APUA!

Olen synnyttänyt 1/2v sitten. Olen lopettanut imetyksen. Raskaudesta ei jäänyt kuin 2kg mutta nekin liikaa, hieman ylipainoinen kun olin jo raskaaksi tullessani..nyt kaipaankin apua!
En millään saa itseäni laihduttamaan. Inhoan peilikuvaani ja hyytelömahaani. Tiedän kyllä mistä se johtuu, syön kyllä terveellisesti mutta suklaa uppoaa ja en saa itseäni treenaamaan esim vatsalihaksia ja joka päivä ei lenkki maistu..saisi maistua useamminkin..yksin kun ei tule lähdettyä ja miehen saa niin harvoin mukaan(ja silloin kun saa, mennään hitaasti ja lyhyt lenkki). Joskus saan kipinän ja jumppailen viikon verran ja käyn lenkillä mutta sitten se taas jää. Olen saamaton laiska mutta silti haaveilen n.10kg pudotuksesta. En odota että laihdun 20kg kuussa...kaipaisinkin apua ja vinkkejä, miten sitä saa itteensä niskasta kiinni, lopettamaan karkin mussuttamisen(oon todella herkkuperse)ja lähtemään lenkille...ajattelin lapsen synnyttä että joo, minultahan lähtee kilot ihan hujauksessa kun lenkkeilen vaunujen kanssa mutta niin vaan on käyny että vaunut ovat muuttuneet parveke vaunuiksi ja lenkkeily sohvailuksi...kauppaan pyrin aina kävelemään, mutta ei se 4km lenkki kerran, tai kaksi viikossa ihan riitä..help..
11896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Onko sinulla mitään liikuntaharrastusta josta pidät? Minulla meni pari vuotta siihen, että tajusin, etten koskaan tule jaksamaan lenkkeilyä, koska se on mielestäni tylsää. Kokeilin ryhmäliikuntaa, lähinnä aerobicia ja bodypumpia ja olin koukussa ekan viikon jälkeen! Nyt kaipaan salille, jos en esim vilustumisen takia pääse käymään.
Pidätkö esim uimisesta? Tanssista? Totta, se maksaa, mutta laihduttamisen kannalta se on todella hyvä juttu.

Itse tapaan syödä esim mangoa tai marjoja jos makean himo yllättää. Tosin sallin itselleni 1-2 kertaa viikossa jotain hyvää, mutta kohtuudella. Satsaan laatuun, ei tule syötyä niin paljon, kun ostaa leivoksen konditoriasta pakastealtaan puolivalmiiden halpakakkujen sijaan.

Minua autaa kalorien laskeminen. Näkee mitä syö ja pian huomaa, mitä voi syödä paljon ja mikä kannattaa jättää vähemmällä. Esim mielummin puuro kuin leipä, säästää suht monta kaloria.

Minulla pudotettavaa olisi ne klassiset viisi kiloa ja kaksi olen jo saanut lähtemään. Tämä kolmas vaan ei tahdo hävitä:(, mutta kai sekin ajallaan.
Tsempiä!

Äänestä
  • on minulla montakin sellaista liikuntamuotoa mistä pidän, mutta miehen ammatin vuoksi(reissaa puolet vuodesta)en voi sitoutua mihkään ryhmäjuttuun ja aina joutuisin olemaan 1kk:n poissa (meillä ei ole lastenhoitoapua paikkakunnalla)..ja kun on noi rahatkin tietty hieman tiukilla..on tämä niin vaikeaa..olen joskus noita kaloreita katellut ja kun huomasin että suklaapatukassa oli yli 300kaloria niin..noh..syön niitä edelleen mutta vielä huonommalla omalla tunnolla...Kiitos näistä vinkeistä, pitää kehittää jtn muuta urheilua:)
    Lisää kaivataan:)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    on minulla montakin sellaista liikuntamuotoa mistä pidän, mutta miehen ammatin vuoksi(reissaa puolet vuodesta)en voi sitoutua mihkään ryhmäjuttuun ja aina joutuisin olemaan 1kk:n poissa (meillä ei ole lastenhoitoapua paikkakunnalla)..ja kun on noi rahatkin tietty hieman tiukilla..on tämä niin vaikeaa..olen joskus noita kaloreita katellut ja kun huomasin että suklaapatukassa oli yli 300kaloria niin..noh..syön niitä edelleen mutta vielä huonommalla omalla tunnolla...Kiitos näistä vinkeistä, pitää kehittää jtn muuta urheilua:)
    Lisää kaivataan:)

    Jos et pysty sitoutumaan mihinkään liikuntaryhmiin, miten olisi kotijumppa? Oletko kokeillut tv2:n jumppaa (perjantaina noin kolmen maissa, uusinta sunnuntaiaamuna kymmenen jälkeen)? Se on minusta sopivan reipasta (muttei liian), vaihtelevaa ja useimmat liikkeet ovat helppoja aloittelijallekin.

    Äänestä

tiedän kyllä mistä puhut, motivaatio-ongelmat on tuttuja. mustakin tuntuis tylsältä työntää vaunuja tuolla räntäsateessa. oon vaan maailman pahin sohvaperuna ja inhoon kans lenkkeilyä aika paljon. jotenkin siinä jolkottaessa alkaa vaan oikei kuunnella omia tuntemuksiaan, että hengästyttää, nilkkaan sattuu, on kuuma, kylmä jne. sitten onneks löysin ryhmäliikunnan, kuten circuit, body pump jne. niissä tulee jopa mun jumpattua vaikka oon maailman laiskin. kotona jää pariin vatsalihasliikkeeseen... :) jos haluat niin kokeile ns. shokkihoitoa. itselläni se tapahtui siten että hyppäsin vaa'alle joulun jälkeen ja järkytyin aika paljon. suosittelen myös kokeilemaan netin laihdutuspalvelua nutrista. viikon demo on ilmainen, ja sinne syötetään kaikki syömingit ja liikunnat ja se laskee sulle sopivan kalorimäärän jos haluat esim. laihtua 10kg puolessa vuodessa. musta oli tosi kätevää, kun katsoin että hups, pizzalla meni puolet päivän kaloreista. se jotenki pysäytti. elikkäs jos motivaatio ei tuu hyvällä niin sitten pahalla. jos liikunnan määrän lisäys ei meinaa onnistua niin kevennä ruokaa. ei sulla auta mikään muu kuin jättää se suklaan mässytys vähemmälle. itselleni sipsit oli todella heikko kohta, mutta päätin, että syön niitä vain bileissä, itse en osta. paitsi ehkä sitten kun juhlin jotain, kuten valmistumista ja synttäreitä. itselleni "oivallus" oli se, että aina ei tarvitse saada sitä mitä haluaa. edelleen tekee mieli vähän kaikenlaista, mutta ootan viikonlopun herkkupäivää. toki voit syödä suklaata, jos esim. nutriksen tai finelin avulla oot laskenu että pysyt kalorirajoissa. itse syön koko päivän salaattia, kasviskeittoa, sokeritonta mehukeittoa ja raakoja kasviksia mahani täyteen, jos tiedän että illalla tulee herkuteltua. itse olen onnistunut vuoden alusta laihtumaan 3kiloa, mikä ei ole paljoa mutta jotain kuitenkin. oon onnellinen että vuosien jahkailun ja motivaatiopulan jälkeen oon saanu laihdutuksen käyntiin ja saanu itsekuria. sun täytyy vaan löytää se motivaatio...

Äänestä

Kyseleppä löytyisikö naapurustosta ketään toista pienen vauvan äitiä, joka voisi lähteä kanssasi lenkille, vauvauintiin, äiti-lapsijumppaan jne
Itse inhosin ennen aina kuntosaleja, mutta nyt olen käynyt siellä jo kolme vuotta kolmasti viikossa, kun minulla on naapurin rouvat mukana. Samoin meillä on täällä sellainen lenkkeilyporukka ja me teemme joka maanantai eri juttuja esim sauvakävelya, gymstickiä, kuntonyrkkeilyä, uimista, pyöräilyä, keilailua, kuntopiiria jne eli joka maanantai eri juttu ja kaveriporukalla on tosi hauskaa. Ehkä sinuakin huvittaisi mennä mukaan kun olisi niitä kavereita ja samassa elämäntilanteessa olevia äitejä.

Äänestä

..muiden vastauksia,mutta vastailen kuitenkin:)
mun mielestä sun tilanteessa loistavin apu olisi innostaa kaveri mukaan laihdutus/kuntoiluprosessiin. kun päättää ihan tosissaan ystävän kanssa ruveta hommaan,on paljon enemmän motivaatiota tehdä parhaimman mahdollisen mukaan. toisaalta kannustavaa myös se, että olet tavallaan ystävälle velvollinen pitäytymään regimentissäsi:D ystävän tuki on todella tärkeää laihduttaessa. mikä olisikaan upeempaa kuin soittaa heikolla hetkellä kaverille,jonka kanssa sitten vaikka lähdette juorulenkille sen sijaan että yksin kotona mussuttaisitte herkkujanne. ja kaverin kanssa tulee varmemmin kokeiltua uusia kiinnostavia lajeja ja ryhmäliikuntatuntejakin. yksin kun on aina niin surkeeta:D yhdessä on aina kiva suunnitella. varmasti sinäkin löydät aikaa tuntitolkulla terveelliseen liikkumiseen työn ja lastenhoidon lomasta kun suunnittelet järkevästi. itsekin olen laihtumisen tarpeessa,mutta pelkäämpä pahoin että ne tunnetut romahtamiset tapahtuu nimenomaan tuen puutteesta. olisi upeaa käydä kaverin kanssa liikkumassa,mutta olen yksi epäonninen jolla ei oikein kavereita ole. kirjaimellisesti voisin väittää että koulussa olisi ollut ehkä 1tai2 ihmistä jolle voi kohtuullisen huoletta puhua, mutta toinen muutti vuosi sitten kauas pois ja nyt olen lukion loppumetreillä joten koulussa käyn ehkä 5h/vko ja se toinen ei käy enää ollenkaan. eikä missään vaiheessa olla oltu niin läheisiä että voitais ruveta yhdessä jotain harrastaan..jos sinulla vain mitään mahdollisuutta on, ota ystävä mukaan tavoitteeseen. jos on ystäväpula,kirjoita vaikka paikallislehteen kuntoilukaverinhakuilmoitus:D varmasti on muitakin epätoivoisia naikkosia lähistölläsi,jotka mielellään paahtaisi kaverin kanssa. tai käy jollain jumppatunnilla ja tutustu rohkeasti muihin.
kylläpäs tässä nyt tulikin juttua:D

Äänestä

Mitään ihmekikkaa ei liikunnanilon löytämiseen ja makeanhimon taltuttamiseen ole, mutta lähtökohdaksi voisi laittaa sen, ettei inhoa itseään, vaikkei saisikaan itseään liikkeelle tai popsisikin pussillisen karkkia tms. hyväskää. Itsestään täytyy pitää niin paljon, että vaivautuu tekemään jotakin hyvää itselleen. Itsensä moittiminen ja piiskaaminen ei saa aikaan mitään hyvää.

Liikunnasta voin kokemuksesta sanoa, että se kasvaa osaksi jokapäiväistä rutiinia, kun sitä vain tekee. Itse olen liikkunut jonkin verran koko ikäni, muttei suhteeni liikuntaan ole ollut ikinä sellainen, etten voisi elää ilman sitä... paitsi ehkä nykyään. Olen huomannut, että voin kaikin puolin paremmin, kun liikun ja nautin itse liikuntasuorituksesta, vaikka joskus sohvannurkka onkin paljon mukavampi paikka.

Nyt vain rohkeasti kevätsäiden innoittamana vaunuja ulos lykkimään. Lapsesikin oppii siten jo pienestä nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta, joten teet hyväksi teille molemmille. Ulkoilma ja liikunta piristävät mieltä ja kehoa, vaikka itsensä liikkeelle saaminen onkin joskus todella vaikeaa... tiedän! Harvoinpa liikuntasuorituksen jälkeen sitten kuitenkaan enää harmittaa.

Älä vaadi itseltäsi liikoja, vaan tee pieniä päätöksiä. Älä pakota itseäsi äläkä kiellä totaalisesti mitään. Jos olet herkkupeppu, anna itsellesi lupa nauttia epäterveellisistäkin herkuista, mutta kohtuudella. Pidä karkkipäivä viikossa tai nauti useampana päivänä viikossa pieni annos hyväskää. Opi myös korvaamaan epäterveellisempiä herkkuja terveellisemmillä, sillä terveellisiäkin herkkuja on, ja paljon!

Makeannälkään keveämpiä vaihtoehtoja ovat toki perinteiset hedelmät ja marjat, mutta myös esim. sokerittomat mehukeitot, keveimmät jogurtit ja vanukkaat, itsetehty rahka (esim. rahkaa, marjoja ja makeutusainetta sekaisin... ja joskus ehkä tilkka vaahdotettua vaniljakastiketta... on hyvää!), kiisselit (esim. itse rasvattomaan maitoon tehty suklaakiisseli kadottaa suklaanhimon keveämmin), sokerittomat makeiset (Halvan hedelmäpastilliaski on oma lempparini: pupellettavaa piisaa pitkäksi aikaa ja makukin on todella hyvä)... Joskus myös suklaapatukannälkään kannattaa kokeilla vaikkapa proteiinipatukkaa, joka on kyllä sekin melko tymäkkää tavaraa, mutta ravintoainejakauma on paljon parempi.

Koita myös korvata herkunhimosi pienemmillä annoksilla. Esim. suklaapatukan ei tarvitse olla Pätkistä suurempi, kun suklaanhimon pahin kärki jo taittuu ja kaloreita tulee 300-400 sijasta noin 100.

Pääasiallisestihan epäterveellisistä herkuista pitää kuitenkin pyrkiä eroon ja paras tapa on syödä kunnon ruokaa säännöllisesti: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Syö aterioilla proteiineja, hitaita hiilihydraatteja, hyviä pehmeitä rasvoja ja runsaasti vihanneksia, niin kehosi kiittää ja nälkä ja makeanhimokin pysyvät loitolla pidempään. Kun perusruokavalio on kunnossa, ei makeanhimokaan yllätä niin usein.

Kun vain saat itsesi liikkeelle, ei sinua pysäytä mikään. Liikkeelle lähteminen on se vaikein juttu. Sitten sitä vain vauhti kasvaa mennessä, kun huomaa liikunnan ja keveämmän ruokavalion tuovan paljon paremman olon kuin mitä entiset epäterveemmät elämäntavat.

Keventäminen lähtee pienistä muutoksista. Ei sinun tarvitse muuttaa koko elämääsi ylösalaisin. Hiukan säännöllisempää ruokailua, hiukan pienempiä annoksia, hiukan enemmän vihanneksia, hiukan vähemmän herkkuja, hiukan lisää liikuntaa. Ei mitään mullistavaa ja mahdotonta. Ja tee muutokset niin hitaasti kuin parhaalta tuntuu, että pysyt mukana.

Tsemppiä!

Äänestä

Ruokavaliossasi/elämäntavoissasi on jotain vikana, sillä oireilet. Ylipainosi ei ole se varsinainen ongelma, vaan sivutuote. Ongelmasi ei myöskään ole ole itsekurin puute tai se, ettet pysty kieltämään itseltäsi herkkuja, vaan se, että jotain et ruokavaliostasi saa tarpeeksi, vaikka kaloreita onkin riittävästi. Hyvä ruokavalio estää himokohtauksia ja tukee jaksamaan kuntoilemista, mutta ennenkaikkea estää lihomista ja pitää sinut terveenä.

Sairasteletko usein, sairastutko helposti? Väsyttääkö, paleleeko tai kiukuttaako? Kärsitkö jatkuvasta nälästä? Tuntuuko liikunta raskaalta? Miten ihosi voi? Toimiiko mahasi joka päivä moitteetta?

Kokeile tyydyttää se herkunhimosi ylimääräisellä ruoalla, ennen kuin syöt jotain käsittämättömän kaukana luonnollisesta ruoasta olevia suklaapatukoita. Vältä eineksiä ja kovin käsiteltyjä ruokia arkena ja perusta ruokavaliosi tuoreille kasviksille, marjoille ja hedelmille.

Liikuntaan tottumattoman on opeteltava liikkumaan säännöllisesti. Alkuun voisit liikkua kahdesti joka päivä varttitunnin ajan, esim. jumppaa, tanssia, siivoamista, kävelyä, mikä nyt kiinnostaa. Kuukauden-parin jälkeen sen puoli tuntia kerralla, ja kun liikunta alkaa olla tapa, eli 4-6 kuukauden kuluttua, voit alkaa vasta lisäämään tehoa. Liian tehokas liikuntataipaleen alku yhdistettynä toimimattomaan ruokavalioon tekee sen, ettei sitä jaksa.

lukemista:
http://www.kutri.net/tsekkilista.html
http://www.kutri.net/tsekkilista.html
http://www.violetlight.fi/Ravinto ja terveys/ravintojaterveys.htm
http://www.valt.helsinki.fi/blogs/jvhuovil/post3.htm
http://www.diabetes.fi/d2testi/

P.S. Laihduttaminen on oikeasti tuhoisaa, jos ei ravintoaineoppi ja muut jutut ole hanskassa. Jos ei voimia elämäntaparemonttiin tahdo löytyä, kannattaa tehdä vain jotain pieniä muutoksia kerrallaan. Pitäisi tietenkin hieman opiskella, jotta tietäisi, mitä muuttaa.

Äänestä

  • ..en sairastele todellakaan usein..ehkä kerran tai kaksi vuodessa tulee flunssa ja kuume..ei väsytä..(tai no, eikö pienen lapsen vanhemmat ole aina väsyneitä)..ei palele(kai??)..kiukuttaa kyllä..(tiedä sitten johtuuko se miehestä vai mistä)..en kärsi yleensä jatkuvasta nälästä...joskus kyllä..liikunta ei tunnu raskaalta..se on kyllä mukavaa, tykkään käydä kävelyllä ja tykkäisin liikkua mutta olen niin saamaton etten meinaa saada itseäni liikkeelle....iho ei mole kyllä voinut hyvin raskauden jälkeen..masu toimii hyvin...

    Olen alkanut syömään punaista lihaa 7v tauon jälkeen ja olen miettinyt, voisiko olla mahdollista että sekin osaltaan hieman lihottaisi..liikunta kun ei ole lisääntynyt mutta lihan myötä rasvan saanti on..syön punaista lihaa nykyään ehkä 4 kertaa viikossa(luin jostain että se olisi liikaa)..että pitäisiköhän sekin lopettaa taas..syödä vaan sitä kanaa ja kalaa ja kasviksia...
    tai no...tämäkin tuntuu niin tekosyyltä lihomiselle..kyllä se tärkein syy on se kun kotona vaan istuu vauvan kanssa päivät pitkät ja liikkuu vähemmän ja pupeltaa hyvää...ja alotan laihdutuskuurin n. joka toinen päivä ja repsahdan parin päivän päästä....

    "Ruokavaliossasi/elämäntavoissasi on jotain vikana, sillä oireilet. Ylipainosi ei ole se varsinainen ongelma, vaan sivutuote. Ongelmasi ei myöskään ole ole itsekurin puute tai se, ettet pysty kieltämään itseltäsi herkkuja, vaan se, että jotain et ruokavaliostasi saa tarpeeksi, vaikka kaloreita onkin riittävästi. Hyvä ruokavalio estää himokohtauksia"..tätä olen miettinyt..että miksi minulla tekee mieli hyvää..ja siihen ei auta mikään hedelmä tms. (pitää kokeilla sitä itsetehtyä kiisseliä)..pizzaa ja hampurilaisia ei tosiaankaan syödä usein, mutta joku siinä itsetehdyssä ruuassa ilmeisesti mättää...mutta mikä..okei, tuoreita kasviksia ei syödä turhan usein..syödään aika usein pastaa ja lisukkeena kanaa tai pun lihaa...ja joskus tehdään kalaa..liian harvoin tosin...Kiitos vinkeistä..lisää vaan, kaikki vinkit on tervetulleita koska jos joku ei toimi, kokeilen toista:) :)


    eäh..kylläpä taas tulee sekava viesti..mietin vaan tässä että miten saan itseni pidettyä kurissa tän kanssa...

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    ..en sairastele todellakaan usein..ehkä kerran tai kaksi vuodessa tulee flunssa ja kuume..ei väsytä..(tai no, eikö pienen lapsen vanhemmat ole aina väsyneitä)..ei palele(kai??)..kiukuttaa kyllä..(tiedä sitten johtuuko se miehestä vai mistä)..en kärsi yleensä jatkuvasta nälästä...joskus kyllä..liikunta ei tunnu raskaalta..se on kyllä mukavaa, tykkään käydä kävelyllä ja tykkäisin liikkua mutta olen niin saamaton etten meinaa saada itseäni liikkeelle....iho ei mole kyllä voinut hyvin raskauden jälkeen..masu toimii hyvin...

    Olen alkanut syömään punaista lihaa 7v tauon jälkeen ja olen miettinyt, voisiko olla mahdollista että sekin osaltaan hieman lihottaisi..liikunta kun ei ole lisääntynyt mutta lihan myötä rasvan saanti on..syön punaista lihaa nykyään ehkä 4 kertaa viikossa(luin jostain että se olisi liikaa)..että pitäisiköhän sekin lopettaa taas..syödä vaan sitä kanaa ja kalaa ja kasviksia...
    tai no...tämäkin tuntuu niin tekosyyltä lihomiselle..kyllä se tärkein syy on se kun kotona vaan istuu vauvan kanssa päivät pitkät ja liikkuu vähemmän ja pupeltaa hyvää...ja alotan laihdutuskuurin n. joka toinen päivä ja repsahdan parin päivän päästä....

    "Ruokavaliossasi/elämäntavoissasi on jotain vikana, sillä oireilet. Ylipainosi ei ole se varsinainen ongelma, vaan sivutuote. Ongelmasi ei myöskään ole ole itsekurin puute tai se, ettet pysty kieltämään itseltäsi herkkuja, vaan se, että jotain et ruokavaliostasi saa tarpeeksi, vaikka kaloreita onkin riittävästi. Hyvä ruokavalio estää himokohtauksia"..tätä olen miettinyt..että miksi minulla tekee mieli hyvää..ja siihen ei auta mikään hedelmä tms. (pitää kokeilla sitä itsetehtyä kiisseliä)..pizzaa ja hampurilaisia ei tosiaankaan syödä usein, mutta joku siinä itsetehdyssä ruuassa ilmeisesti mättää...mutta mikä..okei, tuoreita kasviksia ei syödä turhan usein..syödään aika usein pastaa ja lisukkeena kanaa tai pun lihaa...ja joskus tehdään kalaa..liian harvoin tosin...Kiitos vinkeistä..lisää vaan, kaikki vinkit on tervetulleita koska jos joku ei toimi, kokeilen toista:) :)


    eäh..kylläpä taas tulee sekava viesti..mietin vaan tässä että miten saan itseni pidettyä kurissa tän kanssa...

    Olisi hyvä syödä ihan tarpeeksi, ja tarpeeksi usein, niin et tarvitse itsekuria hyvässä ruokavaliossa pysymiseen. Kiukutus voi olla toki normaalia mielialojen vaihtelua, mutta se voi johtua myös jostain puutostilasta. Ehkä koetat laihtua skippaamalla aterioita tai yrittämällä syödä vähemmän, mutta tulet syöneeksi ihan liian vähän? Tai ravintoköyhää ruokaa?

    "tätä olen miettinyt..että miksi minulla tekee mieli hyvää..ja siihen ei auta mikään hedelmä tms."

    Syö monta hedelmää! :D Ei vaan, syö suklaanhimossa hedelmistä ja marjoista masu täyteen, niin saat

    A) ravintoaineita, vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita (pastasta/suklaasta et juuri saa)
    B) kuituja, joita tarvitset, että kehosi pystyy puhdistautumaan
    C) energiaa ja iloa väreistä
    D) paremman vastustuskyvyn
    E) nestettä

    Hedelmiä, marjoja, kasviksia ja juureksia kannattaa syödä paljon, niin paljon kuin jaksaa.
    Älä tee kiisseliä, keittämällä tuhoat hyvistä marjoista vitamiineja yms. Jos haluat syödä suklaata, syö vain pari palaa, ja tummaa/vähäsokerista suklaata. Tai korvaa se rasvattomaan maitoon tehdyllä, makeutusaineella makeutetulla kaakaolla. Suklaan ja pastan mässyttelyllä on usein ikäviä vaikutuksia verensokerin heittelyyn, seurauksena voi olla mielialavaihteluja ja sitä kiukkua - joka taas voi huonontaa ihoa (stressi). Ruokavalio voi vaikuttaa myös hormonitasapainoosi (lihavuus varmasti). Jokin puutostila voi ilmetä jopa seksuaalisena haluttomuutena.

    Sinun ei tarvitse luopua suklaasta, vaan voisit syödä sitä vaikka vaan karkkipäivinä tai hyvin pieniä annoksia. Eikä tuo punainen liha lihota, jos ei se ole rasvaista sellaista. Joskin olen lukenut tutkimuksesta, että kalanrasvalla on aineenvaihduntaa kiihdyttävä ominaisuus ja että kanan rasva ei ole niin turmiollista kuin sian- tai naudanrasva. Kalaa suositellaan syötäväksi 2-3 kertaa viikossa. Kasviksia, hedelmiä ja marjoja vähintään kuusi kämmenen kokoista annosta päivittäin. Toteutuuko?

    Sinun kannattaa vaan kiinnittää huomiosi ruokavalion perustaan. Ruoanlaatu, monipuolisuus, määrät ja ateriarytmi kohdilleen, niin kyllä se siitä. Ja huomaa, muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä eikä välttämättä vielä parissa kuukaudessakaan, mutta jokainen kilo syötyjä tuoreita kasvikunnan tuotteita on askel parempaan suuntaan.

    http://www.terveysinfo.net/current.php?id=289

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KAIVATAAN! kirjoitti:

Olen synnyttänyt 1/2v sitten. Olen lopettanut imetyksen. Raskaudesta ei jäänyt kuin 2kg mutta nekin liikaa, hieman ylipainoinen kun olin jo raskaaksi tullessani..nyt kaipaankin apua!
En millään saa itseäni laihduttamaan. Inhoan peilikuvaani ja hyytelömahaani. Tiedän kyllä mistä se johtuu, syön kyllä terveellisesti mutta suklaa uppoaa ja en saa itseäni treenaamaan esim vatsalihaksia ja joka päivä ei lenkki maistu..saisi maistua useamminkin..yksin kun ei tule lähdettyä ja miehen saa niin harvoin mukaan(ja silloin kun saa, mennään hitaasti ja lyhyt lenkki). Joskus saan kipinän ja jumppailen viikon verran ja käyn lenkillä mutta sitten se taas jää. Olen saamaton laiska mutta silti haaveilen n.10kg pudotuksesta. En odota että laihdun 20kg kuussa...kaipaisinkin apua ja vinkkejä, miten sitä saa itteensä niskasta kiinni, lopettamaan karkin mussuttamisen(oon todella herkkuperse)ja lähtemään lenkille...ajattelin lapsen synnyttä että joo, minultahan lähtee kilot ihan hujauksessa kun lenkkeilen vaunujen kanssa mutta niin vaan on käyny että vaunut ovat muuttuneet parveke vaunuiksi ja lenkkeily sohvailuksi...kauppaan pyrin aina kävelemään, mutta ei se 4km lenkki kerran, tai kaksi viikossa ihan riitä..help..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu