henkinen krapula

mun ongelma on sellainen että olen henkisesti kuollut ja moraalinen krapula alkaa painaa päälle.

kaikki alkoi siitä kun mulla nuorempana oli tosi kiva ja kaunis tyttöystävä, oltiin kihloissa ja niin edelleen mutta sitten tuli karikko josta ei päästy ohi eikä yli. suhde loppui ja uskoni rakkauteen kuoli.

tämän jälkeen harrastin ainoastaan lyhyitä suhteita ja yhden illan juttuja vuosia, pahimmillaan mulla oli neljä "tyttöystävää" joiden kanssa sit pelailin. en tuntenut syyllisyyttä, korkeintaan stressiä aikataulujen säätämisen takia.

sitten törmäsin ihanaan tyttöön ja luulin että pystyn taas rakastamaan ja elämään normaalia parisuhde elämää, mutta tää tyttö olikin niin älyttömän mustasukkainen ja epäili mua alituiseen pettämisestä eikä hyväksynyt mun naispuolisia ystäviä. no sanoista tekoihin ja aloin pettämään häntä alituisen syyttelyn kannustamana, kas kummaa en potenut taaskaan minkäänlaisia omatunnon tuskia ja luonnollisesti tämäkin suhde loppui sit aikanaan. hän oli haastava mutta psyykkisesti häiriintynyt (paraskin sanomaan!).

mulla on yksi ystävä jolla on vastaavanlainen tarina taustalla ja me ollaan aikamoisia pelimiehiä, ei oo yks eikä kaks kertaa ku ollaan vaihdettu naista ja harrastettu kimppakivaa naisten kanssa. naisia tulee ja menee, mut me ollaan ymmärretty et me ei voida jatkaa näin hamaan loppuun asti.

olen ihan normaalin näköinen ja osaa pukeutua hyvin, kotini on aina siisti ja "edustuskunnossa" ja sanakin on hallussa. mitä yritän sanoa on se että naisen saanti ei ole ongelma, vaan se että nainen saisi minut pysymään kiinnostuneena hänestä.

olen nyt havahtunut siihen tosiasiaan etten tunne naisia kohtaan mitään aitoa kiinnostusta, toisin sanoen hyväksi käytän jokaista naista joka antaa minulle siihen tilaisuuden (tietyllä pärstäkertoimella tietenkin). kerron usein naisille heti alussa että he eivät halua tuntea minua ja jos tietäisivät koko totuuden he järkyttyisivät. parempaa vaan, sehän saa heidät suorastaan kiinnostumaan, minä saan helppoa seksiä... mutta totuus on se että olen täysin välinpitämätön ja kyllästyn ihmisiin helposti.

miespuolisten ystävieni silmissä olen jonkinlainen sankari (tai sit anti-sankari) koska olen saanut niin monta naista kaadettua ja parisuhteidensa takia he elävät villiä sinkkuaikaansa minun kautta. haluavat aina kuulla viimeisimmät säätöni ja sen sellaista. jos olen etelän matkalla ja tulen takaisin kertoen "ettei mitään tapahtunut", he eivät usko minua...

onko mulla mitään toivoa löytää sitä oikeaa ja jos on niin voinko minä ikinä parantua ja olla taas normaali rehellinen mies?

onko kellään mitään vastaavaa tarinaa tai selitystä kuinka pelimieheksi tultiin?
161190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hyvä zaphod, ongelmasi ei ole sen tietynlaisen naisen löytäminen, ongelma olet sinä itse. Et ilmeisestikään ole tyytyväinen elämääsi, ja usko pois, sen oikean löytäminen ei ole mikään ratkaisu. Monet naiset kuvittelevat, että oikea rakkaus voisi korjata tuon kusipäisyytesi, mutta ei se niin mene. Sinun pitää itse oivaltaa mitä haluat elämältäsi. Sinänsä olet oikealla tiellä kun ymmärrät morkkistella, mutta jatka vielä siitä, mitä näet kun katsot peiliin. Sinä ihan varmasti tunnet sisälläsi oikean ja väärän eron, miksi siis jatkat tuolla tavalla?

Sanoisin, että sinulla on kriisi päällä ja sinulle voisi tehdä terää jutella näistä asioista jonkun terapeutin tms kanssa (jos sinulla ei siis ole sellaista sydänystävää jolle voisit sisintäsi tällä tavoin purkaa). Pääasia on kuitenkin, että rupeat tekemään oikeita päätöksiä elämässäsi. Sen jälkeen sinun on paljon helpompi löytää se tietynlainen nainenkin :) Ei muuta kun hanaa!

Äänestä

tietysti jonkin verran iästäsikin. Kýllä minä uskon että olet joskus vielä pysyvässä parisuhteessa. Ja tulet varmasti löytämään itsellesiparin. On vain hyvä että olet katsellut maailmaa. Se on tietysti vähän ajattelemisen arvoista jos ystäväsi ovat ottaneet sinut oljenkorrekseen värittääkseen tylsää elämäänsä. Sen kyllä voin 17 vuoden kokemuksella sanoa että parisuhteessa itsessään ei ole juuri muuta kadehdittavaa kuin turvallisuus. Saa tuudittautua tavanomaisuuteen ja on tietysti joku vaikkei siitä niin enää välittäisikään. Kaikkeen tottuu. Mutta mustasukkaista naista elä valitse pariksesti mitään hinnasta. Sillä ei saa kuin elämänsä pilalle.
Eikö ole vaan kumma että kyllästyttään se alkaa vaikka ois kuinka hyvä flaksi. Mutta sitten kun vakiintuu niin kummasti alkaa jos ei muulloin niin keväisin taas musteleen kivoja menneitä aikoja.
Kirjeestäsi päätellen kaipaisit vähän syvällisempää seuraa myös?

Äänestä

Hei vaan, tunnen todella samanlaisen tapauksen, hetken jo luulin että olet sama ihminen.. mutta toivoa sinulla on koska olet itse ottanut asian esille ja pohdit sitä. Todella näin et voi jatkaa halki elämän ja jos jatkat olet lopussa todella yksin. Sinun "pettämis" kynnyksesi on nyt aivan liian matalalla tosin ymmärrän sinua kyllä, sillä olethan tekemisissä jatkuvasti erittäin kevytkenkäisten naisten kanssa.
Luulen että et ole käsitellyt ensimmäistä eroasi kunnolla ja koska toinen suhde oli mitä oli niin olet ehkä tiedostamattasi pettynyt naisiin. hirveän moni nainen elää myös samanlaista elämää, monet miehetkin ovat herkkiä ja haavoittuvaisia ja naiset monesti vielä raaempia käyttäessään miehiä hyväksi.
Kyse onkin nyt siitä että sinun pitäisi löytää eri tyyppisiä naisia, ja muualta kuin baarista. Suomalais naisten moraali on vajonnut aika alas, myös sinun tyyppisten miesten aikaansaannosta. Jos haluat todella muuttua ja toimivan parisuhteen niin unohda entinen elämäsi ja kun kevät tulee ja typyt lähtee liikkeelle niin vaihteeksi etsi aivan toisen tyyppistä naista kun mikä on ihanteesi (en puhu ulkonäöstä ainoastaan). Ennen kaikkea ole rehellinen! myös itsellesi! Arvosta itseäsi ja sen kautta myös meitä naisia. Onnea elämällesi!

Äänestä

Oikeaan suuntaan olet menossa kun tiedostat tekeväsi väärin (= podet moraalista krapulaa). Mutta siinä mielessä olet väärässä että joku toinen (= "se oikea" nainen) parantaisi sinut. Nääs kun kaikki muutokset omassa elämässä lähtee itsestä. Jos haluat elämääsi muutoksen, sinun on itse tehtävä se, kukaan ei tee sitä puolestasi.

Tuli tuossa mieleen semmoinen kun sanoit ettei naisen saanti ole mikään ongelma, että mitäs jos nyt vähäksi aikaa lopettaisit ne pelimiehen elkeet ja olisit vain yksin? Sitä yleensä kyllästyy siihen mitä saa helpolla. Ja mitäs jos kokeilisit vähän sellaistakin shokkihoitoa että (mikäli et siis halua lopettaa niitä elkeitä) että seuraavalle naiselle kertoisit kaiken rehellisesti, etkä vain kertoisi sitä etteivät he haluaisi tuntea sinua? Rehellisyys kun saa kummia aikaan, kun kertoo jollekin ulkopuoliselle naamakkain tilanteestaan, sen yleensä näkee selvemmin ja toisesta perspektiivistä. Ja oisko sulle myös - tiedostamatta tai tiedostaen - tullut paineita elää niinkuin elät kaveripiirisi takia? Jos he kerran seuraavat ihaillen elämääsi, sitä hankalampaahan siitä tyylistä on luopua, vai mitä?

Helppohan sitä on näin ulkopuolisena ladella totuuksia mitä pitää tehdä ja miksi, mutta nuo jutut nyt vain tulivat ensimmäisinä mieleen tekstistäsi. Toivottavasti niistä on jotain hyötyä.

Äänestä

En tiedä onko tästä apua, mutta vastaanpahan kuitenkin. Olen itse entinen pelinainen. Pörräsin 7 vuotta elämästäni. Levittelin jalkojani ties kenelle, bailasin ja pokasin miehiä ja annoin heidän pokata minut. Meitä oli muutaman saman henkisen naisen porukka ja toinen toistamme yllyttäen kaadettiin miestä miehen perään. Usein piiri pieni pyöri ja miehet laitettiin kiertoon ja oltiin kimppakivaa ja vaikka mitä. Pitkän aikaa luulin nauttivani kaikesta siitä enkä huomannut sitä, että mitä enemmän miehiä kierrätin sitä vähemmän koko mieskuntaa arvostin. Seurustelut eivät onnistuneet ja yhdenkään miehen tunteilla ei ollut mitään väliä. Jossain vaiheessa heräsin huomaamaan, että vihasin jokaista kakslahkeista enkä tuntenut enää itseäni. Minusta oli tullut käytökseni mukainen. Enää se ei ollut hauskaa, elämänmakuista elämää, vaan saastaista ja pahaa. Silloin lopetin, sanoin irti kaikki suhteeni miehiin hetkeksi aikaa ja etsin itseni uudelleen. Melko pian löysin rakkauden ja nyt olen vuoden seurustellut ja olen onnellinen. Koitan kohdella miestäni kuin kukkaa kämmenellä ja parhaani mukaan koitan hyvittää hänelle sen kaiken mitä miehet minun takiani joutuivat kärsimään. En tiedä mikä minut moiseen käytökseen aikanaan ajoi, mutta todella pahoillani siitä olen. Minun neuvoni sinulle on, että koita mahdollisimman nopeasti irrottautua tuommoisesta elämästä ja etsi se rakastamaan kykenevä nuorukainen uudelleen, kyllä se oikeakin sitten löytyy.

Äänestä

...osanottoni. Taas yksi elävä todiste ihmisestä joka ei kykene rakastamaan oikeasti. Tervetuloa joukkoomme sankkaan.
Itse olen naimisissa (10;s vuosi menossa)ja kolme ihanaa lasta. Ja kun ollaan ihan rehellisiä niiden tekemisen takia sitä naimisiinkin menin. Jos nainen tekee useamman lapsen avioliiton ulkopuolella ja vielä eri miehille, OLET HUORA.
Miestäni en ole koskaan rakastanut, en ainakaan muista sellaista. Ehkä joskus alku aikojen huumassa luulin niin, mutta nyt tiedän...
Olen monesti ajatellut kuinka olisi helppoa olla vain... jos mieli tekee, siitä vain jos sopiva kohdalle sattuisi ja aamulla näkemiin. Kun opiskelin jokunen vuosi sitten, joskus luuli voivansa elää huoletonta sinkku opskelia elämää, mutta paluu arkeen oli aina yhtä katkera.

Joka tapauksessa asian ydin on se ettet todellakaan ole yksin. Minä en voi varmaan koskaan rakastaa ketään.... on niin tyhjä, ettei ole mitä antaa, ei mitään todellista. Elämä lasten kanssa on todellista ja rakastan heitä todella paljon, mutta se rakkaus on niin érillaista.

Voimia ja niiin kauan kuin on elämää on kuulemma myös toivoa.

Äänestä

kiitos kaikille näistä vastauksista. luulen että "katso peiliin ja mieti" -ajatuksessa on järkeä. mutta totuus ei ole niin yksinkertainen. viime aikoina olen tehnyt aika radikaaleja muutoksia elämässäni ihan vain sen vuoksi etten enää halua jatkaa moista touhua. irtisanoin vanhan liittymäni, koska en enää jaksanut niitä puheluita joita siihen tuli. vakuutukset ja asunto on myös terminoitu. näin niinkuin pikkuhiljaa yritän kadota ja aloittaa alusta jossain muualla ja unohtaa kaiken tämän.

joskus elämässä tulee vastaan risteys, on vain päätettävä mihin suuntaan jatkaa. minun kohdallani risteys on jo lähellä, olen tiedostanut sen. en halua jäädä vanhaksi pelimieheksi, vaan haluan löytää sen mistä kaikki puhuvat nimellä "rakkaus".

en sano että olen täysin parantanut tapani, mutta lupaan yrittää. luulen että työni on osaltaan syypää viimeaikoisiin tempauksiin; asun kotonani maksimissaan 8 vuorokautta kuukaudessa. ehkä mulla on kohta burn-out myös edessä. asia on vain niin että jos ei muuten, niin maksan itseni ulos tästä yhteiskunnasta ja häivyn takaisin eteläiselle pallon puoliskolle, jossa olen viimeksi ollut onnellinen. kaiken tän jälkeen mitä olen tehnyt ja nähnyt voin vaan todeta että "tänään ei tapahtunut mitään". pisteet sille joka tietää kuka ton kirjoitti päiväkirjaansa vuosia sitten.

totta on se että musta on tullut säälittävä oljenkorsi eräille kavereille, mutta olen heillekkin kertonut että tää ei oo ikuista.

tätä kaikkea kirjoittaessani olen juuri palannut jatkoilta jossa nukuin yhden seurustelu suhteeseen lupaavan tytön kanssa, tavannut yhden ex-säädön ratikassa ja pian soittamassa seuraavalle uhrille. mihin tää kaikki vielä päättyy? en tiedä, mutta kivi on lähtenyt vierimään.

Äänestä
  • on että rivien väleistä luettuna sä hallitset kuin hallitsetkin tuota kaaosta jota elät, taidat välillä nauraa itsellesi välillä meille naisille.. Ehkäpä huomenna istut ratikassa minua vastapäätä ja mietit olenko seuraava uhrisi... no ei vaiskaan kunhan jauhan taas elämää suurempaa pas... pärjäillään! ja jos kokonaan katoat niin muista minua ties vaikka istut Bangokin skytrainissa minua vastapäätä;)....

    Äänestä

  • miiru kirjoitti:

    on että rivien väleistä luettuna sä hallitset kuin hallitsetkin tuota kaaosta jota elät, taidat välillä nauraa itsellesi välillä meille naisille.. Ehkäpä huomenna istut ratikassa minua vastapäätä ja mietit olenko seuraava uhrisi... no ei vaiskaan kunhan jauhan taas elämää suurempaa pas... pärjäillään! ja jos kokonaan katoat niin muista minua ties vaikka istut Bangokin skytrainissa minua vastapäätä;)....

    no toi sun teoria hallitsemisesta on ihan hyvä, ajoittain ehkä jopa osuva. mutta aina tulee niitä hetkiä että tuntuu ku kaikki kaatus päälle ja ei enää jaksas tätä ikuista pelailua. välillä kun aamulla hapuilee kotiin, aina välillä tulee hymy huuleen ja alkaa naurattaa. ikäänkuin "ei tää oo todellista, ei kukaan voi elää näin". mut sit taas tulee sitä energiaa jostain ja unohtuu se "halu parantua". vaikka tietäs että pitkällä tähtäimellä se olis parempi vaan päästä tavasta eroon.

    eipä silti, ongelma on edelleen sama; tapaan uuden tytön ja jo viikon sisään alan katselemaan seuraavaa... käytönnössä voin nukkua joka yö eri naisen vieressä ilman mitään tunnontuskia. eiks ookkin tyhmää?

    Äänestä

  • zaphod kirjoitti:

    mähän tuolla jo aikasemmin sanoin et sä bongaat ihan liian kevytkenkäisiä naisia.. sitten jos/kun sun kohdalles sattuu sellanen haavoittuvainen enkeli jota voi vaan rakastaa niin sun on pakko aukasta silmät! Ehkä enkelit on jo sun kohdallas lennellyt.. mutta ootko huomannut et ulkomaalaisilla naisilla on paljon korkeampi moraali, siirry niihin. no joo hyvin sun viellä käy..

    itseasiassa olen seurustellutkin muutaman ulkomaalaisen naisen kanssa ja jotenkin ne suhteet on antaneet mulle paljon enemmän. en tiedä onko se suomalainen mentaliteetti mikä sit mua alkaa suhteessa suomi-tytön kanssa tympimään.

    pisin etäsuhde kesti 1,5 vuotta ja sinä aikana en pettänyt kertaakaan! ei ollut tarvetta, koska olin omasta mielestäni rakastunut.

    no sit se kuitenkin kaatui omaan mahdottomuuteen ja siihen että silloin oltiin vielä just täytetty 20. mutta silti jaksan aina välistä haaveilla siitä kuinka asiat olisivat voineet mennä.

    mutta ei silti, ehdotuksessasi on perää. vaikket sitä tiennytkään kirjoittaessasi.

    se vaan menee, mä itse en ottais mitään peruspasia siis tavallista suomi perusjunttia miestä.. tosin en ole ulkomaalaisten kanssa seurustellut mutta moraali on kyllä aika korkealla ja sitä vaadin mieheltäkin. Tuli mieleeni että eiks noissa yhdenillan jutuissa saa aika huonoa seksiä?? jos niitä tarpeita vaan tyydytät..

    yhdenillan jutut on vähän niinkuin semmoinen harrastus. kaverin kanssa "keräillään" naisia. se on semmoinen haaste juttu, et saako naisen houkuteltua/ylipuhuttua sänkyyn. ei sitä sen järjellisemmin pysty selittämään. sitä paitsi seksi uuden ihmisen kanssa on aina jännittävämpää minulle kuin sen saman vanhan kanssa. johtuu siitä varmaankin että kyllästyn ihmisiin niin helposti...

    mutta ei yhdenillan jutuissa saa välttämättä huonompaa seksiä kuin tavallisessa parisuhteessa, se on aina partnerista ja kemioista kiinni.

    peruspirkko olis muuten ihan jees, mutta pystyykö hän pitämään mielenkiintoani yllä loputtomiin? voiko häneen luottaa? minulla on ollut niin ihmeellinen tuuri etten ikinä ole joutunut tilanteeseen jossa minun on tarvinnut miettiä että petetäänkö minua.

    jos partneri on taitava niin voihan siitä jotain jäädä käteen.. monesti kyllä miehet luulevat osaavansa homman, mutta kun se ei ole niin yksinkertaista, en väitä että miehen tyydyttäminen olisi sen helpompaa mutta monesti nainen tyydyttää miehen saamatta siitä mitään ja mies ei sitä huomaa.. no olishan se peruspasi kai turvallinen mutta seikkailijat pitävät sitä mielenkiintoa yllä, minulla ei ole jäänyt yksikään mies ns. saamatta jos olisin halunnut (no ei siinä kehumista naisillehan se on helpompaa) mutta tiedän kyllä mitä tarkoitat tuolla "pelillä". tosin mä en kyllä kantanut miehiä kotiini, mutta onhan se joskus kiva testata viehätysvoimaansa.
    Mutta olen edelleen sitä mieltä että voit löytää pidemmän suhteen, tänä päivänä ihmiset vaan menee niin hiton äkkiä kihloihin ja muuttaa yhteen. Se muuttaa suhteen niin rutiiniks. Seksikin on hauskempaa kun ei ole sitä tuttua ja turvallista kotia ja omaa sänkyä. Omaa kumppania pitäis enemmän deittailla jossain hämyisissä kuppiloissa.. you know! No ei kai tästä päästä eteenpäin.. kaikkihan on sinusta kiinni, ehkä sun pitäis keksiä joku uusi peli/harrastus poikien kesken... Mut ei elämää pitäis pohtia näin syvällisesti kun se kuiténkin jatkuu tiettyyn pisteeseen asti vaikka me ei tehtäis mitään.

    Äänestä

Valitettavasti sinulla ei ole enää mahdollisuutta löytää sitä oikeaa. Voit vain huolehtia omalta osaltasi ettet pilaa kenenkään viattoman naisen elämää eli olet tekemisissä vain huorien kanssa.

Äänestä
  • joo, nyt vuosia myöhemmin palasin takaisin tämän postauksen ääreen.

    tapasin mahtavan ihmisen vuonna 2005 loppuvuodesta ja aloimmekin melko pian seurustelemaan. asuimme ulkomaillakin jonkin aikaa työni vuoksi mutta Suomeen takaisin palattuamme 2007 vuoden kesän kynnyksellä oli suhteesta jotakin kadonnut. olimme ilmeisesti muuttaneet liian nopeasti yhteen ja jättäneet käymättä tärkeät keskustelut tulevaisuuden suunnitelmista. nyt kesän 2009 lopussa tiemme erosivat ja huomaan miettiväni aikaa ja elämää jota elin ennen häntä. en pettänyt kertaakaan suhteemme aikana, joten jollain tavalla minusta poistui se pelimies. tosin nyt tunnen sen taas nostavan päätään.

    voi miksi tässä kävi taas näin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

zaphod kirjoitti:

mun ongelma on sellainen että olen henkisesti kuollut ja moraalinen krapula alkaa painaa päälle.

kaikki alkoi siitä kun mulla nuorempana oli tosi kiva ja kaunis tyttöystävä, oltiin kihloissa ja niin edelleen mutta sitten tuli karikko josta ei päästy ohi eikä yli. suhde loppui ja uskoni rakkauteen kuoli.

tämän jälkeen harrastin ainoastaan lyhyitä suhteita ja yhden illan juttuja vuosia, pahimmillaan mulla oli neljä "tyttöystävää" joiden kanssa sit pelailin. en tuntenut syyllisyyttä, korkeintaan stressiä aikataulujen säätämisen takia.

sitten törmäsin ihanaan tyttöön ja luulin että pystyn taas rakastamaan ja elämään normaalia parisuhde elämää, mutta tää tyttö olikin niin älyttömän mustasukkainen ja epäili mua alituiseen pettämisestä eikä hyväksynyt mun naispuolisia ystäviä. no sanoista tekoihin ja aloin pettämään häntä alituisen syyttelyn kannustamana, kas kummaa en potenut taaskaan minkäänlaisia omatunnon tuskia ja luonnollisesti tämäkin suhde loppui sit aikanaan. hän oli haastava mutta psyykkisesti häiriintynyt (paraskin sanomaan!).

mulla on yksi ystävä jolla on vastaavanlainen tarina taustalla ja me ollaan aikamoisia pelimiehiä, ei oo yks eikä kaks kertaa ku ollaan vaihdettu naista ja harrastettu kimppakivaa naisten kanssa. naisia tulee ja menee, mut me ollaan ymmärretty et me ei voida jatkaa näin hamaan loppuun asti.

olen ihan normaalin näköinen ja osaa pukeutua hyvin, kotini on aina siisti ja "edustuskunnossa" ja sanakin on hallussa. mitä yritän sanoa on se että naisen saanti ei ole ongelma, vaan se että nainen saisi minut pysymään kiinnostuneena hänestä.

olen nyt havahtunut siihen tosiasiaan etten tunne naisia kohtaan mitään aitoa kiinnostusta, toisin sanoen hyväksi käytän jokaista naista joka antaa minulle siihen tilaisuuden (tietyllä pärstäkertoimella tietenkin). kerron usein naisille heti alussa että he eivät halua tuntea minua ja jos tietäisivät koko totuuden he järkyttyisivät. parempaa vaan, sehän saa heidät suorastaan kiinnostumaan, minä saan helppoa seksiä... mutta totuus on se että olen täysin välinpitämätön ja kyllästyn ihmisiin helposti.

miespuolisten ystävieni silmissä olen jonkinlainen sankari (tai sit anti-sankari) koska olen saanut niin monta naista kaadettua ja parisuhteidensa takia he elävät villiä sinkkuaikaansa minun kautta. haluavat aina kuulla viimeisimmät säätöni ja sen sellaista. jos olen etelän matkalla ja tulen takaisin kertoen "ettei mitään tapahtunut", he eivät usko minua...

onko mulla mitään toivoa löytää sitä oikeaa ja jos on niin voinko minä ikinä parantua ja olla taas normaali rehellinen mies?

onko kellään mitään vastaavaa tarinaa tai selitystä kuinka pelimieheksi tultiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu