Mooseksen aikainen liitto juutalaisten ja Jumalan välillä oli armoliitto. Kukaan ei pelastunut, eikä sellaista luvattukaan, lain noudattamisella. Kyllä Mooses opetti selvästi että Jeesus pelastaa. Erämaassa käärme ylennettiin ja jokainen joka siihen katsoi parantui/pelastui kuolemalta. Silloin piti vain aina katsoa vertauskuvallisesti tulevaisuuteen, koska Kristus ei ollut vielä tullut. Koko uhrijärjestelmä kuvasi Kristusta ja hänen palvelustaan taivaan pyhäkössä!
Laki on aina ollut synnin osoittaja. Synnintunto tulee laista. Mutta pelastus voi tulla vain synnintuntoiselle.
Jotkut tahtovat poistaa yhden Jumalan käskyistä ehkäpä juuri tämän vuoksi. Heille tulisi synnin tunto huomatessaan rikkovansa Jeesuksen asetusta, sapattia. Synnintunnon voi saada pois hylkäämällä Jumalan asetuksen. Mutta se on vain itsensä pettämistä kadotukseksi.
Laki ja armoliitto
10
170
Vastaukset
- vaatimaton kulkia
En käy edes samalla torilla missä tiedän jonkun teistä adventisteista käyvän. Juudaan kirje:
1:23 toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.- on häpeäsi
kuin noin toimit. Juudas puhui ihan muista, nimittäin niistä, jotka vääntävät Jumalan armon synnin tekemiseksi.
- ei häpeää
on häpeäsi kirjoitti:
kuin noin toimit. Juudas puhui ihan muista, nimittäin niistä, jotka vääntävät Jumalan armon synnin tekemiseksi.
Tiituksen kirje:
3:10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, .....Varoituksen jälkeen en käy adventistin kanssa edes samalla torilla. Mitäs häpeämistä siinä on?
- mystikko 65
"Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen."
Kol 2 ...- kolme-enkeliä
aloituksen aiheeseen mitenkään, sillä aloitus ei todellakaan koskenut paastoa. Paastoasiosta jos puhumme niin lainauksesi on siihen hyvä ja pääsiäinenhän on tulossa...
- ITSE...
kolme-enkeliä kirjoitti:

PUHUTAANKO TÄSSÄ PAASTOSTA, EN MINÄ AINAKAAN NÄE SELLAISTA!!!!!!!!! MUUTA IHAN ADVENTISMIIN SOPIVAA KYLLÄ LÖYTYI!!!!!!!!
2:8 KATSOKAA, ETTEI KUKAAN SAA TEITÄ SAALIIKSEEN JÄRKEISOPILLA JA TYHJÄLLÄ PETOKSELLA, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
2:9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
2:10 ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
2:11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
2:12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
2:13 Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
2:14 ja PYYHKI POIS SEN KIRJOITUKSEN SÄÄDÖKSINEEN, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
2:15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
2:16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
2:17 jotka vain ovat TULEVAISTEN VARJO, mutta ruumis on Kristuksen.
2:18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja ENKELIEN PALVELEMISEEN ja PÖYHKEILEE NÄYISTÄÄN ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
2:19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
2:20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, SALLITTE MÄÄRÄTÄ ITSELLENNE SÄÄDÖKSIÄ:
2:21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
2:22 - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
2:23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. - kolme-enkeliä
ITSE... kirjoitti:
PUHUTAANKO TÄSSÄ PAASTOSTA, EN MINÄ AINAKAAN NÄE SELLAISTA!!!!!!!!! MUUTA IHAN ADVENTISMIIN SOPIVAA KYLLÄ LÖYTYI!!!!!!!!
2:8 KATSOKAA, ETTEI KUKAAN SAA TEITÄ SAALIIKSEEN JÄRKEISOPILLA JA TYHJÄLLÄ PETOKSELLA, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
2:9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
2:10 ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
2:11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
2:12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
2:13 Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
2:14 ja PYYHKI POIS SEN KIRJOITUKSEN SÄÄDÖKSINEEN, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
2:15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
2:16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
2:17 jotka vain ovat TULEVAISTEN VARJO, mutta ruumis on Kristuksen.
2:18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja ENKELIEN PALVELEMISEEN ja PÖYHKEILEE NÄYISTÄÄN ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
2:19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
2:20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, SALLITTE MÄÄRÄTÄ ITSELLENNE SÄÄDÖKSIÄ:
2:21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
2:22 - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
2:23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.Syömiseen ja juomiseen liittyvät paastosäädökset on kysymyksessä. Mistään muusta ruokaan liittyvästä ei UT:ssa ole erimielisyyttä alkuseurakunnassa.
Lisäksi aloitukseni liittyen "kirjoituksen poispyyhkimiseen":
5. Moos. 31:26
"Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.
Kol. 2:14
ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
Tässä vastaus mikä kirjoitus naulittiin ristille. Nyt tätäkään asiaa ei tarvitse kenenkään väittää toisin. se joka väittää että Jumalan laki on naulittu ristiin on siis valehtelija, sillä Raamattu ei tunne sellaista käsitystä. Jumalan laista Raamattu sanoo:
Room. 7:12
Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
Miten Paavali näin olisi sanonut jos laki olisi naulittu ristiin? tai Jeesus:
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
jos vielä joku jaksaa väittää toisin, on Jumalan sana todistanut hänet vääräksi opettajaksi ja valheen puhujaksi! - pelkkää valhetta
kolme-enkeliä kirjoitti:
Syömiseen ja juomiseen liittyvät paastosäädökset on kysymyksessä. Mistään muusta ruokaan liittyvästä ei UT:ssa ole erimielisyyttä alkuseurakunnassa.
