Normaalisti en ole mitään laihduttajatyyppiä, mutta olisi kiva saada itsensä nyt kesäkuntoon. Olen tehnyt vatsoja jo jonkin aikaa, ja se alkaa tuntua, mutta vatsan päällä olevat läskit ei tunnu katoavan pelkillä istumaannousuilla(=vatsalihasten harjoittelulla). Eli millä keinolla saisi helpoiten vatsan päältä olevat läskit pois.
-Kiitos.
-Kiitos.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei ne kyllä valitettavasti lähde kun laihduttamalla.
Niin niin, miten se kannattaisi aloittaa? Pitkästikkö lenkkiä ja minkälainen ruokavalio? Jossain joskus luin sellaisen monen viikon treeniohjelman, missä oli justiin aloitteleville laihduttajille pariksi viikoksi ohjelmaa. Tietääkö muut, mistä se löytyisi?
Rasva lähtee tasaisesti joka puolta kehoa, teet sitten vatsalihasliikkeitä, punnerrat tai juokset. Helppoa tapaa ei ole. Niukka ruokavalio ja aivan älytön liikunta on tehokkain tapa, mutta jos et jää koukkuun tähän tapaan niin et pysty noudattaan sitä.
Ekaksi rasvan lähtö näkyy kasvoissa ja käsissä, niissä kun on suht. vähän rasvaa.
Vatsan kohtaa rasva lähtee viimeiseksi. Ja sitä et saa pois ilman erikoisdieettejä, joita bodarit käyttävät kisoihin valmistautuessaan.
Mutta jos oikein kunnolla treenaat vatsaa, niin kyllä se sixpack näkyy pienen rasvakerroksenkin alta. Ainakin mulla näkyy.
Mä treenasin 13x viikossa (eli 2x päivittäin, sunnuntaisin 1x) 5h aerobista, loput punttia. Kyllä löytyi sixpack, vaan eipä löydy enää, sain lapsen ja lihoin 20kg... Mutta aerobinen liikunta yhdistettynä punttiin ja fiksuun ruokavalioon (jätä sokerit ainakin pois)niin eiköhän se masu pian ole timmissä. Tsemppiä sulle
Kai treenaat vatsoja oikein? Valitettavan moni suomalainen luulee, että pintalihaksia (niitä jotka sitten pullistuu ulos) treenaamalla saa hyviä tuloksia. Itse sain alle 2kk sikspäkin kun panostin syvien vatsojen harjoittamiseen. JA on muuten helvetin paljon raskaampia! Mutta tuloksia syntyi, enkä ole mikään laiheliini :D
tehdään? Mieluiten yksinkertaiset ohjeet, että tyhmäkin tajuaa. :D
Fysioterapeutin luona ja minulle tehtiin Orttonin lihaskuntotesti ja yllätyksekseni minulla oli vatsalihasten tulos erinomainen, selkälihakset erinomainen, käsilihakset hyvät ja staattinen lihaskunto erinomainen ja niin olen nainen. Jalkalihaksia ei tehty, koska polvi on kipeä yliliikkuvista nivelistä johtuvasta polven "muljahduksen" takia, mutta uskoisin, että tulos olisi hyvä. Niin tämä oli pitkä johdanto siihen, että ei ne läskit lähde pelkillä hyvillä vatsalihaksilla, koska minulla on loput läskit eli 15kg vyötärön alapuolella. Paino on nyt pudonnut 27kg. Katsotaan sitten nuo loput kilot on karistettu.
Lihaksia voit kasvattaa ja kiinteyttää vatsalihaksilla, mutta ei läski sillä mihinkään katoa. Sinun on laihdutettava vähentämällä ruuan määrää jotta läski lähtee ja kiinteytettävä paikkoja vatsalihaksilla.
Monet luulee, että läski lähtee mukamas jollain liikkeillä ja vieläpä halutuista kohdista, mutta ei se niin mene. Lihakset kyllä kehittyvät mutta läski on ja pysyy ellet laihduta.
noh, kuten muutkin jo totesivat, laihduttaminen on ainut keino saada läskit pois ympäriltä.
MUTTA huomasin sun vatsalihasliikkeissä olevan myös parantamisen varaa.
näin teen minä: joka aamu ENNEN AAMIAISTA menen sohvan luo ja nostan jalat sohvalle, itse makaan lattialla; jalkojen on oltava 90 asteen kulmassa. siitä teen 20 20 sivuvatsalihasta ja 10 suoraa: sivuvatsalihakset tehään niin että (kädet on oltava vähintään korvissa) kyynerpäät on vedettävä joko vasempaan tai oikeaan laitaan, riippuen kumpaa sivua sillä hetkellä teet. 20 vatsalihasliikettä oikeaan laitaan, 20 vatsalihasliikettä vasempaan laitaan, ja 10 vatsalihasliikettä suoraan (eli kuten tavallisestikin teet, poikkeuksena vain että jalkasi ovat sohvan varassa 90 asteen kulmassa).
toivottavasti auttoi!