Miten suhtautua siihen, kun toinen vanhemmista pettää? Perheessä sen kaikki tietävät, erottu on jne.
Mutta miten minä hänen lapsenaan käsittelen tämän?
Elämän realiteetit ovat tulleet päin naamaa ja menneet ylösalaisin. Tähän kaikki muukin liittyvä tietysti saa ajatukset sekaisin. Toisaalta en edes tiedä kaikkea...Onneksi olen muuttanut jo pois kotoa.
Tuntemukset vaihtelevat vihasta hämmennykseen.
Mutta miten minä hänen lapsenaan käsittelen tämän?
Elämän realiteetit ovat tulleet päin naamaa ja menneet ylösalaisin. Tähän kaikki muukin liittyvä tietysti saa ajatukset sekaisin. Toisaalta en edes tiedä kaikkea...Onneksi olen muuttanut jo pois kotoa.
Tuntemukset vaihtelevat vihasta hämmennykseen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
juttu. Se ei kuulu sinulle etkä sinä tiedä mitä sen takana on ja muutenkaan lapset ei saa puuttua vanhempiensa elämään ja toistepäin. Tuokin vielä että olet muuttanut jo pois kotoa.. Anna niiden olla ja elä omaa elämääsi.
Rakasta vanhempiasi ihan kuin ennenkin, ei sinulle olla "pahaa" tehty eikä sinua petetty eikä sinun mielipidettäsi tarvita koska ihan oikeasti, vaikka olet samassa paikassa asunut niin et silti tiedä millaista heillä on ollut keskenään, toiset peittää ne niin hyvin.
Joten, et oikeasti tiedä mitään eikä sinulla ole oikeutta heidän välisiin asioihin puuttua. Älä reagoi siihen mitenkään, jos toinen alkaa haukkumaan toista niin sanot vaan ympäripyöreästi jotain että ikävää mutta minä en halua tietää tästä mitään eikä se minulle kuulu, selvittäkää keskenänne omat ongelmanne.
Älä valitse puolta tai voit menettää toisen vanhempasi jota et sitten takaisin saa, kun järkee tulee ja huomaat ettei se ollutkaan sun tehtävä tuomita tai että uskoit toisen valeita niin paljon että siirryit väärän puolelle. Parempi pysyä erossa noista riidoista.
Ed. kirjoitti asiaa. Ymmärrän tunteesi, koska nuorena kävin niitä itsekin läpi, mutta älä jää niihin kiinni.
Jos vanhempasi joskus haluaa puhua asiasta kanssasi, kuuntele, kysele, mutta älä syyttele. He ovat silti sinun vanhempiasi.
Ajan myötä paha olosi helpottaa ja elämänkokemuksen lisääntyessä ehkä ymmärrätkin jollain lailla vanhempiesi vaiheita.
Joten suhtaudu vanhempiisi kuten ennenkin, Rakastaen.!
mutta ei se niin yksinkertaista ole , että kun et enää ole lapsi niin millään vanhempiesi tekemisillä tai tekemättä jättämisellä ei olisi sinulle mitään väliä etkä saisi kokea tuntetasi.
Kummankankaan puolellehan ei sinun tarvitse asettua, mutta kyllähän se kunnioitusta sellaiseen vanhempan rasaa, joka on pettänyt toisen vanhempasi. Siinä olis keskustelun paikka!
Pehe on perhe, koti on koti ja kun se hajoaa vaikka lapsen aikuistuttua se on usein kipeä paikka.
Turha sanoa, eihän se sinulle kuulu, elä omaa
lämääsi. Kun nämä asiat saavat sinussa nousemaan noin suuret tunnevyöryt, totta hiivatissa se on sinun elämää. Tunteitaan ei voi kieltää tai pakottaa.
Ota yhteyttä ammattiauttajaan, jotta saisit apua ja ehkä ne vanhemmat myös mukaan asioita selvittämään.
Tuo "suhtaudu vanhempiisi kuten ennenkin" mitätöi tunteitasi. Luulen, että rakastat vanhempiasi, mutta heidän on nyt osoitettava rakastavansa sinua.
mieltä. Tässä on nyt kyse sinusta! Sinulla on oikeus kertoa, että sinusta tuntuu pahalta! Sinun perusturvallisuus järkkyi, sinun elämäsi peruspilarit ne siinä hajosivat! Vanhemmillasi on velvollisuus lohduttaa sinua yllyttämättä sinua toisiaan vastaan. Heidän velvollisuus on myös kuunnella ja tukea sinua tässäkin tilanteessa.
Lisätään nyt vielä kuitenkin, että heilläkin on paha olla, olivat sitten petettyjä tai pettureita. Tilanne heidän kohdalla ei ole mikään helpoin. Omat tuntemukset voivat olla niin kaiken kattavat etteivät jaksa ajatella sinua, joten ammattiapu voi olla paras vaihtoehto.
Ensimmäinen vastaaja kirjoitti: "Se ei kuulu sinulle etkä sinä tiedä mitä sen takana on ja muutenkaan lapset ei saa puuttua vanhempiensa elämään ja toistepäin."
Jaa, että pitäisi unohtaa kaikki...ei niin helposti sanottu kuin tehty. Ja kai perheen asiat nyt jotenkin minulle kuuluu. Yhdyn siis paremmin kolmannen vastaajan sanomaan, mutta tuskinpa lähden ammattiauttajan puheille.
Yritän olla kaikesta huolimatta puolueeton. Tunteet meinaavat vain välillä olla ristiriitaiset. Toisaalta tunnelma on salamyhkäinen, ja joskus taas "niskaan tulee" vähän liikaakin. Itsekin olen hyvin neutraali näyttämään tunteita muille, mutta parempi olisi tietenkin saada purettua ne jollekin. Voiko sitten kukaan muu kuin saman kokenut edes todella ymmärtää koko kuvaa...?
Tilanne on edelleen ns. päällä, ja itsestäni tuntuu, ettei mulla ole oikeastaan enää sitä kotia, jos on kotia ollenkaan - ei se ole enää sama.