Lisäksi aloitukseni liittyen "kirjoituksen poispyyhkimiseen":
5. Moos. 31:26
"Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.
Kol. 2:14
ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
Tässä vastaus mikä kirjoitus naulittiin ristille. Nyt tätäkään asiaa ei tarvitse kenenkään väittää toisin. se joka väittää että Jumalan laki on naulittu ristiin on siis valehtelija, sillä Raamattu ei tunne sellaista käsitystä. Jumalan laista Raamattu sanoo:
Room. 7:12
Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
Miten Paavali näin olisi sanonut jos laki olisi naulittu ristiin? tai Jeesus:
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
jos vielä joku jaksaa väittää toisin, on Jumalan sana todistanut hänet vääräksi opettajaksi ja valheen puhujaksi!Kyllä täällä kaikki tietävät, että laki ei ole voimassa eikä sapattikaan kuulu uuteen liittoon. Kenelle yrität todistella lakia noilla asiayhteydestä irroitetuilla raamatunlauseilla?
VIISAAT NEITSYET VAELTAVAT ARMON ALLA! - laittomuuden enkelin paveli...
kolme-enkeliä kirjoitti:
Syömiseen ja juomiseen liittyvät paastosäädökset on kysymyksessä. Mistään muusta ruokaan liittyvästä ei UT:ssa ole erimielisyyttä alkuseurakunnassa.
Lisäksi aloitukseni liittyen "kirjoituksen poispyyhkimiseen":
5. Moos. 31:26
"Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.
Kol. 2:14
ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
Tässä vastaus mikä kirjoitus naulittiin ristille. Nyt tätäkään asiaa ei tarvitse kenenkään väittää toisin. se joka väittää että Jumalan laki on naulittu ristiin on siis valehtelija, sillä Raamattu ei tunne sellaista käsitystä. Jumalan laista Raamattu sanoo:
Room. 7:12
Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
Miten Paavali näin olisi sanonut jos laki olisi naulittu ristiin? tai Jeesus:
Matt. 5:18
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
jos vielä joku jaksaa väittää toisin, on Jumalan sana todistanut hänet vääräksi opettajaksi ja valheen puhujaksi!5. Moos. 31:26
"Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.
Kol. 2:14
ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. ===== Edelliset lainaukset koskevat kumpikin SAMAA ASIAA. Säädökset, jotka olivat säädetyt ISRAELIlle olemaan sitä vastaan, poitettiin ristillä. Mutta ISRAELIN LIITTOON kuuluvaa kymmentä käskyä EI JUUTALAISILTA OTETTU POIS. sama kymmenen käskyn laki on edelleen liiton lakina juutalaisilla. Mutta ei se tullut liion muutetuksi siltä osalta, joka tällä lailla oli pakanoille. Sekin asema säilyi entisellään. Pakanoille Apostolit saarnasivat kristinuskon, johon ei tullut mitään Israelilaisille annettua lain osaakaan. Sapattilaki pysyy Kymmenessä käskyssä , eikä sitä ottamalla oteta meitä velvoittavaksi. Adventistit ovat Raanmatunkin mukaan ottaneet sen itselleen velvoittavaksi. Heille se kuuluu heidän oman lupauksensa perusteella, vaikka se ei heitä hyödytäkään. Valaa kiellettiin vannomasta kenellekään, mutta adventistit ovat tuon valan vannoneet. Mutta se mikä koskee velvoittavana EGWn opetuslapsia, ei velvoita yhtäkään kristittyä. Siitä adventistit eivät kerro totuutta.
KOLME TUOMION ENKELIÄ kirjoitti otsakkeensa "Laki ja armoliitto" täyttä evankeliumia.
MUTTA
Painomustepaholainen lisäsi sinne vielä yhden luvun, heittääkseen Mooseksen peitteen sen ylle valheen kaikella voimalla.
Nimittäin se viimeinen luku tekee tyhjäksi evankeliumin ja Jeesuksen ristin, eikä sillä ole mitään tekemistä sitä edeltävien lukujen kanssa. Tietysti se oli tuo pieni sapattihapatus, joka voi koko leivän tuhota. Tuo "Jotkut tahtovat poistaa"-luku siis.
Jeesus on jo edeltä tehnyt tyhjäksi perkeleen teot ja perkeleen juonet eivät ole meille tuntemattomat. AINA se sallii hitusen totuutta, jotta saavuttaisi luottamuksen.
Jehovalaisilla ja adventisteilla on samankaltainen menetelmä tässä suhteessa. Onko Jumala todella sanonut, että sapatti on Sapatin herraa suurempi - että Jeesus ei kykene pelastamaan sapatin rikkojaa?
Sapatti on ihmistä varten, ei loukkauskivi. Niin että helvettiin joutuisi, jos ei sitä vietä tai ei vietä sitä juutalaisen kaavan mukaan.
Jeesus on LOUKKAUSKIVI: joka HÄNET kieltää, se tuomitsee ITSE itsensä helvettiin. Jeesus ei tuomitse ketään, vaan pelastaa. Outoa, että juutalaisia vihaavat adventistit eivät kuitenkaan ole rasisteja - vaan ovat ottaneet heidän sapattinsa käyttöönsä.
Johanneksen evankeliumi:
12:48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412064- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461272Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50982- 40789
- 14780
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637