Exän vallanhimo on nyky-yhteiskuntamme vitsaus. Mieheni erosi exästään 2 vuotta sitten ja ex meni kihloihin uuden poikaystävänsä kanssa. Nyt kun minä ilmestyin kuvioihin, ex päättikin ajatella, että minun mieheni onkin vielä hänen. Ex jätti uuden miehen ja pommittaa nyt minun miestäni, että yhteisen (alle kouluikäisen)lapsen takia olisi mentävä yhteen hänen kanssaan. Mieheni vastasi No thanks. Ex ei antanut periksi. Mieheni selitti mistä syystä ei jaksaisi exää enää katsella. Ex kosti miehelleni eväämällä tapaamiset lapseen, koska hän ei tunne olevansa velvollinen ottamaan huomioon miehen halua tavata lasta, koska mieskään ei ota huomioon exän halua asua yhdessä hänen kanssaan.
Mieheni kysyi lastenvalvojalta mitä tehdä. Lastenvalvoja oli hyvin tyly, koska oli jo saanut exältä kuulla, että mieheni on ihan yks kaks muuttunut epäluotettavaksi juopoksi, joka on vaaraksi lapselle. Puolitoista vuotta mieheni tapasi lasta joka toinen viikonloppu ja nyt lastenvalvoja on tietävinään, että mies ei ole tehnyt niin, vaan on laiminlyönyt tapaamisensa kaiken aikaa. Lastenvalvoja sanoi, että mieheni voi saada tilaisuuden keskustella tilanteesta, kunhan ensin tuo sosiaaliviranomaisten raportoinnit kotioloistaan (tädit meille tarkistuskäynneille), todistuksen aa-käynneistä ja raportin perheneuvolan psykiatrilta, jonka luona saa tavata lasta valvotussa tilaisuudessa ja siitä vedetään johtopäätöksiä isän valmiudesta hoitaa yhtään ketään.
Lasta ei kuunnella, koska hän on liian nuori. Minun lapseni eivät saa sanoa asiaan juuta eikä jaata. Mieheni vanhempi lapsi ja hänen äitinsä eivät saa tuoda esiin omia kokemuksiaan. Meidän sukumme ja ystävämme eivät ole asianosaisia, enkä varsinkaan minä itse, kun on puhe siitä millaista meidän perheessämme on lasten olla. Ainoastaan exän puheet meidän arjestamme (josta hän ei mitään tiedä koska ei ole ikinä astunut jalallaan meille) on relevanttia lastenvalvojan mielestä.
Emme ala tähän farssiin, koska emme voi tietää mihin insestitutkimuksiin se lopulta johtaa, koska ex ei tasan tarkkaan tyydy siihen, että teemme tyhjäksi hänen katkeran panettelunsa meidän elämäntavoistamme.
Miten tämän tilanteen selittää lapselle sitten, kun hän on sen ikäinen, että tulee asiasta kysymään? Miten selittää, miksi yks kaks hän ei enää kuulunutkaan perheeseemme kuten kolme muuta lasta? Että no, kun nyt sattui sinun kohdallasi niin, että äitisi halusi kuvitella isästäsi tuulesta temmattuja juttuja (omia kasvuprosessejaan ja pettymyksiään läpikäydessään) niin siksi sinä et enää päässyt kotiin. Ja koska kukaan ei välittänyt puuttua asiaan, niin se siitä, lapsi hyvä, kärsipä itsetunto- ja perusturvallisuusongelmista koko ikäsi ja muistelepa miltä tuntui kasvaa ilman rakastavaa isääsi.
Elokuvissa aina kuvataan paatunein roisto siten, että se uhkaa ihmisiä tekemään kuten tahtoo, kun käyttää heidän lapsia kiristyskeinona. Hyvin alhaista. Mutta kun äiti tekee yhtä julmasti ja lapsi itkee, hämmentyy, pelkää, niin sepä onkin sitten sallittua.
Elokuvissa mies usein taistelee sankarillisesti saadakseen lapsensa turvalliseen syliinsä. Mutta kun Suomessa mies edes kysyy, voisiko taistella oman tapaamisoikeutensa puolesta, sosiaaliviranomaisarmeija ryntää äidin avuksi ja mies laitetaan aisoihin perättömillä syytöksillä, joiden tyhjäksi tekemiseen menee ainakin yksi vuosi. Ja kun lapsi-parka häiriintyy tästä, niin häntä ovat auttamassa hänen ”kidnappaajansa”, jotka höpöttävät pieneen kärsivään korvaan lisää tuskaa: ”isä on poissa, isä ei välitä, sinä olet ilmaa hänelle, voi voi, minäpä autan ensi viikolla taas 45minuuttia, koska se on minun työni.”
MIKÄ IHME TÄTÄ MAAILMAA VAIVAA, kun ei ole pienintäkään hippusta järkeä tai rakkautta mukana niissä päätöksissä, joissa on viattomia ihmisiä julman vallanhimon uhreina?
Yhden ihmisen itsekkyys ja omat mieliteot ohjaa kolmen ihmisen elämää.
Kenen mielestä se on oikein ja normaalia?

Vastaukset 8
Vanhimmat
käyttötottumuksia kun teillä on kuin onkin tapana juopotella?
että lastenvalvojien äly on usein sinun tasollasi, eli ei kykenevä järkevään toimintaan. Olisi noloa olla yhtä tyhmä kuin sinä, mutta kai teitäkin tarvitaan vaikka mansikanpoimijoiksi.
voinut esittää jonnin verran ytimekkäämminkin. Ei jaksa lukea noin pitkää tilitystä.
Päällimmäinen ajatus minulta:
Eikö exältä voisi kysyä, millä logiikalla haluaa asua miehen kans, jonka sanoo olevan vaaraksi lapselle :)
Entä jos miehesi esittäisi olevansa kiinnostunut exästä ja kun ex peruisi puheensa huonosta isästä, sitten lastenvalvoja ottaisi tapaamisten puolustamisen asiakseen... joo, menee kauniit&rohkeat-linjalle :)
mutta ex selitti asian niin, että siitä hän tietää, että mieheni ei halua olla raitis eikä halua huolehtia lapsesta, koska kerta ei halua asua hänen kanssaan. Ex on omasta mielestään niin ihana persoona, että mieheni rakastaa häntä yli kaiken ja ainoa asia, miksi mieheni ei hänen kanssaan halua asua, on se, että mies ei jaksa olla tolkusti kuten ex nykyisin itse yrittää olla.
Heidän parisuhteensa oli hivenen kaoottinen ja molemmat ottivat alkoa enemmän ja vähemmän.
mun eksä kans ajattelee näin.
Ja sosiaaliämmät uskoo kaiken mitä yksi eksä puhuu,muttei kuuntele nyksää eikä lapsia.Jostakin syystä sosku luulee olevansa vain äitejä varten.Rahat yh-äideille.Tuki yh-äideille.Terapiaa yh-äideille.Lastenhoitoapua yh-äideille.Tapaamiset sovittava just sillee kuin yh-äiti juonii ett ois miehelle kaikkein hankalinta ja sit saa marttyyrinä parkuu,ettei miehen kans voi ees neuvotella.Missä lapsen etu?Entä isän?Eikä kai se loppujen lopuksi ole ees äidin etu,jos sen mielikuvitusmaailmaa ei fiksata.Kuka oikeesti haluis elää harhakäsityksissä?Miten kukaan hyötyy valheiden mukaan toimimisesta?
Ei se ole valehtelua, jos on asiat kokenut omasta näkökulmastaan.
Ei se niinkään ole oikein, että mies tapailee lapsia vain kun itselle passaa ja nainen kantaa kaiken vastuun koko ajan.
Jos jonkun naisen kanssa on halunnut perustaa perheen, niin kai siitä silloin on välittänyt. Jos sitten mies lähtee kiitämään, kun vauva-aika onkin rankkaa, niin kyllä se jo kertoo aika paljon miehen isyydestä, puhuipa nyksät alkuhuumassa mitä tahansa. Ja lapsilta turha kysellä, ei se heidän päätettävissään ole, mikä on heidän parhaansa. Jos heiltä kysyttäisiin ruuasta, niin nehän söisi sipsejä kaiket päivät.
ole oikein!!!
Yhä harvemmassa lasten asioita koskevassa päätöksessä kuulostaa olevan järki mukana.
Vielä vaikeampia tilanteita on ne, kun isä haluaa huoltajuutta. Silloin isän on osoitettava olevansa superihminen ja sen lisäksi äidin on istuttava vankilassa huumehoureissaan.
ja vaikka saisittekin todistettua hänen syytöksensä perättömiksi,hän keksisi uusia.Äiti on aina oikeassa.Jos ei isä olekaan juoppo,niin sitten ainakin hullu.Ja jos ei hullu,homo tai pervo,niin joka tapauksessa paska tyyppi,kun ei ala leikkiä kotista sekosekoäidin kans,vaan elää normaalia kotielämää sellaisen ihmisen kans,joka ei mustamaalaa muita draaman kaipuussaan,eikä laita lasta kärsimään omien ihmissuhdesotkujensa takia