Olen eronnut kahden lapsen yksinhuoltaja äiti. Olen tapaillut jo pitkään miestä jonka kanssa haluan elää ja olla. Lapseni pitävät hänestä suunnttomasti ja hän pitää/rakastaa lapsiani. Ongelmia ei juuri ole...paitsi miehen ex ja heidän yhteinen lapsi. Olen lapsirakas ja haluan suuren perheen, mutta en saa minkäänlaista kontaktia tähän´miesystäväni lapseen. Lapsi vain huutaa, kitisee, parkuu, vinkuu, raapii, puree ja lyö. Osansa ovat saaneet myös minun lapset. Tämä lapsi on joutunut elämään ilman kunnollista äitihahmoa ja hän ei ole oppinut jakamaan isäänsä tai muitakaan asioita. Äidinsä luona hänellä ei ole kuria ja hän leikkii suurimmaksi osaksi yksinään.
Olen jo pitkään yrittänyt olla kärsivällinen ja ajatellut että kyllä se sit ajan kanssa, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. En haluaisi vapaa-aikanani kuunnella huutoa ja tappelua kotonani jos vaihtoehtona olisi rauhallinen aika lasteni kanssa. Välillä tuntuu että jopa pelkään tätä lasta... Onko kenelläkään ollut vastaavaa tai osaisiko joku neuvoa?!
Tämä lapsi estää meitä perustamasta uusperhettä!
Olen jo pitkään yrittänyt olla kärsivällinen ja ajatellut että kyllä se sit ajan kanssa, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. En haluaisi vapaa-aikanani kuunnella huutoa ja tappelua kotonani jos vaihtoehtona olisi rauhallinen aika lasteni kanssa. Välillä tuntuu että jopa pelkään tätä lasta... Onko kenelläkään ollut vastaavaa tai osaisiko joku neuvoa?!
Tämä lapsi estää meitä perustamasta uusperhettä!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lapsella voi olla vaikeuksia hyväksyä sinua ja lapsiasi, varsinkin jos on ainut lapsi. Hänellä ei ole mitään kokemusta minkään jakamisesta kun on aina saanut "itselleen". Ei siis ole ollut muita lapsia, jotka täytyy ottaa huomioon. Kirjoituksesi perusteella hän todennäköisesti myös pelkää että viette häneltä isän.
Minkä ikäinen on tämä lapsi on?
Lapselle pitäisi tehdä selväksi, ettei kukaan vahingoita tai vie häneltä mitään. Muista kuitenkin, ettei väkivaltaa ja juonittelua pidä hyväksyä ja uskon, että asiat selviää, kun saat lapseen kontaktin. Teidän kodin pelisäännöt on siis hyvä tehdä selväksi. Keskustele asiasta isän kanssa. Hän saa tämän kontaktin aikaan varmasti helpommin. Vai oletteko kenties jo keskustelleet asiasta?
Lapsen ei pitäisi pystyä estämään teitä perustamasta perhettä. Miksi koet, että asia niin on?
lapsella joka on kasvanut yksinäisenä lapsena ..ei ole oppinut jakamaan asioita ja hermostuu helpolla jos joku muu lapsi vie jotain häneltä.
Ja leikkii yksin koska ei osaa olla ryhmässä. Kontaktia vaikea luoda myös itselläni häneen...
eli hän vaatii paljon huomiota mutta huomion on oltava sellaista että lapsi joutuu käsittelemään asioita ryhmässä ja huonoa käytöstä ei saa sallia ..
ja kyllä lapsi huomaa lopulta sen kun puhut että miksi teet niin kuin teet ja oot sillain tiukka. Ja otat huomioon lapsenkin suuttumuksen eli keskustelet siitä kanssa...
Aikaa se vie mutta se on myös tämän lapsen eduksi tulevaisuutta aatellen. Ja touhua jotain erityistä hänen kanssa niin saatte yhteisen sävelen paremmin.
En näe estettä suhteellenne mutta tästä lapsestakin on sitten otettava vastuu eli olet myös hänet kasvattava äitipuoli...josta asiasta ei voi hanskoja tiskiin heittää.
Ideaa olisi myös järjestää joku vaikka leikkipuistopäivä koko porukalla isineen ja penskoineen ja järjestää sinne kuntorata tms. Siis totuttaa lapsi leikkimään ryhmässä ja ottamaan toiset huomioon. Kotonakin voi tällaista järjestää. Ihan mitä vaan missä lapset tekee yhteistyötä tasavertaisesti.
Otin neuvosta vaarin ja huomenna askartelemme pääsiäiskoristeita koko porukka... ensin keräämme materiaaleja luonnosta yhdessä... Kiitos...
Tsemppiä :) Kerro miten sujui.
No mutta sinullahan vaikuttaa olevan uusioperheisiin liittyvä asenne jo valmiina: "tämä lapsi on joutunut elämään ilman kunnollista äitihahmoa..."
Kun lukee uusperhepalstaa, sehän on täynnä näitä paha/huono-ex hyvä-minä-itse juttuja.
Kuulostaa tutulta.tavattiin miehen kanssa 4 vuotta sitten ja hän oli poikansa yh.Meillä samanikäiset lapset ja hänen poikansa oli juuri tuota mitä sanoit.
Poikani saanut pahastikin "köniinsä" esim rautalapiosta hiili halki ja hampaat kurkkuun.Pojat olivat molemmat 3 vuotiaita kun tavattiin.
Pikkuhiljaa on miehen poikakin ymmärtänyt rajat ja niiden merkityksen.
Eka vuosi meni suht helposti,oli vähän vieraskorea kaiketi.Mutta toka ja kolmas vuosi oli kyllä helvettiä!!
Mutta nyt on alkanut rauhoittumaan tilanne.
Neuvolassa terkkari sanoi kyllä jo ekan vuoden jälkeen että kehitys ollut huimaa.Siis henkinen.Poika oli jurottaja eikä neuvolassa ees puhunut mitään.Oli mukava saada ulkopuoliseltakin kiitosta että olin tehnyt hyvin.
Nyt pojat suht kivasti sopeutuneet yhteen ja hänen äitinsäkin on herännyt pikkuhiljaa ottamaan yhteyttä poikaansa.
Eli mä kyllä suosittelen mikäli itse tunnet jaksavasi että lapsen vuoksi et jätä tilaisuuttasi onneen.
Vaikka tuntuu hankalalta aluksi se voi muuuttua ja tämä riippuu ihan miehestä ja sinusta.Jos jaksatte yhessä sopia sävelet ja selkeesti mitä saa ja mitä ei saa tehdä.JA mitä tapahtuu jos tekee väärin.
Anteeksipyyntö,se oli miehen pojalle kamala asia.Samaten kiitos.
Perusjutuista siis me lähettiin,ja siitä että yritin opettaa empatiaa ja tapoja.Miten syödään siististi ruokapöydässä,miten peppu pyyhitään,kädet pestään.
Lisäks että äiti oli ollut poissaoleva,miehen vanhemmat elipojan isovanhemmat olivat passanneet pojan piloille.Kaikki antaneet periksi ja KANTANEET 3 vuotiasta lasta jokapaikkaan.POika ei jaksanut kävellä ees 100 metriä.
VOimia ja onnea teille!!
pohjimmiltaan samanlaisia lapsia kaikki eli kasvatus tekee nämä käytöserot pitkälti..hienoa että olet jaksanut jo tämän pojankin takia ja hänen tulevaisuuden..hatun noston paikka. :)
Kirjoitit aika suoraan, että tämä miesystäväsi lapsi estää teitä perustamasta uusperhettä.
Sanon yhtä suoraan, että tämä lapsi, josta kerroit on ihan selvästi terapian ja AVUN tarpeessa.
LUULETKO, että hän huvikseen kirkuu ja potkii?
Hänellä on PAHA olla!
Häntä pitää auttaa, nimenomaan häntä.
Hänellä on omat epävarmuustekijänsä ja hänen haavojaan ehkä tietämättänne revitään auki.
Hän tarvitsee todellakin RAKKAUTTA ja RAJOJA.
Mitäs jos ottaisitte tämän lapsen, joka on äärimmäisen ARVOKAS -yhtä arvokas kuin sinun lapsesi- teille asumaan.
Jos kerran opma äiti ei pysty häntä kasvattamaan.
Olet aikuinen ihminen ja sinä voit auttaa tätä lasta. Hän on rakkaan ihmisesi, miesystäväsi jälkikasvua. Sinun vaikutuksesi voi olla suorastaan käänteentekevä hänen elämässään.
Minusta on aivan luonnollista, että hän heittäytyy seurassanne hankalaksi. Yritä nyt asettua hänen asemaansa. Se ei ole helppo paikka. Olet kuitenkin vieras aikuinen tälle lapselle ja hänen oma isänsä näyttää rakastavan sinua ja sinun lapsiasi. Kai siinä kuka tahansa -myös sinä- tulisit mustikseksi. Ymmärrä sikäli lapsen mustasukkaisuutta.
Minun mielipiteeni on: Älkää perustako uusperhettä ennenkuin selvitätte perinpohjin tämän lapsen ja koko ihmissuhdeverkostonne asiat.
Tämä lapsi kuuluu elämäänne. Eikä ole oikein, jos kuvittelet omien lastesi olevan tärkeimpiä miesystävällsi. Ehei, hänen oma lapsensa on nro 1.
Älä vie miestä kauemmaksi lapsensa luota kuin hän jo on. Olet varmasti fiksu ihminen ja voit auttaa omalta osaltasi tätä lasta ja isäänsä lähenemään ja olet varmasti hyvä äitipuoli.
Miesystäväsi entinen elämä on osa hänen nykyistä elämäänsä.
Toivon koko sydämestäni, että te saatte asiat kuntoon niin, ettei tuo lapsi EIKÄ sinun lapsesikaan traumoittuisi enempää!
Jotenkin tuntuu siltä, että nyt on tuon lapsen avun saamisen paikka.
Älä vähättele osaasi siinä.
Onnea teille, sinulle ja miesystävällesi sekä kaikille lapsillenne!!
En missään nimessä laita lapsia tärkeysjärjestykseen eikä myöskään miesystäväni tee niin. Ja tietysti omat lapset ovat koko maailma!
Teidän että lapsella on paha olla ja tästä syystä haluan neuvoja että miten juuri MINÄ voin auttaa häntä. Miten minä voin vaikuttaa, että meillä kaikilla on hyvä olla...
Olen nyt muutaman päivän pitänyt etäisyyttä mieystävääni ja hänen lapseensa, jotta he saavat aikaa toisilleen. Minusta on erittäin tärkeää, että he saavat viettää yhteistä aikaa.
On vain niin vaikeaa kun tietää, että toisella on paha olla!
Toivottavasti ketään ei nyt saanut sellaista kuvaa että inhoan kyseistä lasta! Ei, asia ei ole näin.
Lapsella on vain huono olla ja minä haluan tehdä oman osani hänen eteen, jotta voisimme joku kaunis päivä olla yksi perhe.
liikaa ristiriitoja ja omat lapsesi kärsisivät. Sinulla on velvollisuuksia vain omia lapsiasi kohtaan. He ovat jo joutuneet kärsimään erosta, on kohtuutonta panna heitä vielä kärsimään sinun uudesta avioliitostasi. Kun lapsesi ovat aikuisia, voit tehdä mitä tykkäät, mutta nyt sinun pitää ensin kasvattaa lapsesi.
Jokaisen vanhemman velvollisuus on toki pitää huolta lapsistaan, ja myös itsestään. Huonosti voivalla isällä tai äidillä ei ole lapsilleen annettavaa yhtä paljon kuin hyvinvoivalla. Lapsen onni on yhteydessä aikuisen onneen myös niin että lapsi usein myötäelää vanhempiensa suruissa ja iloissa.
Toki lapset ovat luultavasti kärsineet erosta, elleivät sitten siitä hajonneesta liitosta, puhumattomuudesta tai tappelusta ja huonosta ilmapiiristä, tätähän sinä ja minä emme tiedä, mutta varmaan ovat jostakin kärsineet, kuten myös äitinsä.
Alkuperäisestä viestistä ilmeni myös että lapsilla on lämpimiä tunteita uutta miestä kohtaan. Kenties kyseessä on hyvä ja turvallinen miehen malli, josta lapsille on paljon iloa ja apua ja äidille tukea.
Kasvatuksessa toisen aikuisen tuki on arvokas ja tärkeä asia. Kahden aikuisen tuki on lapsellekin parempi kuin yhden. Tätä en sano syyttääkseni ketään yksinhuoltajaa, koska yh-vanhemman homma ei ole helppo ja tuskin kukaan on kevyin perustein lastensa isästä tai äidistä eronnut.
Lasten kasvattaminen ei ole irrallaan muusta elämästä oleva projekti. Minun käsittääkseni tässä ei oltu hakemassa "äidin uutta avioliittoa" vaan "meidän uutta perhettä". Kenties tässä uudessa perheessä lapset voisivat myös päästä näkemään toinen toistaan tukevien aikuisten muodostaman terveen parisuhteen. Siitä voisi ehkä lapsi saada hyvän mallin omaan elämäänsä.