Olen seurustellut pari vuotta ja yhdessä ollaan asuttu siitä ajasta yli puolet.
Nyt olen huomannut että olen jatkuvasti kiukkuinen miehelleni, koska vaikka hän onkin tavanomaista siistempi, niin silti kämppämme on kuin pommin jäljiltä välillä.
En haluaisi muuttua nalkuttavaksi akaksi, mutta juuri se minusta on tulossa, siivoan vain hysteerisesti ja vaadin lähes sairaaloisesti TÄYDELLISTÄ siisteyttä, vaikka järkeni sanoo että eihän kämpän tarvitsisi koko ajan olla tip top.
Kun tulen töistä, aloitan siivoamisen joka kestää siihen asti kunnes menen nukkumaan.
Jos taas mieheni on pois kotoa, en ole ollenkaan hysteerinen ja osaan jopa lötköttää sohvalla!
Tuntuu että miehen läsnäolo tekee minusta hermostuneen ja purkaan hermostumistani siivoiluun, mutta en itsekään tiedä miksi olen hermostunut ja kiukkuinen.
Miksi siis mies aiheuttaa naisessa hysteeristä siivoilua ja agressiivisuutta?
Äidilläni oli kuulemma sama vaiva, kun he olivat isäni kanssa vielä nuori pari.
Johtuuko se hormooneista (itselläni tämä alkoi kun aloin syödä e-pillereitä), vai onko vain nuoren naisen normaalia käytöstä?
Otan niin suuren stressin asunnostamme, etten jaksa edes harrastaa seksiä kuin aniharvoin, tai sitten ajattelen seksinkin aikana: "vielä pitäisi pyykitkin pestä, olkkarin pöydällä on tiskaamaton lasi, pesisikö seuraavaksi vaikkapa keittiön kaapit..."
Nyt olen huomannut että olen jatkuvasti kiukkuinen miehelleni, koska vaikka hän onkin tavanomaista siistempi, niin silti kämppämme on kuin pommin jäljiltä välillä.
En haluaisi muuttua nalkuttavaksi akaksi, mutta juuri se minusta on tulossa, siivoan vain hysteerisesti ja vaadin lähes sairaaloisesti TÄYDELLISTÄ siisteyttä, vaikka järkeni sanoo että eihän kämpän tarvitsisi koko ajan olla tip top.
Kun tulen töistä, aloitan siivoamisen joka kestää siihen asti kunnes menen nukkumaan.
Jos taas mieheni on pois kotoa, en ole ollenkaan hysteerinen ja osaan jopa lötköttää sohvalla!
Tuntuu että miehen läsnäolo tekee minusta hermostuneen ja purkaan hermostumistani siivoiluun, mutta en itsekään tiedä miksi olen hermostunut ja kiukkuinen.
Miksi siis mies aiheuttaa naisessa hysteeristä siivoilua ja agressiivisuutta?
Äidilläni oli kuulemma sama vaiva, kun he olivat isäni kanssa vielä nuori pari.
Johtuuko se hormooneista (itselläni tämä alkoi kun aloin syödä e-pillereitä), vai onko vain nuoren naisen normaalia käytöstä?
Otan niin suuren stressin asunnostamme, etten jaksa edes harrastaa seksiä kuin aniharvoin, tai sitten ajattelen seksinkin aikana: "vielä pitäisi pyykitkin pestä, olkkarin pöydällä on tiskaamaton lasi, pesisikö seuraavaksi vaikkapa keittiön kaapit..."
Vastaukset 10
Vanhimmat
...itselläni kyllä ei ole kovin siivoa miestä; työvaatteet heitetään olkkarin nojatuoliin lojumaan seuraavaan käyttöön asti, tyhjät grillin ruokapaketit seisovat syömispaikallaan (toisinsanoen olohuoneen lattialla) kunnes minä ne korjaan.
ei ole kuulemma väliksi, jos kämppä ei aina ole tip top. kuitenkin sitten suututaan kun "ei mitään löydy" ja kaikki vaatteet ovat komerossa yhdessä mytyssä... ja puhtaita kalsareitakaan ei löydy, syystä että en ole niitä ehtinyt pestä koska aika menee kämpän siistinä pitämiseen ym.
parisuhteen ihanuutta!
Itse olen huomannut saman, vaikka olin ennen yhteenmuuttoa itsekin kauhea sottari, niin nyt vaadinkin kämpältämme lähes armeijamaista siisteyttä, mikään taulu ei saa olla vinossa, ei astian astiaa pöydällä, jopa mattojen hapsut harjaan suoriksi!
Jos mieheni puhuukin minulle siivoiluni aikana, vaikka vain ehdottaisi auttavansakin niin olen ärtyisä tyyliin "mene pois häiritsemästä ja takaisin sinne sohvalle makamaan!"
Olen todella alkanut ajatella olevani jotenkin sairas.
Lienee kyse jostakin hallinnasta, että asunto on asia jota voi kontrolloida kun itseään ei voi tms...?
Kannattaa tosiaan itse miettiä mistä mahtaa olla kysymys, vastausta siihen ei voi antaa kukaan muu. Kannattaa miettiä, haluatteko parisuhteenne todella jatkuvan? Siisti vaimoke kotona on tietenkin mukava, mutta liika siivoaminen ja etenkin kun siihen liittyy toisen painostamista ja komentelua, on enemmän kuin ahdistava.
Jokainen haluaa kotonaan tuntea todella olevansa kotonaan, niin nainen kuin mieskin. Olo tulee äkkiä hyvin ahdistuneeksi jos toinen jatkuvasti liikkuu rätti kädessä ympäri asuntoa osaamatta hetkeksikään rentoutua, ja vielä pahempaa jos toinen määrää miten kotona pitää olla.
Kannattaa siis tosiaan pysähtyä miettimään, kumpi olikaan parempi vaihtoehto, ylisiisti asunto vai suhde jossa molemmilla on hyvä olla?
Asian ratkaisu kuulostaa yksinkertaiselta, ja sitä se myös on. Lopettakaa ylenmääräinen siivoaminen. Ajatelkaa itse vaikka kaksi sopivaa päivää viikossa, jolloin siivoatte, ei muuten. Kukaan ei kauan kestä suhteessa, jossa tuntee olevansa täysin ylimääräinen omassa kotonaan.
...vaan tavallinen järjestys ja puhtaus.
katsoisitko itse kumppanisi olkkarin sohvalle jättämää lautasta ja kahveleita kolme tuntia? tuskin.
ja mitä tulee kodikkuuteen, mieheni on sanonut meilä olevan kodikasta ja pitävän siitä kun siivoan. patistelu tietysti ei aina tunnu mukavalta kun tietää että siihen on aihettakin mutta eipä ole kertaakaan tarvinnut siivoukseen liittyvistä asioista tapella.
sitä paitsi huomauttaisin että ns. pakonomainen siivoaminen ei ole "olen tiukkapipo-tip-top-kotirouva" -piirteestä johtuvaa ylisiisteyttä vaan se on monesti ihmisen sisällä jylläväästä tunteesta johtuva seuraamus. Ko. henkilöstä tuntuu, että hänen täytyy toimia näin, tämä on hyvä ja ehdottoman oikea tapa toimia. ei sitä sillä hetkellä ajattele että se oma kulta saattaakin tykätä pahaa ylisiisteysvimmasta, kun "siivoaja" luulee tekevänsä palveluksen.
lopuksi siis kehottaisin miettimään, että "siivoojiakin" on monenlaisia: osa on huolettomia "hällä väliä jos villakoirat juoksee" - ihmisiä, osa siivoaa silloin tällöin puoliksi pakon edessä tai äidin, kumppanin tms. pakottaessa, osa pitää kodin perussiistinä koska se on tapa, osa siivoaa tunnollisesti vaikka useamminkin kuin kerran viikossa ja toiset puunaavat kotia kuin viimeistä päivää. ja tuostakin jäi monta "siivoajaa" pois.
pohditaanpa...
Minusta tuntuu, että et ole alitajuisesti vielä sisäistänyt, että sinun on jaettava koko elämäsi toisen kanssa. Sinun on jaettava myös hänen elämänsä. Tai jos olet sen sisäistänyt, et ole sitä vielä hyväksynyt. Yrität "siivota" tämän miehen pois häiritsemästä elämääsi. Tuliko varmasti mietittyä ihan tarkkaan, ennen kuin muutitte yhteen? Olitko aivan varmasti valmis siihen?
Miten lienee, sen tiedät vain itse.
Kieltämättä kaikki tapahtui liian nopeasti, olin juuri muuttanut pois vanhempieni luota, kun melkein heti otin mieheni asumaan luokseni.
Tiesin jo silloin, että minun pitäisi saada aluksi asua rauhassa yksin jonkin aikaa, mutta taloudellisista syistä muita vaihtoehtoja ei ollut. Ajattelen usein, että on epäreilua että hän sai asua 5 vuotta yksin, minä vain muutaman kuukautta.. En tosiaankaan ole tämän yhdessä asumisen kanssa sinut, mutta enpä voi häntä uloskaan heittää ilman syytä!
Huono tilanne. Vaarana on nyt se, että alat inhoamaan tätä miestä oikeastaan ilman syytä. Haluat kuitenkin jatkaa suhdetta hänen kanssaan?
Tietysti on helppo sanoa, että muuttakaa erillenne ja käykää se väliin jäänyt vaihe seurustelusta nyt. Käytännössä tuo saattaa olla hyvin vaikeaa toteuttaa ja vaatii mieheltä paljon ymmärrystä.
Nykyinen tilanne kaluaa suhteenne varmasti luita myöten hyvin nopeasti ja ero voi kolkutella. Karvaan kokemuksen vuoksi voi olla myöhemmin vaikeuksia muuttaa yhteen kenenkään kanssa.
Eikai tuossa voi muuta kuin keskustella miehen kanssa vakavasti asiasta ja toivoa, että ymmärrystä löytyy. Ehkäpä pelkkä tunteiden tuulettaminen jo auttaa asiaan! Kokeile avautua asiasta miehellesi!
Te ämmät osaatte olla häiriintyneitä hulluja!!! Eroa nyt hyvä helvetti siitä miehestäs vielä kun kerkeet. tai tee jotain muuta järkevää, kuten mene kaulakiikkuun läheiselle sillalle. Saman viestin välittäisin vastaaville muille ämmille joilla on jotain tuollaisia multiongelmaiselle kuuluvia vinoumia päässään. Te ootte TODELLAKIN pimeitä... Hullu ämmä!
Onko tuttu sana? Jokaisella on jokin neuroosi, itse ehkä juot kaljaa päivittäin, et voi jättää yksiäkään uutisia väliin, vinossa olevat taulut ärsyttää...? Ei se tee kenestäkään hullua, mutta liian pitkälle mennessään neuroosi voi olla elämää häiritsevä asia
minä olen seurustellut 5-vuotta mieheni kanssa olen 20 ja hän 22. olemme tästä ajasta asuneet vähän yli puolivuotta yhdessä.
en ymmärrä kun ennen siivosin oman huoneeni vain pakon edessä ja nyt kun asun omassa kodissa minäkin alan heti siivoamaan kun tulen koulusta. kerran viikossa imuroin ja pyyhin pölyt, mutta normaalisti olen koko ajan järjestämässä jotain, laseja pois olohuoneesta, vaatteita kaappiin ym ym. en pysty olemaan rauhassa jos koti ei näytä siistiltä ja kodikkaalta.
Mieheni osallistuu viikko siivoukseen ja hän tiskaa joka kerta joten siinä ei ole ongelmaa, mutta en voi sietää kun hän jättää astioita ja papereja ja vaatteita ym ympäriinsä. yleensä totean kerran päivässä että tarvisi siivota, mutta en kuitenkaan ala nalkuttaa hänelle, että siivoa jälkesi, vaan kannan kiltisti hänen romunsa omille paikoilleen.
olisi juu kivaa tietää mistä moinen siivous intoilu vaikka vihaan siivoamista yli kaiken?