olen onneton,masentunut ja surullinen. inhoan itseäni, omaa ulkonäköäni ja perhettäni. Yritän kovasti laihduttaa ja syödä niin vähän kuin mahdollista. mikään ei tunnu toimivan. Miesystäväni ei tue minua laihdutuksessa vaan jopa kiusallaan tilaa itselleen pizzaa. perheenikin karsastaa minua, koska en täytä heidän ulkonäkökriteerejä. sain juuri työpaikan mutten silti ole onnellinen..olen jo oppinut viihtymään omassa surkeudessani.kaikki on "ihan samaa".en jaksa enään. itsemurhakokeilujakin on jo 2 ollut..kenties kolmas kerta toden sanoo.tunnen itseni arvottomaksi ja halveksituksi.kaikilla on varmasti parempi olla ilman mua.
Down Low
ei enään merkitystä
5586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
olisiko aika heittää piutpaut sille mitä perheesi Sinun syömisistäsi ajattelee, tai mitä luulet heidän ajattelevan? Jos joku perheestäsi on ääneen sanonut että karsastaa sinua koska ulkonäkökriteerit eivät täyty, on todellakin aika antaa piutpaut heidän näkemyksilleen.
Ennen kuin se kolmas kerta toden sanoo, voisit kokeilla hoidattaa masennuksesi. Usko tai älä,s e voi olla helpoin tie sekä painonpudotukseen että elämänotteeseen, haluatko todella ennemmin lakata elämästä kuin saada itsesi arvoisen elämän? Se on mahdollista, tiedäthän, eikä edes kovin vaikeaa. EI tarvitse tulla uskoon tai mitään :D marssit vain lääkärille ja kerrot ajatuksesi, pyydät lähetteen psykiatriselle puolelle. Sinulle sopiva masennuslääkitys ja keskusteluapu saavat parhaimmillaan alle kuukaudessa aikaan sen mikä nyt tuntuu mahdottomalta saavuttaa. Pohjalta ei ole kuin yksi suunta...
***
ei varmasti ole kaikilla parempi olla ilman sinua...älä höpsi. ja anna piut paut miehesi lapselliselle käytökselle, älä anna hänen lannistaa! ja vinkkinä; jos olet syömättä niin vähän kuin mahdollista niin masennus ja väsymyshän siinä iskee (been there, done that).
nyt kauppaan ja osta kaikenlaisia ihania hedelmiä, vaikka niissä onkin sokeria niin ei niistä pitemmän päälle liho! ja keittoja on helppo tehdä, niissä ei ole niitä hiilareitakaan! kun syö hyvin, mutta terveellisesti niin jaksaa joka päivä vääntäytyä ulos kävelylenkille. nyt on kevätkin tulollaan niin ei tarvi masentavassa pimeässä loskassa enää kaukaa kävellä...;)
katsotaan jos vaikka kesäkuussa sinulla olisi parempi mieli ja pystyisit kuittaamaan huumorilla miehesi pitsahoukutuksille...;) haleja ja tsemppiä sinulle. ja oikein paljon vielä onnea työpaikasta, ehkä minullakin tärppää kohta.
Ensinnäkin SYÖ. Nälkäisenä näyttää maailma aina monta kertaa pahemmalle.
Jos yrität jotain "syö niin vähän kun mahdollista diettiä", niin persiille menee. Sitä jaksaa ehkä muutaman päivän / viikon ja sitten retkahtaa 99% tod. näk.
Painon pudotus ei ole mikään voodoo tiede. Se on ihan tervettä järkeä ja itsehillintää. Allekirjoittaneellakin lähti taannoin 10% elopainosta pois yllättävän helpolla, n. 6kk aikana. Mitään varsin radikaalia en tehnyt. Hieman vähinsin määriä ja jätin epäterveellisimpiä juttuja pois ja pikkiriikkisen pidin niskasta kiinni itseäni että kävin SÄÄNNÖLLISESTI liikkumassa. Eli mistäään ei tarvinnut luopua tai mitään extremeä tehdä. Liikunta sinänsä ei sitä painoa hirveästi pudota se tapahtuu ruokapuolella, mutta siitä tulee halvatun hyvä olo. Niin ja olen siis yrittänyt useastikin pistää itseäni kuntoon ja harvoin siinä onnistunut - päätöksestä ja itsekurista se sitten lähti.
