Täällä aina puhutaan siitä, missä vastakkaista sukupuolta voi kohdata. Mutta kysytääs tällä kertaa, missä Te palstalaiset kohtaatte itsenne? Häikäiseekö se teidät valollaan vai joutuuko sen houkuttelemaan nurkasta kekseillä ja maitolasilla?
Itse sanoisin kliseisesti että iltakävelyllä on koettu kaikenlaisia olotiloja avartumisesta luonnonläheisyyteen ja sadussa elämiseen asti (hold them whitecoats back).
Toinen juttu on, että ulkomailla sitä monesti alkaa ajattelemaan selkeämmin omaa elämäänsä, johtuisikohan siitä että siellä on poissa tutusta ympäristöstään ja pystyy erottamaan itsestään sen ympäristölliset ja yhteisölliset piirteet. Etäisyys on kivaa.
Itse sanoisin kliseisesti että iltakävelyllä on koettu kaikenlaisia olotiloja avartumisesta luonnonläheisyyteen ja sadussa elämiseen asti (hold them whitecoats back).
Toinen juttu on, että ulkomailla sitä monesti alkaa ajattelemaan selkeämmin omaa elämäänsä, johtuisikohan siitä että siellä on poissa tutusta ympäristöstään ja pystyy erottamaan itsestään sen ympäristölliset ja yhteisölliset piirteet. Etäisyys on kivaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
On vähän ongelmia ollut toisinaan tuossa kohtaamisessa:) Ei auta aina houkuttelemiset. Joskus se säikäyttää puskan takaa luonnossa käyskennellessä, yleensä keskellä pimeätä metsää tai järven selällä. Toisinaan myös kirjaa lukiessa ryömii piilostaan. Myös unissa tulee kohdattua meikäläistä, näin ainakin olen tulkinnut. Mutta aikamoinen yöeläjä se piru on, ei tavoita helposti päiväsaikaan.
Musta tuntuu, että mä olen aika pitkälti koko ajan läsnä. Luulen sen johtuvan siitä, että olen tällainen ns. henkisen polun kulkija. On tullut analysoitua ja mietittyä itseään/asioita niin paljon, että on löytänyt aidon kosketuksen itseensä. Muutkin asiat on ollut apuna, kuten jotkin elämänkatsomukset, jotka ovat pakottaneet raakaan rehellisyyteen itseään kohtaan.
kyllä viksun olonen ihminen!
Vaikka eriäviäkin mielipiteitä on kuultu.
ajatuskin aukeaa. Harrastan myös meditaatiota.
Mietin tuota kysymystä ja voin vastaukseksi sanoa kliseistä kliseisimmän, että peilin edessä. Illalla hampaita pestessä ja kasvoja puhdistaessa, pysähdyn joskus tuijottamaan itseäni peilistä ja mietin, että kuka tuo oikein on, joka minua katsoo? Minun on jotenkin helppo ajatella oma peilikuvani joksikin toiseksi henkilöksi tai olennoksi, joka asuu minun ruumiissani, joten "keskusteleminen" ja kysymysten esittäminen omalle peilikuvalleni on minulle se vaivattomin ja terapeuttisin keino kohdata itseni.