Olemme onnellisesti naimisissa. Kohta tulee 4 vuotta täyteen. 4 vuoteen mahtuu niin elämän iloja kuin surujakin mutta aina olemme olleet toistemme tukena. Kokonaista kolme riitaa olemme saaneet aikaan. Mukana matkassa meillä on toistemme arvostus, luottamus ja kunnioitus. Muuta emme halua kuin että seuraavatkin 4 vuotta menisi samoin. Toivomme et olisi muitakin samalaisia pareja.
Avioliitto
Love in our heart
4350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Me ollaan oltu yhdessä melkein 13 vuotta ja reilut kaksi vuotta naimisissa. Meillä myöskin on kohdallaan nuo samat asiat kuin teillä. Kun naimisiin mentiin vuosien yhdessä olon jälkeen, niin kyllä siinä toisen jo niin hyvin tunsi, että tiesi tämän suhteen kestävän.
Me arvostamme yhdessö oloa, mutta myöskin sitä, että on omaa elämääkin. Molemmille on tärkeää, että tämä suhde kestää ja näin on hyvä olla!
Pidätkö kirjaa riidoista???? Kuulostaa huolestuttavalta.
No ei ainakaan meitä!
vaikka neljä vuotta tulee kohta hääpäivästä. Ihmetellään vaan, että olemmeko omituisia, kun mitään alkuhuuman vaihtumista arkipäivään ei olla koettu. Olemme kumpikin yllättyneet siitä kuinka lystiä meillä on keskenämme ja seksikin vaan paranee. Oltiin ennen kumpikin tahoillamme vähän levottomia ja lievästi uskottomia, mutta nyt kun on todellinen kumppani vierellä, ei tylsistytä yhtään eikä tarvitse vilkuilla naapuripöytiin. On mukavaa olla naimisissa!