NIINISTÖ PÄÄMINISTERIKSI

Sauli Niinistö on suosituin pääministeriehdokas, toteaa Iltalehti gallupeissaan. Mahtaako lukijoiden toive toteutua?
11811507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 118

Vanhimmat

Matti Vanhanenhan tuli pääministerin virkaan vastentahtoisesti ja nyt hänellä olisi tilaisuus päästä eroon virasta, joka häiritsee nettideittailua, tekstailua ja uunimakkaroiden nauttimista. Niinistö pelastaisi Matin nyt pulasta ja Matti voisi keskittyä nettideittailuun, oikeusjuttuunsa ja vaikkapa kirjailijaksi.

Äänestä
  • kansa vain äänestää. Kuka siellä mediassa oikein levittää tällaista satua siitä, mitä kansa ajattelee pääministeriehdokkaista? Myönnän, että minullakaan ei ole mitään käsitystä parhaasta pääministeristä, kun en ole keskustellut ehdokkaiden kanssa, enkä tiedä mitkä pääministerin tehtävätkään ovat. Kansa ei voi edes yrittää tehdä valintaa sopivasta pääministeristä. Äänivyöry ja äänestäminen subjektiivista, omakeskeistä, eikä objektiivista, asiakeskeistä.

    Äänestäminen on epädemokraattista, koska kansalaisilla ei ole päätöksentekovaltaa, keinoja saada riittävästi tietoa ongelmista eikä paikkaa keskustella ongelmista. Vastuullinen kansalainen lopettaa äänestämästä Niinistöä tai ketään ehdokkaista ja keskittyy vaatimaan laillista oikeutta ottaa kantaa päätöksentekoon, tehokasta tiedotusta ja kokoontumismahdollisuuksia.

    Äänestä

  • teemunideapaja kirjoitti:

    kansa vain äänestää. Kuka siellä mediassa oikein levittää tällaista satua siitä, mitä kansa ajattelee pääministeriehdokkaista? Myönnän, että minullakaan ei ole mitään käsitystä parhaasta pääministeristä, kun en ole keskustellut ehdokkaiden kanssa, enkä tiedä mitkä pääministerin tehtävätkään ovat. Kansa ei voi edes yrittää tehdä valintaa sopivasta pääministeristä. Äänivyöry ja äänestäminen subjektiivista, omakeskeistä, eikä objektiivista, asiakeskeistä.

    Äänestäminen on epädemokraattista, koska kansalaisilla ei ole päätöksentekovaltaa, keinoja saada riittävästi tietoa ongelmista eikä paikkaa keskustella ongelmista. Vastuullinen kansalainen lopettaa äänestämästä Niinistöä tai ketään ehdokkaista ja keskittyy vaatimaan laillista oikeutta ottaa kantaa päätöksentekoon, tehokasta tiedotusta ja kokoontumismahdollisuuksia.

    Eli ne n. 60000 ihmistä saavat päättää, että Niinistö on pääministeri? Ja tämä valinta tehtiin kun äänestettiin kansanedustajia eduskuntaan! Voi voi ...

    Äänestä

  • xxxyy kirjoitti:

    Eli ne n. 60000 ihmistä saavat päättää, että Niinistö on pääministeri? Ja tämä valinta tehtiin kun äänestettiin kansanedustajia eduskuntaan! Voi voi ...

    Ja koko kansanedustajien äänestys tehtiin myös ilman hyviä argumentteja. Itse asiassa jos meiltä kansalaisilta kysytään, mehän emme edes tiedä miksi meillä pitää olla kansanedustajia tai pääministeri. Jos he olisivat edustajia, he tottelisivat äänestäjiään niin kuin sanansaattajat tai diplomaatit.

    Äänestä

  • teemunideapaja kirjoitti:

    Ja koko kansanedustajien äänestys tehtiin myös ilman hyviä argumentteja. Itse asiassa jos meiltä kansalaisilta kysytään, mehän emme edes tiedä miksi meillä pitää olla kansanedustajia tai pääministeri. Jos he olisivat edustajia, he tottelisivat äänestäjiään niin kuin sanansaattajat tai diplomaatit.

    Koska hän myös toimii sanojensa mukaan, niin paljon kuin suinkin pystyy.. paitsi että hän olisi PARAS mahdollinen pääministeriksi , presidentiksi, tai valtionvarainministeriksi, miten sauli voisi nimittää tähän kaikkeen? ?

    Vaikka nämä kaikki hän pystyisikin hoitamaan paremmin, kuin virkoihin asetettavat kolme muuta työntekijää.

    Saulilla on järkevä ajattelukyky!

    Äänestä

  • _VUOKKO_ kirjoitti:

    Koska hän myös toimii sanojensa mukaan, niin paljon kuin suinkin pystyy.. paitsi että hän olisi PARAS mahdollinen pääministeriksi , presidentiksi, tai valtionvarainministeriksi, miten sauli voisi nimittää tähän kaikkeen? ?

    Vaikka nämä kaikki hän pystyisikin hoitamaan paremmin, kuin virkoihin asetettavat kolme muuta työntekijää.

    Saulilla on järkevä ajattelukyky!

    Tämähän on pelkkää hypoteesia, mutta uskon, että jos voisin todentaa arvailumme, Niinistö osoittautuisikin aika keskinkertaiseksi ajattelijaksi, jolla on kaikenlaisia "välttämätön paha" ja "vähiten huono" ajattelutapoja. Luokkajako ja kapitalismi, joita hän kuulemma ajaa innokkaasti, ovat yksi esimerkki tästä.

    Äänestä

  • _VUOKKO_ kirjoitti:

    Koska hän myös toimii sanojensa mukaan, niin paljon kuin suinkin pystyy.. paitsi että hän olisi PARAS mahdollinen pääministeriksi , presidentiksi, tai valtionvarainministeriksi, miten sauli voisi nimittää tähän kaikkeen? ?

