Menetin lapseni josta tottakai ystävänikin olivat suruissaan.
Luonnollista on tietenkin että mietin lastani joka ainut päivä eikä oikein elämän ilot juhlineen kiinnosta.
Aikaa on heidän mielestä kulunut , itse en tajua ajankulua muuta kun kalenterista katsoen.
Ymmärrän ettei kukaan jska surra minun suruani , eikä tarvitsekkaan.Sitä en ymmärrä että niin vähän jäi kavreita jotka pitää yhteyttä tämän jälkeen.Tai heitä jotka ymmärtää sen etten millään voi olla se sama hauska heppu enää.
Minun iloni on kahvikuppi silloin tällöin paikallisessa baarissa, tai kuuntelija joka jaksaa ymmärtää eikä tuomitse hullujakin ajatuksiani.Kuuntelija silloin tällöin.
Siinä minun iloni , jollen nuku.
Helposti tekis mieli haistattaa ...jotain välillä.Mutta koitan ymmärtää, mutta päätin että he joka ei ymmärrä minua, saa vaan nyt olla.
Jos joskus palaan entiselleen edes 70% verran olen tyytyväinen, ja jos on ystäviä enää silloin kun se päivä koittaa, olen heistä kiitollinen.Muuta en voi.Miten teillä?
Luonnollista on tietenkin että mietin lastani joka ainut päivä eikä oikein elämän ilot juhlineen kiinnosta.
Aikaa on heidän mielestä kulunut , itse en tajua ajankulua muuta kun kalenterista katsoen.
Ymmärrän ettei kukaan jska surra minun suruani , eikä tarvitsekkaan.Sitä en ymmärrä että niin vähän jäi kavreita jotka pitää yhteyttä tämän jälkeen.Tai heitä jotka ymmärtää sen etten millään voi olla se sama hauska heppu enää.
Minun iloni on kahvikuppi silloin tällöin paikallisessa baarissa, tai kuuntelija joka jaksaa ymmärtää eikä tuomitse hullujakin ajatuksiani.Kuuntelija silloin tällöin.
Siinä minun iloni , jollen nuku.
Helposti tekis mieli haistattaa ...jotain välillä.Mutta koitan ymmärtää, mutta päätin että he joka ei ymmärrä minua, saa vaan nyt olla.
Jos joskus palaan entiselleen edes 70% verran olen tyytyväinen, ja jos on ystäviä enää silloin kun se päivä koittaa, olen heistä kiitollinen.Muuta en voi.Miten teillä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen myös huomannut, että vaikeina hetkinä todella huomaa kuka on tosiystävä ja kuka ei.
Paljon on heitä joita oli luullut ystäviksi...
Olisiko mitään harrastusta mikä piristäisi päiviäsi?
Onko mitään sellaista tekemistä/menemistä mistä olet aina unelmoinut?
Kiinnostasiko matkustelu suomessa tai ulkomailla?
Minulla on auttanut kun menee ihmisten pariin, eikä jää yksin sisälle, vaikka väkisin lähtee vain tekemään ja touhuamaan.
Oletko hakenut mistään apua, jotta voisit käsitellä suruasi ja tuntemuksiasi?
Olen varma että lapsesi ei haluaisi että sinä suret liikaa ja jätät elämän elämättä. Jos tilanne olisi ollut toisin päin, niin et sinä varmasti olisi halunnut että hän suree. Tietysti aikansa suree eikä sille voi mitään... Toivottavasti en sanonut tökerösti tuota :/
Onko siitä kauan aikaa kun tämä tapahtui?
Toivon sydämeni pohjasta sinulle voimia ja siunausta elämääsi ja iloista tulevaisuutta
Siitä on yli puoli vuotta, joka tottakai ihmisten mielessä voi tuntua pitkältä ajalta.
Olen toki avoin ja pystyn puhumaan tunteistani.Kävin muutaman kerran puhumassa, mutta en kokenut sen auttavan.Päinvastoin vaikeutti työelämääni kun pitää sopia aikoja.
Koin että puhuminen auttaa jollei saa suruaan ja tunteitaan ulos.
Toisaalta joskus tunnen huonoa omatuntoa siitä etten sure "klassisesti"Oma suruni on hitaampaa eikä jätä rauhaan.
Kaikkien arkimurheiden lisäksi, suurin ahdistus on kai yhden läheisen suru, josta en ota selvää, juuri sulkeutunut surija.
On vaikeaa auttaa , kun ei halua repiä surua auki kun tuntuu että hänellä on hyvä päivä.
Ja toisaalta , kuka voi mennä toisen pään sisälle ja tietää miltä juuri tänään hänestä tuntuu?
Matkaa haaveilin, kauas pois, mutta sekin vaatii aikamoisen rahallisen panostuksen.
Pois arjen rutiinista.
Toisaalta sekin repii sisimmissäni, koska juuri matka oli haaveni vielä lapseni ollessa elossa.Luulen että jos pääsis matjkalle , matka ois vaja.Haave joka toitetui vain siksi että hän kuoli, syyllistäisi ehkä, en tiedä.Miksi nyt, miksei silloin kuin hän vielä eli..miksen vaan repinyt /lainannut rahaa silloin.Miksen elänyt kuin viimeistä päivää silloin?
Saan kaiken käännettyä aina väärin.Tiedän ettei lapseni toivo minun surevan, niin kuin en minäkään toivoisi hänen jos minä olisin kuollut.
Ehkä se on hylkäämisen pelon tunne, en tiedä, osittain kai totta.
Tää on tätä.Ymmärrän että elämä on muille ilojakin ja suon heille, ja ehkä siksi alan sulkeutua enemmän, kunnen halua pilata heidän iloa tai saada heidät tuntemaan huonoa omatuntoa siitä että he elää täysillä iloiten tätä päivää ilman murheita.
Ei voi kun antaa ajan kulua ja katsoa mitä elämääni tarjoaa, joskus.
Siihen voi mennä vuosiakin,ennenkuin pikkasenkaan helpottaa,Jotku ystävät voivat pelätä suruasi,he eivät tiedä mistä voisivat puhua Sinulle voimia
olisitko kiinnostunut hyvästä kirjallisuudesta?
Itse voisin suositella muutamaa kirjaa jotka auttoivat minut yli vaikeiden aikojen.
Ne ovat kylläkin hengellisiä kirjoja, haluaisitko tietää ne? Esim kirjastosta löytyy monia myös muitakin kirjoja joissa on "selviämistarinoita" rankoista asioista.
Ymmärrän kyllä jos hengelliset asiat tuntuvat kaukaisilta nyt, mutta jotenkin tajuan sinua kun läpikäyt rankkaa vaihetta elämässäsi, itse en ole läpikäynyt samaa, mutta niin rankkoja asioita kylläkin etten uskonut ikinä selviäväni niistä.
Niin, kieltämättä matkat maksavat maltaita, ja vielä jos olitte suunnitelleet yhdessä silloin lomaa, niin ehkä se ei ole tällä hetkellä paras vaihtoehto.
Olen varma että selviät tästä vaikeasta ajasta, ei siten että unohdat lapsesi, vaan että hän "asuu" sydämessäsi aina, ja siellä hänellä on tärkeä paikka.
Osaat hyvin ilmaista ajatuksiasi kirjoittaen ja vaikutat selviytyjä-luonteelta jotenkin.
Auttaisiko kirjoittaminen helpottamaan oloa, monet purkavat ajatuksiaan ja kokemiaan asioita kirjoittamiseen, toiset taiteeseen, jotkut musiikkiin?
Edelleen jaksamisia sinulle toivotan runsain määrin!
Anteeksi. Ajattelin vain, sinun suru on sanoin kuvaamaton, siihen ei löydy rajoja ei suuntaa ai mallia. Sinä olet, sinä ja surusi. Sinun ei tartte ketään ymmärtää eikä kenenkään sinua. Sinä vain olet ja unohdat mutta hitaasti. Elämä on sellaista, kun se kerran ottaa ei siihen löydy ketään muuta tilalle. Anna vanhojen ystävien mennä niiden jotka menevät. Sinä päivänä kun kun palaudut tuohon 70% niin sinä saat uusia ystäviä joiden kanssa voit jälleen jatkaa. Sitten jos kohdallesi sattuu samallainen toiselle ihmiselle kuin sinulle oli sattunut, tulet olemaan paras ystävä hänelle.
Kirjoitit kauniisti. noinhan se on.
silloin,kun sureva lohtua kaipaa-mistä tunnet sä ystävän,onko oikea sulle hän-anna meren se selvittää,kuka viereesi jää...