Tavattiin jokunen vuosi sitten. Mentiin piakkoin kihloihin. Pari vuotta kihlojen jälkeen naimisiin lähinnä naisen vaatimuksesta. Nyt on vasta vajaa vuosi häistä ja itse näen eroamisen nyt yhä todennäköisempänä. Objektiivisesti sanottuna syy lienee se, että olemme molemmat liian kiivasluonteisia emmekä osaa kommunikoida.
Taustoiksi on sanottava ehkä sen verran, että minulla on ollut itsetunto-ongelmia koko nuoruusikäni ja yleistä kyynistä asennetta naisia kohtaan ehti kertyä riittävästi yksinäisenä sinkkuna yli 25-vuotiaaksi asti. Vaimollani on takana yksi epäonnistunut pitkä suhde, ongelmia perheessään ja hän on, tai ainakin haluaa esiintyä voimakkaana luonteena. Hän puhuu joskus seurassa varsin kovaäänisesti, korostetun reippaasti kuin vetääkseen huomiota itseensä. Ellen korota ääntäni ja ala huutokilpailuun, jään tällöin helposti kuuluvuudessa kakkoseksi kun mietin sanomisiani enemmän ja puheeni on usein muminamaista. Joskus, lähinnä kotioloissa taas hän on paljon naisellisempi, kiltti ja aivan herttainen vaikka hetki sitten kylässä käydessä olisi tuntunut hänen haluavan laulaa minut suohon. Joskus stressaantuneena hän on hyvin kärttyinen ja negatiivinen, mutta niinhän kai kaikki. Suurin ongelma on se, että hän saattaa vaihdella noiden tilojen välillä mielestäni täysin ennalta-arvaamattomasti, paha tuuli voi iskeä jostakin sanomastani kuin salama kirkkaalta taivaalta. Itse en halua rajoittaa sanomisiani tällä tavoin, vaan pitää oman tapani keskustella.
Henkilökohtaisesti minusta tuntuu nykyisin, että vaimoni lukee kaikkia tekemisiäni ja sanomisiani kuin piru raamattua ja etsii kaikesta taustalta vain minun haluani olla hänelle ilkeä. Ja itse taas olen sitä mieltä että siitä ei todellakaan ole kysymys. On mulla silti rehellisesti sanoen tiettyä katkeruutta häntä kohtaan, joistakin asioista joissa hän on mielestäni käyttäytynyt epäkunnioittavasti (ihmisten välinen peruskunnioitus jota edellytän normaalitilanteissa kaikilta ja tietysti myös itseltäni). Katkeruus myös kasvaa joka kerta kun muuten mukava koti-ilta päättyy riitelyyn ei-kertakaikkiaan-mistään-aiheesta, jostakin aivan puolihuolimattomasti sanomastani sivulauseesta kehkeytyy mieletön konflikti ja sitten jälleen kerran pahalla mielellä nukkumaan ja työtkin kärsii.
Joskus sanon tahallani hieman suoraan, mutta yleensä mielestäni aina syystä, ellen sitten ole raivoissani taas jonkun turhan riidan johdosta. Tiedostan että sanomiseni voisi joku tulkita ilkeilyksi, mutta en silti näe sitä varsinaisena ilkeytenä, koska en tahdo uskoa sen häneen oikeasti vaikuttavan sen perusteella mitä hän tuo julki. Joskus kun tuntuu että vaimo on teflonia ja mikään sanomani ei vaikuta häneen. Ja haluan sanoa asiat pois hampaankolosta mahdollisimman rehellisesti. En kerta kaikkiaan saa hänestä selvää.
Viimeaikaiset riidat ehkä liittyy siihen, että olemme molemmat yrittäneet saada toisemme muuttamaan tiettyä käytöstään tai olemustaan. Vaimo vaati sitä ensin minulta, liittyen vapaa-ajanviettooni. Kyse oli mielestäni kohtuullisen pikkuseikasta joka ei vaimolle varsinaisesti kuulu, lisäksi hän vaihtoi suhtautumistaan asiaan kesken suhteemme, joten koin tämän epäoikeudenmukaisena vallanhimona joten käytin "tilaisuuden" puuttua niihin asioihin joihin itse olen ollut tyytymätön. Yksi oli se että vaadin vaimoa vihdoin jo laihduttamaan, hän on lihonut paljon sen jälkeen kun tapasimme, seksielämämme ei siksi ole toiminut kunnolla enää yli vuoteen ja minä en mahda mieltymyksilleni näiltä osin mitään. Itselleni tärkeämpi asia oli kuitenkin juuri tuo vaimon selittämätön kiukuttelu ja arvelemani masennusoireet, joihin ongelmiin halusin hänen hankkivan apua ensi tilassa. Leppoisa saunominen lauantaina kääntyikin yhtäkkiä tällaiseksi suhteemme perusteiden vatvomiseksi koko yön läpi, kun vaimo esitti ukaasinsa että joko muutan tapani tai hän lähtee. Laitoin kovan kovaa vastaan ja silloin oli jo ero esillä näistä syistä, mutta teimme sopimuksen, että kumpikin parantaa pahat tapansa. Nyt pari kuukautta myöhemmin vaan tuntuu että puheet meni seinille ja ainakaan vaimon osalta parannusta ei ole kauheasti tapahtunut (itse olen toistaiseksi pysynyt sopimuksessa). Vaikka näemme nykyään kiireiden vuoksi usein vain tunnin päivässä, jo viisitoista minuuttia saman katon alla riittää riidan aikaansaamiseen. En yhtään tiedä kenen syy tämä "oikeasti" on, vai emmekö vain sovi toisillemme.
Molemmilla taitaa olla jotain henkistä painolastia aiemmista elämänkokemuksista ja aiemmista suhteista.
Tuskin näin epämääräiseen selostukseen kukaan kauhean tyhjentävästi osaa kommentoida, mutta ajattelin vähän kirjoitella asioita saadakseni niitä hieman ulos päästäni ja jos jollakulla tuntuu soittavan kelloa jotkut yllämainitsemani asiat, niin olisi hyvin mielenkiintoista kuulla niistä yleisiä näkemyksiä.
Taustoiksi on sanottava ehkä sen verran, että minulla on ollut itsetunto-ongelmia koko nuoruusikäni ja yleistä kyynistä asennetta naisia kohtaan ehti kertyä riittävästi yksinäisenä sinkkuna yli 25-vuotiaaksi asti. Vaimollani on takana yksi epäonnistunut pitkä suhde, ongelmia perheessään ja hän on, tai ainakin haluaa esiintyä voimakkaana luonteena. Hän puhuu joskus seurassa varsin kovaäänisesti, korostetun reippaasti kuin vetääkseen huomiota itseensä. Ellen korota ääntäni ja ala huutokilpailuun, jään tällöin helposti kuuluvuudessa kakkoseksi kun mietin sanomisiani enemmän ja puheeni on usein muminamaista. Joskus, lähinnä kotioloissa taas hän on paljon naisellisempi, kiltti ja aivan herttainen vaikka hetki sitten kylässä käydessä olisi tuntunut hänen haluavan laulaa minut suohon. Joskus stressaantuneena hän on hyvin kärttyinen ja negatiivinen, mutta niinhän kai kaikki. Suurin ongelma on se, että hän saattaa vaihdella noiden tilojen välillä mielestäni täysin ennalta-arvaamattomasti, paha tuuli voi iskeä jostakin sanomastani kuin salama kirkkaalta taivaalta. Itse en halua rajoittaa sanomisiani tällä tavoin, vaan pitää oman tapani keskustella.
Henkilökohtaisesti minusta tuntuu nykyisin, että vaimoni lukee kaikkia tekemisiäni ja sanomisiani kuin piru raamattua ja etsii kaikesta taustalta vain minun haluani olla hänelle ilkeä. Ja itse taas olen sitä mieltä että siitä ei todellakaan ole kysymys. On mulla silti rehellisesti sanoen tiettyä katkeruutta häntä kohtaan, joistakin asioista joissa hän on mielestäni käyttäytynyt epäkunnioittavasti (ihmisten välinen peruskunnioitus jota edellytän normaalitilanteissa kaikilta ja tietysti myös itseltäni). Katkeruus myös kasvaa joka kerta kun muuten mukava koti-ilta päättyy riitelyyn ei-kertakaikkiaan-mistään-aiheesta, jostakin aivan puolihuolimattomasti sanomastani sivulauseesta kehkeytyy mieletön konflikti ja sitten jälleen kerran pahalla mielellä nukkumaan ja työtkin kärsii.
Joskus sanon tahallani hieman suoraan, mutta yleensä mielestäni aina syystä, ellen sitten ole raivoissani taas jonkun turhan riidan johdosta. Tiedostan että sanomiseni voisi joku tulkita ilkeilyksi, mutta en silti näe sitä varsinaisena ilkeytenä, koska en tahdo uskoa sen häneen oikeasti vaikuttavan sen perusteella mitä hän tuo julki. Joskus kun tuntuu että vaimo on teflonia ja mikään sanomani ei vaikuta häneen. Ja haluan sanoa asiat pois hampaankolosta mahdollisimman rehellisesti. En kerta kaikkiaan saa hänestä selvää.
Viimeaikaiset riidat ehkä liittyy siihen, että olemme molemmat yrittäneet saada toisemme muuttamaan tiettyä käytöstään tai olemustaan. Vaimo vaati sitä ensin minulta, liittyen vapaa-ajanviettooni. Kyse oli mielestäni kohtuullisen pikkuseikasta joka ei vaimolle varsinaisesti kuulu, lisäksi hän vaihtoi suhtautumistaan asiaan kesken suhteemme, joten koin tämän epäoikeudenmukaisena vallanhimona joten käytin "tilaisuuden" puuttua niihin asioihin joihin itse olen ollut tyytymätön. Yksi oli se että vaadin vaimoa vihdoin jo laihduttamaan, hän on lihonut paljon sen jälkeen kun tapasimme, seksielämämme ei siksi ole toiminut kunnolla enää yli vuoteen ja minä en mahda mieltymyksilleni näiltä osin mitään. Itselleni tärkeämpi asia oli kuitenkin juuri tuo vaimon selittämätön kiukuttelu ja arvelemani masennusoireet, joihin ongelmiin halusin hänen hankkivan apua ensi tilassa. Leppoisa saunominen lauantaina kääntyikin yhtäkkiä tällaiseksi suhteemme perusteiden vatvomiseksi koko yön läpi, kun vaimo esitti ukaasinsa että joko muutan tapani tai hän lähtee. Laitoin kovan kovaa vastaan ja silloin oli jo ero esillä näistä syistä, mutta teimme sopimuksen, että kumpikin parantaa pahat tapansa. Nyt pari kuukautta myöhemmin vaan tuntuu että puheet meni seinille ja ainakaan vaimon osalta parannusta ei ole kauheasti tapahtunut (itse olen toistaiseksi pysynyt sopimuksessa). Vaikka näemme nykyään kiireiden vuoksi usein vain tunnin päivässä, jo viisitoista minuuttia saman katon alla riittää riidan aikaansaamiseen. En yhtään tiedä kenen syy tämä "oikeasti" on, vai emmekö vain sovi toisillemme.
Molemmilla taitaa olla jotain henkistä painolastia aiemmista elämänkokemuksista ja aiemmista suhteista.
Tuskin näin epämääräiseen selostukseen kukaan kauhean tyhjentävästi osaa kommentoida, mutta ajattelin vähän kirjoitella asioita saadakseni niitä hieman ulos päästäni ja jos jollakulla tuntuu soittavan kelloa jotkut yllämainitsemani asiat, niin olisi hyvin mielenkiintoista kuulla niistä yleisiä näkemyksiä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
voi vaatia laihduttamaan vain siksi ettei heppisi enää seiso. Se on sun ongelma. Ei vaimon. Ei ole vaimon velvollisuus olla jonkun mieltymysten mukainen. Tossa sä olet nnnnniiiiiiiiinn väärillä linjoilla. Entäs jos sä seuraavaksi määräät että ÄLÄ vanhene? Tai heppi ei taaskaan seiso!
Hae apua ITSELLESI. SUlla se ongelma on omassa päässäsi.
niin joo, siis eroa......
Vaimosi on ansainnut jotain paljon parempaa.
Syy olet ihan selvästi Sinä. Vaikket sitä muka itse huomaa.
Kaikki ne syyt jotka itse tuossa kirjoitit.
Aika nolla olet mieheksi jos menit naimisiin naisen VAATIMUKSESTA, ja kehtaat sen vielä tunnustaa ääneen. Etpä ole minkään arvoinen. Sori. Mutta täys tunnoton tuuliviiri. Alinta pohjasakkaa.........
vaimos sitäkin sattuisi vaatimaan?
Moi,
Älä noista kommenteista välitä. Täällä ihmiset haukkuu ja kommentoi tosi negatiivisesti. Katkeria keski-ikäsiä ämmiä kun on maailma pullollaan. Valitettavasti.
Mun mielestä sä kirjoitit tosi selkeän hyvin teidän tilanteesta. Joten luulen että ainakin sä osaisit kommunikoida. (vaimoasi en tunne enkä tiedä)
Älkää nyt ihan vielä antako periksi. Hakekaa jotain ulkopuolista apua tuohon teidän kommunikointi ongelmaan. Voitte saada paljon asioita korjattua. Vaikka ei teidän olis pitänyt naimisiin asti mennä kun se ei ollut sinun toiveesi.
Vaimon kannattais myös käydä keskustelemassa tosta mielialojen vaihtelusta, ja sinä käy kehittämään tuota itsetuntoasi.
No mut joo, suhteessa ei ole aina helppoa. Mut ei pitäis aina niin helposti periksi antaa, vaan yrittää kääntää vaikeudet voitoksi.
Hyviä kevään jatkoja.
Kiitos ystävällisistä sanoista. Juu, ei näköjään tarvitse laittaa kuin pari tiettyä poliittisesti epäkorrektia avainsanaa tekstiin niin jo joillakin kilahtaa päässä ("puolipakolla naimisiin": pling!, "vaimon pitäisi laihduttaa": plong!). Jokin tuossa osui omakohtaisesti kommentoijiin, kun noin älähtivät.
Vähän siksi kai vielä selvennettävä, en tarkoittanut mitään että väkisin vietiin alttarille, en vaan yleisestikään niin perusta koko avioliitosta enkä varsinkaan häistä, ja en näe syytä miksei nykymaailmassa voida aivan hyvin perustaa perhettä ihan vaan avoparina. Kyse ei siis ollut mistään sitoutumiskammosta, olin tunteiden tasolla ja arkielämässä jo täysin sitoutunut, mutta suostuin tähän mielestäni vähän turhaan seremoniaan ja muodollisuuteen vaimon tahdosta ja osin siksi kun olin itse tullut pyytäneeksi kihloihin aiemmin. En myöskään erityisemmin nauttinut hääjuhlista, vaikka olikin mukavaa saada ystävät ja sukulaiset koolle. Kalliit bileet. Mutta monet varmaan näkee avioliiton roolin eri lailla ja paljon tunnepohjaisemmin kuin minä.
Ja se laihduttaminen, viitaten siihen seksipuoleen pystyn kyllä elämään puolison liikakilojen kanssa tiettyyn rajaan saakka mutta yhdistettynä pahansisuiseen asenteeseen kyseessä onkin jo aivan erilainen annos kuin mitä aikoinani tilasin suhteeseen alkaessani.
On myös syytä muistaa, että vaimoni oli se joka ensin alkoi määräilemään minun yksityisasioistani.
Täytyy kai meidän vielä yrittää tehdä tosissaan töitä kommunikaation ja muiden ongelmien eteen. Odotan vain siihen vaimoltakin nykyistä selkeämpää panosta ja sitoutumista, mutta ongelma on tällä hetkellä se etten usko olevan hyötyä siitä, että kerron tämän hänelle, koska pelkään hänen sisimmässään kuitenkin kokevan tämän taas yhdeksi hyökkäykseksi itseään kohtaan. Jos sitten vaimoni osoittautuu sairastuneen luulotautiin ja kuvittelee kaiken minkä teen tai sanon olevan suunnattu häntä vastaan, en usko että mitään on välttämättä enää tehtävissä. Mutta yritän toki vielä.
Hyvää kevättä myös sinulle.
kaikki mitä noissa ekoissa viesteissä sanottiin oli kuitenkin TOTTA.
Ja aikas munaton mies olet jos kihlaat morsiamesi tietämättä että se on avioliittolupaus...varsinainen pahvi olet.
Naisellasi on KAIKKI syyt olla äreissään tollaisen pettämisen jälkeen. Lyönpä vetoa että kaikki naiset olisivat, jos mies häiden jälkeen sitten sanoiskin että oikeastaan mä halusinkin avoliiton, en vaan saanut sanottua!!!! (mä en tiennyt että tollasia idioitteja on edes olemassa, onneks ei ole osunut kohdalle)
Toivottelen vaimollesi tsemppistä, ja sitä että hän löytää paremman kaverin rinnalleen....
eikä lihava ;) on sitä mieltä, että olet aivan mainio mies, kun saat rehellisesti kerrottua vaimollesi mistä sinulla kiikastaa. Vaimosi taas omalta puoleltaa näyttää esittävän asiansa hyvinkin peitellysti ja kautta rantain, joista hän sitten kuvittelee sinun osaavan ajatustenluvun avulla ottavan selvän.
Minusta on erinomaisen rehellistä, että olet osannut kertoa ettet pidä avioliittoinstituutiota, hääjuhlia ja muuta ulkoista hörsellystä minään elämisen ehtona. Enkä ymmärrä mitä suuttumista siinä on, jos mies suoraan ilmaisee innostuvansa hoikemmasta naisellisesta olemuksesta, sellaisesta johon naisessa aikanaan mieltyi. Ja veikkaampa, että intohimoa ja suuria tunteita on mukavampi kokea myötämielisen ja hyväntuulisen puolison kanssa.
"" Suurin ongelma on se, että hän saattaa vaihdella noiden tilojen välillä mielestäni täysin ennalta-arvaamattomasti, paha tuuli voi iskeä jostakin sanomastani kuin salama kirkkaalta taivaalta. Itse en halua rajoittaa sanomisiani tällä tavoin, vaan pitää oman tapani keskustella. ""
Tähän tarvitaan apua. Vaikuttaa selkeästi epäävakaalta persoonallisuushäiriöltä, usein siihen liittyy myös masennusalttius, josta ap myös mainitsit... Ei tilanteenne ilman ulkopuolista ammattiapua selkeä...
Samaamieltä olen kuin edellinen täti-ihminen,anna mennä ohi noi keskenkasvuiset kommentit.
Hyvin olet oivaltanut ongelmanne ja sanoisin myös että älkää vielä luovuttako.
Koittakaa ihmeessä vaikka pariterapiaa ja molemmille vaikka ihan yksityistäkin juttelua ammatti-ihmisen kanssa.
Kyllä teillä molemmilla on selvästi painolastia menneisyydestä ja ne pitää selvittää.
Tuntuu että sinä olet selvillä paremmin mikä ja miksi mättää,vaimosikin täytyisi saada nyt peilin eteen.
Toista ihmistä ei voi muuttaa,vain ja ainoastaan itseänsä.
Ehdota tuota terapiaa ja tee kaikkesi mitä itse voit.
Avioliitto ja parisuhde on tahdon asia.
On tahdottava muutosta ja tehtävä kovakin työ sen eteen.
Mutta se kannattaa jos molemmat sitä haluaa.
Ei tästä nyt mitään apua varmaan ollut mutta minun mielestäni sinä ainakin olet hyvällä alulla koska tiedostat ongelmanne ja haluat apua.
Kaikkea hyvää toivottelen,YRITTÄKÄÄ.
Todella asiallisen kuuloisesti selostit tilanteenne. Minulla tuli sellainen mieleen tuosta tarinastasi, että olisikohan mahdollisesti e-pillereillä osuutta niihin vaimosi vaihteleviin mielialoihin. Ja eikös jotkut e-pillerit voi aiheuttaa myös lihomista...
Itsellä ei ole omakohtaista kokemusta, mutta olen kuullut että saattavat vaikuttaa paljonkin asiaan. Kannattaisikohan teidän selvittää sekin vaihtoehto ja ehkä vaihtaa ehkäisyä tai ainakin pillerimerkkiä, jos siis vaimosi nyt syö e-pillereitä.
Vaimoni ei syö e-pillereitä. Olisi kyllä mukavaa jos ratkaisu ongelmiimme voisi olla niinkin helposti toteutettava...
kyllä ennätys ajassa kun huomaa ettei sulla edes vörki.......
On sille ottajia.
Jos tässä joku kytkintä nostaa, se on mies. Tuollainen nainen tarvitsee ehdottomasti jonkun jota kyykyttää, haukkuu ja sättii. Kukapa siihen likasangon rooliin paremmin sopisi kuin oma armas aviomies. Nainen on saanut miehen koukkuun eli vihille ja nyt on alkanut koulutus, joka jatkuu hamaan tulevaisuuteen kunnes mies saa jostain virtaa, löytää esim. mukavan naisen, ja ymmärtää lähteä. Muutosta parempaan tässä suhteessa lienee turha toivoa, ellei vaimo ymmärrä omaa tilaansa ja lähde itsekasvatuksen tielle - tuskin.
Ja pieni varoituksen sana; jos teillä ei vielä ole lapsia, niin lykkää hyvä mies niiden hankintaa tulevaisuuteen. Jos lapsia on, mies on lopullisesti kuin mato koukussa tämmöisen vaimon kanssa.
Kirjoitti nainen
Kiitos kaikista asiallisista vastauksista, niitä oli oikein mielenkiintoista lukea. Keskustellessamme vaimoni vakuutti jatkavansa itsetutkiskelua ja ongelmiensa selvittelyä, ja vakuutti olleensakin sillä tiellä jo viime vakavasta keskustelustamme lähtien ja päässeensä sitä kautta jo eroon aiemmasta masentuneisuudestaan. Sanoin että jos hänestä alkaa tuntua, ettei pysty kaikkia henkisten ongelmien syitä itse käsittelemään ja parantamaan, on hankittava ulkopuolista apua. Uskoin häntä ja toistaiseksi luotan siis siihen että pääsuuntauksena parempaan oltaisiin kuitenkin menossa. Itse puolestani yritän olla ylitulkitsematta kaikkia vivahteita hänen käytöksessään ja pyrimme kumpikin välttämään pienistä jutuista suutahtamista. Kummallakin on ollut myös aika paljon työstressiä viime aikoina. Yritämme siis edelleen, ja ainakin tällä erää aurinko taas paistelee.. Hyviä kevään jatkoja..
Hienoa, että olet päässyt tuolle asteelle ja vaimosikin ymmärtää tilanteen vakavuuden. Nyt sinun on vain pysyttävä tarkkana ja pidettävä kiinni vaimosi lupauksista. Tartu asioihin heti, jos tilanne alkaa luisua entiseen malliin. Vaadi vaimoltasi ensi sijassa tekoja, ei pelkkiä lupauksia ja puheita.
Yritä niin ikään kuunnella tarkasti vaimosi toiveita ja toimi niiden mukaisesti, jotta saatte yhteispelin rullaamaan. Molemmat antavat ja molemmat saavat - näin se homma etenee. Molempien pitää tuntea tyytyväisyyttä suhteeseenne.