantaja. Muuten ei oikein mene kaaliin. Aika masokistahan toi on sun kantilta katottuna. Itse pistäisin, jollei ole esim. lapsiin liittyviä asioita, ukon kylmästi pihalle ja pitäisin sen siellä. Sulle on varmasti jotain parempaakin tiedossa.
Pistäisin pihalle, helpommin sanottu kuin tehty. Ei lähde ( ottajia kuulemma olis). Mikäs nyt neuvoksi? Itse en lähde, ikäni maksanut kotia.
sitä et voi liikaa olla, vertaapa mieheesi. Miehesi vaikuttaa sadistilta, joka pikku hiljaa kääntää puukkoa enemmän ja enemmän haavassa.
Minunkin mieheni väitti rakastavansa ja väittää yhä kahden vuoden kuluttua, Se rakkaus on vain jossain piilossa, kuten pettämisen aikana. Ja paskat! Hän ajattelee vain itseään.
Ei suostu näkemään, että hänen ongelmansa voi ratkaista vain hän itse. Hän jopa ei aluksi myöntänyt itsellään olevan ongelmia, nyt sentään sanoo , että ettei ole niin idiootti eyyei tajuisi itsessään olevan ongelmia ja traumoja. Mutta mitään ei kyllä näiden asioiden selvittämiseksi uskalla tehdä. Pelko, on se suurin. Pelko ajoi mammamaisen äiti-ihmisen hameenalle , kun oma vaimo ei silloin kyennyt paapomaan.
Nyt ei vaimo paapo vaan etsii omaa elämää.
Minun tarinani tapahtui hamassa nuoruudessa suuren ensirakkauden kanssa. Meillä oli mielestäni täydellinen suhde. Poikaystäni kohteli minua kuin prinsessaa, nauroimme samoille asioille ja seksi oli loistavaa.
Kunnes yht´äkkiä poikaystäväni muuttui kylmäksi, ilkeäksi ja epäluotettavaksi. Kestin siinä toivossa, että tuntemani ihana "mies" tulisi takaisin. Kävi ilmi, että mies petti ja minä muutuin kakkoseksi. Nainen kenen kanssa hän petti minua ei jättänyt omaa miestään ja poikaystäväni oli hänen kakkosensa.
Jätin poikaystäväni muutaman kerran siinä toivossa, että hän heräisi ja toteaisi että minä olen hänen elämänsä rakkaus. Ei auttanut. Palasimme aina yhteen, mutta suhteessa oli suurta henkistä väkivaltaa hänen puoleltaan noin vuoden verran ja minä en enää jaksanut. Luhistuin täysin.
Kun kaikki sisäiset voimavarat ja itsekunnioitus oli kaluttu loppuun niin yritin itsemurhaa. Tuurilla se meni mönkään vaikka läheltä liippasi. Olen tästä erittäin onnellinen koska nykyään minulla on tasapainoinen ihmissuhde. Mies joka kunnioittaa ja rakastaa minua.
Vaikea antaa neuvoja tuossa tilanteessa, mutta muista että olet tärkeä ihminen ja ansaitset parasta. Suhteesta pitää lähteä ennen kuin on lopen uupunut. Itseään pitää suojella ja sanoa ei riittävän ajoissa!
Voimia elämääsi!