HIV

Lukekaapa seuraava ja olkaa varovaisia:

Tartuntoja lähialueilta


Syy seksin välityksellä tulleiden hiv-tartuntojen määrän kasvuun on pääosin seksiturismi, joka suuntautuu erityisesti Suomen lähialueille eli Venäjälle ja Viroon.

- Virossa hiv-esiintyvyys on asukaslukuun nähden Euroopan suurin. Siellä tulee uusia tapauksia vuosittain noin 600. Virolaisten kanssa viime vuonna tehty tutkimus osoitti, että seitsemän prosenttia tallinnalaisista prostituoiduista on hiv-positiivisia. Suomalaiset ovat heidän palveluidensa kolmanneksi suurimpia käyttäjiä, Brummer-Korvenkontio selvittää.

Kansanterveyslaitoksen tilastot osoittavat, että suomalaisten lähialueilta saamat hiv-tartunnat ovat olleet viime aikoina kasvussa.

Myös matkailu Thaimaahan on Brummer-Korvenkontion mukaan lisännyt infektiotapauksia selvästi.

Brummer-Korvenkontio uskoo, että toinen syy tartuntojen kasvuun on hiv-lääkkeiden tuoma vääränlainen turvallisuudentunne.

- Hyviä lääkkeitä on saatavilla, mutta ne eivät paranna tästä sairaudesta koskaan. Tartunnan saanut joutuu vielä tällä hetkellä syömään lääkkeitä koko loppuelämänsä. Ihminen voi tartuttaa taudin eteenpäin, vaikka syökin lääkkeitä, hän muistuttaa.

Lääkkeiden kehittely on muuttanut hivin hoitokäytäntöä merkittävästi.

- Aikaisemmin tartunnan saaneella oli ilman lääkitystä kymmenen vuotta elinaikaa infektion alkuvaiheesta, kun nykyään lääkkeitä saa popsia 30-40 vuotta.

(MTV3-STT)
2444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Teksti tv:llä oli tänään uutinen että hiv tartuntojen määrä on lisääntynyt. Kuinkahan moni ei tiedä kantavansa ja tartuttaa eteenpäin viattomaan kumppaniin tai tulevaan kumppaniin. Yhdyn siihen että olkaa varovaisia.

Äänestä
  • pitäisi molempien mennä testeihin, vaikka mitään tietoista rikiä olisikaan itsellä. Näin saa varmuuden, että kumpikin on "puhdas".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olkaahan varovaisia! kirjoitti:

Lukekaapa seuraava ja olkaa varovaisia:

Tartuntoja lähialueilta


Syy seksin välityksellä tulleiden hiv-tartuntojen määrän kasvuun on pääosin seksiturismi, joka suuntautuu erityisesti Suomen lähialueille eli Venäjälle ja Viroon.

- Virossa hiv-esiintyvyys on asukaslukuun nähden Euroopan suurin. Siellä tulee uusia tapauksia vuosittain noin 600. Virolaisten kanssa viime vuonna tehty tutkimus osoitti, että seitsemän prosenttia tallinnalaisista prostituoiduista on hiv-positiivisia. Suomalaiset ovat heidän palveluidensa kolmanneksi suurimpia käyttäjiä, Brummer-Korvenkontio selvittää.

Kansanterveyslaitoksen tilastot osoittavat, että suomalaisten lähialueilta saamat hiv-tartunnat ovat olleet viime aikoina kasvussa.

Myös matkailu Thaimaahan on Brummer-Korvenkontion mukaan lisännyt infektiotapauksia selvästi.

Brummer-Korvenkontio uskoo, että toinen syy tartuntojen kasvuun on hiv-lääkkeiden tuoma vääränlainen turvallisuudentunne.

- Hyviä lääkkeitä on saatavilla, mutta ne eivät paranna tästä sairaudesta koskaan. Tartunnan saanut joutuu vielä tällä hetkellä syömään lääkkeitä koko loppuelämänsä. Ihminen voi tartuttaa taudin eteenpäin, vaikka syökin lääkkeitä, hän muistuttaa.

Lääkkeiden kehittely on muuttanut hivin hoitokäytäntöä merkittävästi.

- Aikaisemmin tartunnan saaneella oli ilman lääkitystä kymmenen vuotta elinaikaa infektion alkuvaiheesta, kun nykyään lääkkeitä saa popsia 30-40 vuotta.

(MTV3-STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu