Olemme miehen kanssa ns. harkinta-ajalla. Olemmme olleet naimisissa kohta 7 vuotta ja sitä ennen seurustelimme lähes kymmenen vuottaa. Kolmisen vuotta sitten huomasin, ettei avioliittommne ole kunnossa, yritin tuoda asiaa esille. Mutta tuolloin mieheni ei ollut oikein halukas keskustelemaan. Yritin aikani ja löin ns. hanskat tiskiin. Tuolloin aloitin sivusuhteen työkaverini kanssa. Hänkin naimisissa ja kahden lapsen isä. Tätä jatkui sitten on/off-tyyppisesti vuodenvaihteeseen asti.
Syksyllä mieheni alkoi muuttua, ja puhumaan esim. lapsen tekemisestä. Asiasta, josta lähes kaikki oli saanut alkunsa. Halusin lasta monta vuotta ja mieheni ei ollut muka valmis isäksi. Nyt sitten syksyllä hän ilmoittaa haluavansa lapsen. Tällöin hän ei tiennyt suhteesta. En kuitenkaan suostunut, sillä tunteet tähän toiseen mieheen olivat vahvat. Vuodenvaihteessa, pikien, repivien keskustelujen jälkeen päätimme, minun ehdotuksesta laittaa erohakemuksen vireille. Tällöin mieheni alkoi epäillä asiaa ja saikin salasuhteeni selville. Hän raivostui aluksi hirveästi, mutta sitä raivoa kesti vain päivän. Sen jälkeen hän ilmoitti, että haluaa yrittää vielä ja olisi valmis yrittämään anteeksiantoa. Mieheni on tuon asian kanssa muuttunut hirveästi. Aiemmin hän juoksi omissa menoissaan ja oli lähes aina poissa. Nyt hän kysyy haluaisitko lähteä kanssani johonkin, tekee kotitöitä yrittää läheisyyttä jne. Tämä asia ahdistaa minua edelleen, sillä en tunne edelleenkään muuta kuin kaveruutta, jonka olen miehelleni sanonut. Hän vain puhuu, että antamalla tunteille mahdollisuuten meistä voisi tullakin jotain ja hän on muuttunut jne. Hän rakstaa minua aidosti. Alkuvuodesta hän oli yrittänyt jo tapailla jotain naista, mutta treffattuaan sen oli tajunnut, kuinka paljon hän minua rakastaa ja jättänyt homman sikseen. Tämän toisen miehen kanssa olemme edelleen väleissä ja tunteita meillä on toisiimme. Mutta kaiken jälkeen en tiedä tuleeko siitäkään mitään. Olen asia kanssa aivan sekaisin, enkä tiedä mitä tehdä.
Syksyllä mieheni alkoi muuttua, ja puhumaan esim. lapsen tekemisestä. Asiasta, josta lähes kaikki oli saanut alkunsa. Halusin lasta monta vuotta ja mieheni ei ollut muka valmis isäksi. Nyt sitten syksyllä hän ilmoittaa haluavansa lapsen. Tällöin hän ei tiennyt suhteesta. En kuitenkaan suostunut, sillä tunteet tähän toiseen mieheen olivat vahvat. Vuodenvaihteessa, pikien, repivien keskustelujen jälkeen päätimme, minun ehdotuksesta laittaa erohakemuksen vireille. Tällöin mieheni alkoi epäillä asiaa ja saikin salasuhteeni selville. Hän raivostui aluksi hirveästi, mutta sitä raivoa kesti vain päivän. Sen jälkeen hän ilmoitti, että haluaa yrittää vielä ja olisi valmis yrittämään anteeksiantoa. Mieheni on tuon asian kanssa muuttunut hirveästi. Aiemmin hän juoksi omissa menoissaan ja oli lähes aina poissa. Nyt hän kysyy haluaisitko lähteä kanssani johonkin, tekee kotitöitä yrittää läheisyyttä jne. Tämä asia ahdistaa minua edelleen, sillä en tunne edelleenkään muuta kuin kaveruutta, jonka olen miehelleni sanonut. Hän vain puhuu, että antamalla tunteille mahdollisuuten meistä voisi tullakin jotain ja hän on muuttunut jne. Hän rakstaa minua aidosti. Alkuvuodesta hän oli yrittänyt jo tapailla jotain naista, mutta treffattuaan sen oli tajunnut, kuinka paljon hän minua rakastaa ja jättänyt homman sikseen. Tämän toisen miehen kanssa olemme edelleen väleissä ja tunteita meillä on toisiimme. Mutta kaiken jälkeen en tiedä tuleeko siitäkään mitään. Olen asia kanssa aivan sekaisin, enkä tiedä mitä tehdä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Rakastatko aviopuolisoasi ... oikeesti? Vai oletko hänen kanssaan pelkästä tottumuksesta tai jopa säälistä (tai koska tunnet tehneesi väärin sivusuhteessasi)?
Mitä tunnet "rakastajaasi" kohtaan ... rakkautta, ihastumista, vai intohimoa ... tai ehkä lohtua (laastari) huonoon oloon jota liitossasi aikaisemmin koit?
Uskotko aviopuolisosi todella muuttuneen, vai onko kyseessä paniikkireaktio avioeron pelosta ... koska jos niin, muutos ei ole pysyvä.
Oletteko harkinneet pariterapiaa (väestöliiton palveluja voin suosittaa ainakin) ? Olisitko valmis nostamaan ne hanskasi tiskistä ... jaksatko, tahdotko, ja osaatko sen ?
Oletko valmis jättämään sivusuhteesi kokonaan ... turha pettää edes itseään sillä, että suhde voisi palata takaisin platooniseksi kaveruudeksi.
Mitä tahdot elämältäsi ?
1. En osaa sanoa. Aiemmin rakastin, mutta asioiden vaikeus sai minut turhautumaan. Hän on hieno mies, mutta nyt enemmän kaveri.
2.Tunnen häntä kohtaan syviä tunteita, en tiedä ovatko ne rakkautta, vai mitä, mutta kuitenkin eri tavalla kuin miestäni kohtaa.
3. Kyllä uskon hänen muuttuneen. Paniikkia se aluksi oli, mutta nyt sitä on kestänyt kuitenkin lähes vuoden.
4. Mieheni haluaisi ja olisi valmis. Itse en halua.
5. En tiedä
1. En osaa sanoa. Aiemmin rakastin, mutta asioiden vaikeus sai minut turhautumaan. Hän on hieno mies, mutta nyt enemmän kaveri.
=> kaveruuttakin tarvitaan avioliitossa, eivätkä ne "rakastumisen tunnemyrskyt" yhtä voimakkaina jatku kenelläkään vuodesta toiseen... tämän varmaan tiedätkin. Mutta ei suhde saa myöskään "lässähtää" pelkäksi kaveruudeksi, pitää olla välillä "säpinää", erotiikkaa, ja ehdottomasti rakkautta puolisoaan kohtaan. Ellei aidosti enään ole (eivätkä ne tunteet vain ole "hautautneet" muun murheen alle) ... niin avioero reiluinta molemmille.
2.Tunnen häntä kohtaan syviä tunteita, en tiedä ovatko ne rakkautta, vai mitä, mutta kuitenkin eri tavalla kuin miestäni kohtaa.
=> Kuitenkin siis enemmän kuin tavallinen "kaveruus" ... onko se sitten reilua vedättää miestäsi ja hänen tunteitaan ... antaa hänen ymmärtää muuta (ehkä) kuin mitä aidot tunteesi ovat. Olisiko sittenkin parasta myös miehellesi, että eroaisitte, ja hänellä olisi mahdollisuus löytää puoliso kenen tunteet häntä kohtaan muuta kuin sinun.
3. Kyllä uskon hänen muuttuneen. Paniikkia se aluksi oli, mutta nyt sitä on kestänyt kuitenkin lähes vuoden.
=> ... mistä sitten ei kuitenkaan ole ollut apua suhteeseenne tai siihen mitä häntä kohtaan tunnet... yrityksensäkö siis turhaa.
4. Mieheni haluaisi ja olisi valmis. Itse en halua.
=> kuvitteletko että asia täällä selviää... ja ilmeisesti kesenänne solmut eivät aukea (jos niitä edes tahdotaan aukaista). Varmaan sinulla jokin logiikka haluttomuuteesi?
5. En tiedä
=> toivataan että jossain vaiheessa aukenee myös tuo asia, muuten elämä melko onnetonta.
Ihan aluksi totean, että elin samankaltaisessa tilanteessa yli 10 vuotta sitten. Väsyin liittooni, kun monista pyynnöistäni huolimatta läheisyyttä ja lasta ei miehen puolelta haluttu. Muutuimme kavereiksi ja tunteet alkoivat jäähtyä. Sitten eteeni käveli mies; salama kulki silmistä kropan kautta ja täräytti maahan. Tunne oli niin voimakas, että kaikki entinen jäi. No, meistä ei kuitenkaan kohtalon oikuista johtuen tullut lopulta paria. Mutta liitto oli sitä myöten selvä, muutin pois ja erosin.
Näin pitkän ajan jälkeen voin edelleen sanoa, että tein oikean ratkaisun. Katua ei ole tarvinnut kertaakaan.
palstalla säästyttäisiin suuremmilta kuohunnoilta: tämä 10 vuoden takainen tunnemyrsky koettiin sinkkumiehen kanssa ja itselläni ei siis omassa liitossani ollut lapsia (mies ei halunnut). Mutta yhtä kaikki tunnelmat ja oman liiton tila olivat samankaltaiset.
Pointtini oli siis se, että oli elämäni viisain teko irrottautua väljähtyneestä suhteesta siinä vaiheessa. Näin saimme molemmat, exä ja minä, uuden mahdollisuuden, vaikkei exä sitä silloin hyväksynyt. Nyt on tahollaan perheellinen kuten minäkin.
Luuletko saavasi uuden onnen sen kahden lapsen isän kanssa. JOS sattuisi jättämään perheensä, niin kun teillä katoaa intohimo, jännitys, uuteen ihmiseen tutustumisen viehätys ja arki astuu kuvaan, niin voi olla rankkaa siinä uusioperhekuvioissa.
Asiahan on niin, että se suvusuhde eroaa puolisostaan tai ei eroa, ja päätös on hänen ... samoin syyt sille.
Jos hän omaan suhteeseensa riittävän tyytymätön, lähtee sitten ap. kirjoittajan kelkkaan, tai jonkun muun ... ei häntä kukaan "vie" tai "ota", vaan hän "jättää" tai "lähtee" jos niin ITSE päättää, eikä saa suhdettaan oman vaimonsa kanssa toimimaan.
Toivotaan että saisi.
olekaan pointtina se, että lähteekö tämä sivusuhdemies ap:n matkaan ja tuleeko ap hänen kanssaan onnelliseksi. Tulee taikka ei tule, sen sitten näkee. Kysymys on mielestäni ensisijaisesti siitä mitä AP omalla elämällään ja nykyisessä liitossaan tekee. Jääkö sytyttelemään sammunutta nuotiota siinä mahdollisesti onnistumatta vai suuntaako elämänsä muualle. Se uusi elämä voi olla tämän sivusuhteen kanssa, mutta voi myös löytyä aivan uusi suunta elämälle. Pääasia on, että lähtee puhtaalta pöydältä kohti tulevaa.
Ihmissuhteet ovat kuin terveys. Niitä ei osata arvostaa, ennen kuin on vaara menettää ne. Kun asiat ovat taas kunnossa, eli ero vältetty tai sairaudesta parannuttu, palaa tilanne ennalleen.
Sama pätee työelämässäkin, valitettavasti.
Kuinka paljon viestissä onkin tutunkuuloista.
En voi moittia miestäni juuri mistään, hän on hyvä isä lapsille ja luotettava mies. Tilanteessamme on myös erojakin. Meillä on kaksi lasta ja sivusuhteeni on eronnut jo vuosia sitten.
Omat ongelmamme juontavat juurensa jo 10 vuoden taakse, viimeinen vuosi ollut pahin, monien syiden vuoksi. Aiemmin muutaman kerran tilanne on parantunut, mutta aina seuraava kriisi on ollut pahempi. Itse ahdistuin totaalisesti viime syksynä tilanteeseen, mikään ei pitkään aikaa ollut auttanut kotona, olimme vajonneet täysin puhumattomuuteen kuin myös kaikki muukin puuttui kotona. Samoihin aikoihin alkoi sivusuhde lämmetä henkilöön, jonka seurassa olin viihtynyt ensitapaamisesta, suhde yhä vielä on henkisellä tasolla, mutta en tiedä kuinka kauan, ainakin vielä jonkin aikaa, minun tahdostani. Tapaamiset sivusuhteen kanssa ovat hyvin harvoin, mutta joka tapaamisen jälkeen olen entistä enemmän sekaisin. Toistaiseksi suhde ei ole myöskään paljastunut.
Alkutalvesta ilmeni, että myös mieheni oli harkinnut eroa, jo pidempään. Mutta kun oikeasti siitä tuli puhe, mies alkoi yhtäkkiä haluta korjata kaiken, eihän kunnianhimoinen mies voi erota (hän itse käytti noita sanoja). Lasten vuoksi lupasin yrittää, olemme käyneet sen myötä myös pariterapiassa. Mies on muuttunut, puhumme jopa muustakin kuin pakollisista arkikuvioista, mutta pelkään sen olevan yhä sitä, että minut saa rauhoittumaan ja taas voidaan palata entiseen, kuten ennenkin on käynyt. Nyt kyllä lupaa, että paluuta entiseen ei ole, mutta en vain oikein osaa luottaa siihen. Tunteeni miestäni kohtaan eivät tunnu palaavan, ovat jääneet toistaiseksi kaveritasolle.
Sekaisin siis täälläkin, punniten vakavasti asioiden eri puolia.
Tsemppiä alkuperäiselle kirjoittajalle!
"Tuolloin aloitin sivusuhteen työkaverini kanssa. Hänkin naimisissa ja kahden lapsen isä. Tätä jatkui sitten on/off-tyyppisesti vuodenvaihteeseen asti."
Miksi pitää vedättää toista ihmistä, joka on kanssasi tehnyt lapsia ja jakanut monia vuosia? Näinkö sinä ja monet muut kiitätte sitä toista yhteisistä vuosista? Eikö ole senverran kunnioitusta itseä ja sitä toista kohtaan että sitten reilusti eroaa? Eipä taida.
Ei meillä ole lapsia vaan tällä minun sivusuhteella on lapsia vaimonsa kanssa. Itseasiassa niitä on kolme.
No hyvä, teillä ei ole lapsia. Et silti vastannut kysymykseen. Pitääkö vedättää ihmistä jonka kanssa on jakanut vuosia? Onko pakko pettää? Eikö ole vaihtoehto että reilusti eroaisi?
Pettäminen kertoo sinusta, ei miehestäsi. Miltä sinusta pettää miestäsi varatun miehen kanssa, jolla on lapsia?
Sivusuhde...sana on kamala, ja kertoo kaiken tarvittavan. Itsekkäistä ihmisistä ei ole pulaa näemmä, he ovat juuri niitä jotka jaksavat sitten jauhaa jotain parisuhdeongelmapaskaansa. Eikö mieleen ole koskaan tullut, ongelma saattaa olla sinun itsekkyys ja ahneus.
... on melko harvinaista tällä pastalla... *wirn*
Mutta aiheen pohtijan kysymys on aivan perusteltu, johon sinä et voi vastata ... vaan sivusuhteesi jos täällä sitä tiedustelisi. Ehkä voisit häneltä sitä tiedustella, jos näet tarpeelliseksi.
Enkä usko että sinäkään olet niin ihmeellinen nainen, ettäkö sivusuhteesi perhettään jättäisi (jos sitä edes toivoisit), ELLEI niin itse tahdo menetellä, ja syystä tai toisesta tekisi sellaisen valinnan.
tehnyt lapsia miehesi haluttomuuden takia, haluat sitten ilmeisesti laittaa paskan kiertämään: pokaat varatun miehen, jolla on jo lapsia. Mitä väliä lasten tunteilla, mitä väliä tuon varatun miehen vaimon tunteilla? Onko niillä mitään väliä sinulle?
Sensijaan että olisit reilusti eronnut miehestäsi aloitit pettämisen ja leikit perheenisän kanssa. Ja nyt kaikki on sitten niin kurjaa, ja niin väärin. Ei ole itsekkyydellä ja paskamaisuudella rajaa näemmä.
Tätä en ymmärrä näissä keskusteluissa ... kai naiset kuvittelevat ihan oikeasti liikoja itsestään.
Perheen isä kuka tahtoo aloittaa sivusuhteen, on tehnyt valintansa. Hän olisi voinut sanoa "ei kiitos" ap.:lle. Ja jos valmis pettämään omaa puolisoaan, olisi sen joka tapauksessa tehnyt jonkun muun kanssa ennemmin tai myöhemmin --- valinta on HÄNEN oma (ja se voi olla huono).
Samoin on kunkin OMA valinta tahtooko suhteeseen varatun kanssa vai ei, ja kantaa siihen liittyvän vastuun OMAN puolisonsa suhteen (eikä tietenkään ole missään vastuussa "sivusuhteensa" siippaan)
Se, jatkuuko kuvio teenpäin näiden kahden välillä riippuu taas molemmista, mutta edelleen ... ko. mies tekee omat valintansa, ja syistä joita ememme voi tietää.
Ja eihän toimisvasta parisuhteesta lähdetä ... puolin jos toisinkaan ... voisiko sitä korjata, on oleellisempi asia pohtia, kuin kuvitella jonkun "vokottaneen" tai "hurmanneen" toisen.
Ihminen (mieskään) ei ole tahdoton olio.
perheenisä on tehnyt valintansa. Hän on tehnyt valinnan pettää vaimoaan ja lastensa äitiä. Hän on valinnut ihan yhtä lailla luihun ja epärehellisen tien.
Samoin tämä nainen on valinnut sivusuhteilla miehen kanssa, joka jo on varattu. Ei se nainenkaan ole tahdoton olento.
Minusta pettäjät kyllä ansaitsevat toisensa, mutta samoin ansaitsevat uskolliset sellaisen kumppanin joka on sielunelämältään moraalinen. Vakka kantensa valitsee.
on tuottanut sellaisia yksilöitä jotka automaattisesti oikeuttavat epärehelliset tekonsa. Tässä materian valtakunnassa ihmissuhteetkin ovat materiaa. Jos et saa mitä haluat, on sinulla ns. oikeus pettää. Kuvottavaa!
Näille ihmisille rehellisyys, kunnia ja moraali ovat vain sanoja. He ovat valmiita pettämään kenet vaan oman itsekkyytensä nimissä, ja siitäkin petoksesta syyttävät sitten omaa puolisoa. Maitokansaa, joka ei kykene rehellisesti toiselle ilmoittamaan: "Nyt lähden, koska en enää ole onnelinen sinun kanssasi"
He ilmeisesti olettavat että elämä heidän rinnallaan on niin hienoa. No se ei koskaan ole petturin rinnalla hienoa, siitä seuraa vain sydänsurua. Ei että nämä siitä välittäisivät pätkääkään.
Onneksi vielä on ihmisiä, vaikkakin ilmeisesti tänä aikakautena vähemmistönä, jotka tietävät mitä on olla rehellinen, suora ja kunniallinen. He laulavat aivan erilaista laulua kuin nämä itsekkäät valittajat, jotka eivät kykene katsomaan peiliin.
Hei!
Luettuni viestisi, niin minulle tuli aika paha olo.
Ensinnäkin sinun pitää lopettaa se suhde naimisissa olevaan mieheen. Löydät varmasti halutessasi myös vapaita miehiä. Älä riko kenenkään perhettä! Ja oletko myös miettinyt, että ehkäpä tämä kys. perheellinen mies vain käyttää sinua hyväksi?
Jos oma miehesi ei sinua kiinnosta, niin sinun pitää kertoa se hänelle. Toisen tunteilla leikkiminen on todella julmaa peliä. Ole rehellinen... kerro mitä ajattelet/tunnet tai et tunne!
Etsi itsellesi sellainen mies jota haluat. Uskon, että sellainen kyllä löytyy vaikka ei heti niiltä jalansijoilta.
Elä elämäsi niin, että voit olla ylpeä tekemisistäsi...