Omat vanhemmat appivanhempina

kaikki on mennyt hyvin.
Minulla on 4 siskoa ja 2 veljeä ja kaikki on ollut samalla viivalla. Tosin taitaa olla että kaikilla on miehet jotka ainoastaan on esitelty vanhemmille ja kaikilla on ollut samat puolisot yli 13 vuotta.

Meitillä on kolme tyttöä ja kaksi poikaa, kaikki aikuisia. Äiti ei taida olla kovinkaan tasapuolinen anoppi. Tyttärien miehiin, vävyihinsä, hän on suhtautunut samalla tavalla kaikkiin. En usko, että kukaan vävyistä on sen parempi kuin joku toinen. Veljilläni on vaimot, joista toiseen äitini suhtautuu samaan tapaan kuin meidän sisarten miehiin, mukavasti. Mutta sitten on, häpeä äidistään myöntää, veljeni vaimo, jolle äitini ei taida olla niitä mukavimpia anoppeja. Jos totta puhutaan, niin äitini puhuu miniästään niin pahasti, että korvia kuumottaa. Olen yrittänyt vähän herätellä äitiäni ajattelemaan omaa käytöstään ja omia puheitaan, mutta tuloksetta. Vähän samansuuntaista asetelmaa on siellä isänkin puolella. Tosin isällä on sitten kitkaa oman poikansa kanssa (ei tämän, jonka vaimosta ei pidetä, vaan sen toisen) niin, että taitaa mennä kaikki energia siihen kähnäämiseen. Onneksi tällä pojalla on sentään tämä vaimoasia kunnossa, ja riidat johtuvat ihan muista asioista.

Enpä muista enää mieheni ja vanhempieni ensitapaamista. Tuskin siinä mitään ihmeellistä sitten oli, ja siitä on kyllä kauan. Puolisollani on niin vahva äiti, että tämä ei koskaan antaisi pojalleen lupaa "tuntea kuuluvansa johonkin toiseen perheeseen". Minun vanhemmistani tai suvustani ei puhuta sanaakaan mieheni kotona. Syytä en tiedä. Joskus on vain tehokkaampaa olla puhumatta jostakin kuin puhua. Olen varmaankin vähän ei-toivottu miniä, koska olen duunariperheestä eikä ole perintöäkään tulossa. Se on ainakin ainoa asia, mistä anoppini on ollut koskaan kiinnostunut, mitä minun sukuuni tulee.

Äitini on anoppina neutraali tai ainakin yrittää kovasti olla. Ei puutu asioihin, ei ehdottele mitään eikä tyrkytä mielipiteitään. Hänellä on on miniä ja kolme vävyä. Vävyt on hänelle aika etäisiä, juttelevat kyllä keskenään mutta turvallisista yleisistä asioista eli autoista, koneista ja elektroniikasta.

Äiti on ylivarovainen eli hänellä itsellään anoppina on ollut oikea pirttihirmu, hieman psyykkisesti epävakaa anoppi aikanaan.

Miniä on monesti sanonut, että hänellä on läheisemmät välit anoppiin, siis äitiini kuin omaan äitiinsä. Pystyy juttelemaan äitini kanssa ja juttelu on jatkunut avioeron jälkeenkin. Äidin suhtautuminen uuteen miniäkokelaaseen myös neutraali. Ei ota kantaa poikansa valintoihin.

Itse toivoisin, että oma anoppini olisi äitini kaltainen. Tietysti kun olen äitini kasvattama, niin arvomaailma on sieltä kotoisin. Äitini arvostaa rehellisyyttä, ahkeruutta ja nenän pitämistä poissa muiden asioista. Äitini harrastaa myös itsekritiikkiä eli muistaa arjessa ajatella asioita muidenkin näkövinkkelistä. Ei ole suuna päänä tuomitsemassa, itse asiassa hän kieltäytyy ottamasta kantaa vaikka sitä kysytään ääneen. Huumori kukkii. Sanoo kyllä, että on hänellä mielipide mutta haluaa pitää sen omana tietonaan. On tosi varovainen mitä suustansa päästää, miettii kahdesti tai kolmesti, onko ylipäätänsä tarvetta sanoa ääneen.

Isäni appena? Hiljainen, päästelee silloin tällöin sammakoita suusta. Äiti pistää sitten isää kuriin ja jatkossa isä yrittää vältellä vävyjä ja miniöitä, koska noita sammakoita nyt tulee. Isältä tulee niitä omien lastenkin kanssa. Eli äidin vastakohta. Isä yrittää vältellä miniää ja vävyjä viimeiseen saakka, on selvästi vaivaantunut eikä ymmärrä seuraavaa sukupolvea. Vanhollinen, tapoihinsa piintynyt eläkeläinen. Isätön sotaorpo, jonka oma äiti oli luku sinänsä. Se selittänee.

Eka tapaaminen oli puolisolleni, minulle ja vanhemmille jännittävä. Sydän hakkasi, en haluaisi uusintaa! Kaikki oli hieman kohmeessa ja varuillaan. Mutta ihan hyvin se meni.

Puolisoni on aika neutraali vanhempiani kohtaan. Näkee heidän virheensä toki mutta eipä juuri tunnu mielenrauhaa vievän. Näkee myös hyvät puolet.

Puolisoni mieluinen vanhemmilleni. Ja tiedän, ketkä lastenpuolisoista ovat mieluisia muutenkin. Lähinnä ne, jotka edustavat samaa elämänasennetta eivätkä ole uhka lasten elämän vakaudelle. Rahavaikeuksiin joutuva vävy kuten myös äkkipikainen ja -sanainen miniä eivät kuulu suosikkeihin.

Luulen,että äitini on kelpo anoppi,eipä juuri puutu meidän asioihin pyytämättä.
Isäni taas oli hirviöappi.Ei hän nuorempakaan sietänyt minulla poikaystäviä,kaikissa oli jotain vikaa.Nykyistä puolisoani hän "testaili" noin viisi vuotta,ennekuin hyväksyi hänet perheenjäseneksi.Ei auttanut,vaikka hänestä vaarikin tehtiin siinä välissä..