Outoa verrattuna

protestantteihin

Se on niin helppo sanoa kaikkia muita adventtitotuuden vastustajiksi ja panettelijoikisi tai jopa haukkaua aurinkojumalan kumartajiksi.
Ei tietääkseni kumarreta aurinkoa protestanttisissa piireissä.
Mikä mahtaa olla esteenä adventtikirkolla kun siellä tietääkseni ei ole yhtään ns. Israel-piiriä?
Oletko koskaan kuullut laulettavan hebrealaisia lauluja adventtikirkossa?
Entä sapattipalveluksen aikana Israelin siunaaminen?
Missä Raamatussa lukee että adventistit ovat Herran omia ja jokaisen polven on notkistuttava kumartamaan adventisteja sitten aikojen lopussa?

23

683

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ISRAEL UUDESSA LIITOSSA

      Israelilla oli Vanhan Testamentin aikana oma erityinen tehtävä.
      Israelin kansa oli teokraattínen valtio jonka tehtävä oli tehdä Jumala tunnetuksi, ja myös Jumalan käskystä hävittää kansat joiden syntien mitta oli tullut täyteen. Uskossa vanhurskaan Aabrahamin Jumala siunasi. (1 Moos 12:1-4)

      Israelin kansa kuitenkin jatkuvasti kääntyivät pois Herrasta epäjumalien puoleen, ja rikkoivat Jumalan käskyt. Jumalan lupaukset ovat aina olleet ehdollisia, ja toteutuvat vain jos kansa olisi uskollinen Jumalalle ja Jumalan käskyille. (5 Moos 28:1-16, 2 Moos 15:26)
      Uskottomina Herralle kansa joutui vieraiden kansojen joukkoon, ja tänään menettää maapalan toisensa jälkeen.

      Jeesus opetti että Israelin kansa tulisi hylkäämään Jeesuksen. (Matt 21:42-44, Apt 4:8-12, Apt 4:8-12, Joh 3:16-18)
      Paavali sanoi, kun juutalaiset hylkäsivät sanan, että “käännymme pakanain puoleen.” (Apt 13:45-46)
      Oikeasta juutalaisesta Paavali sanoi oikean juutalaisen olevan Hengessä uskossa. (Room 2:28-29, Gal 3:7,28-29)
      Usko perustuu Jeesuksen vastaanottamiseen, ja Hengessä kulkemiseen. Ei rotuun, valtioon, kieleen tai kansallisuuteen. (Joh 14:6, 2 Kor 3:18, 1 Piet 1:4, Joh 3:3)

      Jumala ei ole hyljännyt Israelia. (Room 11:1-5; Jes 10:21-22, 11:11, 16, 28:5, Jer 11:16-17) Israel hylkäsi Jumalan ja kielsi Kristuksen.
      (Matt 27:20-25) Jokaisella Israelilaisella on mahdollisuus ottaa Jeesus Kristus vastaan uskossa. (Joh 15, 14:27, Joh 6:37)

      Kun Herra tulee uskolliset temmataan ylös taivaaseen, jossa he hallitsevat pappeina Kristuksen kanssa 1000 vuoden ajan. (Ilm 20, 1 Kor 6:2, Joh 14:1-4, 1 Tess 4:15-17) Maanpäällinen joskus opetettu “1000 vuoden onnen valtakunta” ei ole Raamatun opetusta.
      Tuhatvuotiskauden jälkeen Jumala luo uuden paratiisimaan. (Ilm 20:7-15, 21-22 luvut, 2 Piet 3:9-14)
      Jeesus toimii Ylipappina taivaassa. (Hebr 8:1-2,5´-10, 10:16)
      Pelastetut ovat kaikista kansanheimoista. (Ilm 7:9-10, Ilm 15:2-4)
      Lihallisesta Israelista pelastuu vain rippeet. (Room 9:27, Jes 10:22)

      Kristillinen seurakunta on tosi hengellinen Israel. (Room 9:25, 1 Piet 2:9-10, Gal 6:16) Muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin Israelilla. (Ef 2:11-19, 3:2-6, Room 9:6-8, 11:11-27)

      Lisää aiheen läheltä:
      http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
      Osasto 3 “Pelastus, taivas, uusi maa”
      Osasto 4 “Jumalan laki”
      Osasto 5 “Kristillinen elämä ja rukous”
      Osasto 7 “Seurakuntaelämä”
      Osasto 8 “Kristityn lepopäivä”
      Osasto 9 “Jeesuksen tulo. Lopun aika”
      Osasto 10 “Profetiat”
      Osasto 14 “Kuolema ja tuomio”
      Osasto 15 “Sekalaisia kysymyksiä”

      Vrt; http://www.media7.fi/raamattuopisto

      Siunausta
      jari laurila

      • lukemaasi?

        Mitä sinä oikein höpäjät ja mihinkä vastasit?

      • opettamaan
        lukemaasi? kirjoitti:

        Mitä sinä oikein höpäjät ja mihinkä vastasit?

        Voi sun kanssa kun osallistut keskusteluun massapostituksen keinoin.

      • Pääkonferenssiin
        opettamaan kirjoitti:

        Voi sun kanssa kun osallistut keskusteluun massapostituksen keinoin.

        Outoa tämä samaistuminen korvausteologian hengessä Israeliin.

      • esittely
        lukemaasi? kirjoitti:

        Mitä sinä oikein höpäjät ja mihinkä vastasit?

        Tämä edellinen jaarittelija obn tuttu siitä, että hän puhuu aina muiden kirkoittamien viestien ohi, eikä pysy asiassa. Hän on itse valinnut itsensä muiden kirkkojen jäsenten opettamiseksi adventismin orjuuteen.

      • mutui
        esittely kirjoitti:

        Tämä edellinen jaarittelija obn tuttu siitä, että hän puhuu aina muiden kirkoittamien viestien ohi, eikä pysy asiassa. Hän on itse valinnut itsensä muiden kirkkojen jäsenten opettamiseksi adventismin orjuuteen.

        Toivotaan, että tuo kirjoittaja ei jäisi tämän palstan painajaiseksi tänne kirjoittelemaan. Häellä ei ole muuta esiteltävänään kuin omia kirjallisia harjoitelmiaan.

      • Kilvoituksessa

        1.Aik.16:13. " - te Israelin, hänen palvelijansa, siemen, Jaakobin lapset, te hänen valittunsa.
        14. Hän, Herra, on meidän Jumalamme; hänen tuomionsa käyvät yli kaiken maan.
        15. Muistakaa hänen liittonsa iankaikkisesti, hamaan tuhansiin polviin, sana, jonka hän on säätänyt,
        16. liitto, jonka hän teki Aabrahamin kanssa, ja hänen Iisakille vannomansa vala.
        17. Hän vahvisti sen käskyksi Jaakobille, Israelille iankaikkiseksi liitoksi.
        18. Hän sanoi: 'Sinulle minä annan Kanaanin maan, se olkoon teidän perintöosanne.'
        19. Teitä oli vähäinen joukko, vain harvoja, ja te olitte muukalaisia siellä.
        20. Ja he vaelsivat kansasta kansaan ja yhdestä valtakunnasta toiseen kansaan.
        21. Hän ei sallinut kenenkään heitä vahingoittaa, ja hän rankaisi kuninkaita heidän tähtensä:
        22. 'Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni.'
        23. Veisatkaa Herralle, kaikki maa, julistakaa päivästä päivään hänen pelastustekojansa.
        24. Ilmoittakaa pakanain seassa hänen kunniaansa, hänen ihmeitänsä kaikkien kansojen seassa."

        Ps.105: 8. "Hän muistaa liittonsa iankaikkisesti, säätämänsä sanan hamaan tuhansiin polviin,
        9. liittonsa, jonka hän teki Aabrahamin kanssa, ja Iisakille vannomansa valan.
        10. Hän vahvisti sen käskyksi Jaakobille, Israelille iankaikkiseksi liitoksi."

        Jer.31:" 35. Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat - Herra Sebaot on hänen nimensä:
        36. Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan.
        37. Näin sanoo Herra: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.
        38. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin Herran kaupunki rakennetaan jälleen Hananelin-tornista Kulmaporttiin asti. "

        Sak.14:"1. Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
        2. Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
        3. Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
        4. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
        5. Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
        6. Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
        7. Se on oleva yhtämittaista päivää - Herralle on se tunnettu - ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
        8. Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
        9. Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.
        10. Koko maa muuttuu tasaiseksi kuin Aromaa Gebasta Rimmoniin asti, Jerusalemin eteläpuolelle. Ja tämä on oleva korkea ja oleva asuttu, paikallansa, Benjaminin portista entisen portin sijaan asti, Kulmaporttiin ja Hananelin-torniin asti, kuninkaan viinikuurniin asti.
        11. He asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa.
        12. Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.
        13. Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan.
        14. Myös Juuda on sotiva Jerusalemissa, ja kaikkien pakanakansojen rikkaudet kootaan joka taholta: kullat ja hopeat ja ylen paljon vaatteita. "

        ---Kyllä Jumalan liitot Israelin kanssa, jopa pettäjä Jaakobin kanssa ovat vahvat ja iankaikkiset.

        4.Moos.24:"8. Jumala vei sen pois Egyptistä; sen sarvet ovat kuin villihärän. Se syö suuhunsa viholliskansat, heidän luunsa se murskaa ja lävistää heidät nuolillansa.
        9. Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona - kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, kirottu, joka sinua kiroaa!"
        10. Silloin Baalak vihastui Bileamiin ja löi kätensä yhteen. Ja Baalak sanoi Bileamille: "Minä kutsuin sinut vihollisiani kiroamaan, ja nyt sinä olet siunannut heidät jo kolme kertaa. " --- Olisi hyvä adventistienkin Israelia siunata, mikäli haluavat saada Jumalalta siunauksen. Israel tulee lopun ajalla äärimmäisessä ahdistuksessa kääntymään KOKO KANSAKUNTANA Jumalan puoleen:

        Sak.12:" 9. Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.
        10. Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
        11. Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.
        12. Ja maa pitää valittajaisia, kukin sukukunta erikseen: --"

        Ns. Korvausteologia on suuri harha, johon adventistit ja Jehovan todistajat ovat syyllistyneet. Ovatpa luterilaisetkin pääasiassa.
        - Raamattu on Jumalan Sana ja iankaikkinen, muuttumaton. Jumalan alkuperäinen tarkoitus oli Israelille 'pappisvaltakunta ja pyhä kansa', mutta luopumuksen tähden se syrjäytettiin AJAKSI, ETTÄ NE PAKANAKANSATKIN TULISIVAT AABRAHAMIN SIUNAUKSESTA OSALLISIKSI. Ei tule ylpeillä siitä, minkä olemme LAHJAKSI saaneet!

      • teologiesi opetus
        Kilvoituksessa kirjoitti:

        Hengellinen adventtitotuudella ylpeily profetaallisessa adventtivalossa käy lankeemuksen edellä.

      • Kilvoituksessa
        teologiesi opetus kirjoitti:

        Hengellinen adventtitotuudella ylpeily profetaallisessa adventtivalossa käy lankeemuksen edellä.

        MINÄ EN YLPEILE adventtivalolla, vaan esitän Raamatun sanaa siitä, mikä on Israelin osa ollut ja mikä tulee vielä olemaan. Eikä minulla ole teologeja, sillä en kuulu mihinkään uskontoon tai uskonnolliseen ryhmään. Jäsenenä olen vielä toistaiseksi eräässä Israelin työtä tekevässsä pienessä ryhmässä, sillä NE YHTEYDET vahvisti Jumala Sanansa ja antamiensa kehoitusten kautta. Uskoon tulin Israelin meidän aikanamme ja ennen sitä ennustettujen Raamatun profetioiden kautta: jos aikaamme seuraa, joutuu pakostakin myöntämään, että SEN KANSAN KOHTALOT JA VAIHEET ovat olleet muinoin ja ovat ERITYISESTI NYT uskoa vahvistavia niille, jotka kulkevat silmät ja mieli avoimina.

      • Kun pakanain aika tulee täyteen (Luuk 21:24) tulee Israelilaisille uusi etsikkoaika. 144.000 israelilaista pelastuu ensin ja he kuolevat marttyyrikuoleman (Ilm 6:9, 13:15). Sitten juuri ennen Jeesuksen toista tulemista kaikki israelilaiset, jotka tuolloin ovat elossa tulevat uskoon (Sak 12:10).

        Jeesuksen tultua maan päälle ja perustettua hallintonsa tuhanneksi vuodeksi Jerusalemiin hänen kanssaan hallitsevat juuri nuo juutalaismarttyyrit (Sak 14:9, Ilm 20:4).

    • timokarppi

      • joutavalle miehelle

        Jarlau perusta omaan seurakuntaasi Israel-piiri.

      • koko taikinan
        joutavalle miehelle kirjoitti:

        Jarlau perusta omaan seurakuntaasi Israel-piiri.

        Adventismismi on naamioitu valkoiseen enkelin viittaan jonka alta pilkistää hengellinen yksi Raamatullinen sudenhäntä.
        On korvausteologiaa, 1844-oppia, sapattisinettiä, aurinkopetoa, väärään profeettaan uskomista yms...
        Profetaallista hihhulointia lailla adventtitotuuden hengessä.

      • olemassakaan

        En ole koskaan kuullut opetettavan mitään "korvausteologiaa".

        Jumalalla on olemassa vain yksi kansa, tosi Israel ja siihen kuuluvat kansallisuudesta riippumatta kaikkien aikojen Jeesukseen uskovat aina Aadamista meidän päiviimme.

      • timokarppi
        olemassakaan kirjoitti:

        Olisipa mielenkiintoista kuulla mitä ajattelet seuraavista Raamatun kohdista.

        Room.11:1. Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.

        Room.11:25. Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,

      • rushcooler
        olemassakaan kirjoitti:

        En ole koskaan kuullut opetettavan mitään "korvausteologiaa".

        Jumalalla on olemassa vain yksi kansa, tosi Israel ja siihen kuuluvat kansallisuudesta riippumatta kaikkien aikojen Jeesukseen uskovat aina Aadamista meidän päiviimme.

        Jos Jumalan Mooseksen kautta tekemä liitto ei olisi voimassa, ei Kristuskaan olisi "Maailman Vapahtaja". Kun liitto olisi tehty mitättömäksi mitätöityisi samalla myös liiton laki jota noudattaen Jeesus teki sovitustyönsä. Siksi on välttämättömyys, että Jumalan ja Israelin välinen liitto jäi voimaan. LAKI toimii näin!Kun Jeesus sovitti "Israelin synnit" poistuivat ne säädökset ISRAELILTA, jotka olivat ISRAELIA vastaan Paavalinkin selittämällä tavalla. Niin myös sovitus tekimitättömäksi tottelermattomuuden vuoksi annetut säädökset.Ne peruutettiin. Sitähän sovittaessa tapahtuu maallisessakin laissa! Ehdonalaisuus poistuu kun ehdonalaisuuteen joutumisen syy mitätöidään.

    • vääristelysi

      adventisteista on?Yksistään siitä syystä,että kun te itse,tai muutamat teistä,vääristelette tahallanne kaiken toiseksi mitä se on tarkoitettu,ovat muutamat adventistit alkaneet protestoida,ja antaa samalla mitalla takaisin.Ihan yhtähyvin voi teille sanoa että olette aurinkojumalan palvojia,kuin adventisteille,että ympärileikkauttakaa itsenne!

      Kuinkas monta ympärileikattua esimerkiksi luterilaisissa on,vaikka luterilaisen kirkon opetuksiin kuuluvat Jumalan käskyt?Niin että älä ole sokea,vaan näe että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!

      • adventismissa

        Mikä vääristely? Anna faktoja ja pysy asiassa.

      • lue mitä
        adventismissa kirjoitti:

        Mikä vääristely? Anna faktoja ja pysy asiassa.

        sinulle sanotaan,äläkä höilötä suuna päänä!

      • häh!
        lue mitä kirjoitti:

        sinulle sanotaan,äläkä höilötä suuna päänä!

        Sinun sanoillasi ei ole mitään virkaa! Raamattu selittää itse itsensä. Ei adventistin sanat siihen mitään saa lisää eikä mitään siitä pois. Esitit nytkin omia perusteluitasi joita ei löydy Raamatusta, eikä selittelyjäsi saa Raamatusta johdettua pitkällä seipäälläkään.

    • MINULLA EI OLE VARAA OLLA SIUNAAMATTA ISRAELIA

      Minäkin ihmettelen sitä, että lakiuskontojen harjoittajat (mm. sapattilakien korostus), rohkenevat suhtautua nuivasti siihen iäti pysyvään kansaan, jolle kyseiset lait annettiin.

      1.Mooseksen kirja:
      49:10 Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat.

      Luuk 18:39 Ja edelläkulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan; mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua!"

      • kolme-enkeliä

        ainakin me adventistit. Vapaaehtoista jäsenyys Jumalan kansassa onkin, ei ketään pakoteta taivaan kansalaiseksi. Juutalaisiakin kääntyy Jeesuksen omiksi yksilöinä. Adventtiseurakunta toimii Israelissakin ja saamme näin oksastettua juutalaisiakin Jeesus puuhun!

      • kolme-enkeliä kirjoitti:

        KAIKKI ISRAEL PELASTUU

        Rivien välistä käy esiin amerikkalaisessa adventtiopissa, että juutalaiset eivät enää olisikaan Jumalan erityinen omaisuuskansa - silmäterä, vaan ennemminkin heidät olisi hylätty.

        Paavalin kautta Israelin Jumala - jota mekin saamme palvella - osoittaa, ETTÄ HÄNELLÄ YHÄ ON HYVÄ SUUNNITELMA OMAISUUSKANSANSA SUHTEEN.

        ADVENTISMIN YLEISARVIO

        Adventismilla on vain muodollinen suhde Jeesukseen, kun laki täyttää sydämen. Lain perässä juostessa Jeesus joutuu raahautumaan perässä, joko ojana tai sivuvaimona. Jos on todellakin Jeesus sydämessä, nin tuossa on kyse aviorikoksesta, haureudesta, huoraamisesta, Room 7:2-4.

        Jos lain kautta etsitään vanhurskautta, vaikak vaoin osaksikin, niin itse asiassa VANHURSKAUTTAMISASIA OLISI IHMISEN OMASSA VALLASSA. Mutta se ei ole juoksijan vallassa, vaan Hänen, joka päämäärän on antanut ja Hengen johdattamaan, voimaannuttamaankin.

        Roomalaiskirje:
        9:16 Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.

        Jessica* mainitsi "Jeesus-puun. Niin , Jeesus on se totinen viinipuu ja Israel se öljypuu Hänen puutarhassaan. Meidät pakanuudesta kääntyneet oksastetaan tuohon luonnolliseen öljypuuhun. Raamattu kuvaa meitä metsäöljypuun oksiksi. Jotka sitten uskon kautta tulevat oksastetuksi tuohon JALOON ÖLJYPUUHUN. MESSIAANISIA JUUTALAISIA EI OKSASTETA MEIHIN, VAAN MEIDÄT HEIHIN.

        "Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä tarhasta, ..."; me olemme niitä. Israelin paatumus ajaksi on siksi, että mekin saisimme oikeuden. Kun pakanain luku on täynnä, opettaa Raamattu koko jäljellä olevan juutalaiskansan pelastuvan Jeesuksessa - "Mooseksen peite" otetaan pois silmiltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1367
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1119
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      823
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      640
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe