Alettiin tapailla aluksi pari kertaa viikossa klassisesti kahvin merkeissä tai sitten mentiin yhdessä syömään. Viihdyttiin hyvin yhdessä ja se myös näkyi. Nähtiin päivittäin ja sitten mä ihastuin, syvästi. Kaikki tuntui menevän hyvin eteenpäin. Olin pitkästä aikaa taas onnellinen ja tunsin että olin saanut itseni taas tasapainoon.
Kunnes viime lauatain eräissä juhlissa koko maailma kaatui mun niskaan. Mä tunnustin tunteeni häntä kohtaan. Ja mitä mulle vastattiin: "-Mä en halua enää jatkaa tästä eteenpäin. Musta tästä ei voi tulla mitään." Näin mulle sanottiin. Siitä syntyi sitten väittely joka meinasi muuttua ilmi riidaksi. Katsoin parhaimmaksi lähteä ja selvittää pääni ennen kuin teen tai sanon jotain peruuttamatonta.
Sitten se tyttö soitti mulle eilen ja pyysi luokseen. Juteltiin monta tuntia menneistä ja tulevasta. Naurettiin, itkettiin ja pyydettiin anteeksi. Sanos mulle kuitenkin ettei voi viime kerran jälkeen enää jatkaa yhdessä. Silloin petyin. Taisin pelästyttää hänet puheillani.
Vaikka me tultiin täysin eri maailmoista niin silti se tuntui niin hyvältä. Mutta joskus hyvätkään jutut ei vain onnistu. Ehkä se oli parempi näin. Mene ja tiedä. Sen kuitenkin tiedän että hyvä kun asia mulle näin suoraan ilmoitettiin ja näin aikaisessa vaiheessa. Olen suora ihminen ja mulle luottamus on kaikki kaikessa. Toivon aina että mulla sanotaan suoraan mistä ollaan mieltä ja niin toimin myös itsekkin.
Sovittiin kuitenkin, että ei olla vähään aikaan yhteydessä ja jos vielä myöhemmin toiselta löytyy tunteita toista kohtaan niin... Niin. Mitä sitten? Voiko enää palata suhteeseen joka on jo kerran purettu? Onko kaikki niin kun ennenkin? Jälki tästä mun sydänmeen kuitenkin jäi. "Mä pidän susta, sä olet ihana, kiltti ja kohtelias. Sä et ansaitse mua." Vittu! "Sä et ansaitse mua"? Kenet sitten mä muka ansaitsen? Okei, okei maailmassa on satoja ihania naisia, mutta mä en niitä kaikki tarvitse. Mulle riittää yksi. Mulle täydellinen nainen... ja silloin vähät kiinnostaa ansaitsenko mä hänet vai hän minut! Tunteet on niin sekavat, että niitä on hanakala kuvailla. Pitä vain päästä purkamaan ne jotenkin ja tämä tuntui nyt helpoimmalta tavalta.
Tästä naisesta kuitenkin välitin ja paljon. Hän vei mun sydänmen ja kerroin siitä. Mutta mitä siitä jäi jäljelle? Tuskaa, pettymystä ja vihaa omaa itseään kohtaan. Häntä en kuitenkaan vihaa. Välitän edelleen ja olen valmis antamaan anteeksi. Siitä en vielä tiedä tahdonko yrittää, mutta aika näyttää...
Kunnes viime lauatain eräissä juhlissa koko maailma kaatui mun niskaan. Mä tunnustin tunteeni häntä kohtaan. Ja mitä mulle vastattiin: "-Mä en halua enää jatkaa tästä eteenpäin. Musta tästä ei voi tulla mitään." Näin mulle sanottiin. Siitä syntyi sitten väittely joka meinasi muuttua ilmi riidaksi. Katsoin parhaimmaksi lähteä ja selvittää pääni ennen kuin teen tai sanon jotain peruuttamatonta.
Sitten se tyttö soitti mulle eilen ja pyysi luokseen. Juteltiin monta tuntia menneistä ja tulevasta. Naurettiin, itkettiin ja pyydettiin anteeksi. Sanos mulle kuitenkin ettei voi viime kerran jälkeen enää jatkaa yhdessä. Silloin petyin. Taisin pelästyttää hänet puheillani.
Vaikka me tultiin täysin eri maailmoista niin silti se tuntui niin hyvältä. Mutta joskus hyvätkään jutut ei vain onnistu. Ehkä se oli parempi näin. Mene ja tiedä. Sen kuitenkin tiedän että hyvä kun asia mulle näin suoraan ilmoitettiin ja näin aikaisessa vaiheessa. Olen suora ihminen ja mulle luottamus on kaikki kaikessa. Toivon aina että mulla sanotaan suoraan mistä ollaan mieltä ja niin toimin myös itsekkin.
Sovittiin kuitenkin, että ei olla vähään aikaan yhteydessä ja jos vielä myöhemmin toiselta löytyy tunteita toista kohtaan niin... Niin. Mitä sitten? Voiko enää palata suhteeseen joka on jo kerran purettu? Onko kaikki niin kun ennenkin? Jälki tästä mun sydänmeen kuitenkin jäi. "Mä pidän susta, sä olet ihana, kiltti ja kohtelias. Sä et ansaitse mua." Vittu! "Sä et ansaitse mua"? Kenet sitten mä muka ansaitsen? Okei, okei maailmassa on satoja ihania naisia, mutta mä en niitä kaikki tarvitse. Mulle riittää yksi. Mulle täydellinen nainen... ja silloin vähät kiinnostaa ansaitsenko mä hänet vai hän minut! Tunteet on niin sekavat, että niitä on hanakala kuvailla. Pitä vain päästä purkamaan ne jotenkin ja tämä tuntui nyt helpoimmalta tavalta.
Tästä naisesta kuitenkin välitin ja paljon. Hän vei mun sydänmen ja kerroin siitä. Mutta mitä siitä jäi jäljelle? Tuskaa, pettymystä ja vihaa omaa itseään kohtaan. Häntä en kuitenkaan vihaa. Välitän edelleen ja olen valmis antamaan anteeksi. Siitä en vielä tiedä tahdonko yrittää, mutta aika näyttää...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kuinka pitkä tää juttu siis oli? Yleensä aikaisessa vaiheessa kannattaa ylettömät rakkaudentunnustukset pitää mahassaan.
terveisin nimim. Kokemuksesta Viisastunut
Sellaiset kolme kuukautta. oikeassa taidat olla. Minä ja suuri suuni. Mutta kaikesta oppii niin tästäkin... toivottavasti
Sorry,
Tiedän tunteen. Omasta mielestäni sun pahimmat kompastuskohdat, ensimmäisestä viimeiseen, oli nämä:
1. "Nähtiin päivittäin"
2. "sitten mä ihastuin"
3. "Mä tunnustin tunteeni häntä kohtaan"
EI kannata nähdä joka päivä.
EI kannata liikaa retkahtaa.
Ja varsinkaan
EI pidä ensimmäisenä julistaa tunteitaan.
Kun nämä pitää mielessä, niin yleensä homma lähtee toimimaan. Pitää käyttäytyä ystävällisen välinpitämättömästi naista kohtaan. Siis pitää luoda sellainen mielikuva että itse ei oikeastaan naista tarvitse, mutta mielellään toki aikaa hänelle uhraa.
Tiedän, se voi olla ajoittain kohtuu rasittavaa jos on sattunut kiinnostumaan. Mutta kun pitää vaan pään kylmänä (eikä esim. missään nimessä soita/tekstittele joka päivä) niin onnistumismahkut nousee kummasti.
Tärä kuvaa hyvin vanha vertaus naisten ja koiranpentujen samankaltaisuudesta:
"Jos juokset sitä kohti, se lähtee karkuun. Jos juokset sitä karkuun, se lähtee seuraamaan sua".
muista, että useimmat naiset ovat sellaisia, jotka nimenomaan odottavat miehen yhteydenottoa, koska eivät itse halua tehdä liian tungettelevaa vaikutusta.
homma saattaa pidemmän päälle mennä puihin juuri siksi, koska mies on naisen mielestä välinpitämätön joka tulkitaan yhtä kuin "ei kiinnosta". tosin en tässä kannata tuota rakkaudentunnustusta varhaisessa vaiheessakaan. kohtuus kaikessa pikemminkin. sopivasti yhteydenottoja vuorotellen(!), ja rakkaudentunnustuksien sijaan jotakin kevyempää, kuten "sun seurassa on hyvä olla" tai muuta vastaavaa. ja jos ei tytön suusta ala kuulumaan mitään vastaavaa, hän tuskin on kovinkaan vakavissaan.
..kyllä hyviä neuvoja, mutta minun mielestä ne pätee molempiin sekä miehiin että naisiin. Ihmisluonne nyt vain on semmonen "kiellettyä hedelmää" metsästävä :) että kun annat sopivasti ja sitte kiellät sen niin toisen kiinnostus/himo kasvaa.
Juuri näin,
Itsekin olen pelästynyt muutamaan otteeseen kun nainen on halunnut ruveta näkemään joka pirun päivä ja harrastanut puhelin- tai teksitiviestiterrorismia. Jopa kesken työpäivän. Kyllä siinä isompikin kiinnostus katoaa.
En tarkoittanutkaan siis siinä mielessä välinpitämättömyyttä joka osoittaisi kiinnostuksen puutetta, vaan siis tietynlaista "Haluan sinut, mutta pärjään toki ilmankin" -mentaliteettia.
Toimii mielestäni molempiin suuntiin.
kannata kuunnella tuon miehen ohjeita ollenkaan. Kunnolliset naiset juuri odottavat saavansa sellaista kohtelua joita tuossa lueteltiin kiellettäviksi. Tykkäämisen tunnustukset tuntuu aina kivalta ja voivat syventää kohteen tykkäämistäkin, vaikka kohde ei olisikaan alussa yhtä innostunut.
Ongelma sulla oli siinä et nainen oli niin kuin itsekin kuulemma sanoi "liian huono sulle". Joku sairas tapaus tosiaan tuntui olevan.
Höpönpöö arvon "nainen myös",
Uskallan väittää, että mulla on enemmän kokemusta naisista ikäluokassa 20-30 kuin sulla.
Useimmat vähänkään "normaalin" näköiset ja kokoiset naiset saavat niin paljon (liikaa) huomiota miehiltä että kyllästyvät/ahdistuvat nopeasti. Siksi diskreetti, ei yli-innostunut lähestymistapa toimii 100-varmasti paremmin.
"Tykkäämisen tunnustukset tuntuu aina kivalta ja voivat syventää kohteen tykkäämistäkin, vaikka kohde ei olisikaan alussa yhtä innostunut."
Mahdollista, mutta tämäkin kohtuuden rajoissa. Tyyliin "viihdyn hyvin sun seurassa" tms. Näillä on myös helppo ajaa epävarma nainen ahdistuksen tilaan.
"liian huono sulle"
Lue: "Mua ei kiinnosta".
Ugh, olen puhunut.
http://www.intellectualwhores.com/masterladder.html
paskalta ämmältä. Hei ymmärrän että oot rakastunut, siihen ei kuitenkaan tarvita kuin joku ihminen joka kuuntelee ja jonka oppii syvenevässä määrin tuntemaan. Toisen iskeminen ei tosiaan ole niin vaikeaa, varsinkaan jos itsellä ei ole suuriakaan tunteita mukana, niin pystyy olemaan neutraali sekä kevytmielinen ja näin herättämään toisessa enemmän kirjavia tunteita joista rakastuminen juuri syntyy.
Ensinnäkin myönnä itselles että olet mennyt pahemman kerran lankaan, ja sen perusteella mitä kerroit et tyttö puhunut sulle, kyseessä todella laskelmoiva, kylmä ihminen, siis toisia kohtaan, varmasti itseään kohtaan ja itseä tyydyttäviä juttuja kohtaan hyvinkin hellä ja haluava ym. Hän nyt ei vaan halua sinua, eikä välttämättä ketään edes pysyvästi. Sanoisin että tämä on sinun onnesi todellakin, sen verran bull shittia näyttänyt sulle suoltavan.
Totas noin. Ihmissuhde on kahden kauppa, jossa ei valitettavasti riitä se että vain toisesta tuntuu hyvältä ja oikealta. Eiks seurustelun ja tapailun idea just olekin tutustua, tunnustella ja katselle juttua?
Ihan rehellisesti: miten itse toimisit jos asetelma olisi toisen päin? Jatkaisitko velvollisuuden tunteesta? Uskottelisitko itsellesi, että "kyl se tästä"?
Talvella tutustuin mieheen, joka on monella tavalla kiva ja upea tyyppi, mutta vaikka tapailimme säännöllisesti ja suhde meni intiimiksi en vaan syttynyt riittävästi. Yritin järkeillä, mutta kun ei niin ei. Tuntui ihan kauhealta ottaa päivittäin vastaan niitä kultsipuppeli viestejä. Ja kun toinen alkoi hehkuttaa jo yhteistä tulevaisuutta - vaikka olin itse painottanut, ettei mennä asioiden edelle... oli pakko pudottaa toinen maan pinnalle.
Totuus on kuitenkin suurinta rehellisyyttä vaikka se satuttaa.