Feodaalilaitos?

feodaaliajalla kuninkaalla oli hyvin vähän valtaa ja vielä vähemmän rahaa. Valtaa käyttivät suuret lääninherrat. He saattoivat tukea kuningasta tai olla vastapuolella; feodaaliaika oli jatkuvaa pientä sodankäyntiä, kun lääninherrat vaihtoivat puolta. Esimerkki: satavuotisen sodan aikana Englannin kuningas oli Ranskan kuninkaan vasalli, koska hän omisti suuria läänityksiä Ranskan alueelta. Samanaikaisesti hän silti kävi sotaa Ranskaa vastaan.

Jerusalemin kuningaskunnassa ristiretkien aikaan linnojen lääninherrat saattoivat olla liitossa muslimikaupunkien kanssa ja käydä sotaa toista Jerusalemin kuninkaan alaista lääninherraa vastaan. Ja niin edelleen.

Feodalismin loppu tuli vasta, kun ratsastavat ritarit lakkasivat olemasta sodankäynnin perusta. Ritarin varusteet ja ratsu olivat niin kalliit, että niihin perustui läänityksen idea; kun niitä ei enää tarvittu, läänit voitiin purkaa. Kuninkaat saattoivat palkata palkka-armeijoita ja kukistaa kapinoivat vasallinsa. Vielä Ludvig XIV joutui sotimaan omia aatelisiaan vastaan.

sharyn kirjoitti:

feodaaliajalla kuninkaalla oli hyvin vähän valtaa ja vielä vähemmän rahaa. Valtaa käyttivät suuret lääninherrat. He saattoivat tukea kuningasta tai olla vastapuolella; feodaaliaika oli jatkuvaa pientä sodankäyntiä, kun lääninherrat vaihtoivat puolta. Esimerkki: satavuotisen sodan aikana Englannin kuningas oli Ranskan kuninkaan vasalli, koska hän omisti suuria läänityksiä Ranskan alueelta. Samanaikaisesti hän silti kävi sotaa Ranskaa vastaan.

Jerusalemin kuningaskunnassa ristiretkien aikaan linnojen lääninherrat saattoivat olla liitossa muslimikaupunkien kanssa ja käydä sotaa toista Jerusalemin kuninkaan alaista lääninherraa vastaan. Ja niin edelleen.

Feodalismin loppu tuli vasta, kun ratsastavat ritarit lakkasivat olemasta sodankäynnin perusta. Ritarin varusteet ja ratsu olivat niin kalliit, että niihin perustui läänityksen idea; kun niitä ei enää tarvittu, läänit voitiin purkaa. Kuninkaat saattoivat palkata palkka-armeijoita ja kukistaa kapinoivat vasallinsa. Vielä Ludvig XIV joutui sotimaan omia aatelisiaan vastaan.

Lue lisää

Muuten hyvä, mutta käytät mielestäni ääriesimerkkejä todistellessasi katsantokantasi puolesta.

Olet tietenkin oikeassa molemmista tapauksista, sekä Satavuotisesta sodasta, että Jerusalemista, mutta sinun on myönnettävä, etteivät tapaukset olleet aivan tavanomaisia.

Esimerkiksi Edward III otti sen hatun, mikä milloinkin hänelle sopi: Englannin kuninkaan, oikeutetun perillisen Ranskan valtaistuimelle tai uskollisen vasallin. Opportunisti jos kuka.

Ja Jerusalem. Jerusalem oli aika rauhaisa, kunnes joku sai päähänsä järjestää uuden ristiretken Euroopasta. Sitten homma aina menikin metsään, kun paikka taas hetken vilisi kuumaverisiä ristiretkeläisiä, paikallisten hallitsijoiden yrittäessä vain tulla toimeen muslimien kanssa.

Kumpikaan noista esimerkeistä ei ole mielestäni hyvä esimerkki fedoaalijärjestelmän eduista (siis hallitsijoiden kannalta tietenkin). Ensinäkin kumpikin tapahtui verrattain myöhäisessä vaiheessa fedoaaliyhteiskunnan kannalta. Vuodesta 800 vuoteen 1300 on 500 vuotta, jolloin järjestelmä enemmän tai vähemmän toimi, kun taas vuodesta 1400 vuoteen 1600, jolloin järjestelmä alkoi tosissaan yskiä (määrätyssä määrin juuri ruudin takia, mutta uskoisin mustan surman olleen myös suuri osatekijä), aikaa kului vain 200 vuotta.

Mitä taas tulee armeijoihin ja niiden hintoihin ratsumiesten, eli ritarien jälkeen, niin ei sovi unohtaa, että järjestelmä oli edelleen tietyiltä osin fedoaalinen: Suomessa esimerkiksi 30-vuotisen sodan aikana koottiin useita rykmenttejä, mutta vaikka kokoaminen oli kuninkaan käsky, hänen miehensä eivät suinkaan varustaneet näitä yksikköjä. Kuningas sen sijaan antoi lisenssin jollekin halukkaalle sijoittajalle, joka sitten maksoi rykmentin varustuksen, koulutuksen ja miehistön palkat. Vastalahjaksi hän sai pitää kaiken, mitä hänen yksikkönsä kantoi pois sotasaaliina (mm. niitä harvinaisia kirjoja, joita ruotsalaiset muutama vuosi sitten palauttelivat Itävallalle). Fedoaalinen järjestelmä oikeastaan katosi vasta 1800-luvun alussa. Armeijat olivat yksinkertaisesti liian kalliita, kunnes Napoleon onnistui turvautumaan Nationalismiin ja nostatti armeijan Ranskan nimissä, jolloin palkkaongelma katosi.

Ennen Wanhaan kirjoitti:

Muuten hyvä, mutta käytät mielestäni ääriesimerkkejä todistellessasi katsantokantasi puolesta.

Olet tietenkin oikeassa molemmista tapauksista, sekä Satavuotisesta sodasta, että Jerusalemista, mutta sinun on myönnettävä, etteivät tapaukset olleet aivan tavanomaisia.

Esimerkiksi Edward III otti sen hatun, mikä milloinkin hänelle sopi: Englannin kuninkaan, oikeutetun perillisen Ranskan valtaistuimelle tai uskollisen vasallin. Opportunisti jos kuka.

Ja Jerusalem. Jerusalem oli aika rauhaisa, kunnes joku sai päähänsä järjestää uuden ristiretken Euroopasta. Sitten homma aina menikin metsään, kun paikka taas hetken vilisi kuumaverisiä ristiretkeläisiä, paikallisten hallitsijoiden yrittäessä vain tulla toimeen muslimien kanssa.

Kumpikaan noista esimerkeistä ei ole mielestäni hyvä esimerkki fedoaalijärjestelmän eduista (siis hallitsijoiden kannalta tietenkin). Ensinäkin kumpikin tapahtui verrattain myöhäisessä vaiheessa fedoaaliyhteiskunnan kannalta. Vuodesta 800 vuoteen 1300 on 500 vuotta, jolloin järjestelmä enemmän tai vähemmän toimi, kun taas vuodesta 1400 vuoteen 1600, jolloin järjestelmä alkoi tosissaan yskiä (määrätyssä määrin juuri ruudin takia, mutta uskoisin mustan surman olleen myös suuri osatekijä), aikaa kului vain 200 vuotta.

Mitä taas tulee armeijoihin ja niiden hintoihin ratsumiesten, eli ritarien jälkeen, niin ei sovi unohtaa, että järjestelmä oli edelleen tietyiltä osin fedoaalinen: Suomessa esimerkiksi 30-vuotisen sodan aikana koottiin useita rykmenttejä, mutta vaikka kokoaminen oli kuninkaan käsky, hänen miehensä eivät suinkaan varustaneet näitä yksikköjä. Kuningas sen sijaan antoi lisenssin jollekin halukkaalle sijoittajalle, joka sitten maksoi rykmentin varustuksen, koulutuksen ja miehistön palkat. Vastalahjaksi hän sai pitää kaiken, mitä hänen yksikkönsä kantoi pois sotasaaliina (mm. niitä harvinaisia kirjoja, joita ruotsalaiset muutama vuosi sitten palauttelivat Itävallalle). Fedoaalinen järjestelmä oikeastaan katosi vasta 1800-luvun alussa. Armeijat olivat yksinkertaisesti liian kalliita, kunnes Napoleon onnistui turvautumaan Nationalismiin ja nostatti armeijan Ranskan nimissä, jolloin palkkaongelma katosi.

Lue lisää

ei enää ollut feodaalinen, vaan perustui pikemminkin liikemiesmäiseen yksityisyritteliäisyyteen. Toinen feodaalijärjestelmän tukijalka, uskollisuudenlupauksen antaminen, puuttui. Kuten aivan oikein sanoit, miesten kokoaminen tavallaan myytiin (kuten verojen periminen, tullien kanto ja moni muu).

Uskollisuusvalan olisi pitänyt olla hyväksi kuninkaalle, mutta käytännössä se hajoitti, koska valaa ei vannottu kuninkaalle, vaan järjestelmässä ylempänä olevalle lääninherralle, Kuten mainitsitkin, jopa kunikaat valitsivat sen uskollisuuden, joka kulloinkin parhaiten sopi.