Hankala mies

Minulla on hankala aviomies, josta en mitenkään voi päästä eroon. Niinpä kysynkin käytännön neuvoja, joita voisin ehkä kokeilla tullakseni hänen kanssaan paremmin toimeen.

Otan esimerkiksi muutaman usein toistuvan käytännön ongelman. Mieheni elää erittäin epäsäännöllistä elämää ja saattaa nukkua koko päivän heräten vaikka neljältä iltapäivällä. Tämä ei johdu hänen työstään, sillä hän voi itse päättää vapaasti työajoistaan. Olen itse kotiäiti (lapset koululainen ja vauva) ja kärsin jo siitä, ettei mies mitenkään osallistu perheemme rytmiin. Pahinta on se, etten milloinkaan voi ennakoida hänen heräämistään ja silti hän vaatii välitöntä palvelua, esim. kahvin maidolla ja sokerilla nenän eteen tarjoiltuna. Jos olen vaikka juuri laittamassa ruokaa tai lähdössä kauppaan, kun hän kömpii makuuhuoneesta, ja unohdan tai en ehdi laittaa siltä seisomalta kahvia tippumaan ja tarjoilla sitä heti, niin mies alkaa sättimään. Hänelle ei riitä se, että vain nätisti PYYTÄISI kahvia, jos en satu sitä muuten muistamaan. Olen alkanut vihaamaan hetkiä, jolloin hän herää, koska minusta tällainen palvelustyttönä oleminen on nöyryyttävää. Minulla on aivan tarpeeksi työtä muutenkin enkä pysty arvostamaan aikuista ihmistä, joka esittää niin avutonta.

Huippu oli se, kun kerran olin juuri lähdössä kauppaan, kun mies heräsi ja meni sohvalle makaamaan. Huikkasin ovelta, että kahvi on tippumassa, hei hei. Noin kahden tunnin kuluttua palasin kotiin ja mies äksyili, kun ei ollut saanut kahvia. Ihmettelin, että sanoinhan minä kahvin olevan tippumassa, mihin mies vastasi, etten ollut sanonut, että hänen tulee sitä itse ottaa! Silloin teki mieli sanoa, että ole sitten ilman p.....le, jos et itse saa otettua. Mies oli maannut KAKSI TUNTIA sohvalla odottamassa, että MINÄ tulen kaatamaan kahvia kuppiin ja voitelemaan voileivän. Uusavuton hän ei ole, vaan tämä kaikki kuuluu periaatteeseen, että vaimon tehtävä on palvella miestään. Matkoilla ollessani hän pärjää mainiosti yksin.

Toinen huippuärsyttävä juttu on se, että hän juoksuttaa minua pikkuasioiden vuoksi ja vaatii huomiota silloinkin, kun minulla ei olisi aikaa. Jos hänen kännykkänsä soi, pitää minun noutaa se hänelle, tai jos hän vaikka haluaa lasillisen vettä. Usein ollessani tiskaamassa hän huutaa ja kysyy esim. päivämäärää, vaikka kalenteri on seinällä lähempänä häntä kuin minua. Kuivaan kädet, käyn katsomassa kalenteria ja palaan tiskin ääreen. Minua raivostuttaa, ettei aikuinen mies pysty itse katsomaan päivämäärää päänsä yläpuolella killuvasta kalenterista. Hän saattaa vaatia minua luokseen vaikka katsomaan jotain mainosta, vaikka velli olisi kiehumassa yli hellalla. Kylpiessään hän vain huutaa minut pesemään selkää välittämättä vähääkään siitä, että esim. vauva jää kirkumaan aterian jäätyä kesken. Jos sanoisin hänelle, ettei minulla nyt ole aikaa tai että hänen pitäisi itse tehdä jokin asia, niin siitä syntyisi kauhea riita, minkä lopputuloksena joudun antamaan periksi ja paha mieli jää pitkäksi aikaa.

Kolmanneksi esimerkiksi otan tilanteet, joissa mies muuttaa mieltään yhtenään, ja aina syy on minun. Jos hän kaataa vahingossa kahvikuppinsa, on syy minun, koska panin kupin väärälle puolelle pöytää. Viisastuneena asetan kupin seuraavana päivänä hänen määräämälleen puolelle ja kaikki on hetken aikaa hyvin. Sitten hän sohaisee kuppia taas ja valittaa, miksi ihmeessä panen kupin TUOLLE puolelle pöytää. Kun vastaan, että itsehän tuota pyysit, niin hänen mielestään olen täysin väärässä, eikä kahvikuppia ylipäätään pitäisi tuoda tälle pöydälle (tietokoneen ääreen), vaan tuolle toiselle. Seuraavana päivänä kannan kupin sinne toiselle pöydälle, mutta mies suuttuu miksen tuo kuppia hänelle, vaan vien sen väärälle pöydälle. Silloin tekisi mieli jo kirkua ja repiä hiuksia päästä, että pitääkö jonkun kahvikupin paikasta tehdä niin s……nan suuri ongelma. Mutta ei tässä vielä koko tarina… se on nimittäin todella tapahtunut ja lopuksi sitten tulin miehen luokse kupin kanssa ja KYSYIN mihin minun tulisi se asettaa. Ensimmäisellä kerralla mies vain katsoi pitkään ja osoitti sormella pöydästä tiettyä kohtaa. Seuraavalla kerralla hän suuttui, koska piti kysymistä piruiluna. Minä en loppujen lopuksi todellakaan tiedä, minne se saamarin kahvikuppi on pantava, ja inhoan jo etukäteen hetkeä, kun minun pitää se hänelle viedä, kun ei ikinä tiedä aiheutuuko siitä ongelmia. Hän saattaa yllättäen raivostua, että "heitän" kahvin hänelle "kuin koiralle", kun liikkeeni sattui olemaan jotenkin hätäinen tai ilmeeni poissaoleva tai unohdin sanoa ole hyvä, tms.

Vastaavia tilanteita, joissa mies käyttäytyy hyvin hankalalla tai loukkaavalla tavalla on vaikka kuinka paljon. Niitä tulee kausiluonteisesti jopa päivittäin, mutta toisinaan saattaa kulua useampi viikkokin, että mies on hyväntuulinen ja arki sujuu joustavasti. Tosin silloinkin hän juoksuttaa minua yhtenään, mutta sen kyllä kestää, jos vastapalkaksi ei saa jatkuvia haukkuja.

Miten ihmeessä voisin saada miehen omatoimisemmaksi tai edes kasvatettua omaa kärsivällisyyttäni hänen suhteensa? Pelkään, että jonain päivänä ratkean ja teen jotain peruuttamattomasti pahaa.
467382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Ikävä tilanne. Sanoisin, että olet liian kiltti. Miehesi käyttäytyy kuin pikkupoika. Kannattaa antaa miehen ärjyä, olla vain kuin ei mitään olisi tapahtunut. Siten hän ei pääse pompottelemaan sinua. Kyse on selvästi vallankäytöstä. Mies haluaa sinun olevan aikuinen, kun taas itseltään ei vaadi mitään.
Eli ala sinä vaatia häneltä asioita myös. Aseta tehtäviä, esim. lasten aamupuuron teko. Et sinä tarvitse kantaa vastuuta koko huushollista. Älä suostu olemaan äiti miehellesi. Ole kova myös itse,
yhtä kova miehellesi kuin hän on sinulle.

Äänestä

passaat aikuista miestä??? jumalauta anna hakea kahvinsa itse, katsoa sitä kalenteria jne, ja jos huutaa niin huuda takaisin, jus haukkuu älä välitä, jos käy päälle, lähde kävelemään koko huushollista. ehket salli itsellesi ihmisen arvoista elämää, mutta mieti vähän lapsiasi, haluatko heille opettaa että mies saa vaatia ihan mitä tahasa ja sinä hypit perässä vaikka kalliolta jos niikseen tulee!!!! toivoisin että sossu tulisi ja veisi lapsesi pois, ei heistä noin tule lähellekään täysjärkisiä', parempi vaikka sitten vieraiden hoidossa!!!

Äänestä

Onkohan miehelläsi jokin persoonallisuushäiriö? Tuollainen käytös ei nimittäin TODELLAKAAN ole normaalia.

Minusta vaikuttaa siltä että sinun olisi syytä saada pikaisesti itsellesi ulkopuolista keskusteluapua (aloita esim. perheneuvolasta). Miehelle ei kannata tässä vaiheessa kertoa, hän hyvin todennäköisesti kieltää ja estää avun saamisesi.

Hae nopsaan apua ennenkuin alat itsekin uskoa että vika on sinussa!!

Miksi et voi mitenkään päästä miehestä eroon? Onhan Suomessa toki avioero sallittu. Vai pelkäätkö miehen tekevän jotain (kuten vievän lapset) jos haet eron? Sitä suuremmalla syyllä, hae apua.

Äänestä
  • No tuota, hän on lähtöisin kulttuurista, jossa tällainen vaimon palvelusasema on aivan normaalia. Aihe sopisi siinä mielessä paremmin tuonne monikulttuurisuuspalstalle, mutta ei siellä sallita tällaisia keskusteluja.

    Kymmenen vuotta tätä on jo kestetty, mutta nyt alkaa ihan tosissaan pikkuhiljaa pinna palaa. Pahinta on tuo sairas äksyily, kun joku juttu ei mene just niinkuin herra mielessään on ajatellut (minä kun en ole mikään ajatustenlukija).

    Minulla on sellaisia naurettavan lapsellisia selviytymiskeinoja, kuten irvistely oven takana... usko tai älä. Mietin joskus olenko tulossa hulluksi. Miehelle ei voi puhua tuntemuksistani, koska hän näkee vian AINA minussa. Jos hänessä on jokin minua ärsyttävä piirre, on minun sitä siedettävä, mutta jos minulla on jokin häntä ärsyttävä piirre, on minun nopeasti karsittava se itsestäni pois. En minä vain ymmärrä miten edes hänen kulttuurinsa naiset kestävät tällaista kohtelua. Eikö heillä ole lainkaan itsekunnioitusta?

    Minulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta "avoimeen taisteluun", mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa. Siihen saakka toivon voivani kestää menettämättä malttiani tai mielenterveyttäni.

    Äänestä

  • Hermoromahdus kirjoitti:

    No tuota, hän on lähtöisin kulttuurista, jossa tällainen vaimon palvelusasema on aivan normaalia. Aihe sopisi siinä mielessä paremmin tuonne monikulttuurisuuspalstalle, mutta ei siellä sallita tällaisia keskusteluja.

    Sori, kun puutun teidän kahden ajatusten vaihtoon, mutta minussa heräsi halu osallistua tähän keskusteluun.

    Sinun -kärsivä vaimo- kannattaisi yrittää lukea nämä meidän kirjoituksemme 'puolueettomasti' sillä yritämme vain auttaa ja näemme kuitenkin tilanteesi ulkopuolisen silmin, puolueetomasti.

    Olet kymmenen vuotta KESTÄNYT joten kuten..elämäsi ei tarvitsisi kulua niin, että energiasi tuhlaantuu avioliittosi kestämiseen.
    Että vain siedät miestäsi.

    Come on, miehen ja naisen välinen rakkaus on molemminpuolista huomioimista. Teillä ei ole tasa-arvoa ja me elämme Suomessa. Maassa maan tavalla, eikö.

    Koita ryhdistäytyä ja saada selkärankasi kasaan.

    Tuollainen miehen käytös ei ole normaalia.

    Herää jo!! Arvostaako miehesi sinua muuten kuin kahvinkaatajana??

    Mieti sun elämää uudemman kerran.

    Eiks sul oo ketään sukulaisii tai ystävii, jotka auttais sua tulemaan järkiisi?

    Oletko itse taustaltasi hänen kulttuuristaan? Jos niin sitten ymmärrän vähän paremmin, ettet muka voi irrottautua hänestä. Pyydä heimoltanne apua! Älä anna elämäsi kulua tiskirättinä ja jalkamattona olemiseen.

    Hyväksikäyttöä on monenlaista!!

    Äänestä

  • Hermoromahdus kirjoitti:

    No tuota, hän on lähtöisin kulttuurista, jossa tällainen vaimon palvelusasema on aivan normaalia. Aihe sopisi siinä mielessä paremmin tuonne monikulttuurisuuspalstalle, mutta ei siellä sallita tällaisia keskusteluja.

    Kymmenen vuotta tätä on jo kestetty, mutta nyt alkaa ihan tosissaan pikkuhiljaa pinna palaa. Pahinta on tuo sairas äksyily, kun joku juttu ei mene just niinkuin herra mielessään on ajatellut (minä kun en ole mikään ajatustenlukija).

    Minulla on sellaisia naurettavan lapsellisia selviytymiskeinoja, kuten irvistely oven takana... usko tai älä. Mietin joskus olenko tulossa hulluksi. Miehelle ei voi puhua tuntemuksistani, koska hän näkee vian AINA minussa. Jos hänessä on jokin minua ärsyttävä piirre, on minun sitä siedettävä, mutta jos minulla on jokin häntä ärsyttävä piirre, on minun nopeasti karsittava se itsestäni pois. En minä vain ymmärrä miten edes hänen kulttuurinsa naiset kestävät tällaista kohtelua. Eikö heillä ole lainkaan itsekunnioitusta?

    Minulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta "avoimeen taisteluun", mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa. Siihen saakka toivon voivani kestää menettämättä malttiani tai mielenterveyttäni.

    "" En minä vain ymmärrä miten edes hänen kulttuurinsa naiset kestävät tällaista kohtelua. Eikö heillä ole lainkaan itsekunnioitusta? ""

    Etkö huomaa, että itsekin juuri teet samaa? Eikä sinulla ole yhtään itsekunnioitusta?

    Äänestä

  • Hermoromahdus kirjoitti:

    No tuota, hän on lähtöisin kulttuurista, jossa tällainen vaimon palvelusasema on aivan normaalia. Aihe sopisi siinä mielessä paremmin tuonne monikulttuurisuuspalstalle, mutta ei siellä sallita tällaisia keskusteluja.

    Kymmenen vuotta tätä on jo kestetty, mutta nyt alkaa ihan tosissaan pikkuhiljaa pinna palaa. Pahinta on tuo sairas äksyily, kun joku juttu ei mene just niinkuin herra mielessään on ajatellut (minä kun en ole mikään ajatustenlukija).

    Minulla on sellaisia naurettavan lapsellisia selviytymiskeinoja, kuten irvistely oven takana... usko tai älä. Mietin joskus olenko tulossa hulluksi. Miehelle ei voi puhua tuntemuksistani, koska hän näkee vian AINA minussa. Jos hänessä on jokin minua ärsyttävä piirre, on minun sitä siedettävä, mutta jos minulla on jokin häntä ärsyttävä piirre, on minun nopeasti karsittava se itsestäni pois. En minä vain ymmärrä miten edes hänen kulttuurinsa naiset kestävät tällaista kohtelua. Eikö heillä ole lainkaan itsekunnioitusta?

    Minulla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta "avoimeen taisteluun", mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa. Siihen saakka toivon voivani kestää menettämättä malttiani tai mielenterveyttäni.

    JAAHAS ja vainiin - että "ulkkis"-mies, mutta kun noita PÖSILÖITÄ LÖYTYY KYLLÄ SUOMI-ÄIJISTÄKIN!!!

    VARSINKIN JOS NE OVAT HOROSKOOPILTAAN KAURIITA!!!

    SISSOS SISSOS SISSOS!!!!

    LUOJA MEIDÄT NARISEVILTA UKOILTA PELASTAKOON!!!

    Äänestä

  • YÖKKKKKKKK!!!!!(N) kirjoitti:

    JAAHAS ja vainiin - että "ulkkis"-mies, mutta kun noita PÖSILÖITÄ LÖYTYY KYLLÄ SUOMI-ÄIJISTÄKIN!!!

    VARSINKIN JOS NE OVAT HOROSKOOPILTAAN KAURIITA!!!

    SISSOS SISSOS SISSOS!!!!

    LUOJA MEIDÄT NARISEVILTA UKOILTA PELASTAKOON!!!

    räikeästi yleistäviltä AKOILTA.

    Äänestä

No ensinnäkin ,Huuda ,raivoa ,itke pura jollakin tavalla alkuun itseäsi .Sinulla tuntuisi olevan paljon jännitteitä, koska sinun täytyy olla aina varpaillaan. Näytä miehellesi ,että sinun on paha olla koska hän köyttäytyy tosi ikävästi.

Koita kertoa miehellesi miltä tuo käytös tuntuu ja sitähän ei tiedä ymmärtääkö hän kertomaasi, mutta täytyy ainakin yrittää.

Oletko sinä hyväksynyt avioliittoon mennessä säännön ,jonka ilmaisit näillä sanoilla:
tämä kaikki kuuluu periaatteeseen, että vaimon tehtävä on palvella miestään.

Ja se tärkein juttu muista ,että olemme itse vastuussa itsestämme,meillä on vain tämä yksi tilaisuus joten ,kenenkään toisen ”sairauden takia” älä jää pakallesi . Älä menetä omaa mielenterveyttäsi,vaan lähde ajoissa ulos tilanteesta.
Pidä huolta itsestäsi ja samalla lapsistasi muuttamalla oman elämäsi,jos ei miehesi käytös kuitenkaan muutu.
Mikset voi päästä eroon ? Mietin
Toiseksi ,miten yrittäjällä voi olla noin paljon joutilasta aikaa? Ei kai hän nartuta siinäkin.

Äänestä

ihana mies, etten sanoisi oikein valioyksilö ja parasta A-luokkaa. Mistähän olet oiken onnistunutkin tuollaisen helmen löytämään. Täytyy vain todeta, että joillakin se onni kukoistaa :)

Äänestä

sellaiseksi joka ei anna hypyyttää itseään?

Sitä saa mitä vaatii.

Eipä tulisi mulle mieleenkään hyppiä miehen pillin mukaan....

Mutta sinussa on jo pahasti ja paljon pielessä, liekö tota mahdollista tuosta tilasta enää viisastua? -------epäilen.....?????????

Äänestä

Olet liian lähellä nähdäksesi, että:
- teilla ei vallitse tasa-arvo vaan olet hänen palvelijansa
- miehesi on ylikomentaja, komentelija ja sinä pokkuroit miestäsi
- aiheutat itse tämän, koska sallit, että sinua kohdellaan näin eli mahdollistat miehesi ikävän käytöksen
- sinun ei pitäisi tarjota enää hänelle kahvia
- hän on pahempi kuin hankala!
- sinun pitäisi mennä narsistien tuiryhmään selvittääksesi onko miehesi mahdollisesti narsisti
- jos on, kehottaisin sinua menemään terapiaan tai eroamaan
- lopeta hänen paapomisensa!
- hän kyllä osaa itse tehdäkin kahvinsa, jos haluaa
- älä passaa häntä enää!
- elä elämääsi, äläkä anna hänen pilata sitä!
- tarvitset muutoksen elämääsi
- tarvitset aikuisen läsnäoloa
- vain ihme voi avata miehesi silmät
- et ole täällä vain miestäsi varten
- nyt on tyylin muututtava ja sinun saatava kahvia hänen tarjoilemanaan
- ja lisäksi suklaarasioita ja kukkia häneltä

Voi hyvä ihminen, älä passaa häntä, koska hän käyttää sinua hyväksi!!!

Äänestä

kerran heittänyt sille ne kuumat kahvit naamalle.

Tuo nyt on niin lapsellista vallankäyttöä, että en ihmettele että alkaa hermot mennä. Ihmeen kauan olet kestänytkin. Mun mutsi on samanlaisen, ihan suomalaisen miehen kanssa naimisissa, ja se todellakin on oppinut parissakymmenessä vuodessa pyytämään olemassaoloaan anteeksi joka solullaan. Mutsi on tosin ruvennut nyttemmin uskonnolliseksi, ja saa jonkinsorttista marttyyrillista oikeudentuntoa sitä kautta.

Onhan niitä kulttureja joo, joissa naisen kuuluu palvella miestään, mutta miehen kuuluu myös kunnioittaa ja arvostaa vaimoaan. Teillä tuntuu olevan tämä puoli vähän heikoilla, eikö?

Äänestä

sun märinääs, helkkari kun jotkut osaa olla velmuja. Ja mää luulin että mun parisuhteessa on "Ongelmia"

nm.pedantti tarttee robotin!

Äänestä

"Minulla on hankala aviomies, josta en mitenkään voi päästä eroon. "

Kaikesta voi päästä eroon.

Muuten varsin keskinkertainen sepitys...

Äänestä
  • Ihmettelen, että miten jaksoi noinkin pitkän kirjoittaa. Mutta toisaalta...kotiäidillä ei muuta ole kuin aikaa.

    Äänestä

niin syytä vain itseäsi. Arvaa kiinnostaako? Maailmassa on 3 miljardia miestä, löysit kenties niistä kolmesta miljardista sen kaikkein surkeimman.

Äänestä

Annan vain yhden neuvon, älä hyvä ihminen palvele sitä tyhmää miestä !!!

Äänestä

Olet varmaan aloittaja lukenut vastaukset. Mitä ajattelet nyt ? joko asia alkaa valkeamaan ,että lähde. Jos pelkäät Suomessa on turvakoteja,sinne vain yhteyttä.
Uuden elämän alkuun.
Miehesi ulkolais taustan nyt tietäen ,hänen käytöksensä on pitkälle geeneissä.

Äänestä

Tulenko neuvoon sitä poikaa. Voisimpa vaikka ottaa sitä kurkusta kiinni ja naisin samalla sinua sen reppanan läsnä. Eiköhän oppisi pitämään naisestaan huolta. Keittäisin sitten sulle ja hänelle kahvit ja kantaisin sinut siihen pöytään esimerkkiä näyttäen.

Äänestä

¨Tuossahan sinä ap itse tuot esille asian ytimen kirjoittamalla

"--- Jos sanoisin hänelle, ettei minulla nyt ole aikaa tai että hänen pitäisi itse tehdä jokin asia, niin siitä syntyisi kauhea riita, minkä lopputuloksena joudun antamaan periksi ja paha mieli jää pitkäksi aikaa. ---"

Täm miehesihän (lue:pikkupoika) on saanut pienestä pitäen jo kotonaan kaiken haluamansa ja ihmiset toimimaan hänen eteensä KIUKUTTELEMALLA. Eli sama peli jatkuu. Ympärillään olevat ihmiset (lue:sinä) pelkäätte miehen TUNNEreaktiota ja säätelet toimintaa sen mukaan. Kysymyksessä on aikamoinen "virtahepo olohuoneessa" - patologinen käyttäytymismalli, joka ajan oloon sairastuttaa - tai on jo sairastuttanut - ympärillä olijat...

Itse sinä nyt , kuten toteatkin , teet tämän kaiken "vapaan tahtosi mukaan". Eli olet itse 50%:sti syyllinen siihen, että tilanne on mikä on. Ja kuvio jatkuu just niin kauan kuin sinä (tai joku muu läheinen tai kumppani) siihen suostuu ja ylläpitää kuviota!

Kasvun paikka olisi tällä miehellä, mutta sehän ottaa todella koville ja tekee kipeää, joten siihen hän ei tule vapaaehtoisesti - jos pakollakaan suostumaan.

Jos siihen jäät niin siinähän sitten olet orjana loppun ikäsi - tai niin kauan kuin mielenterveytesi kestää...

Pakene niin kauan kuin voit!

Äänestä

nyt heti! Seuraava kahvikupillinen munille ja ilman maitoa ja sokeria. Potkit sen karvaperseen ylös aamu seitsemältä ja ravistelet karvoista jos ei tahdo saada silmiään auki. Äläkä selittele ilmoitat vaan että nyt on uusi laki vallalla ja ukko pitää tästälähin turpansa kiinni.

Jos ei taliaivo yhtään herää tajuamaan mikä mättää niin soronnoo, vaikka klasinläpi ulkoruokintaan.

Äänestä
  • Ainoa millä tuota voit kestää ovat kaiketi jonkinlaiset psyykenlääkkeet, jotka saavat aikaan sen ettei mikään maanjäristystä vähäisempi hätkähdytä sitä. Kuljet vaan pumpulissa, jonka läpi ukon jäkätys suodattuu pehmeämpänä.

    Musta tuntuu, ettei me suomalaiset naiset oikei hallita noiden machokulttuurien sääntöjä. Machokulttuurissa kasvanut nainen passaa, mutta osaa myös käyttää sen kulttuurin porsaanreikiä hyväkseen. Miehen pitää rahoittaa kaikki naisen vaatteet ja korut ja hommata palvelijat mikäli varaa on. Tässä suomalaisessa versiossa mies makaa kotona oman kulttuurinsa mallin mukaan ja nainen hoitaa sekä "naisille kuuluvat" passaushommat että yleensä kaiken muunkin, saamatta/osaamatta vaatia juuri mitään vastineeksi.

    Ärsyttää se passaaminen varmaankin myös näitä machokulttuureissa kasvaneita naisia, mutta he sentään voivat yleensä hiljaa itsekseen ajatella että seuraavalla shoppausreissulla äijä kärsii tästä kalliisti ja haukkua miehen naapurinaisille huomenna. Tai voi olla niinkin ikävästi etteivät he tiedä paremmasta. Joskus luin saudiarabialaisesta miehestä, joka oli leikkauttanut itsensä naiseksi (papisto ei ollut ilmeisesti huomannut tätä kieltää) ja eli naisen elämää Saudi-Arabiassa. Tämä entinen mies ei kuitenkaan kestänyt saudi-arabialaisen naisen elämää, vaan halusi muuttua takaisin mieheksi. Rajoitettu ja oikeudeton elämä oli hänelle liikaa. S-a:laiset naiset kuitenkin yleensä kestävät nämä rajoitukset koska heidät on kasvatettu sietämään ne.

    Niin ja uskonnosta voi kanssa löytää mielentyyneyttä (kanna ristisi, kärsi, kärsi, kirkkaaman kruunun saat, kyllä Jumala omistaan huolen pitää jne). Kohtaloon voi myös tukeutua (näin oli tarkoitettu). Tai sitten voi uskoa mieheen (kyllä hän tietää mikä on oiken ja varmasti (omalla tavallaan) rakastaa). Tämä tapa ei kuitenkaan taida aueta meille muille. Tai sitten voit polttaa jointin parvekkeella ja rentoutua.

    Mutta ihan vakavasti nyt, tuo tilanteesi kuullostaa aikas huonolta. Ei kenenkään ole pakko sietää tuollaista, sinä olet itse valinnut oman puolisosi ja tilanteesi ja sinä voit ne myös itse muuttaa. Ota vaikka yhteyttä johonkin terapeuttiin, jolla on kokemusta suomalaisen ja mamun välisen liiton ongelmista. Tai jos oikein huonosti menee selvitä paikkakuntasi turvakotien tilanne.

    Ja kuten jo ylempäni sanottiin, ethän halua antaa lapsillesi tällaista parisuhteen mallia?

    Äänestä

tyhmä ja narsisti, sosiopaatti. Sinun ei ole naisena pakko olla vai nautitko osastasi. Nykyaikana ei ole pakko mokomaakin paskapäätä katsella.

Äänestä

3 vaihtoehtoa, joista voit vapaasti valita:

1. Jatkat palveluspiikana edelleen
2. Ukko ruotuun ja annat kiukutella rauhassa ja sanelet ihan samalla tavalla normaalit säännöt ja rajat, kuin pikkulapselle
3. Lähdet lätkimään ja jätät miehen kiukuttelemaan yksin.

Mene nyt ihan oikeasti peilin eteen, katso itseäsi silmiin ja kysy "Oletko onnellinen".

Mä en voi käsittää, miten joku voi sietää tollasta tai yleensä lähtee alun alkaen siihen, että alistuu orjaksi D/S suhteet on erikseen.

Äänestä

seksistä lähtien ! Muutama vuosi ja olet varakas eronnut nainen.

Äänestä

Sanonko mikä tämä "siippasi" on?!?

- EGOPASKA

- YLIMIELINEN

- NARSISTI (yksi narsismin muoto)

- SOVINISTI

- ÄRSYTTÄVÄ

- VITTUMAINEN

- ilmeisesti horoskooppimerkiltään KAURIS!!!

- en jaksa enää jatkaa listaa...

Yksikin noista edellämainituista ominaisuuksista olisi jo liikaa!

HEIVAA SE ÄIJÄ ja jos sitä ei "voi heivata", niin lähde sitten itse kälppimään ja PELASTA HERMOSI!!!

Äänestä

Miten nyt menee ?
Mitä sinulle kuuluu ? Mitkä ovat ajatuksesi tänään ?

Äänestä
  • Pääsin vasta nyt lukemaan vastauksianne. Kiitos vain kaikille kannanotoistanne; kunpa ukkonikin niitä lukisi...

    Tietenkin se on ihmetyksen aihe, että kestän yhä tällaista kohtelua enkä lähde lätkimään. En rupea tässä tarkempiin selityksiin, mutta sen verran kerron, että tällä hetkellä pois lähteminen ei ole mahdollista. Se ei johdu tunnesyistä, vaan ihan käytännön jutuista, joiden vuoksi olen toistaiseksi kuin naulittu mieheen kiinni. Vapautuksen päiväkin vielä koittaa, mutta ei aivan heti.

    Tuosta kulttuurista vielä sen verran, että se sekä selittää että ei selitä mieheni käytöstä. Tiesin jo naimisiin mennessäni, että minun osanani tulisivat olemaan kotityöt, millä mielsin sellaiset asiat kuin siivoamisen, ruoanlaiton ja pyykinpesun, mutta mieleeni ei juolahtanut, että se merkitsisi myös miehen oikkujen mukaan juoksemista ja hänen lapsellista passaamistaan.

    Olen jälkikäteen etsinyt syytä hänen äitinsä antamasta kasvatuksesta ja luulen vastauksen todella löytyvän sieltä päästä. Poikia on talossa monta, kaikki jo aikuisia, ja äiti passaa heitä kuin pikkupoikia. Jos esim. joku tulee yöllä kotiin, kun muut jo nukkuvat, niin vanha äiti nousee lämmittämään ruokaa - aikuiselle miehelle! Tyttärille ei kyllä tee samaa, vaan heidän on huolehdittava itse itsestään (no, eivät he kyllä tulekaan kotiin yöllä). Jos poika aikoo pesulle, äiti tuo pyyhkeen, valuttaa vettä ammeeseen ja korjaa lopuksi hujan hajan lojuvan likapyykin pyykkikoriin, pesee ehkä selänkin. Eihän sellaisista pojista voi kasvaa itsenäisiä oma-aloitteisia aikuisia, jotka vieläpä näkisivät naisen tasaveroisena kumppanina.

    Aluksi oma ukkoni ei edes ollut niin hankala, vaan päinvastoin hyvinkin avulias ja mukava elämänkumppani. Vasta esikoisen syntymä muutti kaiken ja siitä eteenpäin on elämä ollut lähes pelkkää alamäkeä, koska lapsen kasvaessa mies kokee "vastuunsa" isänä ja mallin näyttäjänä kasvavan. Yhä useammat asiat ovat kiellettyjä kotonamme ja asennekasvatus suorastaan kuristaa kurkkua, ettei henki tahdo kohta kulkea.

    Ennen kuvittelin, että mies äksyilee, koska kokee Suomessa asemansa miehenä ja perheenpäänä uhatuksi ja itsetuntonsa kolautetuksi työttömyyden vuoksi, mutta sittemmin olen tullut siihen tulokseen, ettei se pidä paikkaansa. Hänen tapansa toimia vain lisää perheen "kapinointia" eikä sittemmin aloitettu työ ja hyvät ansiotulot ole ainakaan parantaneet asiaa. Päinvastoin tuntuu, että mitä paremmin hänellä menee, sen enemmän hänellä on syytä "röyhistellä rintaansa" ja kohdella minua huonosti.

    En kerro nyt lisää esimerkkejä ärsyttävistä arkielämän tilanteista, sillä jokaiselle varmaan tuli jo selväksi, millaisia ne ovat. Sen sijaan kerron nyt, mitä tapahtuu, kun sanon jossain asiassa vastaan ja syntyy riita.

    Miehen lähtökohta on se, että hän on aina oikeassa. Toinen lähtökohta on se, että jos MINÄ en luule olevani oikeassa, se on vittuilua hänelle. Näin tulemme täysin umpikujassa olevaan tilanteeseen, koska jos puolustan kantaani, riita jatkuu, mutta jos myönnyn miehen kantaan, niin riita jatkuu siltikin. Tämän vuoksi riitamme tahtovat karkautua käsistä ja on PALJON parempi välttää jo ennakkoon, ettei niitä pääsisi syntymään.

    Mieheni tapa riidellä on huutaminen ja täysin naurettavienkin syytösten ja uhkausten esittäminen. Minun reaktioni siihen on oikeastaan aivan yhdentekevä, sillä kokemukseni mukaan hänen täytyy saada riidellä riitansa loppuun, kun on kerran siihen sisunsa kiehuttanut. Aikanaan se päättyy joko mykkäkouluun (useimmiten minun ylläpitämänä) tai siihen, että hän menee jonnekin, palaa takaisin ja elämä jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut. Anteeksi ei pyydetä koskaan, ja jälkiselvittely-yritys johtaisi vain uuteen riitaan.

    Jos riidan aikana tulen sanoneeksi jotain todella loukkaavaa (esim. olet laiska), niin mies voi käydä fyysisesti päälle. Ei niin pahasti, että jälkiä näkyisi, mutta tuntuu kyllä vielä seuraavanakin päivänä. Viime kerrasta on yli vuosi aikaa ja silloin annoin ensimmäisen kerran takaisin. Olin raskaana ja ajattelin, että nyt ei piru vieköön varmasti uskalla kovin lujaa lyödä, kun on oma lapsi vaarassa. Eikä tosiaan uskaltanut, vaan valitti parin päivän päästä, että vieläkin sattuu nenään, kun rusikoin kunnolla. En tiedä pitäisikö olla ylpeä, mutta silloin ainakin tuntui, että siitä sait k.....pää, tiedätpähän nyt miltä se tuntuu, kun saa "rakkaaltaan" turpiin. Kyllä siinä lentää amorit ikkunasta eikä palaa, kun nyrkit alkaa heilua.

    Olen kehittynyt aika psykologiksi ja diplomaatiksi tämän avion aikana, ja olen oppinut manipuloimaan miestä ja elämäämme haluamaani suuntaan ilman suoraa puuttumista asioihin. Riitelemme enää harvoin mistään todellisesta asiasta, mutta aika ajoin mies nostaa aivan yllättäen riidan jostain aivan uskomattomasta asiasta. Haluatteko kuulla yhden esimerkin?

    Sattui pari päivää sitten, että vertailimme kahta partakoneen mainosta toisiinsa. Toisessa luki verkko-ja akkukäyttöinen, toisessa vain akkukäyttöinen. Tuumasin miehelle, että tuota halvempaa ei ilmeisesti voi käyttää suoraan verkkovirralla. Yhtäkkiä mies kiihtyi ja alkoi tivaamaan perusteluja, miksi sanon jotain niin älytöntä. Vastasin hyvin rauhallisesti, että enhän minä sen kummemmin tiedäkään, mutta kun toisessa mainoksessa mainitaan verkkovirta ja toisessa vain akku, niin näin olettaisin asian olevan. Mies alkoi jo kiehua ja raivosi, ettei ikinä elämässään ole nähnyt yhtään akkukäyttöistä laitetta, joka ei toimisi ilman lataamista suoralla verkkovirralla. Sanoin, että ovathan meidän hammasharjatkin sellaisia, mutta se oli viimeinen tikki. Mies alkoi huutamaan, että mitä vitun tekemistä meidän hammasharjoilla on partakoneen kanssa. Annoin periksi ja sanoin yhä lempeällä mielellä, että en minä ymmärrä mitään partakoneista ja jos mies kerran tietää paremmin noista akkuasioista, niin eihän tässä ole mitään ongelmaa, vaan unohdetaan koko juttu, mitä minä olin sanonut. Ei kelvannut miehelle, vaan hän jatkoi huutamista. Nousin pois ja menin toiseen huoneeseen haukkujen saattelemana ("ei sun kanssa voi mitään ostaa; sä et osaa edes mainoksia lukea; et erota hammasharjaa partakoneesta; parempi kysyä keneltä tahansa kadulla vastaantulevalta; jne.). Vastasin vain, että parempi kysyä vaikka pieneltä lapselta, mutta mies ei onneksi tajunnut sanomani sisältöä.

    Äänestä

  • Hermoromahdus kirjoitti:

    Pääsin vasta nyt lukemaan vastauksianne. Kiitos vain kaikille kannanotoistanne; kunpa ukkonikin niitä lukisi...

    Jos et voi lähteä niin kuin kerroit ,niin käy hyvä ihminen juttelemassa jonkun kanssa .En usko edelleenkään ettet voi lähteä ,ellei syynä ole tulevasta olevasta rahasta( ja onko siinäkään oikeaa syytä).Suomessa pärjää yksinhuoltajanakin.
    Toisaalta näytä voimakkaalta ihmiseltä, mutta ovatko sinun lapsesi, niin voimakkaita ,että kestävät särkymättä tämän tilanteen.
    Me täällä olemme vain näppiksen takana ,mutta joku jonka kanssa juttelisit kasvotusten ,auttaisi näkemään selkeämmin tämän tilanteen. Suosittelen lämpimästi esim. Kirkon avioliitto neuvontaa ,jonne voi mennä yksinkin.

    Ai että mulla on sittenkin mahtavan ihanaa elämää, harmittaa kun olen valittanu miehelleni "pienistä" asioista. Huh täytyy vain todeta olevansa onnekkas kun ei ole sun housuissa.
    ps.jos jatkat tota voi olla pian otsikoita lehdissä kuinka perheenäiti sekosi ym...

    Äänestä

noin pitkän kuvauksen, olisit paremmin käyttänyt sen ajan heittämällä ulos miehen ja tavaransa ilman sääliä ja syyllisyyttä ja häpeää!

Äänestä
  • Tämä oli muuten harvinaisen hyvä ajatus. Yleensä kaikki suosittelevat lähtemään itse pois, mutta tuo toisen ulosheittäminen kuulostaa paljon paremmalta. Aivan kihertelen naurusta kuvitellessani hänen reaktiotaan, kun jonain päivänä paiskaisin hänet kamppeineen ovesta ulos. Se olisi aivan eri juttu kuin pakoon puikkiminen häntä koipien välissä!

    No, tosiasiassa sen toteuttaminen ei olisi lainkaan niin helppoa, mutta ainahan ajatuksella voi leikkiä.

    Äänestä

  • Hermoromahdus kirjoitti:

    Tämä oli muuten harvinaisen hyvä ajatus. Yleensä kaikki suosittelevat lähtemään itse pois, mutta tuo toisen ulosheittäminen kuulostaa paljon paremmalta. Aivan kihertelen naurusta kuvitellessani hänen reaktiotaan, kun jonain päivänä paiskaisin hänet kamppeineen ovesta ulos. Se olisi aivan eri juttu kuin pakoon puikkiminen häntä koipien välissä!

    No, tosiasiassa sen toteuttaminen ei olisi lainkaan niin helppoa, mutta ainahan ajatuksella voi leikkiä.

    mistä maasta miehesi on? Ei kai vain ole Intialainen? Eräs ystäväni seurustelee intialaisen miehen kanssa.
    Mies on kysellyt kaikkea tyyliin "mitä sanoisit jos mä löisin sua, saisinko lyödä, kun se on meidän kulttuurissa tapana?" Muutenkin, mitä enemmän kuulen ystäväni kertomuksia int.kulttuurista, sitä huolestuneempi olen. Ihan sairasta.
    Sielläkin taitaa olla niin että vaimo on miehensä palvelija, ja alempiarvoinen. Kauheaa miten joku suomalainen nainen voi suostua sellaiseen.

    Jaksamista ja voimia sinulle, toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin jollain ihmeellisellä tavalla.

    Äänestä

  • saako kysyä, että kirjoitti:

    lyön vaikka vetoa että vietnamilainen, jessus yks likka seurusteli vietnamilaisen kanssa ja se oli kans alkanu ihan ykskaks kyseleen että eiks olis hyvä järjestely jos sen ukon vaimo asuis yläkerras ja tää tyttökaveri muuttas sen talon alakertaan! Tuli likalle kiirus ....ei muuttopuuhiin vaan häipyä suhteesta.

    Äänestä

  • tietää, että mistä maasta kirjoitti:

    lyön vaikka vetoa että vietnamilainen, jessus yks likka seurusteli vietnamilaisen kanssa ja se oli kans alkanu ihan ykskaks kyseleen että eiks olis hyvä järjestely jos sen ukon vaimo asuis yläkerras ja tää tyttökaveri muuttas sen talon alakertaan! Tuli likalle kiirus ....ei muuttopuuhiin vaan häipyä suhteesta.

    Sen tarkemmin en uskalla näin avoimesti kertoa, ettei kukaan tunnista. Muslimi on ja oikein hartaan uskova sellainen, minkä sanon vain siksi, että toiset naiset ymmärtäisivät, ettei uskovaisuus tee kenestäkään automaattisesti kunnollista aviomiestä.

    Olen oppinut kantapään kautta sen läksyn, että ulkomaalaisen miehen kanssa (ja miksei naisenkin) avioitumisessa on paljon suurempi riski kuin kotimaisen, koska ongelmien syntyessä ollaan kahden kaukana toisistaan olevan kulttuurin välillä, mikä voi tehdä varsinkin lapsista sopimisen hirveän vaikeaksi tai jopa käytännössä mahdottomaksi. Häviäjiä ovat aina ne lapsipolot, jotka menettävät traagisesti toisen vanhempansa ja tämän suvun ja kulttuurin, toisin sanoen puolet itsestään.

    Joissain kulttuureissa on naisen käytännöllinen ja myös oikeudellinen asema niin huono, että suomalainen nainen asettaa itsensä suureen vaaraan avioituessaan sellaisista maista olevien miesten kanssa. Pahimmillaan on jopa sellaisia maita, joissa vaimo tulee automaattisesti ko. maan kansalaiseksi (siis ilman omaa suostumustaan) ja kerran maahan saavuttuaan mies voi täysin laillisesti kieltää naista enää matkustamasta pois. Suomen konsulaatista on tällöin turha hakea apua, jos ylipäätään edes pääsee sinne asti miehensä kotireviiriltä.

    Mieheni kotimaassa naiset eivät yleensä voi hakea avioeroa, mutta mies ei tarvitse eroamiseen edes mitään syytä. Lapset kuuluvat lain mukaan automaattisesti miehelle ja äidin tapaamisoikeus on täysin isän oman harkinnan vallassa; hän voi siis kieltää sen kokonaan niin halutessaan, mutta hän voi myös antaa lasten asua äitinsä luona niin halutessaan. Näin nainen on täysin aviomiehensä armoilla ja joutuu kestämään vaikka kuinka pirullista kohtelua tahansa, koska a) ei itse voi hakea eroa ja b) jos suututtaa miehen hakemaan eroa, niin voi menettää lapsensa.

    Miettikää siis hyvät siskot useammin kuin kahdesti mihin olette päätänne pistämässä, kun rakastutte ulkomaalaiseen mieheen. Ottakaa nyt ainakin selvää miehen kotimaan laista ja tutustukaa kunnolla hänen perheensä elämään (väh. 6kk oleskelua, ei mitään turistilomaa, jolloin kaikki näyttävät vain parhaat puolensa) ja tehkää kirjallinen sopimus asianajajan luona mahdollisten tulevien "väärinkäsitysten" välttämiseksi.

    olisiko sinulla mitään neuvoa miten voisin varoittaa ystävääni että jättäisi sen miehen? Eivät ole vielä naimisissa, minusta tuntuu ettei se mies haluakaan naimisiin mutta ystäväni haluaa. Mitkään aikaisemmat varoitukset eivät ole vaikuttaneet..

    Ystäväni muuttaisi Intiaan, vaikka miehen vanhempien orjaksi suunnilleen joutuisi. Järkipuhe ei tehoa. Toisaalta en ole kovin suoraan kehdannut mitään sanoakaan. Näyttää vain HYVIN epätoivoiselta se tilanne. Olen niin huolestunut.

    Tee tästä jutusta oma aloitus, todella tärkeä asia.

    Äänestä

  • hermo Romahdus kirjoitti:

    Tee tästä jutusta oma aloitus, todella tärkeä asia.

    tärkeä asia olisi ja olis hyvä kuulla muiden mielipiteitä, mutta pelkään että jos ystäväni lukee tätä palstaa. En siksi voi kuvailla tarkasti, mitä se uuden jutun aloittaminen vaatisi.
    Pahinta on että käsittääkseni se ystävä ei puhu muille kavereilleen ihan kaikkea mitä minulle, esim. niitä tärkeimpiä asioita, sitä vaikka että mies oli kysynyt lupaa lyömiseen.

    Ja sitten tuntuu että olen jollain tavalla "vastuussa" tekemään jotain, jotain järkevää, kun hän itse ei tee..

    Kiitos sinulle, ja parempaa jatkoa!!!

    Äänestä

  • kiitos kun vastasit kirjoitti:

    Tässä kävi pikku moka. Siis tarkoitin jospa HermoRomahdus nimimerkki tekisi aloitteen keskustelun aiheeksi ,kuinka onni ei ole täydellistä kulttuuri eroista johtuen. (kirjoitus ,Lähi-idästä)
    Toki sinunkin (minä taas) juttu on tärkeä .

    Äänestä

  • sen Intialaisen miehen kans... kirjoitti:

    olisiko sinulla mitään neuvoa miten voisin varoittaa ystävääni että jättäisi sen miehen? Eivät ole vielä naimisissa, minusta tuntuu ettei se mies haluakaan naimisiin mutta ystäväni haluaa. Mitkään aikaisemmat varoitukset eivät ole vaikuttaneet..

    Ystäväni muuttaisi Intiaan, vaikka miehen vanhempien orjaksi suunnilleen joutuisi. Järkipuhe ei tehoa. Toisaalta en ole kovin suoraan kehdannut mitään sanoakaan. Näyttää vain HYVIN epätoivoiselta se tilanne. Olen niin huolestunut.

    Et tietenkään voi kehottaa ystävääsi jättämään miestä, mutta voit silti ottaa hänen kanssaan puheeksi mahdolliset vaarat, jos suhteessa joskus syntyisi ongelmia. Näytä hänelle kirjoitukseni ja korosta nimenomaan neuvoani ottaa selvää maan laista ja miehen perheen elämästä. Matkustakoon vain Intiaan, mutta ENNEN avioliiton solmimista, eikä tosiaan pelkkä lomamatka kerro vielä koko totuutta, vaan vasta pidempi oleskelu.

    Intiassa naisen asema on kehno, vaikkakin siinä on alueellisia ja luokallisia eroja, sen näköjään jo tiedätkin. Hänen on noudatettava miehensä käskyjä ja muutenkin kulttuuri on suomalaiselle vaikea, koska siihen kuuluu paljon meidän silmissämme teennäistä käytöstä. Koko ajan pitää varoa, ettei vahingossa loukkaa jotakuta. Erityisesti ystäväsi pitäisi ottaa selvää lasten asemasta avioerotapauksissa (Suomen laki pätee vain Suomessa) ja siirtää lasten hankkimista useilla vuosilla, kunnes on nähnyt miehensä "pimeätkin puolet" ja on aivan varma, että liitto tulee pysymään.

    Jos olet tosi ystävä, puhut hänelle vaaroista, vaikka hän voisi loukkaantuakin, mutta tee se hellävaroen. Minuun ei aikoinaan mikään ystävän neuvo tehonnut, koska olin niin varma suhteestamme, mutta tänä päivänä muistan kiitoksella niitä ihmisiä, jotka silloin uskalsivat puhua kanssani. Jotkut toiset sanovat nyt, että kyllä minä silloin vähän pelkäsin, mutta en viitsinyt sanoa sitä sinulle, ja se satuttaa enemmän.

    Äänestä

Onko tämä provo? Kuulostaa niin ihmeelliseltä toiminnalta. Uskomatonta....oikein pistää vihaksi.

Noh, kukin tietysti elää omalla tavallaan, mutta itse en kyllä ikipäivänä suostuisi tuollaiseen passuuttamiseen! Palvelen miestäni kyllä rakkaudestani häntä kohtaan silloin tällöin. Ja hän tekee samoin minulle. Mutta heräisi kyllä kysymys, rakastaako se toinen minua, jos määräilee koko ajan noin, eikä itse laita rikkaa ristiin! Jos miehesi ei pidä kahvikupin "heittämisestä" hänelle kuin koiralle, saisi miettiä, kuinka koirana hän pitääkään sinua!

Miehesi ei ole hankala, hän on törkeä, laiska ja saamattoman lapsellinen. Elelee vain talon herrana. Miten joku voi katsella tuollaista? Kai tiedät, ettei tuollaiseen tarvitse suostua, se ei ole nykypäivänä ihan normaalia?

Laita mies takaisin äitinsä hoiviin, kun sellaista näyttää tarvitsevan, ja kasvunsa aikuiseksi on jäänyt vajaavaiseksi.

Äänestä

tyhmä kysymys onko sulla yhtään omatuntoo jäljellä? miten ihmees oot pääty yhteen tollasen kanssa ja saanu jälkikasvua? etkö seurustelun alkuvaihees tajunnu ottaa järkee käteen ja lähtee hyvän sään aikana vai pitikö ihan mennä loppuun asti toteamaan että ei siitä hyvää tullukkaan.. siis tää jos mikä on uusavuttomuuden huippu.. Saisko suomalainen mies samanlaista "palvelua"/huolenpitoa? tuskimpa..niin sitä minäkin..

Äänestä
  • tajuan just mistä puhut. mulla alkutilanne ja voin vain kuvitella kuinka ukko äityy just tollaseks kun kulttuurigeenit alkaa vaikuttaa tms. olen vaan ajatellu että kun ja jos vauva tulee niin silloinhan hoivaan vauvaa joka oikeasti tarvitsee hoivaa enkä pikkupoika-miestäni. hit the road jack viimeistään silloin. toi vesilasin antaminen, klassikko!!! oon kyllä sanonu melkein anna että otappa ite. ja myös alkanu ite toistamaan noita käytösmalleja. 'äiti aina pesi selän' jne. jos oli provo niin elän todellakin provoelämää. toisaalta oon ite niin macha että mieheni on pakko olla macho. voimia. nurinkurista mutta ap viesti sai mut hymyilemään koska meitä on muitakin, sisko. jämäköidy, tyyny ja valjasta voimasi.

    Äänestä

Anteeksi vain että puhun nyt ehkä hieman kovasanaisesti,mutta:

miehesi on itsekäs,sovinistisika mulkku ja sinun tulee lakata palvelemasta häntä vaikka kyseessä olisi mikä perinne palvelemisesta!

nyt ollaan suomessa eikä missään arabimaassa jossa nainen on aliarvostettu työjuhta!

seuraavan kerran kun herra haluaa jotain, sanot että perse ylös ja tee se itse,olet aikuinen mies enkä minä ole mikään vi**n palvelija sinulle!

rupea laittamaan hänet töhin kotona,siivoaminen,tiskaus,roskien vienti,osallistumaan lapsensa hoitoon että näkee paljonko töitä sinulla on verrattuna hänen löhöämiseensä.

perkele että riipii tuollainen ukko joka kohtelee sinua noin!tekisi mieli itse tulla kertomaan pari valittua sanaa sille läskipäälle miten naisia tulee kohdella!

ota itseäsi niskasta kiinni, mikään parisuhde ei ole tuollaisen orjuuden arvoinen, löydät aivan varmasti kunnollisen miehen joka kohtelee sinua ihmismäisesti,eikä sinun tarvitse olla orja.
kiltteys on erikseen,silloin tällöin tuoda toiselle kahvikuppi jos siltä tuntuu,pyytämättä.näin teen itsekin vaimolle jos herään ennen häntä, teen hänellekin aamiaisen ja vien teen sänkyyn.

sinun pitää alkaa nyt ajattelemaan itseäsi,ja päästä pois kamarineidon tehtävistä.miten tuollaista kohtelua voi kukaan kestää??
sinun ei tarvitse olla kärsivällisempi tämän herran kanssa missään nimessä, vaan hänen pitää ymmärtää että tuollainen sikailu loppuu ja heti!

Äänestä

Käyttämäsi kieli kertoo, että olet keskimääräistä älykkäämpi henkilö. Ilmeisesti olet vähitellen ymmärtänyt, että näin ei voi jatkua.

Tiedät varmasti, että ääritapauksessa voit todella lähteä. Jos pelkäät miehesi väkivaltaa kun kerrot lähteväsi, sosiaaliviranomaiset järjestävät väliaikaisen turvakotipaikan salaisesta paikasta riittävän kaukaa. Tällaista tapahtuu nykyään silloin tällöin.

Ymmärrän, että tällainen täydellinen pako johtaisi lasten ja isän välien täydelliseen ja lopulliseen katkeamiseen. Tällainen mies ei missään tapauksessa koskaan tulisi hyväksymään eroa. Toisaalta, olisiko tämä sittenkään lapsille vahingollista? Noin huonon esimerkin ja huonon kulttuurin menettämisestä ei ainakaan vahinkoa pitäisi olla.

Hassua muuten on se, että tällaisista asiosta ei saa ääneen puhua, tai sanotaan rasistiksi. Toivottavasti tällaisia varottavia esimerkkejä tuotaisiin yhä enemmän yleiseen tietoon, koska näin vähentyisi monen kärsimys. Toisaalta silloin kun rakastuu ei useinkaan auta toisten varoitukset.

Toivotan jaksamista, uskon että uskallat tehdä ratkaisusi kun aika on kypsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hermoromahdus kirjoitti:

Minulla on hankala aviomies, josta en mitenkään voi päästä eroon. Niinpä kysynkin käytännön neuvoja, joita voisin ehkä kokeilla tullakseni hänen kanssaan paremmin toimeen.

Otan esimerkiksi muutaman usein toistuvan käytännön ongelman. Mieheni elää erittäin epäsäännöllistä elämää ja saattaa nukkua koko päivän heräten vaikka neljältä iltapäivällä. Tämä ei johdu hänen työstään, sillä hän voi itse päättää vapaasti työajoistaan. Olen itse kotiäiti (lapset koululainen ja vauva) ja kärsin jo siitä, ettei mies mitenkään osallistu perheemme rytmiin. Pahinta on se, etten milloinkaan voi ennakoida hänen heräämistään ja silti hän vaatii välitöntä palvelua, esim. kahvin maidolla ja sokerilla nenän eteen tarjoiltuna. Jos olen vaikka juuri laittamassa ruokaa tai lähdössä kauppaan, kun hän kömpii makuuhuoneesta, ja unohdan tai en ehdi laittaa siltä seisomalta kahvia tippumaan ja tarjoilla sitä heti, niin mies alkaa sättimään. Hänelle ei riitä se, että vain nätisti PYYTÄISI kahvia, jos en satu sitä muuten muistamaan. Olen alkanut vihaamaan hetkiä, jolloin hän herää, koska minusta tällainen palvelustyttönä oleminen on nöyryyttävää. Minulla on aivan tarpeeksi työtä muutenkin enkä pysty arvostamaan aikuista ihmistä, joka esittää niin avutonta.

Huippu oli se, kun kerran olin juuri lähdössä kauppaan, kun mies heräsi ja meni sohvalle makaamaan. Huikkasin ovelta, että kahvi on tippumassa, hei hei. Noin kahden tunnin kuluttua palasin kotiin ja mies äksyili, kun ei ollut saanut kahvia. Ihmettelin, että sanoinhan minä kahvin olevan tippumassa, mihin mies vastasi, etten ollut sanonut, että hänen tulee sitä itse ottaa! Silloin teki mieli sanoa, että ole sitten ilman p.....le, jos et itse saa otettua. Mies oli maannut KAKSI TUNTIA sohvalla odottamassa, että MINÄ tulen kaatamaan kahvia kuppiin ja voitelemaan voileivän. Uusavuton hän ei ole, vaan tämä kaikki kuuluu periaatteeseen, että vaimon tehtävä on palvella miestään. Matkoilla ollessani hän pärjää mainiosti yksin.

Toinen huippuärsyttävä juttu on se, että hän juoksuttaa minua pikkuasioiden vuoksi ja vaatii huomiota silloinkin, kun minulla ei olisi aikaa. Jos hänen kännykkänsä soi, pitää minun noutaa se hänelle, tai jos hän vaikka haluaa lasillisen vettä. Usein ollessani tiskaamassa hän huutaa ja kysyy esim. päivämäärää, vaikka kalenteri on seinällä lähempänä häntä kuin minua. Kuivaan kädet, käyn katsomassa kalenteria ja palaan tiskin ääreen. Minua raivostuttaa, ettei aikuinen mies pysty itse katsomaan päivämäärää päänsä yläpuolella killuvasta kalenterista. Hän saattaa vaatia minua luokseen vaikka katsomaan jotain mainosta, vaikka velli olisi kiehumassa yli hellalla. Kylpiessään hän vain huutaa minut pesemään selkää välittämättä vähääkään siitä, että esim. vauva jää kirkumaan aterian jäätyä kesken. Jos sanoisin hänelle, ettei minulla nyt ole aikaa tai että hänen pitäisi itse tehdä jokin asia, niin siitä syntyisi kauhea riita, minkä lopputuloksena joudun antamaan periksi ja paha mieli jää pitkäksi aikaa.

Kolmanneksi esimerkiksi otan tilanteet, joissa mies muuttaa mieltään yhtenään, ja aina syy on minun. Jos hän kaataa vahingossa kahvikuppinsa, on syy minun, koska panin kupin väärälle puolelle pöytää. Viisastuneena asetan kupin seuraavana päivänä hänen määräämälleen puolelle ja kaikki on hetken aikaa hyvin. Sitten hän sohaisee kuppia taas ja valittaa, miksi ihmeessä panen kupin TUOLLE puolelle pöytää. Kun vastaan, että itsehän tuota pyysit, niin hänen mielestään olen täysin väärässä, eikä kahvikuppia ylipäätään pitäisi tuoda tälle pöydälle (tietokoneen ääreen), vaan tuolle toiselle. Seuraavana päivänä kannan kupin sinne toiselle pöydälle, mutta mies suuttuu miksen tuo kuppia hänelle, vaan vien sen väärälle pöydälle. Silloin tekisi mieli jo kirkua ja repiä hiuksia päästä, että pitääkö jonkun kahvikupin paikasta tehdä niin s……nan suuri ongelma. Mutta ei tässä vielä koko tarina… se on nimittäin todella tapahtunut ja lopuksi sitten tulin miehen luokse kupin kanssa ja KYSYIN mihin minun tulisi se asettaa. Ensimmäisellä kerralla mies vain katsoi pitkään ja osoitti sormella pöydästä tiettyä kohtaa. Seuraavalla kerralla hän suuttui, koska piti kysymistä piruiluna. Minä en loppujen lopuksi todellakaan tiedä, minne se saamarin kahvikuppi on pantava, ja inhoan jo etukäteen hetkeä, kun minun pitää se hänelle viedä, kun ei ikinä tiedä aiheutuuko siitä ongelmia. Hän saattaa yllättäen raivostua, että "heitän" kahvin hänelle "kuin koiralle", kun liikkeeni sattui olemaan jotenkin hätäinen tai ilmeeni poissaoleva tai unohdin sanoa ole hyvä, tms.

Vastaavia tilanteita, joissa mies käyttäytyy hyvin hankalalla tai loukkaavalla tavalla on vaikka kuinka paljon. Niitä tulee kausiluonteisesti jopa päivittäin, mutta toisinaan saattaa kulua useampi viikkokin, että mies on hyväntuulinen ja arki sujuu joustavasti. Tosin silloinkin hän juoksuttaa minua yhtenään, mutta sen kyllä kestää, jos vastapalkaksi ei saa jatkuvia haukkuja.

Miten ihmeessä voisin saada miehen omatoimisemmaksi tai edes kasvatettua omaa kärsivällisyyttäni hänen suhteensa? Pelkään, että jonain päivänä ratkean ja teen jotain peruuttamattomasti pahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu