Olenkohan herkkänahkainen? Vai mättääkö jossain muualla?
Mitä mieltä?
Olemme olleet avioliitossa 17 vuotta. Elämä on ollut ylä- ja alamäkeä niin parisuhteessa kuin taloudellisesti. Ei suuria onnenpotkuja, mutta ei mitään kuolemanvakavaakaan. Sitä tavallista unelmaa lottovoitosta ja haaveilua ajasta, jolloin rahat riittäisivät kaikkeen.
Yksi asia vaivaa niin kovasti. Mies huolehtii kovasti lasten tulevaisuudesta, mutta ei vaimon.
Asuntolainaan otimme vakuutuksen, jonka edunsaajaksi mies laittoi lapset. Muutaman vuoden avioliiton jälkeen mies halusi avioehdon, jonka perusteella myös kuolemantapauksessa koko miehen omaisuus periytyy lapsille. Käytännössä, koska olen pienituloinen, se tarkoittaisi sitä, että miehen kuollessa joutuisin muuttamaan pois asunnostamme. Mies totesi, että saathan sinä siinä asua ja elellä kunnes lapset vaativat sitä myytäväksi.
Sitten miehelle tuli perintö. Siinä tuli se kauan haaveiltu lottovoitto. Oli oikein yhdessä suunniteltu, mitä sitten tehtäisiin, jos rahaa oikein olisi. Eipä suunniteltu enää sitten kun sitä oli.
Mies halusi ostaa yhteisestä asunnostamme minun osuuteni (50 %) ja ottaa tietysti asunnon nimiinsä kokonaan. Mies perusteli sitä niin, että minun pienestä palkastani jäisi sitten enemmän käytettäväksi ruokaan ja laskuihin ja ne asuntorahatkin tietysti käyttäisin perheen juokseviin menoihin.
Olenkohan minä nyt ihan toope, mutta loukkaannuin ja järkytyin melkein lopullisesti. Jos nyt tosiaan mieheni kuolisi ennen minua, olisin käytännöllisesti katsoen puilla paljailla, koska koko asunto menisi perintönä lapsille ja minun koko elämäni aikana ansaittu palkka olisi syöty. Eikö avioliittoon kuulu kaikin tavoin puolisosta huolehtiminen?
Minä tosiaan suutuin niin paljon, että ajattelen avioeroa jo ihan vakavissani. Mitä minä tuollaisella miehellä teen, jonka kanssa ei ole yhteistä tulevaisuutta vielä melkein 20 vuoden jälkeenkään?
En kylläkään suostunut avioehtoon enkä siihen, että asunto siirtyisi kokonaan miehen nimiin. Jostain syystä yhteinen asuntomme ei vain enää ole tuntunut meidän kodiltamme.
Kertokaa nyt muutkin, mitä mieltä olette?
Mitä mieltä?
Olemme olleet avioliitossa 17 vuotta. Elämä on ollut ylä- ja alamäkeä niin parisuhteessa kuin taloudellisesti. Ei suuria onnenpotkuja, mutta ei mitään kuolemanvakavaakaan. Sitä tavallista unelmaa lottovoitosta ja haaveilua ajasta, jolloin rahat riittäisivät kaikkeen.
Yksi asia vaivaa niin kovasti. Mies huolehtii kovasti lasten tulevaisuudesta, mutta ei vaimon.
Asuntolainaan otimme vakuutuksen, jonka edunsaajaksi mies laittoi lapset. Muutaman vuoden avioliiton jälkeen mies halusi avioehdon, jonka perusteella myös kuolemantapauksessa koko miehen omaisuus periytyy lapsille. Käytännössä, koska olen pienituloinen, se tarkoittaisi sitä, että miehen kuollessa joutuisin muuttamaan pois asunnostamme. Mies totesi, että saathan sinä siinä asua ja elellä kunnes lapset vaativat sitä myytäväksi.
Sitten miehelle tuli perintö. Siinä tuli se kauan haaveiltu lottovoitto. Oli oikein yhdessä suunniteltu, mitä sitten tehtäisiin, jos rahaa oikein olisi. Eipä suunniteltu enää sitten kun sitä oli.
Mies halusi ostaa yhteisestä asunnostamme minun osuuteni (50 %) ja ottaa tietysti asunnon nimiinsä kokonaan. Mies perusteli sitä niin, että minun pienestä palkastani jäisi sitten enemmän käytettäväksi ruokaan ja laskuihin ja ne asuntorahatkin tietysti käyttäisin perheen juokseviin menoihin.
Olenkohan minä nyt ihan toope, mutta loukkaannuin ja järkytyin melkein lopullisesti. Jos nyt tosiaan mieheni kuolisi ennen minua, olisin käytännöllisesti katsoen puilla paljailla, koska koko asunto menisi perintönä lapsille ja minun koko elämäni aikana ansaittu palkka olisi syöty. Eikö avioliittoon kuulu kaikin tavoin puolisosta huolehtiminen?
Minä tosiaan suutuin niin paljon, että ajattelen avioeroa jo ihan vakavissani. Mitä minä tuollaisella miehellä teen, jonka kanssa ei ole yhteistä tulevaisuutta vielä melkein 20 vuoden jälkeenkään?
En kylläkään suostunut avioehtoon enkä siihen, että asunto siirtyisi kokonaan miehen nimiin. Jostain syystä yhteinen asuntomme ei vain enää ole tuntunut meidän kodiltamme.
Kertokaa nyt muutkin, mitä mieltä olette?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Minä osaan vain sanoa, että onneksi ei ole minun mieheni, ja onneksi et ole suostunut avioehtoon.
Toisaalta, ei kai mikään velvoita miestäsi huolehtimaan sinusta, mutta lapsista kyllä.
Sinuna laittaisin eron vireille nyt heti.
Kun avioehtoa ei ole, menee omaisuus puoliksi, sen hetkisen tilanteen mukaan, mikä se on, kun käräjäoikeus laittaa 1-vaiheen alkaneeksi.
"Ositushetki" (tilanne jonka mukaan katsotaan mikä omaisuus on mukana osituksessa, niiden arvot selviävät kun aikanaan ositus suoritetaan käytännössä) on päivä kun erohakemus on SAAPUNUT käräjäoikeuteen, siis huomattavasti aikaisempi päivä kun harkinta-aika alkaa.
Ei mikään velvoita miestäni huolehtimaan minusta kuolemansa jälkeen. Olen vain niin lapsellinen, että kuvittelin meidän molempien välittävän, mitä toiselle tapahtuu kaikissa elämän vaiheissa.
Eipä näistä asioista niin kauheasti ole keskusteltu, mutta eivät nämä nyt mitään jokapäiväisiä puheenaiheita olekaan.
Se ero olisikin hyvä ratkaisu. Meillä ei ole avioehtoa, joten voisinhan minäkin kaapaista erossa mukaan puolet asunnostamme ja puolet miehen perinnöstä. Perustelisin sitä kai sitten niin, että suojelen lasten tulevaa perintöä siltä varalta, että mies menee eron jälkeen uudelleen naimisiin, muuttuu alkoholistiksi tai alkaa muuten vaan hävittää perintöään, joka siis säilyisi, jos otan sen mukaani.
Ettei ollut testamenttia, jolla "antaja" olisi rajannut puolison avio-oikeutta.
Mutta ellei ole ollut, voisit toki menetellä lain mukaan kuten kuvasit.
sanoa, että onpa erikoista ajattelua. Mietin miehesi vaikuttimia tämänkaltaiseen toimintaa: onko koira haudattuna??
miehellesi.ota selvää mikä on hinta taso teidän alueella,jotta saat oikean hinnan. sen jälkeen haet eroa.
Innokkaasti sinua kehotettu avioeroamaan tuon vuoksi .. minusta ei todellakaan ole syy sille. Kuinka liittonne muuten jaksaa ... jos avioeroaisit, miksi ... et kai vain tämän vuoksi (varmassti katuisit).
Miehen logiikkana henkivakuutuksen (lainan takaisinmaksuturvan) suhteen voi olla, että sinä leskenä ehkäpä avioituisit uudelleen ... ehkä myös avioeroaisit, tehtäsiiin ositus ... ja "kuvitteellinen" exäsi hyötyisi osituksessa... loppupelissä lapsenne kärsisivät (ainakin taloudellisesti). En väitä että mahdollinen "pelkonsa" olisi aiheellinen ... mutta voisiko olla näin? Ja mitä pahaa siinä on, että tahtoo turvata lastenne aseman?
Pelkosi siitä, että ko. tilanteessa joutuisit muuttamaan kodistasi jos miehesi kuollut ja lapset omistaisivat vaikka 100% asunnosta. Leskellä säilyy hallintaoikeus, joten lapset eivät voisi pakottaa sinua muuttmaan elinaikanasi.
että joutuisi avioitumaan uudelleen ilman pennin ropoa. Oma puolikas asunnosta on oma, eikä kakaroiden, ei ennen kun on kuollut.
Näin se menee. Ei se elämä toisen kuolemaan lopu. Eivätkä lapset siinä tapauksessa imaise kaikkea vanhempien omaisuutta kuin imuri. Jäljelle jäävällä puolisolla on oikeus ihmisarvoiseen vanhuuteen siitä huolimatta.
Mies tehköön omalle puolikkaalleen ihan mitä haluaa.
Ja pankoon perintö-osansa myöskin lapsilleen jossain muodossa, MUTTA ÄLKÖÖN IMEKÖ VAIMOAAN KUIVIIN. Vaimohan saattaa haluta vielä vaikkapa ostaa pienen yksiön ja elellä rauhakseen vanhuudenppäiviään.
Kirjoitat ihan oikeita asioita, mutta en silti saa asioihin tolkkua.
Minä luulin, että olisimme naimisissa elämämme loppuun asti. Liiton jaksamisesta en enää tiedä. Minulle olisi merkinnyt niin paljon, että olisimme toisiimme sitoutuneita kaikin tavoin. Se henkinen sitoutuminen näkyy monessa asiassa, samoin kuin sen puute on alkanut näkyä.
Ymmärrän, jos mies haluaisi taata lasten taloudellisen turvallisuuden, mutta minua loukkaa monella tavalla se, että mies toimii ikään kuin minä en ajattelisi lapsiamme ollenkaan. Jos nyt menisin uusiin naimisiin miehen kuoltua, niin avioehto olisi ihan selviö.
Paremmin minä kaiketi lapsistakin voisin huolehtia, jos omat asiani olisivat kunnossa. Ja olen luullut niiden olevan.
Lesken hallintaoikeutta ei käsittääkseni ole, ellei siitä tehdä jotain paperia ja sitä paperia mies ei ole tehnyt, olen sitä pyytänyt.
Tähdennän nyt vielä, että lasten aseman turvaaminen on minullekin tärkeintä, mitä tiedän. Tapa millä se tehdään voisi kuitenkin olla toisenlainenkin.
Jotenkin mies vain vetäisi maton jalkojen alta. Minä en olisi koskaan tullut ajatelleeksi, että tekisin miehelleni samanlaisia ehdotuksia.
Mies sai sitä perintöä sen verran, että sillä pystyy kyllä hyvin turvaamaan lasten asemaa, jos niin haluaa. Miksihän se pitää ottaa tästä yhteisestä asunnosta se lasten etu, kun voisi antaa ihan omistaankin. Ja vaikka lapsemme eivät koskaan saisi perinnöksi meidän yhteistä asuntoamme, miehen perinnöstä riittää elämän alkuun.
Taustalla saattaa olla ihan järkeviä ajatuksia, totta kai. Jäi vain sellainen maku suuhun miehen suunnitelmista, että hän pitää minua täytenä idioottina, tyhmänä ja arvottomana. Idioottina siksi, että kuvittelee minun suostuvan ehdotuksiinsa ja siksi, että en osaisi tarpeen tullen hoitaa asioita itsekin lasten parasta silmällä pitäen.
Lapset ovat tärkeintä elämässäni, mutta kyllä kai elämä leskenäkin jatkuisi.
Ap kirjoittaa: "--- Lesken hallintaoikeutta ei käsittääkseni ole, ellei siitä tehdä jotain paperia ja sitä paperia mies ei ole tehnyt, olen sitä pyytänyt. ---"
Tämä tietosi on VÄÄRÄ! Se on kirjoitettu lakiin, siellä se on paperilla. Joten eipä sinulla oikeasti ole mitään hätää vaikka mies siellä nyt omiaan säätää...
Aivan näin, ap. pohtikin sitä, että asunnon takaisinmaksuturvassa edunsaajana ovat lapset. Tarkemmin ajatellen tämä on hassua, koska sehän vain merkitsee sitä, että laina maksetaan pois jos toinen kuolee. Henkivakuutus on eri asia.
Niin tai näin, ei leski jää "rahattomaksi" ellei mene tekemään avioehtoa.
Edelleen, vaikka "kakarat" omistaisivatkin asunnon jossa leski asuu ... eivät he saa sitä myydä, koska laki turvaa leskelle kotiinsa hallintaoikeuden.
Jonka vuoksi lakia on muutettu tuon hallintaoikeuden osalta.
No, vaimo voi tietenkin olla suostumatta miehensä ehdottamiin järjestelyihin, kuten kai onkin menetellyt.
>
Ei tarvitse mitään paperia mieheltäsi tai lapsiltasi, lesken hallintaoikeus yhteiseen kotiinne (vaikka et omistaisi siitä mitään) on turvattu laissa ... onneksi.
Mutta olen samaa mieltä, ettei miehesi ole asiaansa kovin hyvin esittänyt. Olisiko keskustelun paikka, jottei mahdollisesta väärinkäsityksestä tule kohtuutonta sotkua.
Mieshän koittaa vedättää sinua kaksin käsin.
Pidä pintasi äläkä suostu mihinkään avioehtoihin.
Avio eroon voisit kyllä suostuakkin.
Miksei miehesi voisi sitten sillä perintörahallaan väljentää perheenne jokapäiväistä elatusta???
Miksi se olisi sinun tehtävä, pienempi tuloisen muutenkin.
Taitaa ukko haaveilla erosta, jossa saisi kaiken omaisuuden, ensin syötyään sinun kakkusi.
Kun tätä kirjoitusta kirjoitin, niin kysäisinpä ohimennen mieheltä aamiaispöydässä, että jospa suostuisinkin siihen, että hän ostaa asunnostamme minun puolikkaani.
Ihan vakavissani, mutta iloisesti ehdotin, että voisin ostaa sillä rahalla sitten yksiön, jonka laitan vuokralle, ja siinä olisi vanhuudenturvani, joka jäisi niin ikään tietysti joskus lapsille perinnöksi.
Ei käy. Miehen tavoitteena oli se, että meillä olisi rahaa enemmän käytettävissä, kun saisin häneltä ne asuntorahat.
P..kule. Mies siis haluaa jemmata omat rahansa ja tienestinstä johonkin pysyvään, mutta minun kaikki rahani menisivät elämiseen. Ja se avioehto tehtäisiin juuri siksi, että jos eroamme, en saisi osituksessa mitään. Tämä ei kyllä ole mitään reilua peliä, tai sitten miehellä on jo toinen jalka avioerohakemuksen päällä.
On tämä kyllä aika erikoinen tapa pitää lasten puolia. Me olemme olleet naimisissa kohta 20 vuotta ja nyt tällaiset puheenaiheet.
Jotenkin tämä outoa nyt vain on, enkä kehtaa edes kertoa tästä kenellekään ystävälleni, koska on tässä jotain noloakin.
tuollaisiin ehdotuksiin.
Vedätyksen maku, kuten edellinenkin kirjoittaja totesi.
Mitähän hän oikeasti suunnittelee. Sen lisäksi että haluaa turvata lasten talouden.
Tuntuu tosiaan pitävän sinua täysin höperönä.
Millä rahalla mies ostaisi sinun puolikkaasi asunnosta?
Sillä perinnölläkö? Vai onko se jo tuhlannut sen? Ei kai vaan pankkilainalla!
Älä vain tee hänen kanssaan minkäänlaista sopimusta, mistään, ennenkuin saat juristin tai muun todellisen asiantuntijan apua!
Minkäikäiset lapset teillä on? En huomannut tuolta viesteistäsi.
Joo, siltä näyttää että mies haluaa sinut elättäjäksi kasvattaakseen omaa pysyvää pääomaansa. Onneksi olet fiksu nainen ja osaat pitää puolesi. Hyvä!!!
mutta kyllä tosta ihan tarkkaan sellaisen kuvan saa, että hän jo itse suunnittelee tulevaa eroa ja haluaa turvata itsellensä kodin ja rahat.Näin minä sen näkisin.Hän kokee että nyt saatuaan ylimääräistä rahaa hänen on helppo toteuttaa se hänen haaveensa.Valitettavasti sinä et ole siinä haaveessa enää mukana.Hän on ehkä pyöritellyt ajatusta jo aikaisemmin mielessään, mutta on epäillyt taloudellista pärjäämistään, tai kodin menetystään, ja tuntee että nyt hänellä on mahdollisuus turvata itselle ne molemmat.En sano että yllä oleva on totuus, mutta tämä on se näkemys minkä itse kirjoituksestasi sain.Jos olisin paikallasi pistäisin pelin poikki nyt, turvaa oma selustasi,kukaan muu ei sitä tee!Tsemppiä sulle, ja muista pysyä nyt kylmän rauhallisena ja lujana!Nyt pitää toimia ennen kuin suru ottaa vallan.Toivon todella että asiasi kääntyy parhain päin.=)
Huomattava on myös, että vaikka puoliso saakin miehen kuoltua hallintaoikeuden asuntoon, niin se koskee vain nimenomaista asuntoa. Eli siis; jos asunto ei enää jostain syystä olekaan kelpo puolison asuttavaksi vaan hän joutuu muuttamaan, niin silloin hän ns. puilla paljailla. Tähän tilanteeseen voi päästä ihan yksinkertaisten syiden vuoksi. Vaikkapa osakehuoneiston iso remontti, joka nostaa vastikkeet taivaisiin. Lapsetko ne silloin maksavat? Tai hissi puuttuu, kun sitä tarvitsee. Tai ei pysty vastamaan omakotitalon huoltokustannuksista. Tai on välttämätöntä muuttaa toiseen kaupunkiin tai lähemmäksi palveluja....
... ei avioerossa rahallisesti ole eroa kuka omistaa talon, onko sinulla sijoitusasunto tms. Tasinko kun tasaa omaisuutenne avioerossa yhtä suuriksi.
Kuvio muuttuu täysin, jos suostut tekemään avioehdon.
Ymmärrän myös miehesi ajatusta, eikös tarkoitus ollut että hän käyttäisi perinnön asuntolainanne maksuun (turhahan sitä olisikin pankille korkoja maksella)... josta vastineeksi tahtoisi 100% omistussuhteen. Olisiko se sitten väärin?
Jos jo olette lyhentäneetkin lainaa, tarvitsee tietenkin maksaa sinulle myös "lunastusta" (tai vaihtoehtoisesti omistussuhteenne olisikin esim. 20/80).
Eikö sen jälkeen jäisi enemmän elämiseen niin sinulta kuin häneltäkin (oletan, että olette maksaneet lainaa puoliksi tähän saakka)?
Jos sinä sitten tahdot ostaa oman sijoitusasunnon uusdella lainalla ... en ymmärrä kuinka saat kuvion erityisen kannattavaksi tai järkeväksi? Mutta mikäli miehesi lunastaessaan osuutesi nykyisestä asunnosta antaa riittävästi "täpäkkää" (eikä vain lyhennä lainaanne), että voisit ostaa yksiön ilman velkaa ... ei asia kuulu hänelle enään siinä vaiheessa.