    Vaikka nämä kaikki hän pystyisikin hoitamaan paremmin, kuin virkoihin asetettavat kolme muuta työntekijää.

    Saulilla on järkevä ajattelukyky!

    No kun kaikki muut kokoomuksen johdossa on ääliöitä ja jotakuta on äänestettävä. Ollut sopivasti kasvamassa korkoa muualla pois päivän politiikasta ja päätöksen teosta. Siis ikään kuin kaksin kertaisesta oppositiosta. Ja oppisitiostahan on puolueen aina helpompi ponnistaa kuin hallitusvastuuta kantaen.
    Ja onhan se niin lutunen reppana, vanhojen naisten päiväuni.

    Äänestä

aivan sama asia, tuleeko Vanhasesta vai Niinistöstä pääministeri.

Äänestä
  • mitään arvoa!

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    mitään arvoa!

    Suomen tai Eu:n Presidentiksi! Hän on niin kyvykäs!

    Äänestä

tavalliseksi rivi-kansanedustajaksi, se on Saulille sopiva hommeli. :=)) Eihän Katainen tahallaan aseta narua kaulaansa. Saulille valtaa, sehän on Kataisen uran loppu.

Äänestä
  • Jyrki että Sauli, miettiä pitää todella, kummalla on enemmän kokemusta ja suhteitä ympäri maailmaa...

    Äänestä

  • mahtuu sekä kirjoitti:

    Jyrki että Sauli, miettiä pitää todella, kummalla on enemmän kokemusta ja suhteitä ympäri maailmaa...

    Kahdesta nollasta kannattaa tietenkin valita se vähemmän käytetty.

    Saulin kannattajat ovat antaneet presidentinvaaleista lähtien ymmärtää että Sauli Suuri olisi suuresti arvostettu valtiomies maamme rajojen ulkopuolella. Valitettavasti näin ei ole.

    Aiemmat Euroopan Investointipankin johtajat ovat päässeet etenemään urallaan ammattitaitonsa ja hyvien suhteiden avulla. Sauli ei.

    Noh, onneksi ei tarvitse kummankaan ajella enää Fiat Puntolla vaan pääsevät demarien tilalle mustiin autoihin... Mutta eikös se ollut mainoksen mukaan huono ja erittäin moitittava asia?

    Äänestä

  • vaikea valinta kirjoitti:

    Kahdesta nollasta kannattaa tietenkin valita se vähemmän käytetty.

    Saulin kannattajat ovat antaneet presidentinvaaleista lähtien ymmärtää että Sauli Suuri olisi suuresti arvostettu valtiomies maamme rajojen ulkopuolella. Valitettavasti näin ei ole.

    Aiemmat Euroopan Investointipankin johtajat ovat päässeet etenemään urallaan ammattitaitonsa ja hyvien suhteiden avulla. Sauli ei.

    Noh, onneksi ei tarvitse kummankaan ajella enää Fiat Puntolla vaan pääsevät demarien tilalle mustiin autoihin... Mutta eikös se ollut mainoksen mukaan huono ja erittäin moitittava asia?

    Opetellaan häviämään tyylikkäästi, kiitos.

    Äänestä

  • vaikea valinta kirjoitti:

    Kahdesta nollasta kannattaa tietenkin valita se vähemmän käytetty.

    Saulin kannattajat ovat antaneet presidentinvaaleista lähtien ymmärtää että Sauli Suuri olisi suuresti arvostettu valtiomies maamme rajojen ulkopuolella. Valitettavasti näin ei ole.

    Aiemmat Euroopan Investointipankin johtajat ovat päässeet etenemään urallaan ammattitaitonsa ja hyvien suhteiden avulla. Sauli ei.

    Noh, onneksi ei tarvitse kummankaan ajella enää Fiat Puntolla vaan pääsevät demarien tilalle mustiin autoihin... Mutta eikös se ollut mainoksen mukaan huono ja erittäin moitittava asia?

    Saulin arvot ovat aivan eri kuin limusiini!
    Limusiini voi olla saulille välttämätön paha. .

    SAULI KANTAA VASTUUN!

    Äänestä

niin tiedät, ettei Niinistö haluaa mihinkään virkaan joka pienentää pankista saamaansa korvausta. Nyt Niinistö on sanonut antavansa kansanedustajan palkkion(-vero)hyvän tekeväisyyteen, koska saa vuosia vielä erittäin hyvää korvausta pankin virasta. Ministeriys/puhemies ym vaikuttaisi pankista saatavaan korvaukseen. Saa nähdä jääkö Niinistö tavan edustajaksi. Siihen hänellä on oikeus jos hän ei halua korkeampaa asemaa.

Äänestä
  • Olen ihmetellyt minkä takia Niinistö lähti tähän rumbaan, tuskin pelkäksi rivikansanedustajaksi.

    Äänestä

  • tavallinen kansalainen kirjoitti:

    Olen ihmetellyt minkä takia Niinistö lähti tähän rumbaan, tuskin pelkäksi rivikansanedustajaksi.

    tämä on ystävä hyvä.

    Äänestä

  • jaa a kirjoitti:

    tämä on ystävä hyvä.

    Niinistö pelaa itseään pressaksi. Olisi Niinistön kannalta huono ratkaisu lähteä pääministeriksi, sillä se on tuulinen paikka. Tulevan hallituksen ratkaisut ovat vaikeita. Pitäisi nostaa eläkkeitä,opintorahaa parantaa sosiaalisesti heikompien toimeentuloa kuten he vaaliohjelmassaan
    ovat luvanneet. uskon ettei valtion perse kestä sitä. Liikanen jo toppuutteli tulevaa hallitusta
    vaalilupauksista. Eli kun ei täytetä vaalilupauksia
    kokoomus ja pääministerin kannatus laskee jyrkästi.
    Malli on tutta aikaisimpien hallitusten toiminnasta ja lopputuloksesta. Puhemiehenä
    Niinistö olisi ryvettymisen ulkopuolella. Mikkihiiri(Katainen) on hyvä uhrilammas, se on
    niin pyrkyrimäinen että se menee tuohon pääministeri, tai jonkun muun vastuulisen ministeripaikan loukkuu. Kokoomuksen huonopuoli
    on se ettei siellä ole Niinistön lisäksi muita
    vahvoja henkilöitä.

    Äänestä

Kyllähän äänestäjätkin vaaleissa näyttivät selvästi kenet halutaan pääministeriksi!

Noudattakaa nyt kerrankin sitä niin kallisarvoista demokratiaa demarit!

Kunnioittakaa kansan valintaa.

Niinistö pääministeriksi!

Äänestä
  • "Noudattakaa nyt kerrankin sitä niin kallisarvoista demokratiaa demarit!"

    Ei kaikki ole demareista kiinni vaikka niin taidat kuvitella. Kyllä se suurin puolue Keskusta päättää pääministerin salkun.
    Tätä syytä et voi demareille sysätä taukki =)

    Äänestä

  • >Kyllähän äänestäjätkin vaaleissa näyttivät selvästi kenet halutaan pääministeriksi!

    Anteeksi vaan, mutta kyse EI ollut pääministerin valinnasta vaan nyt valittiin kansanedustajia. Ja sen jälkeen suurimman puolue aloittaa hallitusneuvottelut!

    Äänestä

  • taukkia.. kirjoitti:

    "Noudattakaa nyt kerrankin sitä niin kallisarvoista demokratiaa demarit!"

    Ei kaikki ole demareista kiinni vaikka niin taidat kuvitella. Kyllä se suurin puolue Keskusta päättää pääministerin salkun.
    Tätä syytä et voi demareille sysätä taukki =)

    pääministeri tulee, siis keskustasta. Jos 60 000 hölmöä on mennyt äänestämään puolivallatonta puhelintolppaan pelastautunutta leskimiestä (siinä kai suurin syy hänen suosioonsa?) niin ei kai se merkitse että hän olisi nyt politiikan jumala? Valtaosa kansasta on kuitenkin toista mieltä... Heinäluoma olisi ollut kolmesta tv-pellestä fiksuin, laajemmasta joukosta Cronberg. Niinistöstä tulee hyvä puhemies ja sitten presidentti, eiköhän siinä ole kokoomukselle vallankahvaa tuleville vuosille riittävästi.

    Äänestä

  • Jo on kumma että Niinnistöstä tehdään muka? pääministeri.Ei tosiaankaan siitä ei ole siihen virkaan.Ja taas mennään kokoomuksen aikana perselleen Suomen valtio. Luvattiin hyvää kaikille,se on silmänlumetta.Saatte odottaa sitä päivää että net ajaa köyhien asiaa. Kohta net nostavat edustajanpalkkioita 1000-2000 eurolla jos hitajille annetaan edes se 100euroa.Heille nousee 1000%, uskokaan taikka älkää se on saletti. Sitä on tehty aina kun uusi eduskunta tulee lavetille.

    Äänestä

  • hänen ei tarvitsekaan ruveta neuvottelemaan hallituksesta.

    Äänestä

  • nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta. Ei "kansa" mitään määrää! Ei olla punakaartissa, vaan järjestäytyneessä porvarillisessa yhteiskunnassa. Lain mukaan on elettävä.

    Äänestä

sauli pääministeriksi

Äänestä

Suomen Suurruhtinaaksi, joka hallitsee seuraavat 600v. eläviä ja kuolleita, syntyviä ja syntymättömiä kansalaisiaan joita syvästi rakastaa.

Äänestä

Ihmisen hampaista ja kengistä näkee hyvin kuinka säntillisesti hän hoitaa asioitaan. Saulin harmaa ja harva purukalusto kertoo sen ettei Saulista ole pääministeriksi. Hyi saatana.

Pääministerillä pitää olla päätöksentekokykyä. Sauli ei ole vieläkään osannut tehdä edes henkilökohtaista päätöstä ollako vai eikö olla mukana politiikassa. Ihmeellinen Jojo-Pelle.

Ja Kokoomuksen puoluekokouskin on aikanaan valinnut Kataisen pääministeriehdokkaakseen. Eli se siitä.

Pääministeriksi tulee eniten ääniä ja kansanedustajia saaneen puolueen ehdokas. Tässä tapauksessa Vanhanen. Pulinat pois, kansa on puhunut. Se että Vanhasen johdolla Keskusta on hävinnyt jo kolmet vaalit peräkkäin, ei ole poistanut Keskustalta suurimman puolueen asemaa.

Joka tapauksessa on jo nyt selvää että nämä itäisen naapurin suuren johtajan, Putinin, aateveljet, Katainen et al, ovat mukana hallituksessa. Olkaa iloisia tai pelätkää, ihan miten vaan.

On hauskaa seurata mistä suunnasta konservatiivinen muutoksen tuuli puhaltaa, jos sellaista on edes olemassakaan.

Äänestä
  • Kehtaatko väittää ettei karismaattinen ja kansainvälinen Niinistö sopisi edustamaan Suomea?

    Miljoona kertaa paremmin kuin pari puhevikaista jotka nyt _johtavat_ Suomea.

    Jotain Vanhasen _älykkyydestä_ kertoo hänen loistava ideansa: "Hei Susan! Nyt keksin hyvän nimen pitopalveluyrityksellesi! Pitopalvelu Susan Kuronen...olen miettinyt tätä jo monta päivää" ;P

    Äänestä

  • surkea johtaja kirjoitti:

    Kehtaatko väittää ettei karismaattinen ja kansainvälinen Niinistö sopisi edustamaan Suomea?

    Miljoona kertaa paremmin kuin pari puhevikaista jotka nyt _johtavat_ Suomea.

    Jotain Vanhasen _älykkyydestä_ kertoo hänen loistava ideansa: "Hei Susan! Nyt keksin hyvän nimen pitopalveluyrityksellesi! Pitopalvelu Susan Kuronen...olen miettinyt tätä jo monta päivää" ;P

    Vanhanen on kuitenkin kaikkien aikoijen paras ja suosituin pääministeri. Voitte arvostella, mutta totuus on että viime hallitus teki kaikkien aikojen paraan tuloksen. Vopihan sitä pienestäkin viasta ihmistä mollata. Ihmiset joilla on heikko itsetunto tai poliitikan kilpailijat vetävät halpamaiset asiat esiin. Asiat joilla ei ole mitään merkitystä viranhoidossa. Vanhanen jatkakoon, Niinistö voi olla valtiovarainministeri, liikenne - tai opetus tai joku muu.

    Äänestä

  • surkea johtaja kirjoitti:

    Kehtaatko väittää ettei karismaattinen ja kansainvälinen Niinistö sopisi edustamaan Suomea?

    Miljoona kertaa paremmin kuin pari puhevikaista jotka nyt _johtavat_ Suomea.

    Jotain Vanhasen _älykkyydestä_ kertoo hänen loistava ideansa: "Hei Susan! Nyt keksin hyvän nimen pitopalveluyrityksellesi! Pitopalvelu Susan Kuronen...olen miettinyt tätä jo monta päivää" ;P

    Onpa sulla todella argumentit. Mihin olet noin pertynyt ja turhautunut.
    Pääministerin arvostelusi ovat kaiken asiallisuuden ulkopuolella.

    Kielteinen asenteesi ajaa asiattomuuksiin.
    et sinä enkä minä taida saada päättää mikä ministeri Niinistöstä tulee, jos tulee mitään.

    Vanhanen on Niinistöä karismaattisempi.
    Niinistön kansainvälinen kokemus ja tunnettavuus ei yllä lähestulkoonkaan Vanhasen tasoon.
    Onneksi moni muu asian ymmärtää.

    Äänestä

Iltalehti veti asiasta taas juttua, mutta niin se vain on, että suurimman puolueen pj aloittaa hallitusneuvottelut. Ja tuskinpa keskusta vapaaehtoisesti riskeeraa hallituspaikkaansa kokoomukselle (koska siinä on vaarana se että keskusta ei ole sitten uudessa hallituksessa!)

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1339299

Äänestä

Joo, Iltalehden gallupithan ne kuvastavat koko kansan tuntoja. Eduskuntakin olisi voitu valita helposti ja halvalla Iltalehden gallupin kautta.
Että silleen.

Äänestä

Pelasta meijät,pulasta....

Äänestä
  • kaikin puolin. Eikä tämä ole kannanotto Saulin puolesta,tai vastaan.

    Äänestä

HELEKUTIN Iltalehti-soopaa!

Äänestä

vai Sauli pääministeriksi, hyvästi sitten vaan vapaus, rahat ja rauha.
Rikkaitten asioitahan tuo ukkeli ajaa, kyllä menee hullun touhuksi jos Saulista pääministeri leivotaan.
Miksi ihmeessä hän yleensäkään tuli takaisin, olisi pysynyt vaan siellä ulkomailla pankkitouhuissaan, noita vanhoja ukkoja on ihan tarpeeksi vatvomassa meidän asioita.
Kyllä suomen kansa on ihmeellistä, ihan kuin ei olisi mitään järkeä kellään, äänestää nyt Niinistöä noin paljon, kysyn vaan, että mitä kyseinen herra on tehnyt suomen kansan eteen tai paremminkin mitä hän on tehnyt köyhien, vanhusten ja sairaanhoidon eteen?
Ei sitten yhtään mitään!!!

Äänestä

Niinistö pannaan kuuraamaan vessanlattioita!

Äänestä

Matti on galluppien mukaan suosituin pääministeri Suomen historiassa(84% ennen vaaleja tehty virallinen Suomen gallupin mittaus).

Ja myös paras,osoittanut kykynsä sekä sisä että ulkopolitiikan kentällä.

Kyllä Matti on ja pysyy. Saulikin on hyvä,mutta mielummin valtiovarainministeriainesta.

Äänestä
  • Matti ja matin gallupit! Galluppien tekijät osoitivat taas kerran ammattitaidottomuutensa, josta Niinitstö huomautti kolme kertaa vaalivalvojaisissa! Matti on vain nettimatti joka bongaa naikkosen netin keskustelupalstoilta ja sitten itkee paljastusten perään! Ihan rikosilmoituksen teko ent. naikkosystävänsä paljastuksista! Kyllä on matti kalukukkarossa nyt!

    Äänestä

Kansa kokee, että Niinistöstä olisi pitänyt tulla viime vaaleissa presidentti, mutta lähtivät pikajuoksuun liian myöhään.
Nyt kansa pyytää anteeksi presidentti-vaalien erehdystä.(vieläkin puhutaan, että Halosen kannatus on kova. En usko).Kuultiinhan jo kalluppien väärinarvioinnista Kokoomuksen callupeista.
On väärin, jos emme saa Niinistöä pääministeriksi.Kyllä toive toteutuu, uskon niin. Vennamo sanoi, KANSA ON PUHUNUT.Kyllä Vennamo tiesi kuka tietää,KANSA. Muussa tapauksessa toivon, että KANSA lähtee parrikaadeille.

Vanhanen valtionvarainministeriksi.

Äänestä

"Ei tämä ole mikään punakaarti, jossa johtaja valitaan huutoäänestyksellä" Pääministerin pallille on selvät sävelet.

Äänestä

Otsikko kertoo jo kantani ko.asiaan.

Matti Vanhanen on päämisteri seuraavassakin hallituksessa, koska hän on Suomen suurimman puolueen puh.johtaja.(ja paras pääministeriksi myös)
Tunteilut pois Sauli Niinistö ei ole koko Suomen kuningas...meitä on paljon kun emme ole Sauli Niinistön pauloissa...
emmekä tule koskaan olemaankaan...uskon niin.
Terv. Redlady !

Äänestä
  • kaikki Saulin jurnutukset ministerinä ollessaan?? Itse en kyllä kuulu Saulin ihailijoihin. Ketjupolttaja-Sauli jää kauas taakse ihailemastani Matti Vanhasesta, joka on raitis mies - ei edes tupakoi.

    Äänestä

  • onko unohtunut kirjoitti:

    kaikki Saulin jurnutukset ministerinä ollessaan?? Itse en kyllä kuulu Saulin ihailijoihin. Ketjupolttaja-Sauli jää kauas taakse ihailemastani Matti Vanhasesta, joka on raitis mies - ei edes tupakoi.

    Kaikki nuista ehdokkaista ja ministereistä jurnuttaa aina jostakin ja kaikki ovat liian tosikkoja! Kerran näin Saulin mukavassa haastattelussa ja Herra oli oikeinkin hauska tyyppi, ehkä liian juro. Me kaikki tupakoitsijat sitten vaan joskus äänestämään Saulia niin saadaan vaikka tulevaisuudessa tupakoida missä halutaan!! On se kumma kun kaikki vapaudet meiltä viedään ja päästään kaikki baarien ja junien pieneen koppiin poltteleen..Kaikki äänestäkäämme Saulia kun eihän hänestä "kuulemma" ole mihinkään kun hän tupakoi ja Vanhanen on raitis mies!!!! Ihan kiva ettei meistä tupakoitsijoista voi olla ministereiksi tai miksikään muuksi!! Huh huh! What ever. Pitääpä tämä kertoa tupakoiville kavereilleni niin saamme laittaa tyhmät päät yhteen ja poltella vaan tupakkaa...

    Äänestä

  • vaikka hän lööppien mukaan antaa toisen palkkansa hyväntekeväisyyteen.
    Sillä tempulla hän hämää suuren osan kansasta puolellen hyväntekijänä ja saa enempi rahaa käteensä.
    Mihin hyväntekeväisyyten hän ne antaa?
    Sen täytynee liityä jotenkin häneen itseensä.
    Perustaa säätiön ?

    Äänestä

pelle niinistöstä pääministeriä!

Äänestä

Käsittämätöntä, että valtakunnan pessimisti ja progression tuhooja haluttaisiin pääministeriksi.
Samanlainen kuin Holkeri ja Erkki Liikanen, joiden aikana itse asiassa möhlittiin talous syvään lamaan ja sitten herrat saivat kunnian muka talousmiehinä. Kamreeri Niinistö vain lykkäsi valtion velvoitteet kunnille (tasavero=jakovero) ja veronalennusia valtionveroon (progressiivinen)ja kas näin saatiin kätevästi pienempituloisia rankaiseva tasavero aikaan.

Äänestä

Kaikki Saulin jurnutukset ministerinä ollessaan muistetaan!! Itse en kyllä kuulu Saulin ihailijoihin. Ketjupolttaja-Sauli jää kauas taakse ihailemastani Matti Vanhasesta, joka on raitis mies - ei edes tupakoi.

Äänestä
  • Kaikenlaisia tunkkaisia tupakanhajuisia porhoja se Tanjakin miehenkivussaan otti tosin jättikin. Eipä tuosta miehestä ole edes akan ottajaksi saati pääministeriksi. Keuhkot paskana röökistä, terveysministeri mutta hautausosastolle siitä tehdään.

    Äänestä

  • Sauli lietsoo Venäjän vastaisuutta ja ihanoi
    Amerikkaa , PELOTTAVAA !!!

    Äänestä

keuhkosyöpä - siihen malliin hän sauhuttelee - ei ole kyllä esikuvaksi Suomen nuorisolle.

Äänestä

Mikä ihmeen kansa? Eikö Keskusta ole suurin puolua vaalien jälkeen ja Niinistön puolueella vain neljäs osa kansanedustajista? Eikö kansa puhunutkaan vaaleissa?

Äänestä

pääministeriksi!

Äänestä

Liikenneministeriksi tarvitaan mies, jolla on kokemusta autolla ajamisesta, takapenkillä istujien saavutukset on jo nähty.

Sauli "Punto-mies" Niinistö on paras ehdokas liikenneministeriksi. Samalla saadaan keskikaiteet kaikille teille kokoomuslaisten unikohtausten varalle.

Äänestä

hänet voitaisiin valita pikemminkin Iltalehden juorulööppikuninkaaksi!! Eikä Salesta oo koskaan myöskään presidentiksi. Siihen vaaditaan vähän muita ominaisuuksia.

Äänestä

Iltasanomat: "Laki ei estä, mutta äänikuningas Sauli Niinistöstä (kok) ei voi tulla seuraavaa pääministeriä, vaikka Suomen kansa polvillaan sitä rukoilisi."

Kyllä on Sauli mania mennyt pitkälle kun tälläistä kirjoitetan. Suomen kansasta suurin osa ei halua saulia pääministeriksi sen enempää kuin kansanedustajaksikaan.

Äänestä
  • haluamme hänet huitsin nevadaan varapankinjohtajaksi !

    Äänestä

kunhan sinne paikka vapautuu, että kytikselle vaan.

Äänestä

kuin tällainen vatvonta yhdestä rullaluistelijasta - menköön vaan investointipankkiin takasi. Ei oo Suomen kansan enemmistön suosikkipoju.

Äänestä

Kyllä Saulin pitäisi olla pääministeri !

Äänestä
  • puolueesta vitut veisaan ,mutta ei noin rotan näköistä ei ei.

    Äänestä

Minä luulen, että Sauli haluaa ensi vaaleissa presidentiksi ja silloin olisi tyhmää ryvettää itsensä pääministerinä. Hyvien vuosien jälkeen Suomeen on nimittäin tulossa lama. Sitä ei mikään hallituskokoonpano pysty estämään, mutta istuva hallitushan siitä syyt saa niskoilleen.

Hyvän pääministerin Saulista varmasti saisi siinä missä Matistakin. Niitä, joiden mielestä pääministerin pitää elää selibaatissa, tosin kehottaisin tarkkaan tutkimaan, ettei Saulilla vain ole sattunut sinkkuvuosinaan olemaan mitään säpinää kenenkään naisen kanssa.

Itse en ole kiinnostunut toisten ihmisten yksityisasioista, mutta tulisi taas kauhea härdelli, kun jossain vaiheessa paljastuisi, että pääministeri onkin ihminen eikä muumio.

Äänestä

kirjoittaa taas mitä haluaa.kansantahto on ihan eriasia.

Äänestä

Niinistön Sale on nyt viimeisin ihminen jota haluan pressaks saati pääministeriks!
Hyvä kun Vanhanen jatkaa. On tuo niin niljakkaan oloinen olemuksineen tää Sale, ymgh.

Äänestä

SAULI ON EDUSTAVA KAIKINPUOLIN!!!

Äänestä

Onkos tämä Suomi muuttumassa "Saksaksi", jossa henkilönpalvonta on aina ollut tapana. Ei voi kuin ihmetellä vaalikarjaa. Kenen ihmeen toive ... Suomessa suurin osa ihmisistä äänesti jotain muuta kuin Niinistöä.

Äänestä

Kyllä suurimman puolueen puheenjohtaja on itseoikeutettu pääministeri ja varsinkin Matti Vanhanen. Hän on kokenut ja ammattitaitoinen henkilölö kyseiseen virkaan.

Niinistöllä ei ole tarpeellista karismaa juuri pääministeriksi.

Äänestä
  • Vai ei niinistöllä karismaa? Jep, jep.. :)

    Kannattaa oppia häviämään tyylikkäästi. 4 vuoden päästä sitten uusi yritys. Faktahan on se, että viimeinkin riittävän suuri osa äänestäjistä näki demarien peloittelu- ja jakopolitiikan läpi. Ei toimi enää Bresneviläiset taktiikat. Kiitos Suomen kansa!

    Äänestä

Kumpa rakas Suomemme varjeltuisi sorrolta ja kokoomuksen kovaölta linjalta. Tupakkamies Saulia ei saa päästää valloilleen apua haetaan vaikka Venäjältä ja sitä saadaankin. Uutta sortovaltaa ei enään Suomeen tehdä sen seuraukset on luettavissa historiasta.

Äänestä

Sauli on älykäs ja sen verran jo menestynyt, ettei tarvitse muita kumarella ja mielistellä,vaan voi tosiaan ajaa niitä asioita joista on puhunut!!!

SAULI VAAN ON PARAS!

Äänestä
  • Pieni ja lyhyt mies jonka tupakka on jo osittain tuhonnut, ei edes vaimoa ole saanut aikaiseksi ja heilasteli Tanjan kanssa, hylkäsi ja jätti, nyt jättää nuo tuhannet typerät äänestäjät jotka tämän kovan linjan politikon poikasen eduskuntaan.

    Äänestä

  • panemaanko paras?

    Äänestä

woi herran tähden! meinaako sauli tehdä toisen kerran holkerit??? kokoomus/pääministeri holkerin johdolla velkautti suomen 80-90 luvun taitteessa ja sitä velkaa saa maksaa suomalaiset ties kuinka kauan.se mies oli aivan tollo. kaikki velka lyhentämättä. jos velkarahat korkoineen olisi voitu laittaa suomalaisten hyvinvointiin,täällä asuisi onnellinen kansa.
nuoret ei taida tietää em. "pommista" mitään ja vanhemmillakin tuntuu unohtuneen tosiasiat.
mitä olette mieltä?

Äänestä

Oma näkemykseni on että Sauli Niinistöstä tulee uusi pääministeri Suomelle.

Äänestä

Suuri osa suomalaisista tuntuu tarvitsevan näitä Isä Aurinkoisia joiden puoleen kumarrella. Sauli on oikeiston kansallinen psykoosi.

Suurin puolue valitsee pääministerin ja sillä siisti.

Äänestä

ei kansa halua tätä öykkäriä pääministeriksi, vaan kokoomushörhöt.

Äänestä
  • Sehän enää puuttuu että mainostais itteensä työväen pääministeriksi tuollainen täys pelle,mitä asiaan tulee niin kokoomus, tän jauhopään sinne tahtoo,ei missään nimessä kansa,nähtiinhän kuinka kävi kun tämä rotta oli hallituksessa viinanen ja puusilmä väyrynen miten palkkojen etuuksien (kunhan ei omat)KÄVI herätkää jo äänestäjät, toivotan äänestäjille jotka näitä porvaripellejä äänesti :HIDASTA KUOLEMAA.

    Äänestä

Sauli on vakuuttava innossaan ja hänestä henkii vilpitön halu rakentaa parempaa Suomea. Vastustajatkin sen myöntävät, vaikka ovat puolueilleen uskollisina muodollisesti eri mieltä.
Arvosta Saulin todellista pyrkimystä toimia Suomen eduksi. Useat edustajat ovat täysin leipäpappeja ja oman edun tavoittelijoita.

Äänestä
  • sauli mitään Suomen etua aja, vaan kokoomuksen politiikkaa, jossa kyykytetään köyhiä ja vähätuloisia. Työttömyysturvan leikkauksia ja kiusaa on tulossa takuuvarmasti. Matalapalkka-aloille siirtyy enemmän väkeä jotka saavat painaa kahta työtä saadakseen palkkaa elämiseen.

    Äänestä

Ei Niinistöstä Pääministeriä

Äänestä

johtajat valitaan huutoäänestyksellä...

Äänestä

En ymmärrä moista äänimäärää...taitaa olla niin, että tyhmät naiset ovat äänestäneet komeaa sinkkupoikaa. Ei ole pääministeriainesta..kohta kansa todella syö vain SILAKOITA. Matti Vanhanen on asiallinen ja pätevä pääministeriehdokas,

Äänestä
  • Sauli muka komea, mistähän päin??? Mies on kuin kalasilmä riutalla. Ruma paha silmä omasta takaa ja erinomaisen huonto hampaat.

    Äänestä

  • Että tyhmäin naisten äänet taisi matille mennä. .

    Etkö ole kuullut että kansa tahtoo vastuunsa kantavaa politikkoa edustamaan ja SAULILLA SITÄ ON VAIKKA MUILLE JAKAA!

    Äänestä

  • kalansilmä riutalla kirjoitti:

    Sauli muka komea, mistähän päin??? Mies on kuin kalasilmä riutalla. Ruma paha silmä omasta takaa ja erinomaisen huonto hampaat.

    päätä olla pitää!

    Äänestä

Ihanaa nyt pääsemme natoon , työläiset köyhtyvät , rikkaat rikastuvat, kaikki hyvin , Saukki on täällä, pääsiäisen jälkeen saukki ilmestyy, nousee kuolleista... aaaaamen

Äänestä
  • Miten joku voi sietää niin lipevää olentoa kun sauli on.vastenmielinen ihminen!!!!

    Äänestä

  • kaikki politikot pikkisen lipevii,sukupuoleen katsomatta,,

    siis lopetakaa hyvät immeiset paikkojen jakaminen etukäteen....

    terv. savon kuulumiset

    Äänestä

No sittenhän meille oikein ajat koittaa jos tämmöisestä riistopuolueesta pääministeri tulisi ja koittaa viä semmoiset ajat että tulee työvenpuolueet mieleen ja nyt köyhää kyykytetään neljä vuotta mutta on työväenliike noussut pahemmistakin paikoista ja NOUSEE NYTKIN

Äänestä

hän ajaa yhteiskuntamallia jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Kummallista on että hän silti saa niin paljon ääniä.
Se kertoo kansan tyhmyydestä ja alkukantaisuudesta. Ei ymmärretä ettei kokoomus ole muiden kuin ahneiden ja itsekkäiden tukija.

Äänestä
  • Tällä pedataan vain tulevaa presidentivirkaa varten. Ensin roikkui palmussa kuin Kekkonen konsanaan ja nyt ollaan niin humaania ..ja läpi menee.

    Äänestä

Saulin paikka ole pääministerinä!
Kaveri ei edes suuruudenhulluna ja ahneena mahdu Suomen politiikkaan! Olis sopinut paree jonnekin idols-äänestykseen tai tanssii julkkujen kanssa!
Jyrkikin saa nyt oman salkun! Keväällä kun aina pasataan koiran jätöksistä, niin nyt perustetaan sille puolelle ihan oma ministeriö, jossa ei kokemustakaan tarvita! Kokoomusta kyllä!

Äänestä

EI TODELLAKAAN IKINÄ, Sauli Niinistö EI TODELLAKAAN sovellu pääministeriksi! Mikä ihme se oikein luulee olevansa?! Ei hän ole mikään "erityinen" ihminen. Minä en ainakaan kannata enkä tule ikinä kannattamaan Sauli Niinistöä, piste. SDP jyrää!

Äänestä
  • Hölmöt/ajattelemattomat ihmiset kannattavat Sauli Niinistöä, niin se vain on. Häipyis sekin ukko kokonaan eduskunnasta. Ei koko suomi ole polvillaan hänen edessään vaikka HÄN niin luulekin.

    Äänestä

Sauli ajaa yhteiskuntamallia jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Kummallista on että hän silti saa niin paljon ääniä.
Se kertoo kansan tyhmyydestä ja alkukantaisuudesta. Ei ymmärretä ettei kokoomus ole muiden kuin ahneiden ja itsekkäiden tukija.

No neljä vuotta kun kyykytetään niin kansa näkee Saulin ja Kokoomuksen todellisen luonteen ja äänestää taas järjellä.

Äänestä

KATAINEN EDUSTI SAULIN TIIMII JA NIITTEN PORUKKA HÄVISI VANHASEN JOUKKUEELLE MITE TÄÄ VOI OLLA NIIN VAIKEETA

Äänestä

KYYKYTTÄJÄ tuli, no omapahan on mokanne äänestäjät. Miten joku voi olla jonkun Sauli Niinistön puolella?????? En ymmärrä

Äänestä

korkoa Euroopassa poissa kulumasta päivän politiikassa. Kokoomuslaiset ja muut häntä presidentinvaaleissa äänestäneet halusivat ikään kuin osoittaa uskollisuuttaan äänestämällä häntä näissä vaaleissa. Muuta selitystä en äänivyörylle ymmärrä. Uskon tulevien vaalien tukevan selitystäni, jos Niinistö nyt sitten enää kansan arvioitavaksi uskaltautuu.
Pääministerinä sopii Vanhasen jatkaa. Hänellä on nyt kaikki langat parhaiten käsissä siinä hommassa. Tämä kausi saa hänellekin riittää, ettei paisu liian isoksi ja sokeaksi, kuten vallan huipulla tuppaa käymään.
Olen itse pientä puoluetta äänestänyt, joten oma lehmä ei nyt ole ojassa vaan on ihan mielenkiintoista katsoa, kun "kurjet tanssii."

Äänestä

PahviSaulia eloon...

Äänestä

Epäilen Iltasanomien gallupin antamaa tulosta. Sauli Niinistöstäkö pääministeri hu hu...? - Ai, että Niinistö pääministeriksi... APUA...


Mies, joka on täynnä itseään toimii KÖYHÄT KYYKKYYN periaatteella, että kannattaa miettiä asiaa ja tarkasti... Niin Niinistö kuin monet muutkin päättäjät ajavat pääasiassa omia etujaan; siinä ei pienellä ihmisellä ole paljon sanomista. Siksi ihmisten kannattaa olla järkeviä ja ajatella kenelle äänensä antaa, etteivät ainakaan tavallisen tallaajan olot tästä enää vaan pahenisi.

Ihmiset joiden kanssa olen keskustellut asiasta, ovat kauhuissaan jo pelkästä ajatuksesta...

Niinistö ei aja työläisten eikä muidenkaan vähäosaisten asiaa. Hän osaa kyllä käyttää muka vaatimattomuuttaan hyvänä aseena, joka näyttää purevan suomen kansaan; tai sanoisinko paremminkin mediaan. Uskallan epäillä, että Niinistöä pääministeriehdokkaaksi haluaa enemmänkin media kuin Suomenkansa.

Annetaan Matti Vanhasen rauhassa jatkaa pääministerinä, joka on mielestäni tällä hetkellä paras mahdollinen valinta.

Äänestä

Tosiaan kuka näitä juttuja kirjoittaa. Toimittaja päättänyt että kansa haluaa... taitaa olla oma lusikka sopassa.

Äänestä
  • haluaa.Ottakaa nyt vähän rauhallisemmin.Suomen kansasta 14,7% äänesti buudeleita.Kansa on vähän eri juttu kuin buudelit.

    Äänestä

ja hokee Niinistö- kuumeessaan järjettömyyksiä. Niinistö Iltalehden Juorujournalismin kuninkaaksi voitais nimittää!!

Äänestä

Niinistö- huuma kaiken huippu Iltalehdeltä !!
Lehti on kokoomuksen äänenkannattaja. Vanhanen voisi tehdä myös Iltalehteä vastaan tutkintapyynnön - niin härskiä oli Vanhasen-vastainen kolumnointi etusivun valhe-blogeineen vaalien alla.

Äänestä
  • On se niin väärin, ettei iltalehti kirjoita, kuinka halonen luopuu palkastaan, vaan kerää ne optioyhtuöihin, missä ne sitten somasti jaellaan Luhthandereille ja muille kivoille siskoille vasemmalta.

    Äänestä

  • anti-sossu.. kirjoitti:

    On se niin väärin, ettei iltalehti kirjoita, kuinka halonen luopuu palkastaan, vaan kerää ne optioyhtuöihin, missä ne sitten somasti jaellaan Luhthandereille ja muille kivoille siskoille vasemmalta.

    Mietaan pellestä voivat leipoa kurikan presidentin samalla(olen kuullut että on velttolerppu virtasen kanssa salakihloissa)koko porukka pitäis lähettää ugandaan pelkkä menolippu kourassa.

    Äänestä

Ja tietää niiden metkut ja kommervenkit.

Äänestä

Sauli,viisaana miehenä tiedät että ko.posti jota
sinulle tarjotaan on myös tuulinen paikka. Pistä
se mikkihiiri sille paikalle, se on niin tyhmä ja
nousukasmainen että se ottaa paikan kiljuen. Kasvata vaan sitä kansansuosiotasi niitä tulevia pressan vaaleja varten. Sulla on hyvä tyyli hoitaa
tuo mediapeli, lahjoittelet palkkojas hyväntekeväisyyteen, annat nasevia lausuntoja ja
olet rennon kaverin maineessa. Ihmiset äänestävät
pressan vaaleissa henkilöa, ei puoluetta. Puoluettasi en äänestäisi.

Äänestä

määrin röökisaulia, kapakkasaulia, (mutta missä naiset)vai puuttuuko tyystin vetovoima naisiin, vielä ei ole tullut julkisuuteen nämä naiset. (vaikka kyllä minä näin naisen näkökulmasta valitsisin mieluummin Matin)

Äänestä

KANSAHAN KERTOI SEN ÄÄNESTÄMÄLLÄ!

Äänestä
  • pääministeriksi. Vaikka taitaa lykätä sini-punaa, kun Matti ja Kepu eivät suostu Kokoomuksen vaatimuksiin.

    Äänestä

  • neljältä miljoonalta äänioikeutetulta.

    Äänestä

että on olemassa toinen puoli.Uskon, että saulille selvisi monta asiaa.Siksi Saulista on tullut humaani ihminen, joka tietää, että toisella puolella tekomme punnitaan ja siitä sitten jatkuvaan tuleen tai valoon.

Äänestä

kuntaministerinä. Kuntien ahdinko helpottuisi, kun taitava talousmies hankkisi niille rahnaa, paljon rahnaa.

Äänestä

on jaksanu kokoomustakin promota voi että.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lukija... kirjoitti:

Sauli Niinistö on suosituin pääministeriehdokas, toteaa Iltalehti gallupeissaan. Mahtaako lukijoiden toive toteutua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu