"Tarina" alkaa seuraavanlaisesti.
Viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt tehdä kaiken mahdollisen tuodakseni läheisyyden tunteen takaisin suhteeseen, mutta kaikki mitä tein oli merkityksetöntä (ainakaan en onnistunut saamaan läheisyyttä lisää ennemminkin se vain vähentyi). Tuntui että mikään mitä minä tein ei ollut toiselle minkään arvoista. Tästä seurasi valtava itsetunnon menetys ja masennus, silti vielä väsyneenäkin yritin ja yritin. Mutta ei mitään vaikutusta asiat vain menivät pahempaan suuntaan. Nyt sitten aivan "puun takaa" tuli tilanne/mahdollisuus pettää ja sen teinkin, ilman minkään laisia ajatuksia/tunteita. Se oli pelkästään kahden täysin tuntemattoman ihmisen välistä läheisyyttä ja seksiä tietysti. Molemmat saivat sitä mitä halusivat.
Nyt huomasin sen missä helvetissä olen itseäni pitänyt viimeiset kuukaudet. Naiseni tunteiden näyttämiset minulle: etäisyyden pito,haluttomuus seksiin ja ennen kaikkea haluttomuus tunteiden näyttämiseen, välinpitämättömyys minun tunteitani kohtaan etc etc.
Jotenkin vaan tuo hairahdukseni sai tajuamaan sen mitä oikesti haluan parisuhteesta, mutta nyt minulla on vain sitten maailmaa suurempia ongelmia. Miten tästä eteenpäin pakkaanko laukut ja muutan eri osoitteeseen vai pitäisikö yrittää vielä? kertoa vai olla kertomatta? Noh. laukkujen pakkaus, kertominen ja lähteminen olisi varmaan helpointa. Ei tarvitsisi jäädä potemaan/selittelemään omia tekosiaan (kun ei hän (nainen) kuitenkaan ymmärrä sitä miksi tein mitä tein).
niin ja tuolla "tarinalla" en sitten kaipaa mitään säälipisteitä. pettäminen on pettämistä vaikka sen voissa paistaisi, enkä sitä itsekkään hyväksy.
Kysynkin nyt teiltä että mitä itse tekisitte jos huomaisitte olevanne suhteessa, josta itse et saisi mitään vaan olisit aina antaja joka asiassa. Lähteä vai jäädä? jos jäädä niin minkä takia?
Viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt tehdä kaiken mahdollisen tuodakseni läheisyyden tunteen takaisin suhteeseen, mutta kaikki mitä tein oli merkityksetöntä (ainakaan en onnistunut saamaan läheisyyttä lisää ennemminkin se vain vähentyi). Tuntui että mikään mitä minä tein ei ollut toiselle minkään arvoista. Tästä seurasi valtava itsetunnon menetys ja masennus, silti vielä väsyneenäkin yritin ja yritin. Mutta ei mitään vaikutusta asiat vain menivät pahempaan suuntaan. Nyt sitten aivan "puun takaa" tuli tilanne/mahdollisuus pettää ja sen teinkin, ilman minkään laisia ajatuksia/tunteita. Se oli pelkästään kahden täysin tuntemattoman ihmisen välistä läheisyyttä ja seksiä tietysti. Molemmat saivat sitä mitä halusivat.
Nyt huomasin sen missä helvetissä olen itseäni pitänyt viimeiset kuukaudet. Naiseni tunteiden näyttämiset minulle: etäisyyden pito,haluttomuus seksiin ja ennen kaikkea haluttomuus tunteiden näyttämiseen, välinpitämättömyys minun tunteitani kohtaan etc etc.
Jotenkin vaan tuo hairahdukseni sai tajuamaan sen mitä oikesti haluan parisuhteesta, mutta nyt minulla on vain sitten maailmaa suurempia ongelmia. Miten tästä eteenpäin pakkaanko laukut ja muutan eri osoitteeseen vai pitäisikö yrittää vielä? kertoa vai olla kertomatta? Noh. laukkujen pakkaus, kertominen ja lähteminen olisi varmaan helpointa. Ei tarvitsisi jäädä potemaan/selittelemään omia tekosiaan (kun ei hän (nainen) kuitenkaan ymmärrä sitä miksi tein mitä tein).
niin ja tuolla "tarinalla" en sitten kaipaa mitään säälipisteitä. pettäminen on pettämistä vaikka sen voissa paistaisi, enkä sitä itsekkään hyväksy.
Kysynkin nyt teiltä että mitä itse tekisitte jos huomaisitte olevanne suhteessa, josta itse et saisi mitään vaan olisit aina antaja joka asiassa. Lähteä vai jäädä? jos jäädä niin minkä takia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mielenkiintoista olisi myös kuulla/lukea/tietää kumppanisi näkökulma teidän välisestä parisuhteesta ja sen nykytilasta ja siihen johtaneista syistä.
Kun teillä ilmeisesti läheisyyttäkin on joskus vuosi sitten ollut. Mistä tämä muutos?
Onko hän/sinun kumppanisi kenties masentunut? Vai paiskiiko hän (yli?)töitä niin lujasti että makaa sitten vaan väsyneenä lahnana lamput kiinni kotona ? Vai voisiko hänellä olla joku suhteen "ulkopuolinen juttu/mies/ihastus" jos olet alkanu olla hänelle vain ilmaa? Vai oletko sinä kenties jossain vaiheessa aiemmin (kenties tiedostamattasi) loukannut häntä verisesti hänen itsetuntoaan/naisellisuuttaan/luottamustaan tjsp?
Rivien välistä syntyy vaikutelma teidän suhteesta että ette vielä olisi nostaneet kissaa pöydälle ja puhuneet asioita halki? Minusta järkevää sinun olisi ainakin vielä kerran, nostaa kaikki ongelmat pöydälle ennenkuin pakkaa laukkusi..
Ja se tärkein: Rakastatko sinä naistasi?
Tilanteesi on tuttu kaikin puolin.
Miehelläni oli syrjähyppy jonka jälkeen puhuimme asiat selväksi ja jatkoimme liittoamme. Siinä ei sitten mennyt kauan kun hänellä oli taas toinen nainen. Puoli vuotta oli seurustellut tämän toisen kanssa. Hänellä oli kuulemma syy toisiin naisiin. Olin ollut häntä kohtaan välinpitämätön, kylmä, en ollut antanut hänelle hellyyttäkään tarpeeksi, mutta minun muistikuvani oli aivan päinvastainen. Hän se yhtäkkiä alkoi pakoilemaan minua. Ei ollut kotona kuin harvoin, kavahti jos yhtäkkiä halasin tiukasti tai taputin pepulle...ym ym yms.
Parisuhde asiat ovat välillä todella vaikeita. Ehkä sun pitää tosiaan miettiä kysymystä rakastatko häntä? Miten tästä eteenpäin?
Jos olisin itse saanut valita niin en olisi koskaan halunnut tietää mitä ex mieheni teki selkäni takana. Mieti sitä. Onko se sinulle helpottavampaa kertoa syrjähypystäsi vai ajatteletko sen tiedon helpottavan naistasi?
Vaikeita juttuja. Todella vaikeita.
Itse olen myös tällä hetkellä suhteessa joka on vaiheessa jolloin kyseenalaistaa koko asian. Siinä minullekin taas miettimistä kerrakseen. On tämä elämä kummallista ;)
vaan asioista olisi pitänyt puhua niiden oikeilla nimillä suoraan kiertelemättä. ei kaunistelemalla ja vähättelemällä.
Tunnusta tekosi, kerro miksi siihen ajauduit, ja mitä sait siitä selville, mitä siis oikeasti suhteelta haluat. ja kerro että olet miettinyt miten jatkaa tästä eteen päin.
Suhde on kahden kauppa, ei siinä tarvita vain yhtä ja yhden mielipiteitä. jos toinen ei halua läheisyyttä on siinä hankala itseään väkisin tunkea!
Olen itse aivan samassa tilanteessa tosin naisena mutta kuitenkin. Elän niin sanotusti parhaan ystäväni kanssa.. Ei seksiä kuin ehkä kerran 4 kk ja muutenkin läheisyys todella vähäistä.. Meillä syy on se että miestäni ei kuulemma seksi kiinnosta samalla tavalla kuin minua.. Eikä kuulemma tarvitse sitä. No seurauksena on se että jos lähde niin sanonusti ulos niin aina sattuu ja tapahtuu.. En ole asioista kertonut mutta joka kerran jälkeen tuntuu vaan pahemmalta ja pahemmalta. Ahdistaa ja masentaa.. Mutta miten kerrot parhaalle ystävälle ettet halua leikkiä enään.. Mietin nyt 3 vko:a miten sanoa että tämä oli tässä eikä mulla ole harmainta hajua miten sen teen.. Siis hajotan ja tuhoan mun rakkaimman ihmisen maailman.. Voimia sulle! Ja mielestäni on parempi keksiä toinen syy miksi erota ja välttää ylimääräinen pahamieli joten älä kerro!
... ja keskustellakin aiheesta kumppanin kanssa. Aina ei nimittäin ole niin, että yhden osapuolen näkemys olisi todenmukainen. Jos sinä koet, ettet saa suhteesta jotain, niin onko se kumppanisi vastuulla? Voihan olla, että sinulle kyllä annetaan, mutta se ei riitä tai ei tunnu missään. Ehket osaakaan ottaa annettua vastaan? Voihan olla, ettet sinä nyt niin kamalasti ole itsekään antanut, mutta vähäinenkin panostus on tuntunut niin raskaalta, että se korostuu. Voihan olla, että kumppanisi kokee tilanteen täsmälleen samanlaisena kuin sinä: että hän on se antaja ja sinä vain otat. Tätä on nyt vähän turhaa spekuloida.
Käsittääkseni jokainen voi vastata vaan omista tunteistaan ja rakkaudestaan. Rakkaus ei ole kiinni siitä, että saako sitä takaisin.
Vastaus lopun kysymykseesi: en ainakaan tekisi päätöksiä yksin, vaan nostaisin kissan pöydälle. Jos kokisin olevani epätärkeä kumppanilleni, niin auttaisiko siinä olla hiljaa? Jos haluaa jotain, niin joskus sen eteen on nähtävä tosi paljon vaivaa.
"Lähteä vai jäädä?" Kauhean mustavalkoista ja hätiköidyn oloista. Kysy kumppaniltasi.