Aloitan toteamalla, että arvostan ystäviä ja tahdon mahdollisimman pysyviä ja syvällisiä ihmissuhteita, mutta olen luonteeltani omaa rauhaa tarvitseva introvertti enkä jaksa olla jatkuvasti aktiivinen muiden seurassa.
En tahdo välttämättä tavata ystäviäni joka viikko, energiani ei yksinkertaisesti riitä siihen. En myöskään jaksaisi lähetellä tekstareita tai soitella jatkuvasti.
Pidän myös tiettyjä viikottaisia harrastuksia etusijalla kavereihin nähden, niihin menee n. 4 iltaa viikossa. Jos jollain kaverillani on tärkeää ja kiireellistä asiaa, voin kyllä sen takia jättää jonkun harrastuksen tilapäisesti väliin, mutta minkään peruskahvittelun tms. takia en siihen suostu ellei kaverini aikataulut mene niin pahasti ristiin omani kanssa, että jomman kumman on joustettava omista menoistaan jos aiotaan tavata.
Mulla on yksi ystävä, joka valittaa etten arvosta meidän ystävyyttä pitkälti yllä mainittujen asioiden tähden. Hänen mielestään pidän häntä pelkkänä "varakaverina", siis sellaisena jonka kanssa voi viettää aikaa silloin kun ei ole mitään muutakaan tekemistä. Okei, myönnän että käytökseni voi tulkita niin. En esim. ehdota hänelle tapaamisia juuri koskaan ja otan häneen muutenkin tosi harvoin yhteyttä omasta aloitteestani - mutta se johtuu siitä, että hän on itse niin aktiivinen etten yksinkertaisesti jaksa enempää yhteydenpitoa. Kaikille muillekin syille, jotka ystäväni on kertonut, löytyy selvä selitys.
Ystäväni on herkkä suuttumaan mulle ja vaikka me saadaan aina sovittua, kohta saan taas lisää syytöksiä niskaani. Pyrin välttämään riitoja ja rakentamaan rauhaa, joten välillä joudun nielemään syytökset sellaisinaan, jotta saisin ystäväni leppymään.
Ystävässäni on paljon hyviä puolia ja pidän hänen seurastaan silloin kun ollaan kunnon väleissä, mutta olen viime aikoina alkanut miettiä, olisiko parempi antaa vaan välien viiletä. Meillä tuntuu kuitenkin olevan niin erilaiset käsitykset sen suhteen, millainen ystävän "kuuluu" olla. Hän ei tunnu millään täysin hyväksyvän sitä, ettei musta ole luonteeni takia hänen toivomakseen ylisosiaaliseksi superystäväksi, ja mä en puolestani jaksa liian tiheään tulevia yhteydenottoja. Muut ystävyyssuhteeni on kärsinyt sen takia, kun olen käyttänyt niin paljon aikaa tämän ystäväni kanssa sopimiseen etten ole jaksanut enää pitää muihin niin paljon yhteyttä kuin ennen.
Olen alkanut uskoa, että me ollaan liian erilaiset ystäviksi. Olen kuitenkin aika varma siitä, että jos otan etäisyyttä ystävääni, hän tulkitsee sen todisteeksi siitä että olen valehdellut ja pitänyt häntä koko ajan pelkkänä "varakaverina", jonka nyt kylmästi dumppaan kun olen (muka) löytänyt elämääni jotain parempaa. Meillä on yhteisiä ystäviä ja me liikutaan jonkin verran samoissa piireissä, enkä voi välttyä näkemästä häntä säännöllisesti jatkossakin. En senkään takia tahtoisi väliemme muuttuvan vihamielisiksi, vaan tahtoisin todella pysyä hyvissä väleissä hänen kanssaan.
Mitä voisin tehdä, ettei ystäväni suuttuisi? Voiko luonteet oikeasti mennä niin pahasti ristiin, ettei ystävyydestä tule mitään?
En tahdo välttämättä tavata ystäviäni joka viikko, energiani ei yksinkertaisesti riitä siihen. En myöskään jaksaisi lähetellä tekstareita tai soitella jatkuvasti.
Pidän myös tiettyjä viikottaisia harrastuksia etusijalla kavereihin nähden, niihin menee n. 4 iltaa viikossa. Jos jollain kaverillani on tärkeää ja kiireellistä asiaa, voin kyllä sen takia jättää jonkun harrastuksen tilapäisesti väliin, mutta minkään peruskahvittelun tms. takia en siihen suostu ellei kaverini aikataulut mene niin pahasti ristiin omani kanssa, että jomman kumman on joustettava omista menoistaan jos aiotaan tavata.
Mulla on yksi ystävä, joka valittaa etten arvosta meidän ystävyyttä pitkälti yllä mainittujen asioiden tähden. Hänen mielestään pidän häntä pelkkänä "varakaverina", siis sellaisena jonka kanssa voi viettää aikaa silloin kun ei ole mitään muutakaan tekemistä. Okei, myönnän että käytökseni voi tulkita niin. En esim. ehdota hänelle tapaamisia juuri koskaan ja otan häneen muutenkin tosi harvoin yhteyttä omasta aloitteestani - mutta se johtuu siitä, että hän on itse niin aktiivinen etten yksinkertaisesti jaksa enempää yhteydenpitoa. Kaikille muillekin syille, jotka ystäväni on kertonut, löytyy selvä selitys.
Ystäväni on herkkä suuttumaan mulle ja vaikka me saadaan aina sovittua, kohta saan taas lisää syytöksiä niskaani. Pyrin välttämään riitoja ja rakentamaan rauhaa, joten välillä joudun nielemään syytökset sellaisinaan, jotta saisin ystäväni leppymään.
Ystävässäni on paljon hyviä puolia ja pidän hänen seurastaan silloin kun ollaan kunnon väleissä, mutta olen viime aikoina alkanut miettiä, olisiko parempi antaa vaan välien viiletä. Meillä tuntuu kuitenkin olevan niin erilaiset käsitykset sen suhteen, millainen ystävän "kuuluu" olla. Hän ei tunnu millään täysin hyväksyvän sitä, ettei musta ole luonteeni takia hänen toivomakseen ylisosiaaliseksi superystäväksi, ja mä en puolestani jaksa liian tiheään tulevia yhteydenottoja. Muut ystävyyssuhteeni on kärsinyt sen takia, kun olen käyttänyt niin paljon aikaa tämän ystäväni kanssa sopimiseen etten ole jaksanut enää pitää muihin niin paljon yhteyttä kuin ennen.
Olen alkanut uskoa, että me ollaan liian erilaiset ystäviksi. Olen kuitenkin aika varma siitä, että jos otan etäisyyttä ystävääni, hän tulkitsee sen todisteeksi siitä että olen valehdellut ja pitänyt häntä koko ajan pelkkänä "varakaverina", jonka nyt kylmästi dumppaan kun olen (muka) löytänyt elämääni jotain parempaa. Meillä on yhteisiä ystäviä ja me liikutaan jonkin verran samoissa piireissä, enkä voi välttyä näkemästä häntä säännöllisesti jatkossakin. En senkään takia tahtoisi väliemme muuttuvan vihamielisiksi, vaan tahtoisin todella pysyä hyvissä väleissä hänen kanssaan.
Mitä voisin tehdä, ettei ystäväni suuttuisi? Voiko luonteet oikeasti mennä niin pahasti ristiin, ettei ystävyydestä tule mitään?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulla on vähän samankaltainen tilanne päällä, mitä nyt listaan voi lisätä sen että silloin kun otan kaveriini yhteyttä, se valittaa usein että pahoitan sen mielen olemalla töykeä. Tein siis niin tai näin, se on aina olevinaan väärin... Tähän asti olen koittanut ymmärtää sitä ja sen oikkuja, kun sillä on elämässä kaikenlaisia vaikeuksia eikä kaveria pitäisi hylätä heppoisin perustein. Nyt se on kuitenkin taas vetänyt jostain pultit ja multa alkaa olla mitta täynnä. Mä en jaksa enää olla se kynnysmatto, jonka täytyy ottaa aina kaikki syyt niskoilleen ja alistua jatkuvasti kuuntelemaan kuinka huonoksi saan sen tuntemaan olonsa. Ei mustakaan tunnu yhtään kivalta, kun kaveri epäilee mua jatkuvasti epärehelliseksi vaikken ole valehdellut sille kertaakaan. Se vaan vetää ihan ihmeellisiä johtopäätöksiä mun käytöksestä.
Tästä ei nyt siinä mielessä ole apua, etten ole keksinyt mitään keinoa pitää välejä kunnossa enkä osaa oikein muutenkaan auttaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että parempi erota vaikka vihollisina kuin jatkaa ainaisena syntipukkina ja kynnysmattona. Ehkä kaverikin tajuaa oman asenneongelmansa, kun se huomaa mitä siitä seuraa...
Joo varmaan on niin että joskus vaan ihmiset ovat liian erilaisia eivätkä tajua toisiaan.
Sen sijaan että antaisit välien viiletä voisit mielestäni sanoa ystävällesi että koska sinä olet mikä olet etkä tule muuttumaan niin joka hän hyväksyy sinut tai sitten ei mutta jatkuva riitely ei johda mihinkään. Voithan antaa sitten ystäväsi tehdä päätöksen näettekö enää vai ette. Ainakaan sillä tavalla hän ei koe että olet valehdellut. Ja kyllä ystävälle mielestäni pitää selittää mikä on tilanne.
Muuten tosi mukavaa kuulla että on muitakin samanlaisia kuin minä (ainakin tässä asiassa).
Minäkin olen välillä itseäni mollannut kun en ole halunnut olla niin tiiviisti yhteydessä kuin ystäväni.
Mitä jos kertoisit tälle ystävällesi kaiken sen mitä kerroit tossa tekstissäsi. Se olisi reilua ja aitoa välittämistä.
Se ettei kerro totuutta vaan esim vain vetäytyy, on toisen kiusaamista ja vähintää yhtä raukkamaista kuin valehtelu! Miksi jättäisit ystäväsi epätietoisena tuhlaamaan aikaansa asian arvailuun?! Kerro ystävällisesti, miltä sinusta tuntuu ja keskustelkaa asiasta. Jos toinen suuttuu tai käyttäytyy muuten epäkypsästi, ainakin sinulle jää puhdas omatunto kun itse käyttäydyit hyvin.
Minä en haluaisi että kukaan on mun kanssa velvollisuudesta.
sinussa itsessäsi, olet varmasti todella nuori ja tottunut saamaan kaiken haluamasi, anteeksi vain mutta vaikutat todella itsekkäältä ja jostain kumman syystä sinä odotat että ihmiset jaksavat välinpitämätöntä käytöstäsi.
Ystävät ovat sitä varten että he kuuntelevat ja haluavat tavata. Sinulle näyttää olevan tärkeämpää omat menosi ja tuntuu todella lapselliselta että sinä lauot mielipiteitäsi millaisena sinä kuvittelet ystäväsi sinun olevan - mikä ihmeen alapsellinen päähänpinttymä sinulla on tuo supersosiaalisuus, ei kukaan ole supersosiaalinen.
Oletko ainoa lapsi?
Minusta sinä vaikutat sellaiselta aika laskelmoivalta ihmiseltä joka ei osaa arvostaa aitoa ystävyyttä eikä kestä toisten heikkouksia tai ongelmia. Jos ystäväsi ovat käytökseesi kyllästyneet, saat syyttää itseäsi,kun kerta omat menosi ovat sinulle ykkösiä, ei kuulumisten yms. kysyminen muilta. Sinulle näyttää tulleen tavaksi puolustella välinpitämättömyyttä muihin ihmisiin selityksillä omilla kiireillä ja jopa myönnät ette viitsi pitää ihmisiin yhteyttä.
Tuollaiset jää yksin ja sa syyttä vain itseään. ystävyys on vastavuoroista, ei tuollaista itsekästä hemmotellun prinsessan elämää.
Mene itseesi.Inhottaisi olla se joka luulisi että välitätä jostain muusta kuin itsestäsi kuten esim. niistä jotka olet pettänyt.
Ystäväsi epäilee, että on sinulle vain varakaveri...
...mutta niihän hän onkin! Harrastuksesi ja tarpeesi olla itsekseen menevät hänen edelleen.
Siinä ei kyllä musta mitään pahaa ole. Ihmiset on erilaisia. Pahaa on vain siinä, jos ei ole rehellinen ja aito. Aidot ystävät pystyvät esim keskustelemaan tällaisesta. Aidot ystävät eivät syyttele, vaan ovat kiinnostuneita ja yrittävät käsittää toisen kannan ja kuuntelevat. Samaa mieltä ei tarvii olla. Ehkä sua ei kiinnosta tavat tätä tai muita "ystäviäsi" useammin, koska ette oikeasti kohtaa toisianne henkisesti?
Et kai tosissasi ajattele, että kaikki sellaiset on varakavereita jotka ei mene elämässä ykkössijalle?
Vastaan nyt kaikille yhteisesti, kun muuten täytyisi kirjoittaa samoja asioita moneen kertaan ja viesteistäsi tulisi hajanaisempia (=vaikeampi seurata, missä mennään). Oli mukava lukea muiden mielipiteitä, etenkin kun sitä tuli erilaisista näkökulmista - se auttaa selventämään ajatuksia.
Olen kyllä kertonut kaverilleni, mistä käyttäytymiseni johtuu. Itse asiassa olen monta kertaa selittänyt sille kaiken laajemmin kuin täällä, ja vaikka se aina välillä tuntuu ymmärtävän mitä sanon ja hyväksyvän sen, kohta saan samat vanhat syytökset taas niskaani ja kaupan päälle liudan uusia. Sitten - uusien selittelyjen jälkeen - sovitaan taas, kunhan en kritisoi sen reaktioita tai mitään muutakaan sen käytöksessä ja pyydän anteeksi, jos olen tehnyt niin. Kaverini ei kuitenkaan koskaan pyydä anteeksi muhun kohdistamiaan epäilyjä tai mitään muutakaan tekemäänsä.
Sitä en kuitenkaan ole kertonut kaverilleni, että harkitsen vakavissani välien viilentämistä. Kuten sanoin, sehän vaan "todistaisi", että olen mukamas koko ajan pitänyt sitä pelkkänä varakaverina ja etsinyt parempaa seuraa, jottei mun täytyisi viettää aikaa sen kanssa.
Ymmärrän kyllä, että viestistäni saattaa saada sellaisen vaikutelman että olen välinpitämätön ja itsekäs. Tahtoisin kuitenkin huomauttaa, että kuvaan tässä suhtautumistani vain yhteen ainoaan kaveriin - monien muiden kanssa mulla pyyhkii ihan hyvin, vaikken ole yhtä sosiaalinen kuin useimmat muut. Koitan aina tehdä kompromisseja oman yksinäisyyden tarpeeni ja muiden kontaktin tarpeen välillä, ja olen joustanut myös tämän "hankalan" kaverini kohdalla paljon - niin paljon, etten yksinkertaisesti pysty enempään. Muut ystävyyssuhteeni on päässyt jopa jonkin verran kärsimään sen takia, että olen käyttänyt niin paljon energiaa välien selvittelyyn tämän yhden kaverini kanssa. En siis ymmärrä, millä perusteella olisin pitänyt häntä pelkkänä "varakaverina", koska olen pitänyt häntä aivan yhtä tärkeänä kuin muitakin ystäviäni.
"Varakaveri" on siis täkäläisen määritelmän mukaan sellainen, jonka kanssa voidaan viettää aikaa silloin kun ei ole mitään muutakaan tekemistä. Mun kohdalla ei ole eikä ole koskaan ollutkaan kyse siitä, että olisin tämän kaverini kanssa tekemisissä vain silloin kun kukaan muu kaveri ei ole tavoitettavissa ja kaipaan seuraa. Totta kyllä, että asetan yksinäisyyden tarpeeni ja harrastukseni monessa mielessä kavereideni edelle, mutta onko siinä jotain väärää? Voin kuitenkin joustaa muista menoista, jos on tärkeää tai kiireellistä asiaa. Ja kuten sanottu, olen introvertti ja todella *tarvitsen* omaa rauhaa jaksaakseni olla aktiivinen muiden seurassa. Harrastukseni on siitä mukavia, että niissä voi olla pitkälti omissa oloissaan, joten nekin auttaa mua jaksamaan sosiaalisen elämän haasteita.
Luonteenpiirteeni on aiheuttanut ongelmia vain tämän yhden kaverin kanssa. Mulla on muita ystäviä, jotka hyväksyy mut tällaisena kuin olen. Ne ymmärtää, ettei tällaisesta introvertistä voi tehdä jatkuvasti sosiaalista edes väkisin ja välitän heistä kaikista, vaikken pysty ilmaisemaan sitä teoillani yhtä selvästi kuin moni muu. Ystävät on mulle ihan oikeasti tärkeitä ja tahtoisin tämänkin kaverini ymmärtävän sen.
Melkeen sama homma. Mulla kaveri haluaa nähdä mut joka päivä ja mä en jaksaisi millään nähdä ja se tulkitsee sen että mä en halua enää nähdä sitä. Ärsyttävää. En kuitenkaan haluisi menettää ystävääni