Buukkausvaikeudet

Onko kenelläkään kokemusta, kuinka kiireinen mies pystyy onnistuneesti pyörittämään viiden Suomi24-treffeiltä bongatun naisen rinkiä? Nämä hölmöläiset eivät tiedä mitään tilanteesta, enkä luonnollisesti halua heidän tietävänkään. Muuten saamme lukea keittöveitsen viuhumisesta tuoreimmasta Alibista. Muutamasta olen jo yrittänyt päästä eroon, mutta nämä takertujat ovat jääneet kiusallisesti roikkumaan.

Tilanne on muuten ihanteellinen, mutta aikataulutuksen kanssa alkaa olla ongelmia, kun samalle illalle olisi tyrkyllä jopa kolmekin naikkosta. Kohteliaana miehenä yritän löytää kaikille aikaa, mutta täysin tasapuolinen en voi tässä tilanteessa olla. Pakko priorioida ja liueta tapaamisilta mitä erilaisimmilla verukkeilla. Jouduin ostamaan hyvillä kalenteri- ja hälytysvalmiuksilla varustetun Nokia Kommunikaattorin ihan vain kyetäkseni pyörittämään tätä rulettia.

Minua hieman kummeksuttaa, että täällä jaksetaan valittaa naisten puutteesta tai näiden oletetusta kylmäkiskoisuudesta. Minun kokemukseni perusteella tyrkkyjä ja naiiveja taivaanrannan maalareita on enemmän kuin riittävästi itse kullekin kadunmiehelle. Huolellisen markkina-analyysin jälkeen tästä sakista voi löyty joku helmikin, jonka takia voisi asettua aloilleen.
132110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ônneksi en kuulu sun rinkiisi:=D,sen voin varmuudella sanoa:))kukin tyylillään:) onnistuu tai ei:=D

Äänestä
  • mutta meitä on n:5000 miestä jotka pyörittävät samantapaisia rinkejä ;))

    Äänestä

  • hänen rinkiin kirjoitti:

    mutta meitä on n:5000 miestä jotka pyörittävät samantapaisia rinkejä ;))

    En kuulu myöskään sun rinkiin!! pyörittäkää miten paljon lystäätte!!!

    Äänestä

olin sellainen helmi omalle "löydölleni", mutta tämä sitten jäikin kiinni samaisesta pelailusta. :( Joten, pelailkoon ihan rauhassa. Itse löysin uuden onneni ihan live- elämästä. :)

Äänestä

Oh no! Jopas sinulle ongelman lykkäsi! On hyvin tyypillistä, ettei miehet selviä mokoman ringin pyörittämisestä. Naisilta se sen sijaan käy erinomaisen hyvin - myös in real life. Naiset kun ovat nykyään siihen tottuneet. On "sitä itteensä" tyrkyllä ihan kilometritolkulla, jos vain suinkin haluaa. Ukkomiestä, avomiestä, sinkkua...

Naisilta käy helposti viiden kundin panoringin pyöritys - ei tee tiukkaakaan, kunhan vain on huolellinen. Naiset ovat sen verran fiksuja, että klaaraavat hienosti miesten pyörityksen niin, etteivät nuo typerykset edes tajua missä mennään.
Ai juu, ja nuo aviomiehetkin - reppanat - kun luulevat, että ovat ainoita miehiä sinkkunaisen
elämässä - kuvittelevat seurustelevansa, siinä avioliiton ohella.

Että näin ne naiset pelaa...ilman buukkausongelmia ;)))

Äänestä
  • En kyllä miehiä pyöritä panemisen vuoksi,kaikki helmiä omalla tavallaan, ja autuaan tietämättömiä toisistaan. Just tänää istahdin kaverin kans juttusille. 5 miehen rinki on vielä mielestäni ihan helppo.

    Naiset pelaa siinä missä miehetkin, ei vaan jäädä kiinni.

    Äänestä

tai jos ne ovat niin yksinkertaisia naisia, etteivät tajua. Eli onko moraalisesti oikein pyörittää henkisesti jälkeenjääneitä naisia, vaikkakin ne ovat ainoita, joita pystyt kauan pyörittelemään.

Itse sain juuri viime viikolla tietooni, että nettitutullani on muitakin. Ja sen kyllä huomasi väistämättä, vaikka silmät kirkkaina mies muuta väittikin. Ei me naiset olla tyhmiä.

Äänestä
  • juuri niin,jos mies on noin onnessaan *pystyessään* pyörittämään rinkiään sen tasoisissa rinkeleissä ,joilla ei ole kykyä huomata missä mennään, niin onnekkaita **=)) koko poppoo=).

    Äänestä

  • nauttien miehen kimurtelusta,katsomme, ja otamme ,jos sattuu itseä huvittamaan , pienen palan itselle.....Jälkeenjääneistä naisista, silloin mies on samaaluokkaa, MIES REPPANAT,ette älykkö naisia pyöritä.

    Äänestä

todella halveksuttavaa käytöstä.
Menkää itseenne.

Äänestä

Muuten voisi onnata, mutta ongelma on puhelinsoitot. Naikkonen 1 ihmetteli kun en vastaa, Naikkonen 2 marisi kun puhelin on kiinni, Naikkonen 3 ihmetteli kun puhelin soi ja lyön luurin korvaan, Naikkonen 4 kyseli kun mulla ei koskaa "ole puhelin mukana", aina on "akku loppu", naikkonen 5 istui viikon naapuritalon kahvilassa kyttäämässä ketä mun luonani käy - kaikki eivät olleet siskontyttöjä. Naikkonen 6 raivosi että puhuin niin varautuneesti (oli muuta seuraa ja satuin ajatuksissani vastaamaan)

Raskasta se on. Omasta mielestäni sanoisin näille hellanduudeleille Kiitos ja Näkemiin, mutta kun kuulemma olen niin ihana ja miehekäs ja juuri sitä sorttia mitä he ovat hakeneet. En minä halua pahoittaa kenenkään mieltä vaan olen jäänyt usean tapaamisen vangiksi. Ei tästä pääse ulos. Jos koitan väljentää saan niskaani raivarin, syyttelyä ja uhkauksia että tulevat kertomaan työpaikalleni ja harrastuksiin millainen hyväksikäyttäjä ja häntäheikki olen. Olen aika ahdistunut. On parempi olla antamatta omia oikeita yhteystietoja osoitetta tai muuta sillä muuten saa ikuisen taakan.

Äänestä
  • näin on sanottu kautta -aikojen.Missäs ne puskat eniten heiluu, kun mielisairailla,jos tilaisuus vain on....Ei pahalla,MUTTA VASTUU JOLLA JÄRKI ON.

    Äänestä

  • Ehkäpä olen liian sovinnainen ja vanhanaikainen, mutta tuo monen naisen ringin pyörittäminen on mielestäni ainoastaan säälittävää.
    On surkeaa selitellä vedoten omaan hurmaavuuteensa ja siihen ettei haluaisi loukata ketään, kun keskustelu ja asian valittelukin kuulostavat vain oman egon pönkitykseltä.

    Kun tuo kerran on vielä niin tavattoman raskastakin, eikö olisi reiluinta kaikkia, myös itseäsi, kohtaan lopettaa kokonaan, eikä vain väljentää?
    Järjen käyttökin on sallittua - jopa suositeltavaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jazzy77 kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemusta, kuinka kiireinen mies pystyy onnistuneesti pyörittämään viiden Suomi24-treffeiltä bongatun naisen rinkiä? Nämä hölmöläiset eivät tiedä mitään tilanteesta, enkä luonnollisesti halua heidän tietävänkään. Muuten saamme lukea keittöveitsen viuhumisesta tuoreimmasta Alibista. Muutamasta olen jo yrittänyt päästä eroon, mutta nämä takertujat ovat jääneet kiusallisesti roikkumaan.

Tilanne on muuten ihanteellinen, mutta aikataulutuksen kanssa alkaa olla ongelmia, kun samalle illalle olisi tyrkyllä jopa kolmekin naikkosta. Kohteliaana miehenä yritän löytää kaikille aikaa, mutta täysin tasapuolinen en voi tässä tilanteessa olla. Pakko priorioida ja liueta tapaamisilta mitä erilaisimmilla verukkeilla. Jouduin ostamaan hyvillä kalenteri- ja hälytysvalmiuksilla varustetun Nokia Kommunikaattorin ihan vain kyetäkseni pyörittämään tätä rulettia.

Minua hieman kummeksuttaa, että täällä jaksetaan valittaa naisten puutteesta tai näiden oletetusta kylmäkiskoisuudesta. Minun kokemukseni perusteella tyrkkyjä ja naiiveja taivaanrannan maalareita on enemmän kuin riittävästi itse kullekin kadunmiehelle. Huolellisen markkina-analyysin jälkeen tästä sakista voi löyty joku helmikin, jonka takia voisi asettua aloilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu