Minulla on tuo tunteiden hallinta alkanut onnistua ihan ihmeteltävän hyvin. Nähkääs mieheni on joitakin vuosia tasaisin väliajoin, yleensä syksyllä, ilmoitellut minulle, ettei enää rakasta minua, ei ole oikein koskaan rakastanutkaan, yhdessä olo ahdistaa ja toissasyksynä oli aikeissa muuttaa "joksikin aikaa" pois kotoa, viime syksynä sen sitten jo tekikin, tosin paljon kävi kotonakin. Seksi loppui vuosi sitten, viime syksyn elin todellisessa ahdistuksessa ja ihan sekoamisen rajoilla hänen takiaan. Kun hän sitten kerran marraskuisena perjantai-iltana ilmoitti, ettei voi kanssani rakastella, kun ei ole tunteita, sekoiluni loppui. Käärin tunteeni häntä kohtaan pakettiin, panin ne niin sanotusti hyllylle ja siellä ovat saaneet olla. Laitoin hänelle määräpäivän, jolloin joko kirjoitetaan eropaperit tai sitten hän alkaa elää kanssamme. Kotiinhan tuo palasi, mutta mitään ei ole sanonut, ei suunnitellut - no, tietysti arkiasiat puhutaan. Mainittakoon vielä, että kerroin kirjeissä ja naamatusten hänelle itsestäni "kaiken" viime syksyn aikana, raahasin hänet pariterapiaan, jossa hän loukkaantui terapeutille ja jäi pois koko hoidosta.
Nyt olen täysin rauhallinen ja ystävällinen miehelleni. Olen varautunut sihen, että hänelle taas ahdistusta pukkaa jossain vaiheessa ja minä en ole siitä vastuussa kuten en muistakaan hänen tunteistaan. Olen ollut niin hyvä vaimo kuin näillä edellytyksillä voin olla ja jos hän sen kokee ahdistavana, en voi mitään. Omatuntoni on puhdas myös sen osalta, että yritin todella häntä auttaa koko viime syksyn kuten myös itseäni ja mikään ei auttanut. Turvaan nyt itseni, tiedän omat rajani sen suhteen, paljonko häneltä kestän. En ala katsella kolmatta ahdistussyksyä vaan silloin erotaan.
Nimenomaan kaikkeni yrittäminen auttoi minut tasapainoon, nyt pallo on hänellä ja ellei mitään muutosta tapahdu, otan sen laatikon sieltä hyllyltä ja heitän roskiin. Kävin koko prosessin loppuun viime syksynä, luonnollisesti se alkoi jo neljä vuotta sitten, kun hän ensimmäisen kerran ilmoitti (lasten kuullen), ettei ole minua koskaan rakastanut.
Mik` on tää rauha mun ympärilläin...
Nyt olen täysin rauhallinen ja ystävällinen miehelleni. Olen varautunut sihen, että hänelle taas ahdistusta pukkaa jossain vaiheessa ja minä en ole siitä vastuussa kuten en muistakaan hänen tunteistaan. Olen ollut niin hyvä vaimo kuin näillä edellytyksillä voin olla ja jos hän sen kokee ahdistavana, en voi mitään. Omatuntoni on puhdas myös sen osalta, että yritin todella häntä auttaa koko viime syksyn kuten myös itseäni ja mikään ei auttanut. Turvaan nyt itseni, tiedän omat rajani sen suhteen, paljonko häneltä kestän. En ala katsella kolmatta ahdistussyksyä vaan silloin erotaan.
Nimenomaan kaikkeni yrittäminen auttoi minut tasapainoon, nyt pallo on hänellä ja ellei mitään muutosta tapahdu, otan sen laatikon sieltä hyllyltä ja heitän roskiin. Kävin koko prosessin loppuun viime syksynä, luonnollisesti se alkoi jo neljä vuotta sitten, kun hän ensimmäisen kerran ilmoitti (lasten kuullen), ettei ole minua koskaan rakastanut.
Mik` on tää rauha mun ympärilläin...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Äijän renttu käyttää hyväksi sinua ja palaa kotiin kun ei muutakaan etsimisestä huolimatta saa.
Voit auttaa vain itseäsi mutta et miestäsi jos noin pallo on hukassa hänellä. Oletpa sitten harhaluulossa ja kylmässä suhteessa elänyt jos mies useampaankin kertaan ilmoittaa ettei ole koskaan rakastanut. Kysyppä mieheltä miksi hän meni aikoinaan yhteen sinun kanssasi ja teki penskat? Oliko se vaan paremman puutetta?
Säälin sinuakin kun olet tuollaisessa valheessa elänyt ja perustanut perheen vielä sen päälle. Toista ihmistä et voi väkisin auttaa jos hän ei halua sitä itsekkään. Ehkä voit kasvun myötä ja itsetutkikelun myötä huomata ettet itsekkään ole rakastanut koskaan miestäsi. Tuskin sellaista on ollut koskaan kummankaan puolelta mutta "pakkoliittoo" on täytyny pitää väkisin.
Teillä on varmaankin vaikeuksia kummallakin mutta väkisin pitäisi jatkaa vaikka joittenkien terapeuttien avulla. "Hyvyys" ei aina riitä jos sielujen kumppanuutta ei tule niin ei tule.
Rakkautta ei ole tullut koskaan vaan on otettu joku vaan paremman puutteessa. Jos alussa jo rakastaa niin rakkaus ei lopu koskaan. Tunteiden katoominen tarkoittaa että rakkautta ei ole alkuhuuman jälkeen tullutkaan niin kuin surullisen monilla käy. Liian nopeeta yhteen ja perheen perustaminen käy kalliiksi monilla. Alkuhuuman jälkeen sitä huomataankin ettei mitään yhteistä ole loppujen lopuksi.
Jotakuikin sama tilanne. Mies kertoi, että ei tiedä tunteistaan minua kohtaan. Olemme ollee tyhdessä 18 votta, josta 10 votta naimisissa ja lapset kaikki alle kouluikäisiä. Eli ei tässä ole ätiköiden tehty mitään. Aivan varmaan on rakkautta ollut ja tutien itseni ja mieheni (sinä ET tunne), voin sanoa, että ero ei edelleenkään ole niin selvä asia, vaikka nyt asumuserossa asummekin. Jos sitä rakkautta on ollut 15 vuotta (emme me muuten yhdessä olisi olleet), niin kuten sanot, ei se mihinkään katoa.
Alkuperäiselle: ymmärrän sinua hyvin. Minä lainasin kirjastosta Bruce Fisherin pari kirjaa, Jälleenrakennus ja erään Parisuhde-kirjan. Tuosta parisuhdekirjasta löytyi jännä juttu, joka miehenikin mielestä kuvasi häntä mainiosti: identiteettikriisi, joka miehille joskus tulee 4-kymppisenä. Miehellä on tunne, että ei rakasta puolisoaan, ei ehkä ole koskaan rakastanutkaan, ei tiedä mitä haluaa, eikä ainakaan halua että sen joku hänelle kertoo! Saattaa muutttaa kotoa, mutta ei kokonaan, on kuin opiskelemaan lähtenyt, joka haluaa, että hänellä on huone, johon palata. Tämä siis tuosta kirjasta. Kirjassa sanotaa, että kun kriisin tajuaa, saatta puoliso olla jo ottanut eron, mutta parasta olisi, jos puoliso voisi ottaa ajan myös oman kasvun aikana.
Saatan höpöttää toisten mielestä ihan tyhmiä, vaan luulen, että alkuperäinen ymmärtää. Ei se niin yksinkertaista ole sanoa so long, jos tuntee, että molemmat muuta loppujen lopuksi haluaisivat.
mulla samallainen tilanne. paitsi et mies on vielä kotona. ei tunne kuulema mua kohtaan mitään enää. on tosi etäinen jne. yhdessä oltu 17 v. ja 2 lasta on. mä luulen et mun miehellä on just tollainen kriisi, mut kun mä en kertakaikkiaan meinaa enää jaksaa. olen yrittänyt olla nätisti ja antaa hänen "toipua". mut en enää jaksa. tänään tuli just laitettua sellaista tekstiä sähköpostilla että... mut kun mun rajat rupee tulemaan vastaan. apua!
toivottaa ap. AnneOmituinen ymmärsi hyvin, ettei toisaalta ole kiire minnekään, kun ne parhaat ajat on muistoissa eli en minä ainakaan kuvittele saavani joltain muulta sitä todellista rakkautta. Oikein tosi paljon on kyse mieheni kriisistä. Hän itsekin perunut arvionsa, ettei olisi rakastanut minua koskaan ja minä olen kyllä sen rakkauden tuntenut. Itse en ole epävarma omista tunteistani, siis olleista, vaikka ne nyt juuri tällä hetkellä eivät tunnu.
Olen myös todellakin syyllistynyt mieheni analysointiin aina diagnooseja myöten, mitä nyt osaltaan hiukan kadun, mutta toisaalta - sanottava nekin ajatukset oli. Ja toden totta kyse on jostain lopullisesta aikuistumisesta, 47 vuoden kunnioitettavassa iässä, kun tajuaa, että elämässä on seisottava omilla jaloillaan, oli sitten parisuhteessa tai ei. Tiedän, ettei minulle sovi säntäily ensimmäisen tunteen mukaan eli totta kai olisin heti eronnut, ellen olisi saanut jäitä hattuun ja alkanut miettiä, mitä kaikkea se maksaa, ei vähiten lastemme henkiselle terveydelle.
Toisinkin olisi elämä voinut mennä, vai mitä, tytöt. Sitä aina välillä suren, että kaiken pitää olla niin vaikeaa ja monimutkaista.
miehellä on ollut rakastajattaria. Mies ei kerro sivusuhteistaan, jos se ne ovat epävarmalla pohjalla. Vitkuttelee viimeiseen asti. Naiesta toiseen hypätään kevyesti huolimatta lapsista tai mistään muustakaan. Jos sivusuhde ei toimikaan ja vaimo on vielä saatavilla palataan vaimon luo, kunnes löytyy seuraava ja seu.....
Ja samanlaisia naisiakin on....
Vaikea ymmärtää ja tarviiko?
Pysy myös sanojesi takana ja anna sen kolmannen "mä en rakasta, mä en halua sua enää" ahdistus läpän olla se viimeinen kerta.
Lastenko takia sä annoit noinkin monta mahdollisuutta sille? Rakastatko häntä itsekään enää?
Tuollaisia naisia pitäisi olla enemmään. Eikö tunnu hyvältä, kun tiedät tehneesi oman osuutesi, eikä nyt enää tarvitse hötkyillä omien tunteiden kanssa.
niin meilläkin.
siltä että asutte väkisin yhdessä. Sinä et nyt rakasta oikein itseäsi, kun annat kohdella itseäsi huonosti. Tee muutos ja löydä oma arvosi,sinä ansaitset rakkautta ja kunnioitusta kuin kuka tahansa..Hyvää kevään jatkoa sinulle.
täsmennys: siis kuin kuka tahansa tilanteessasi oleva.
tuo on.. tai hulluutta :). Laatikko roskiin vain, ellei mitään tapahdu. Itse olisin tosin paketoinut tunteeni jo siinä vaiheessa, kun mies olisi lasten kuullen ilmoittanut, ettei ole koskaan rakastanut minua... ja heittänyt paketin jo paljon aiemmin roskiin. Sinulla on pitkä pinna.
Noinhan se aikoinaan minunkin mieheni alkoi huutaa minulle ettei rakasta minua enää. Huusi kerran teini-ikäisen tyttärenikin kuullen, johon tytär ahdistuneena kysyi että eikö hän rakasta enää ketään meistä? Ei siihenkään mies osannut vastata mitään. Sitten halusi muuttaa pois kotoa loma-asunnollemme että "saisi olla rauhassa". Vei auton ja hassasi yhteistä pankkitiliämme toisten naisten kanssa. Vähän aikaa sitä seurattuani lopulta sanoin että jos muualla asut niin tuot myös paperit allekirjoitettavaksi eroa varten.
Harkinta-aika tuli ja meni, mies kävi kotosalla miten "ennätti" ja heitti likapyykkinsä pestäväkseni. tarjosin yhteistä parisuhdeterapiaa, ei halunnut. Kävin yksin ja se auttoi minua henkisesti. Kun oli mahdollisuus erota hän sanoi minulle "tee mitä haluat". Mietin minuutin verran ja sanoin haluavani eron.
Kun ero tuli voimaan, mies vaan tuli kotiini avaimilla ilmaan ovikellon soittoa, kunnes ne kerran vaatimalla vaadin palautettavaksi. Sen jälkeen alkoivat hienomuotoiset uhkailut ja vihjailut itsensä hävittämisestä tai hänen kuolemisestaan, kun hän kävi lapsiamme tapaamassa. Olin itse jo aivan väsynyt, kerran sanoin hänelle että tapa itsesi jos haluat, minulle ihan sama. Siihen loppuivat hänen ahdistuksensa. Elää komeasti tänäkin päivänä uuden vaimonsa kanssa.
Kertomukseni siksi, että jokunen miespersoona vedättää meitä naisia viimeiseen asti niin taloudellisesti kuin käytännön asioissakin päästääkseen helpommalla. Eivät lopulta uskalla tehdä päätöksiä, ovat vaan ja menisivät mistä aita on matalin. Ja useinmiten: takana on toinen nainen, jota samanaikaisesti vedättää kaikenlaisilla selityksillä että ei voi erota tai vaimo ei anna eroa tms... (samaa exänikin oli selitellyt naisilleen).