Se että miehesi tilaa pizaa tuskin on mikään kiusanteko... en voi kuvitella että kukaan ajattelee "kappas mitenkäs kiusaisin naistani... hmmm tilaan pizaa". Eiköhän se ihan nälkäänsä syö ja jos siitä nauttii tai vitsailee, niin sillä mitään tarkoita... tuskin nyt niin lapsellinen on. Ja äläkä sinäkään luovu pizzasta jos siitä pidät, en minäkään, syön sitä vaan vähän harvemmin.
Vaikka vihaan Iltapäivälehdistöä, niin on siellä joskus jotain fiksultakin kuulostavaa:
http://www.iltalehti.fi/terveys/200703135824744_tr.shtml
Perheen ulkonäkökriteerit? Tuo on jotenkin naurettavaa. En tunne yhtään perhettä jolla olisi ns virallisia ulkonäkökriteereitä :-) Perheongelmissa on hyvä toistaa mantraa "Ystävät ja viholliset voi valita, perhettä ei". Ei varsiansiesti "auta", mutta miksi stressata asioista joiden olemassaoloa ei voi muuttaa.
Jos ainoat ongelmat on oma ulkonäkö ja perhe, niin silloin ei ongelmat ole sitä tasoa että niistä narun jatkoksi kannata ryhtyä. Perheen olemassaoloon et voi vaikuttaa ja heidän mielipiteistä et ole vastuussa. Ulkonäköön voi vaikuttaa, vaikka siitäkin on paljon perittyä. Sitäpaitti sellaista naista joka edes puolet päivästä olisi täysin tyytyväinen ulkonäköönsä ei ole olemassakaan...
"kaikilla on varmasti parempi olla ilman mua." Niin loukkaavalta kun tämä kuulostaakin, niin ihmiset jotka sanovat näin harvoin merkitsevät paskan vertaa (lue: sen enempää kun muutkaan) näille "kaikille".
Ammatti-ihmisten luona kannattaa myös käydä juttelemassa jos ei elämä pitkään aikaan ole maittanut. Ne saattaa joppa tietää asioista, me loppujen lopuksi täällä vaan arvaillaan.
Suosittelen, että harrastat sitä liikuntaa ihan omaan tahtiisi, etkä välitä siitä mitä perhe sanoo, tai että poikaystävä kiusaa. Sen poikaystävän voi potkia pihalle. Ädille ja siällesi voit sanoa, että "siinähän karsastatte omaa tytärtänne, itsepähän minut panitte alulle ja mutsi pullautti ulos"
Onko se ulkonäkö siis pelkästään syypää sun masennukseen..jne? Ota itseäsi niskasta kiinni, me täällä voidaan auttaa sua.
Jokaisella elämällä on Luojan tarkoitus, jokainen elämä on tärkeä. Harrasta mieluista liikuntaa, kävelyä vaikka joka päivä ja mukavaa seuraa, josta nautit. Vältä hiilihydraatteja, pullaa, leipää, pastaa, perunaa, rasvaa, makkaraa, sokeria, makeita juomia, makeisia. Juo nälkään välillä pelkkää vettä. Cokis Light, kahvi kohtuudella virkistää, jos vähän syö. Juomina rasvattomat ja sokerittomat juomat. Muutenkin vähärasvaisuus ja sokerittomuus. Keinotekoisia makeutusaineita voi käyttää. Syö hedelmiä ja kasviksia monipuolisesti. Tee kaikkea kivaa, josta nautit. Miesystäväsi ei ole tarpeeksi hyvä Sinulle, arvostus ja kunnioitus tuntuu puuttuvan häneltä ja perheeltäsi. Etsi parempaa seuraa. Älä välitä tyhmistä öykkäreistä. Terveyskeskuksessa voi lääkärille puhua masennuksesta, siihen voi saada mieltä kohottavaa lääkitystä ja kokeita voi ottaa mm. veren sokeriarvoista, yms. Korkea verensokeri ainakin väsyttää. Tsemppiä Sinulle parempaan suuntaan. Hyvää kevättä! :)