Vanhempani lähentelevät kuuttakymppiä ja me lapset olemme kolmenkympin tietämissä, kaikki kolme. Viime vuosina olen etääntynyt entistä enemmän vanhemmistani ja tuntuu, ettei heitä edes kiinnosta kuunnella juttuja elämästäni. Jos jotain yritän kertoa, niin pian puhe kääntyy heidän aloitteestaan johonkin sisaruksiani tai heitä itseään koskevaan asiaan. Oma-aloitteisesti he eivät edes soita tai kutsu minua kylään, jollei heillä ole jotain hyötyä minusta. Sisarukseni kyllä vierailevat siellä viikoittain ja heille soitellaan kuulumiset useammmin.
Sisaruksillani on omat perheet, minulla ei vielä ole lapsia. Vanhemmat jaksavat kestitä sisaruksiani loputtomasti, mutta jos minä menen käymään, niin saan itse keittää itselleni kahvit, jos niin haluan. Samanlaista "vieraskoreutta" ei minun kanssani ole, vaan vanhemmat tuntuvat suhtautuvan minuun kuin vielä asuisin heidän kanssaan, vaikka muutosta omilleni on kulunut jo lähes kymmenen vuotta..
Jouluna vanhempani antoivat molemmat erilliset joululahjat meille lapsille. Isä muisti kaikkia kolmea samalla tavalla ja samanarvoisella lahjalla, mutta äitini osti sisaruksilleni ja heidän perheilleen monen monta pientä pakettia ja minulle tasan yhden. Lahjojen määrästä ja laadusta en ole katkera, vaan siitä, että äitini pitää toisia lapsia paremmassa arvossa. Ilmeisesti minä en ole minkään arvoinen, kun en ole halunnut vielä omia lapsia ja olen viettänyt melko lentävää elämää.
Joskus vaan tuntuu niin rasittavalta pitää yhteyttä vanhempiin, kun mitään muuta yhteistä ei ole kuin verisiteet.
Voisin vielä mainita, että perheessäni ei koskaan ole näytetty välittämistä, ei halattu eikä sanottu, että rakastetaan. Lapsena sain kasvaa suht omillani, tavallaan kaikki kasvatus jätettiin koulun hartioille sen aloitettuani. Nuorempana luulin olevani ei-toivottu lapsi ja luulen sitä yhä edelleenkin. Niin selvästi vanhempani kohtelevat minua erilailla kuin sisaruksiani.
Ehkä tämä purkaus auttaa minua taas jaksamaan eteenpäin. Onneksi voin puhua myös miesystävälleni ja hän jaksaa minua ymmärtää. Tilanne vaan syö minua henkisesti, vaikken mitenkään ole riippuvainen vanhemmistani. Mutta kai sitä sisimmässään haluaa hyväksynnän vanhemmiltaan oli sitten itse minkäikäinen tahansa.
Sisaruksillani on omat perheet, minulla ei vielä ole lapsia. Vanhemmat jaksavat kestitä sisaruksiani loputtomasti, mutta jos minä menen käymään, niin saan itse keittää itselleni kahvit, jos niin haluan. Samanlaista "vieraskoreutta" ei minun kanssani ole, vaan vanhemmat tuntuvat suhtautuvan minuun kuin vielä asuisin heidän kanssaan, vaikka muutosta omilleni on kulunut jo lähes kymmenen vuotta..
Jouluna vanhempani antoivat molemmat erilliset joululahjat meille lapsille. Isä muisti kaikkia kolmea samalla tavalla ja samanarvoisella lahjalla, mutta äitini osti sisaruksilleni ja heidän perheilleen monen monta pientä pakettia ja minulle tasan yhden. Lahjojen määrästä ja laadusta en ole katkera, vaan siitä, että äitini pitää toisia lapsia paremmassa arvossa. Ilmeisesti minä en ole minkään arvoinen, kun en ole halunnut vielä omia lapsia ja olen viettänyt melko lentävää elämää.
Joskus vaan tuntuu niin rasittavalta pitää yhteyttä vanhempiin, kun mitään muuta yhteistä ei ole kuin verisiteet.
Voisin vielä mainita, että perheessäni ei koskaan ole näytetty välittämistä, ei halattu eikä sanottu, että rakastetaan. Lapsena sain kasvaa suht omillani, tavallaan kaikki kasvatus jätettiin koulun hartioille sen aloitettuani. Nuorempana luulin olevani ei-toivottu lapsi ja luulen sitä yhä edelleenkin. Niin selvästi vanhempani kohtelevat minua erilailla kuin sisaruksiani.
Ehkä tämä purkaus auttaa minua taas jaksamaan eteenpäin. Onneksi voin puhua myös miesystävälleni ja hän jaksaa minua ymmärtää. Tilanne vaan syö minua henkisesti, vaikken mitenkään ole riippuvainen vanhemmistani. Mutta kai sitä sisimmässään haluaa hyväksynnän vanhemmiltaan oli sitten itse minkäikäinen tahansa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ymmärrän hyvin tunnettasi.
Olen kokenut vastaavaa. Kipeä juttu.. nähdä, että oma vanhempi, nimenomaan äiti suhtautuu puolueellisesti (alusta asti) toiseen lapseensa, esikoiseensa jalustalle asettaen.. vain tämän elämästä kiinnostuen, toisen elämää lähinnä joko välinpitämättömästi, tai sitten jopa väheksyen.
Sairaita ovat toiset 'äidit', heille ei olisi suonut lapsia saatavan. Itsensä jatkeita, joista ehkä toinen vain suostuu jatkeleikkiin mukaan ja tämä palkitaan sen mukaisesti.
Oma äitini ei myöskään ole koskaan oma-aloitteisesti ottanut yhteyksiä, kysellyt kuulumisia (koko opiskeluaikoina eikä muutenkaan).. jätin itse yhteydenottoni, ja mitään kuulumisia ei ole.. jännä havainto.. pakolliset kortit kyllä putkahtaa 'merkkipäivinä'.. hyvän vanhemman stempel jollain tavalla pidettävä heidän päässä.
Kaikkien ei olisi pitänyt synnyttää lapsia tai heitä saada. Eivät he ole osanneet rakastaa. Kaikki on ollut ehdollista. Ja kun lapsi kasvaa riippuvuussuhteesta eroon, oppii ajattelemaan itse, kriisi näillä äideillä syvä, kun lapset eivät enää emotionaalisesti saati muutoin hyväksikäytettävissä. Tuhoisaa jälkeä tekevät psyykelle ennen sitä.
AInut vaihtoehto, antaa katketa kokonaan. Yhtenäkään jouluna ei oma äitini esimerkiksi ole kysynyt, miten haluaisi joulun viettää.. vaan automaatio on, hän menee vanhemman lapsen jouluun aina, koska tällä lapsia etc. Olen jättänyt väliin.. tämän näytelmän. Se on farssi perheestä, jossa isä on kuollut ja leski on hakenut puolensa ajoissa.. kuka hänen oikeuksiaan puolustaa pahoja tyttäriä vastaan;)
Bye bye loving mothers! Hope you to die?
Ihan suoraan kuin minun tilanteestani! Kaikki nuo lahja, ym jutut mukaanlukien.
Minunkaan kuulumisia ei jakseta kuunnella, jos aloitan jotain selittään, äiti alkaa haukottelemaan ja laittaa Salkkareita telkasta isommalle! Totta!!
Vähän hedelmätöntä kanssakäymistä.
tietynikäiset #äidit#
Tulet satojen kilometrien päästä lapsuuskotiin visiitille, äitsykkä laittaa ruuan nopeasti pöytään ja katoaa itse katsomaan kauniita ja rohkeita :D -- kyllästyy vuorovaikutukseen about in 10minutes.. message is ???
heheheh..
huippuja nää sota-ajan lapsiäitsykät, ei voi muuta sanoa.. ;) tsemppiä vuan
Tylsä ja vähäpätöinen lapsi
Kun minä olen käymässä vanhempien luona, niin äiti häärää omiansa, on koneella, kattoo telkkaria tai ratkoo jotain ristikko-ongelmia suureen ääneen. Isä viihtyy paljon omissa oloissaan ja yrittää töiden varjolla olla mahdollisimman paljon pois kotoa. Kotosalla ollessaan lukee ja vetäytyy sitä kautta pois "viihdyttämästä" vieraita.
Sisarusten saapuessa paikalle äiti korjaa äkkiä omat jälkensä ja alkaa joutuisasti tarjoamaan kahvia parhaista kukkakupeista ja paistaa vielä pakastepullat, että varmasti sais ihanat lapset mahantäytettä. Parhaassa tapauksessa kehottaa minua laittamaan kahvit pöytään, jotta itse ehtii seurustella vieraiden kanssa! Naurettavaa, mutta niin totta.
ehkä voidaan tosiaankin sanoa:
"Kaiken takana on Nainen" ..
mutta millainen ja miksi..
jääköön tulkinnanvaraa :D