TERMODYNAMIIKASTA

CANTALOOP

- Aadamin ja Eevan, Ellen White ja Sapatti, Lain ja Teoin, Tuomion ja Armonajan –

Tietyn adventistimaailman, katoavien kestosuosikkiaiheiden kierrätyksessä,
< kolme-enkeliä > ja < Seraja-m55 >
enenevästi, tekevät karhunpalvelusta adventismille.

Se on varmastikin niiden mieleen, jotka eivät välitä koko ideologiasta? Se palvelee niitä tarkoitusperiä, joilla syödään Raamatun uskottavuutta ja elävän uskon mahdollisuutta. Nämä esimerkki nimimerkit ovat pilakuvia uskonnollisuudesta, siitä mikä pahimmillaan on mahdollisesti ihmisen kohtalokkain vihollinen. Uskonnollinen ihminen uhoaa, usko on hyväntahtoista. Jos joku sattuu lukemaan tällaisen yksittäisen huokauksen, uskon juoksuhaudasta, noiden massapostittajien tulituksen lomasta, kerää rohkeutesi!
Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

voittaa ei voi
tasoihin ei voi päästä
eikä leikkiä voi
jättää sikseen

[Dennis Overbyn tiivistelmä termodynamiikan kolmesta pääsäännöstä: 1. energiaa ei voi syntyä tyhjästä, 2. jonkin verran energiaa häviää aina (ikiliikkujaa ei ole mahdollista rakentaa, koska osa energiasta menee hukkaan ja ennen pitkää se loppuu) ja 3. absoluuttisen nollapisteen lämpötilaa on mahdotonta saavuttaa, sillä jäännöslämpöä jää aina]

5

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osta kunnon pullo

      Airamin termosta olen käyttänyt sillä se on väärin päin kirjoitettu Maria.

      • ANTALOOPC

        Termossa säilyy moni asia lämpimänä, eikä puistattavat vilunväreet, uhoajien vinkuessa, kylmää.


    • Näiden kestoaiheiden kierrätys kiihtyy maailmanloppua kohden. Sillä moraalisaarnojen lisääntyessä yhä useammalla tulee olemaan ns. "Mooseksen peite" kasvoillaan. Luottavat sapattin vieton pelastavaan voimaan sekä kymmenyslakiin.

      Sitten on Paavalin kaltaisia, jotka saavat kohata Kristuksen ja kaikki heidän kohdallaan tulee uudeksi. Tämä suuri taistelu kiihtyy.

      Toinen sanoo: Herra, olenhan minä sentään rakastanut lähimmäistäni, pitämällä sapattilain ja antamalla sapattiseurakunnalleni kymenykset.

      Toisella on jäljellä vain tämä: "Herra, armahda minua syntistä!".

      • kolme-enkeliä

        koska adventtisanoma on Kristuksen sanomaa ja sitä vastustetaan. Koskaan ei totuus ole jäänyt ilman vastustusta.

        Lain vastustajat ovat saatanan oivia apureita Jeesuksen uskon vastustamisessa. Innokkaita he ovat toimimaan pettäjän puolella.

        Sapatti on Jumalna lain keskuksessa ja kymmenykset ovat Jeesuksen säätämät. Ne ovat vapaehtoisia kuten toisen omaisuuden kunnioittaminen tai elämän suojeleminenkin. Niiden rikkomisesta tosin rangaistaan.

        Paavali ja adventistit ovat samassa veneessä, molemmat ovat Kristuksen lähettiläitä.

        Matt.7:20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Herran tahdon tekeminen on lain noudattaminen.

        Joh. 15:10
           
        Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.

        Antti, sinä elät valheessa, koska et usko edes Jeesusta!


      • kolme-enkeliä kirjoitti:

        koska adventtisanoma on Kristuksen sanomaa ja sitä vastustetaan. Koskaan ei totuus ole jäänyt ilman vastustusta.

        Lain vastustajat ovat saatanan oivia apureita Jeesuksen uskon vastustamisessa. Innokkaita he ovat toimimaan pettäjän puolella.

        Sapatti on Jumalna lain keskuksessa ja kymmenykset ovat Jeesuksen säätämät. Ne ovat vapaehtoisia kuten toisen omaisuuden kunnioittaminen tai elämän suojeleminenkin. Niiden rikkomisesta tosin rangaistaan.

        Paavali ja adventistit ovat samassa veneessä, molemmat ovat Kristuksen lähettiläitä.

        Matt.7:20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Herran tahdon tekeminen on lain noudattaminen.

        Joh. 15:10
           
        Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.

        Antti, sinä elät valheessa, koska et usko edes Jeesusta!

        LAKI VIHASTUTTAA

        4:15 Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.

        Galatalaiskirje:
        2:4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa.

        Rakastan lähimmäistä, etenkin adventistia, mutta vihaan tuota amerikkalaista lakiUSKONTOA.

        Ei ole harvinaista se, että hyväuskoisia pidetään yhteisöjen vankeina juuri sillä, että "totuuttahan aina vastustetaan". Kas kun ei tule mieleen, mitenkä totaalisesti adventismi - jo alkuajoista lähtien - vastustaa NIMENOMAAN KRISTINUSKOA. Vaikka onkin soluttautunut mukaan ns. yhteiskristillisyyteen.

        Nikki "kolme-enkeliä" kuvaa hyvin sitä pirullisuutta. Voi-huutoja ja tuomiota enkelien toimesta. Tuomio tulee, jos vietetään sapattia joka päivä - lauantai muka on ainoa oikea.
        ---------------------------------------
        Samaistava aivopesu näkyy erityisesti tuossa:
        "Paavali ja adventistit ovat samassa veneessä, molemmat ovat Kristuksen lähettiläitä."
        --------------------------------------
        USKO AINOASTAAN, NIIN SINÄ PELASTUT

        Uusi käskyttäjä, Jeesus, sanoo iäti pysyvästi, että se joka pitää HÄNEN käskynsä, on tehnyt Isän tahdon. Jumalan tahtohan on se, että uskomme Jeesukseen.
        Johanneksen evankeliumi:
        16:27 sillä Isä itse rakastaa teitä, sentähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä.

        Johanneksen evankeliumi:

        6:28 Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?"
        6:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt."

        PAAVALILAISUUS VASTAAN ADVENTISMI - TOTEENNÄYTÄN TÄYDEN RISTIRIIDAN

        Tiituksen kirje:
        3:9 Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat HYÖDYTTÖMIÄ JA TURHIA.

        ROOMALAISKIRJE 7:2-4
        7:2 Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
        7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.

        7:4 Niin, veljeni, teidätkin on KUOLETETTU LAISTA Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.

        ROOM 7:6
        7:6 mutta nyt me olemme IRTI LAISTA ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

        Hebrealaiskirje:
        8:13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton VANHENTUNEEKSI; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

        Hebrealaiskirje:
        8:7 Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle.
        8:8 Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton.

        8:9 EN SELLAISTA LIITTOA kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.

        Roomalaiskirje:
        14:5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.

        _AnttiVKantola_


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1367
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1119
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      823
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      640
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe