oopperaa lahdessa

Lahden Musiikin laitos esittää Giacomo Puccinin Suor Angelica -oopperan yhteistyössä Lahden Konservatorion kanssa. Esitykset ovat Lahden Konserttitalossa (Sibeliuksenkatu 8).

Ooppera sijoittuu 1600 -luvun lopun Italiaan ja se kertoo sisar Angelican elämästä luostarissa, johon hänen epäillään joutuneen salaisuuden takia. Angelica on oman sukunsa häpeätahra juuri salaisuutensa takia. Tarina saa yllättävän käänteen kun Angelican täti saapuu luostariin ahdistavan uutisen kanssa.

Lahden Nuori Sinfonia, kapellimestari Esa Heikkilä
ohjaus Marietta Tevajärvi
Musiikin laitoksen oopperaluokka

Näytökset:
lauantai 24.3. klo. 19.00 (ensi-ilta)
maanantai 26.3. klo. 19.00
keskiviikko 28.3. klo. 19.00
4446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olisit hiljaa noista oppilasjutuista. Ne ovat aivan hirveitä. Ne vasta opettelee asioita.

Äänestä
  • Tottakai tällä palstalla saa mainostaa omia tai tuttujensa ym. konsertteja, produktioita ym. Opiskelijoiden esiintymiset ovat hyvin mielenkiintoista seurattavaa. Lisäksi kun tietää niistä olevan valtava hyöty opiskelijoille itselleen

    Äänestä

  • Kukaan ei ole seppä syntyessään, ja "hirveitä" konsertteja on valitettavasti myös ammattilaistasolla. Opiskelijaesityksissä on lahjakkuuksia, joiden kehitystä on ilo seurata. Yhtenä vuonna opiskelijaproduktiossa, toisena vuonna kilpailun voittajana, muutaman vuoden kuluttua kansainvälistä uraa luomassa. On paljon ihmisiä, jotka nimenomaan haluavat nähdä opiskelijaesityksiä niiden raikkauden takia.

    Äänestä

  • coloratura kirjoitti:

    Kukaan ei ole seppä syntyessään, ja "hirveitä" konsertteja on valitettavasti myös ammattilaistasolla. Opiskelijaesityksissä on lahjakkuuksia, joiden kehitystä on ilo seurata. Yhtenä vuonna opiskelijaproduktiossa, toisena vuonna kilpailun voittajana, muutaman vuoden kuluttua kansainvälistä uraa luomassa. On paljon ihmisiä, jotka nimenomaan haluavat nähdä opiskelijaesityksiä niiden raikkauden takia.

    eivät ne kansallisoopperankaan esitykset nautintoa takaa, eivät äänellisesti eivätkä visuaalisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suor Angelica kirjoitti:

Lahden Musiikin laitos esittää Giacomo Puccinin Suor Angelica -oopperan yhteistyössä Lahden Konservatorion kanssa. Esitykset ovat Lahden Konserttitalossa (Sibeliuksenkatu 8).

Ooppera sijoittuu 1600 -luvun lopun Italiaan ja se kertoo sisar Angelican elämästä luostarissa, johon hänen epäillään joutuneen salaisuuden takia. Angelica on oman sukunsa häpeätahra juuri salaisuutensa takia. Tarina saa yllättävän käänteen kun Angelican täti saapuu luostariin ahdistavan uutisen kanssa.

Lahden Nuori Sinfonia, kapellimestari Esa Heikkilä
ohjaus Marietta Tevajärvi
Musiikin laitoksen oopperaluokka

Näytökset:
lauantai 24.3. klo. 19.00 (ensi-ilta)
maanantai 26.3. klo. 19.00
keskiviikko 28.3. klo. 19.00

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu